maanantaina, maaliskuuta 31, 2008

Maitohappoa ja maisemia

Käsiä sattuu, jalkoja sattuu. Niskaa sattuuu. Kylkiä sattuu. Koko kropassa on hyvä, kokonaisvaltainen jämähdys. Ensimmäinen päivä hemmotteli. Auringon paistaessa sunnuntaina oli helppo vain ällistellä maisemia ja nauttia kaivatusta lämpö- sekä valoenergiasta. Laskeminen meni pelleilyksi mutta en ollut ajatellutkaan että vuoteen ensimmäinen lasku olisi jonkun toisen ylipitkällä laudalla ja pyöreillä kanteilla.. "heiiii, me lennetään!" 35-vuotiaan naisen kroppa palautuu vähän pidempään kuin nuorella varsalla. Topista pääsee alas hissilläkin. "joo joo, no voin mä tulla mut.." Ja seuraavaksi ymmärrän että olisi ehkä sittenkin kannattanut testata sitä hissiä.
Tänään oli sinkissä ja kun herätessä parvekkeen ikkunoista ei näkynyt muuta kuin sumua, pää painui onnellisena takaisin tyynyyn. Le-po-aaaaaaa. Lo-maaaa. Ja vaikka aamiaisen jälkeen tuli asiallinen jäkätys mäkeen lähtemisestä, oma ymmärrys riitti aamupäikkärien ottamiseen. Uni, lepo, creativet korvilla ja iisiä.
Poikien kanssa asuminen on sujunut hienosti. Pieru. Homo. Talja. Tissit. Stringit. Pieru.
"Et uskalla tönästä tota(norppaa) alas parvekkeelta" Ja naurua.

perjantaina, maaliskuuta 28, 2008

Norppa lähtee talvilomalle

Sain tänään epävirallisen kutsun purjelautailemaan huomiselle, tosin se taisi olla sillä ehdolla että muutkin pojat tulevat harjoittelemaan käännöksiä. Mielelläni olisin lähtenytkin, vaikka vieläkin on hyvässä muistissa kun vuonna 1998 ex yritti mielestäni hukuttaa minut vastaavalla laitteella Turun Ruissaloon. (tikulla silmään joka vanhoja muistaa) Eiköhän kymmenen vuotta lajikokeilujen välissä ole ihan tarpeeksi, ja on aika antaa uusille kokemuksille mahdollisuus.
Mutta huomenna starttaa talvilomakone Verbieriin. En ole ehtinyt hirveästi henkisesti valmistautumaan lomalle lähtöön. Neljän päivän saikku on pitänyt energiat tarpeeksi alhaalla, ja koska laskukertoja tänä talvena on yllättävät nolla(!), tulee viikosta todella mielenkiintoinen. Päätös Verppariin lähdöstä tuli muutenkin vähän puskista ja yllättäen. Seuraavaksi huomasinkin että matka Sveitsiin olikin buukattu. Hopsis!
kuvat: törmäsen viime vuoden reissulta. kuvissa maisemaa, kuisma ja kuva eräästäkin vaatteensa hukanneesta laskijasta poistettu, vaikka täytyy sanoa ettei siinä alkuperäisessä koossakaan olevasta kuvasta mitään näkynyt.

torstaina, maaliskuuta 27, 2008

Jorma ja Jorma


Olipa hyvä että Maailman Teatteripäivänä tuli nähtyä jotain - HYVÄÄ.
(Mitään esityksiä tosin on turha verrata keskenään, etenkään jos ne eivät ole edes samaa taiteenmuotoa keskenään. Niin moni asia tekee esityksestä hyvän, eikä niillä aina ole edes mitään tekemistä itse esityksen tai sen esittäjien kanssa. (vireystila, seura, oma kapasiteetti, hinta/laatu jne.)
Olin jo pitkään halunnut nähdä Kansallisoopperassa menvän Jorma & Jorma:n. Yhden kerran mahdollisuus peruuntui, ja tänään iski ensimmäinen yhtiökokous samalle illalle kun liput oli hankittu. Ei näyttänyt hyvältä, ja tänään oli itselleni viimeinen mahdollinen esityspäivä. Mutta onni suosi rohkeaa- nopeuttaakseni kokoustamme, suostuin jopa pöytäkirjantarkastajaksi ja ääntenlaskijaksi, ja osallistuminen palkittiin nopealla "läpijuoksu" kokouksella. (ei, meille ei tule eurosporttia jonka laitteiden asentaminen maksaisi 15 000 e)
Kun minuuttia yli,viimeisen kellon jo soitua, kirjaimellisesti juoksin oopperaan, narikkaan, yläkertaan - missä korrekti ja kohtelias vanhempi herrasmies, ensin toivotti rauhallisesti minut tervetulleeksi taloon, kerrankin ilman sarkasmia, ja pahoitteli etten pääsisi omalle paikalleni mutta kuitenkin sisään ns. myöhästyjien varapaikalle, olin huojentunut. Jorma Elon Twisted Shadow - Sibeliuksen siivittämänä alkoi.
Jorma Elon kolmen esityksen ja kahden tauon jälkeen oli jäljellä Jorma Uotisen Colours. Odotukset olivat korkealla. Uskaltauduin sanomaan sen ääneen.
Ja se sain toivomani. Moninkertaisena.
Jorma Uotista pidetään suomalaisen tanssin ikonina ja elävänä legendana. En ihmettele, Colours kolahti minuun täysin. Päivi Nikkistä lainatakseni; "Uotinen kosketti sielua".
Se oli täydellinen. On vaikea purkaa sitä sanoiksi. Liikkeiden yhtenäisyyttä..rytmiä..värejä..voimaa..monimukaisuutta..yksinkertaisuutta..rytmitystä..tarkkaa pysäytystä..visuaalista ilotulitusta liikkeiden eri sävyineen..
Seurueellamme ei ollut kiire kotiin. Halusimme jakaa innostusta. Yksikään osa-alue ei jäänyt kiitoksitta; musiikki, valaistus, puvut, koreografia, tanssijat.. Nina Hyvärinen ja Kare Länsivuori ansaitsivat paikkansa valokeilassa. Taitavaa ja taianomaista.
Esityksen jälkeen narikassa jatkoimme jo välitilassa(dont ask) alkanutta hehkutusta. Tästä siirryimmekin kätevästi omakohtaisiin kokemuksiin ja jakaessamme satubalettikokemuksia, ja eräänkin(ei, en minä) lapsiYkköshirven väärää lavalle sisääntuloa, näimme itse koreografin.
Olen muuten myös, kaiken muun lisäksi, päättänyt olla piinaamatta ihmisiä, mutta hyvä aie jäi vain aikeeksi. Oltuamme jo matkalla ovelle, viime hetkellä käännyin kannoillani ja marssin Jorma Uotisen luokse. Pyysin sentään anteeksi ja nopeasti hengittämättä kerroin että hänen esityksensä oli todella hyvä, uskomaton, ja aivan ihana. Tuijotimme siinä säteilevinä toisiamme ja Uotinen otti kompastelevan ylistykseni kauniisti vastaan ja vielä kiitti sydämellisen tuntuisesti.
Jorma Uotinen on saanut uuden fanin.

Muualta samasta
Päivi Nikkilän mielestä Uotinen osui sieluun

keskiviikkona, maaliskuuta 26, 2008

Kuvia seinällä

Rakastettava pikkuserkkuni Miss K, 11 v. piipahti luonani pääsiäisenä ja huomautti, että kyllä tässä ajassa olisi pitänyt saada taulut seinään. Tosin, aivan ensimmäinen ilahtunut kommentti oli että " ai, sulla on sänky! ", joten viime vierailusta edistys on ollut harppauksellista.
Toisaalta olin hänen kanssaan samaa mieltä, toisaalta taas en ollut vielä täysin hätäkädessä, koska tauluja "ei vaan naputeta" seinään vaan pitää katsoa mihin ne haluavat sijoittautua. Samaa operaatiota ei ole tarkoitus toistaa lähiviikkoina.
Nyt on sitten yksitoista seinällä ja ainoastaan yksi taulu on tullut alas. Mutta totta se on. Vasta kun taulut ovat seinällä, on kuin nyt ripustaisi takkinsa kunnolla naulaan.

Kiviä taskussa

Helsingissä(kin) menee tällä hetkellä toinen toistaan parempia teatteriesityksiä. Ei voi sanoa, etteikö meillä olisi laadukasta kultuuria tarjolla, jos vain kiinnostaa ja haluaa/viitsii lähteä katsomaan.
Kiviä taskussa kuuluu taas aivan omaan luokkaansa. Kahden energisen, taidokkaan, monipuolisen ja rohkean heittäytyjän nerokas näytelmä, joka antaa läpi esityksen hengästyttävää vauhtia, ja saa kaiken nähneen tosikonkin nauramaan. Teatteria joka viihdyttää taidolla ja tekemisen meiningillä.
Martti Suosalo ja Mika Nuojua ovat aivan huippuja. Loistavia ammattilaisia jotka laittavat itsensä likoon ja repävät välillä itsekin omalle keulimiselleen, mikä pitää esityksen näinkin monen kerran jälkeen raikkaana ja innostavana.

Toinen kiinnostava pongaus on Kaupunginmuseon jalkautuminen teatteriiin.
Kjell Westön "Missä kuljimme kerran" sai innoitustaan kaupunginmuseon kuva-arkistoista,
ja nyt valokuvanäyttelyä voi käydä ihailemassa kaupunginteatterin aulassa. Hyvä museo ja hyvä teatteri, enemmän yhteistyötä ja kaikki voittavat.

keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Kaunis ajatus ja pääsiäiskortti

Kyllä se vain niin on, että tässä yhteiskunnassa, se on toinen ihminen joka koskettaa toista ihmistä. Jopa kyynisin ja paatuneinkin Norppa liikuttuu kun postilaatikko kolahtaa. Ihmiset ovat ihania. En vain voi lakata ihmettelemästä sitä.
 Sain pääsiäiskortin. Ilman allekirjoitusta totta kai. Korttiin oli käsin kirjoitettu:


Comes a day, heart on fire
When all your faith seems to be missing
Go to your way and you`ll find there
A land of hope, a land of dreams

I´ll be your angel in your darkest night
I´ll be your destiny, waiting by your side
I´ll be the sunshine when you´re feeling blue
I`m always there for you

And when you lose it all
And nothing seems right
Just keep holding on to me
Kaunista pääsiästä kaikille - isolla Norpan sydämellä

Pakollinen Kanerva kommentti

Tänään se tapahtui. Yllätin itseni toivomasta, että Kanerva eroaisi. Tähän mennessä olen vain sulkenut korvani ja toivonut, ettei minun tarvitsisi tietää ulkoministerimme ja kyseisen tanssijattaren tekstiviesteistä enempää. Mutta se on ollut mahdotonta vaikka olisi harrastanut kanavasurffailua, ja kääntäisi puolta aina kun aihe alkaa. Sen lisäksi että töihin tulevat roskalehdet pursuavat otsikoitaan silmille kahvia hakiessa.
Jos ihminen käyttäytyy millä tahalla elämän osa-alueella moraalittomasti, ei se ainakaan lisää luotettavuuttaan muilla alueilla. Virka on julkinen, ja se henkilöityy kantajaansa. Ilkka Kanerva olisi voinut käyttää järkeään. Painaa jarrupoljinta. Addiktioihin on saatavana apua. Mutta sitä pitää haluta. Tapaus saattaa olla tällä kertaa viimeinen julkisuuteen tullut.
Yksityiselämänsä voi joko pitää yksityisenä, tai sitä voi levittää teknologian avulla. Meillä on valtionjohdossa parikin esimerkkiä tietyn ikäisistä miehistä, jolle tämän päivän välineet ovat tehneet tepposet. Ja tietysti media - jonka syytä kaikki on.
Mutta Kanerva otti riskin. Huvitti. Toisen riskin kun vielä kielsi asian. Mutta mitäpä tuosta, Turussa on Tuomasmessu, ja ulkoministeri kantamassa siellä ristiä. Olisi hauska tietää montako Marjo Sjöroosin mallitallilaista on keräämässä kolehtia, joiden puhelin on myös piipannut..
Kanervasta huolimatta Keskusta johtaa suosikkilausahduksiani kahden pääministerin voimin:
A. Jäätteenmäki: " Minä puhun niin totta kuin voin " M Vanhanen :" Pääministeri ei valehtele virka-asioistaan ".
Näin. Tulisipa pian taas vaalit.

tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Vaihtelevaa päivää

Blogittamista ollaan haukuttu valtakunnan arvomediassa harrastelijamaiseksi päiväkirjatuotannoksi. Sitä se tietysti osittain onkin. Mutta se etteikö neulomisen, juhlimisen, lapsen kasvattamisen, valituksen, kehumisen, muodittamisen, sporttailun, innostumisen, itkemisen, kokemisen, jakakamisen, näkemisen ja muun tekemisen keskellä tapahtuisi myös kansalaisjournalismia, on täysn höpö höpö -puhetta. Jatketaanpa tällä linjalla ihan vain siitäkin huolimatta ja siitä syystä.
Rakas "nettipäiväkirjani", ohessa
 kaksi kuvaa työpäiväni keskeltä maaliskuun 18. päivä vuonna 2008.

maanantaina, maaliskuuta 17, 2008

Mies punahilkan releissä?


Kun vapaa(tod. näk.), hetero (tod.näk.) mies soittaa illalla toivottaakseen hyvää yötä vapaalle(tod. näk.), hetero(tod.näk.) naiselle - ja päätyykin ensimmäisten minuuttien aikana kertomaan miten kuvittelee miespuoliselle kaverilleen lammaskorvat - ja tovin lisäpohtimisen jälkeen tuumii itse tarvitsevansa Punahilkan releet.. niin voisiko jo päätellä, että suomalainen nainen kilpailee huomiosta todella pirstaloituneilla markkinoilla?
Eräänkin naisen kannatti toki vastata. Edes Ike ei pystyisi tekstiviestittelemään yhtä..hmmm..yllättävää ja vahvaa mielikuvaa. Ja tulihan se hyvän yön toivotuskin. Ehkä vain olisi kannattanut satsata ensimmäiseen kahteen minuuttiin.
Kuva: täältä (punahilkka+susi+missä se lammas?)

Dingon taustalaulajana

Aamulla kun kello soi, väsytti aivan käsittämättömästi. Ei ihme. Yön aikana näin unta mm. siitä että olin Dingon taustalaulajana ja esiinnyimme tietysti jonkun koulun jumppasalissa. Kummitätini talo oli yhteydessä tähän jumppasaliin ja pikkuserkkuni oli yhtyeessä rumpalina. ja koska Neumann oli vähän hitaassa vedossa, joten vähän häpeillen hän lauloi koko ajan selkä yleisöön päin. Minä taas sain valituksia sukulaispojilta olemattomasta laulutaidostani, ja jo unessa tajusin, ettei ikinä enää laulajaksi mihinkään yhtyeeseen.. (niin kuin muuten se onkin ollut listalla)
Tämän lisäksi näin myös unta että olin juoksemassa Venäjällä naisten kymppiä - tai maratonia - sitä ei kerrottu etukäteen. Piti vain lukea reittikarttaa juostessa, ja matka selviäisi sitten aikanaan. Mietin vain että "onhan se nyt hieman eri juokseeko kympin vain 48 kilometriä (en tiedä mistä tuo 48 tuli) mutta sitten tuumin vain että "no samapa se sitten on". Turha kai kertoakaan että välillä juoksureitti meni halleissa ja kirjastossa. Kirjastossa ehdin jo vähän pohtimaan että "ei tässä kyllä mitään kovin hyvää kilometriaikaa tule" kun venäläinen kirjastotäti esitteli suomeksi heidän teemapäiväänsä..
Kolmannessa vaiheessa unta, olinkin jo pelastamassa yläasteen luokkakavereitani ruotsalaisesta vankilasta. Ison volvon kuskina toimi edesmennyt isoisäni, jolla ei koskaan edes ollut ajokorttia.. Ja sitten soikin herätyskello.
************
vinkki:
Viihteestä, blogittamisesta ja "kansalaisjournalismista" Marilta

sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2008


Palmusunnuntain purkkipainia

Sunnuntaiaamu oli käydä rankaksi. Otin erän painia Felixin suolakurkkupurkin kanssa. Kansi oli tiukahko. Yritin avata sitä. Ei mitään. Uudestaan. Ei vieläkään mitään. Ja vielä kerran. Ymmärsin, että siinä oli tosi kyseessä.
Laiton purkin kuuman veden alle ja naputtelin veitsellä kantta. Tosin hieman vaisuhkosti, koska operaation työläys ei vastannut kurkkuintoani.
Yritin jälleen avaamista. Eikä kansi luonnollisesti liikahtanutkaan. Tein tämän pari kertaa.
Annoin purkin olla vähän aikaa ja päätin yrittää hetken kuluttua uudelleen.
Sitten meni pinna ja purkki oli saatava auki. Tiesin jo miten hommassa tulee käymään mutta tempperamentin ja järjen painiessa, järki harvoin jää voitolle.
Suolakurkulta tuoksuva nainen hakee virpomisseuraa..

Aamulehti on testannut homman jo aiemmin.

Sauvosta lasipurkin avausohjeet
Tai jospa minulla vain olisi ollut Jarkey

*********
ps. ystävällinen lukija Alppilasta päätti lähestyä oikein kuvan kanssa, mikäli moinen paini pitäisi käydä uudelleen. -->

torstaina, maaliskuuta 13, 2008

Kimppakivaa 27.4. - Länsiväylällä

Oi kuinka on kiva, että ihmiset innostuvat kaikesta niin helposti. Tänään ei tarvinnut laittaa kuin yksi Kimppakivaa -meili, ja heti tuli ilmoittautuneita. Sekä osallistujiin, että kuvauspuolelle.
Tällä kertaa Länsiväylä-juoksuun. (kuvat vuodelta 2006)
Olen käynyt hölkkäämässä matkan kerran aikasemmin. Ensimmäiset kuusi kilometria kaduin todella paljon. Määrittelisin jopa, että syvästi. Kevät oli mennyt vähän flunssassa, eikä kilometrejä ollut kertynyt tossujen alle. Ensimmäistä kertaa tuli vahva tunne, että nyt ei kyllä pysty. Ainut syy osallistumiseen oli Ann-Mary, joka oli tosin itse harjoitellut Kalifornian aurinkoisen taivaan alla, eikä halunnut juosta yksin. Tosin enpä muista että seuraani olisi hirveästi 17,4 kilometrin aikana kaivattu. Sain juosta viimeiset 15 kilometriä melko omassa rauhassani, kunnes tavoitin kaksi veteraanijuoksijaa joiden kanssa yhtenä onnellisena ja sympaattisena rintamana saavuimme maalialueelle. Ikäeroahan meillä oli vain n. vajaa 40 vuotta...
Mutta tulipa juostua. Viime vuonna ei tullut mieleenkään. Ei ollut sen aika. Mutta nyt on! (kuuluisat viimeiset sanat- "aina oppii paitsi ei välttämättä")
Tällä hetkellä mukaan on jo ilmoittaunut Nora + Sami, Kimde, ehkä Törmänen, Carde ja Jude - ja mikäli jengi pysyy terveenä ja on mestoilla, mä näkisin että useampikin hulabaloo-hyppelijä nähdään onnellisena aurinkoisella sunnuntaihölkällä huhtikuun lopulla.
Olen luvannut itselleni palkinnoksi farkut.

keskiviikkona, maaliskuuta 12, 2008

Rautaa ja frendiä

Tänään katkesi uusi putki. Ei-Jumppaaputki. Päätin käydä tervehtimässä ystävätärtäni Ms Janea hänen vetämässään bodypumpissa. Ei oltu nähty aivan liian pitkään aikaan, ja nyt oli hyvä tekosyy samalla saada itsenä salille. Rauta nousi, ja ei noussut. Ohjaaja ystävällisesti kehoitti ottamaan huomattavasti enemmän painoja mukaan mutta taisi itsekin tunnin aikana huomata, ettei tässä vielä olla minnekään Miss Rauta kisoihin lähdössä. Reisissä tuntuu että kyykkyyn pääsi mutta ylös tuleminen taisi olla vähemmän klassisen kaunista. Mutta hyvällä hymyllä kuitenkin.
Palkinnoksi itselleni jäin vielä seuraavan tunnin alkulämmittelyyn, ja mietin että missä kohdasssa päätäni on naksahtanut. Kaikkina näinä vuosina, ja etenkin kun vielä silloin joskus edes kävin jumpissa, ei koskaan olisi tullut mieleenkään jäädä seuraavalle tunnille heilumaan. Rangaistus oli todellakin kärsitty kun oma tunti loppui. Mutta kieltämättä fiilikseen vaikutti uusi suosikki opettajani ja noin tuhat vaihdettua virnistystä tunnin aikana. Jo senkin takia on mestoille pakko päästä uudestaan.

Jazzia ja ajatuksia

Olen niitä ihmisiä jotka talvi tallaa jossain vaiheessa alleen. Tätä tallausta vastaan on taisteltava monena viikkona. Joskus tsempillä, joskus vain luovuttamalla ja iiseilemällä. Ymmärrän hyvin ihmisiä joista tuntuu että elämä tammi-huhtikuussa on pelkkää paksussa hyytelössä rämpimistä. Väsyttää, ja parhaimmassa tapauksessa on vielä flunssassa, ja muutaman viikon kuluttua sama uudelleen. Tätä on ollut liikkeellä.
Kaiken lisäksi, hyvähän meillä täällä etelässä on. Auringonvaloa on tunti kaupalla enemmän kuin aivan pohjoisessa, ja mahdollisuudet virikkeisiin aivan eri tasoa, kuin alueella, jossa jo lähimpään kirjastoon on kymmeniä kilometrejä.
Eilen aurinko paistoi töistä kotiin tullessa. Silti väsytti ja paleli. Vaihtoehtona olisi ollut lenkille kirmaaminen mutta sisälle päästyäni kaaduin suoraan nukkumaan, ja tunnin päästä tuntui kuin koko kroppa olisi huutanut vielä vähintään viiden tunnin unta. Oikeastihan haluaisin sulkeutua untuvamaakuupussin kanssa vaatekomeroon, sulkea oven, ja herätä seuraavan kerran toukokuussa.
Onneksi oli lähdettävä ulos. Jos ei olisi sopinut, olisi vilttipeitto pään yli ollut ainut vaihtoehto.
Ja tsemppi palkittiin. Lukkarinen Trio oli näkemisen arvoinen. Viime kerrasta olikin aikaa. Musiikki oli helppoa ja vaikeaa, tuttua ja vierasta, hymyilytti ja sai taas hetkeksi unohtumaan jonnekin. Teki hyvää antaa ajatusten virrata. Kuunnella miltä musiikki sinä päivänä tuntuu. Huomata, ettei jotain ymmärrä, eikä jostain pääse läpi.
Välillä ei tuntunut millään, välillä ajatus karkasi, ja välillä teki mieli kiljaista innostuksesta. Harmi etten, mutta olen jo tottunut ettei se porukka niinkään villiinny, paitsi soveliaasti kun on aplodien aika. Pidättyväistä. Jos ikinä esittäisin jotakin, vaatisin ihmisiä kiljumaan, jos vähääkään siltä tuntuisi. Sen voisi painattaa ohjelmalehtiseen. Se olisi esiintymisen arvoista.
Paluumatkalla piipahdimme Ms C:n värväämien seuralaisten kanssa Loopissa. Siinäkään kohdassa sivistystä ei ole enää aukkoa. Ja toivoa kaikille talven rämpijöille!

tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

ukkomiehen tekstiviestejä espoosta

-  Kanerva myönsi! Minä en myöntäis. Vanhanenkaan ei myöntäis. Eikä Taberman.

- juu gou ruum and ai get drunk

- Mistä vaan sinkusta voi kasvattaa vaimon. Ja kuka vaan ukkomies tietää olevansa oikeesti sinkku

maanantaina, maaliskuuta 10, 2008

Urheilua ja musiikkia

Nyt on pakko jauhaa tästä juoksemisesta hetken, koska voi olla ettei siitä pian ole enää mitään kirjoitettavaa. Pieni sosiaalinen paine voi myös toimia kannustimena(mutta silloin sitä pitäisi myös tuntea). Tänään oli taas hyötyä lähialueasumisesta. Naapurustossa asuvan Carden kanssa pinkaisimme vajaan tunnin lenkille. Vielä en kirmaile laitumelle päässeen kevätvasan lailla mutta ehkä askel oli taas hivenenen kevyempi. Jos vielä pääsen keskiviikkona Janen vetämään jumppaan, niin sanoisin että toiminta alkaa olla jo ryhdissä. Johan sitä on odotettukin.
Ja puuttuvan aasinsillan kautta urheilusta musiikkiin.
Ihminen joko on musikaalinen tai ei ole. Joko sitä sävelkorvaa löytyy - tai ei. Sama rytmin kanssa. Joko sen kuulee tai ei kuule. Totta kai äärimmäisellä treenaamisella voi kehittyä missä tahansa mutta perusomaksuminen joko on tai ei.
Kuulun jälkinmäisiin. En koskaan ole päässyt loistamaan ylimusikaalisuudella. Koulussa musiikintunneilla rämmin viimeisillä sijoilla ja yleensä laulamani kappaleen tunnistaa vain sanoista, ja nekin menevät vielä jollakin todella nololla tavalla väärin. Pikkuserkkuni yritti jossain vaiheessa antaa rumputunteja. Siitä ei tullut menestystarinaa jälkipolville.
Kohdalleni siunaantuneesta epämusikaalisuudesta huolimatta on sitä kuitenkin tullut jonkinverran nähtyä ja kuultua. Metallista klassiseen. Välillä hypitty Lepakosta lavalta, välillä taas kuunneltu hartaana selloa salissa. Aika moni juttu on tippunut mutta ainahan jonkun kanssa joutuu vähän painimaan.
Nyt ollaan tiukilla reggae musiikin kanssa. Tiedän että tyylilajista löytyy helmiä, ystävieni mielestä luulisi automaattisesti että pitäisin kyseisestä lajista, ja tavallaan jopa haluaisin pitää siitä mutta jokin siinä reggaen odotuttavassa biitissä hitsaa. Mutta se on työstön alla. Moni hyvä asia on vaatinut aivopesun. Pitkällisen ja perusteellisen.
Mutta siis alkuperäiseen asiaan; huomenna keikalle korkein odotuksin. Teille jotka hengaavat tässä lähistöllä, suositteleln lämpimästi:
11.3.2008 JASKA LUKKARINEN TRIO Sony Jazzpalkinto 2008
voittaja yhtyeen konsertti
Ovet auki klo:20.30 Soitto alkaa klo:21.00 - Ravintola dubrovnik, Eerikinkatu
Siitä on jo tovi kun olen viimeksi kuullut ja nähnyt Zei-Lein ja Nuori Herra K:n lavalla, mutta en missään nimessä usko heidän pettävän odotuksia, niin korkealla kuin ne ovatkin.

sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008

Terassilla on tilaa






Yllätysvieraita ja taidetta

Sain yllätysvieraan, tai oikeastaan kaksi. Nainen pohjoisesta saapui monen monen vuoden tauon jälkeen ja huusi jo eteisessä että " sä et oo muuttunut yyyhtäään".
Toinen vieras, mies etelästä saapui hieman lähempää parin kuohuvan kanssa. Istuimme koko illan keittiönpöydän ympärillä. Nyt sekin on testattu toimivaksi. Huvittuneena totesimme, että olemme tavanneet toisemme elokuvien kuvauksessa. Kirden kanssa olemme nähneet ensimmäisen kerran Kuutamolla elokuvaa kuvatessa, ja Anderssonin kanssa Hymypojan kuvauksissa. Kummankin kanssa se oli ystävyyttä ensi kohtaamisella.
Eilen tuli myös Taulu kotiin. Sain kyydin ja vihdoin haettua kehystämöstä Maikkiksen upean lahjoituksen. Seuraava vaihe kotiutumisessa onkin kuvien seinälle saaminen. Kun ei nyt vaan sattuisi mitään.

lauantaina, maaliskuuta 08, 2008

Hyvää päivää naiset ja miehet!


Perinteilläkin on aina ensimmäinen kertansa, ja tänään aloitettiin Naistenpäivä-tennis. Aivan mahtavaaa! Vaikka pelikaverini yrittikin vihjailla, että toiset naiset viettävät aamuaan shamppanjabrunsseilla, ja itse olen matkalla Kulosaareen tennistä läiskimään, ja että se ei kuullostaisi aivan yhtä hohdokkaalta, mieli ja olo on hyvä.. Muutama rysty lähti ihan napakan mallikkaasti, tällä kertaa en edes kaatuillut, ja aivan käsittämättömiä kämmäyksiäkin oli vähemmän. Maanantai alla oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Vieläkun olisi jättänyt edellisen illan Kiasman ja Meccan punaviinilasilliset väliin, olisi tekniikka voinut olla vielä skarpimpi.
Kiasmassa kannattaa muuten käydä katsomassa Julian Schnabelin tai Nan Goldin näyttelyt. Mielummin vielä erikseen. Olen sitä koulukuntaa, joka kannustaa ihmisiä ottamaan asian kerrallaan. Museoon tai näyttelyyn ei tarvitse mennä koko päiväksi.(tai voi mennä jos haluaa, ja sekin on ihanaa) Riittää että yhdelle asialle antaa ajastaan vaikka puolitoista tuntia, niin ettei prosessista tule tuskallista tulkitsemisähkyä, vaan tilaa jää myös mahdollisille ajatuksille ja tunteille. Ja taas on nähnyt ja kokenut hieman enemmän.
Mutta aamupäivän tennis olis hyvä alku Naistenpäivälle. Itselläni on muuten teoria, että jos olisin kundi, niin olisin todella fiiliksissä tästä päivästä - onhan se nyt siistiä että maailmassa on naisia.
Ritari valkoisella ratsulla ei tuonut ruusupuskaa ovelle, mutta työpaikan miehet (vaikkakin en ole aivan varma tiesivätkö he sitä) lahjoittivat ruusun jo eilen, ja Jude räjäytti taas kerran pankin lahjoittamalla belgialaisia tryffeleitä. Haukilahden kotikasvatus on tehnyt tehtävänsä. Mutta yhtä paljon ilahdutti banaani ja tenniskenttä. Naista on niin helppo miellyttää.

perjantaina, maaliskuuta 07, 2008

Klippejä ladataan ja ladataan ja ladataan

Edellispäivän nettivideot ja mainonta -seminaarissa ei ollut mitään niin ihmeellistä auringon alla. (sanoo hän päivänä jona mikään ei tunnu miltään)
Videoiden lataukset kasvavat, suomessa suurin osa mainospotentiaalista käyttämättä, ja onnistuessaan viraali nettivideomainonta tuntuu sitouttavan paremmin kuluttajaa kuin ns. perinteisemmät mediat.
Nettiajasta suomessa käytetään keskimäärin videoiden katsomiseen 8% eli 6 minuuttia päivässä. TV vie siis vielä voiton mennen tullen. Mutta TV vie myös mainosbudjetin mennen tullen, joten nettivideo saattaa olla tuotantokustannuksiltaan useamman mainostajan mahdollisuuksien rajoista, monikanavaisuudesta puhumattakaan. Ja taivas on jälleen hyvänä kattona. Suurin laimeus vaanii tekijöissä.. tai siis niissä jotka eivät tee. Oletetaan kuluttajan ajattelevan niin kuin itse. Jos parisataa tuhatta ihmistä lataa videoklipin jossa ei ole muuta sisältöä kuin apina joka pelästyy itseään peilistä..ei ideoinnissa kannata lähteä liian risteäville poluille.
 Videoclippeinä katsotaan uutisia, ns. hupipätkiä,  trailereita ja osia tv ohjelmista. Nuorempi sukupolvi on jo tottunutta hybridikäyttäjää. TV:stä katsotaan Serranon perheen alkuosa, ja netistä loppu. Eipä siinä sen kummempaa.
Jos usassa ladataan 10 miljardia klippiä kuussa, suomessa se on vajaa 80 miljoonaa. Kun beijingin olympialaiset  ja big brother sähähtävät käyntiin, näkyy terävä piikki meidänkin tilastoissamme. 
YouTube on meillä latausten suhteen vahva ykkönen, sen jälkeen tulee Yle, Mtv3 ja Iltalehti. 

Mutta jotta saisin edes jotain edgeä tähän päivään niin:
 Bombay TV: Norppa elokuva
Quicksilverin duunaama: Surffaa dynamiitin avulla (yllätys, että oli jouduttu laittamaan varoitusteksti, ettei homman itse tekeminen ole järkevää) mutta miljoona katsojaa saa räpäytettyä kasaan hetkessä!

keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008

Kissa vieköön!

Muistattehan vielä joulun - tuon koko suvun ja perheet yhdistävän rakkauden juhlan? Antamisen ja ilon ylistyksen, hartauden ja hiljentymisen keskittymän?
No. Saimme siis viime jouluna norppamelkeinvelipuolen(nvp) kanssa vuosisadan idean, ja päädyimme antamaan yhteisen Perhelahjan. Koska NVP kertoi stressaantuvansa kaupoista, jäi lahjan ideoiminen minun harteilleni. Ihanaa - koska muuton ja rempan keskellä - joululahjat tuntuivatkin tänä vuonna olevan todella lähellä rauhoittunutta ja hiljentynyttä sieluani.
Päätösketju meni suunnilleen näin: lamppu->akvaario->tarantella->hiiriä-> kaksi Okahiirtä.
Loistavaa. NVP kävi sittenkin hakemassa terraarion ja hiiret ja hoiti kotiinkuljetuksella uudet lemmikit Perheelle.
Idea tuntui hyvältä. Okahiiret ovat söpöjä, hajuttomia ja melko vaivattomia lemmikkejä. Turha kai sanoakaan, että tässä yhteydessä eläinkaupassa vakuutettiin, ja tällä kertaa uskon NVP:n kuunnelleenkin, että hiiret ovat kummatkin urospuolisia, eikä siis poikastehtailusta ole vaaraa.
Mutta kävipä niin kuin neitsytmariallekin kävi, että kun tilaa ja pesä löytyi, tuli myös poikasia. Edellisviikonloppuna Loimaalla käydessäni näin elämäni ensimmäisen Okahiiren poikasen. Pieni se oli. Hiiren näköinen mutta pieni.
Miten tämän nyt tulkitsisi joko eläinkaupan myyjällä meni joku pieni yksityiskohta pahasti pieleen, tai Loimaalla on niin lämmin ja kannustava ilmapiiri, ettei lisääntymiseen tarvita enää kahta eri sukupuolta.
********************
Tässä kuvallinen todiste vielä, Mari Koon blogin/blogien myötävaikuttamana. Ensinnäkin löysin itseni hänen eräästäkin blogista katsomassa kissavideoita, joten aihepiiriltään tämä tuntuu enemmänkin kuin sopivalta, ja toiseksikin on kai vähintäänkin kohtuullista, että tässä vaiheessa antaa oman panoksensa blogimaailmaan myös liikkuvan kuvan muodossa.

videoTekninen toteutus ja kuvaus: isäpuolinorppa/Loimaa

Voihan bussikuski

Onnistuin lähtemään töihin aikaan, jolloin lähin bussini oli juuri mennyt, ja kun kävelin seuraavalle pysäkille kolme sopivaa bussia ehti ajamaan ohitse. Mutta vihdoinkin päästessäni vaihtarin kautta viimeiselle pysäkille,  pääsi bussi yllättämään.
 Olin tunnollisena työntekijänä lukenut työmeilejäni puhelimestani ja unohtanut vilkuilla sivusilmällä selustaani. Mutta bussi pysähtyi! Kuski hymyili leveästi kun tulin sisään. Kiitin kuskia pysähtymisestä ja hän myönsi, että oli onni että ihmisiä oli jäänyt kyydistä . Keskustelumme jatkui vielä ystävällisenä kailottamisena paikalta toiselle. Totesin että sinne olisin jäänyt seisomaan, ja hän epäili että olisin lähtenyt kävelemään. En olisi. 
Pois lähtiessäni bussin etuosasta kuljettajan paikalta kantautui kuuluva toivotus: "Parempaa päivänjatkoa!" leveän hymyn kera. Ja vielä hyväntahtoinen vilkutus perään. 
Päivä näytti kirkastuvan. Kyllä suomalainen linja-autonkuljettaja on hieno.

tiistaina, maaliskuuta 04, 2008

Voihan lehtimyyjä

Olen suhtautunut melko kärsivällisesti lehtimyyjiin. Siellähän on toinen ihminen tekemässä työtään, ja moni kuitenkin tilaa lehtiä puhelinmyynnin kautta. Mistäpä lehtimyyjä voi tietää, etten todellakaan halua tänään, ylihuomenna tai seuraavalla viikolla Kotiliettä, Avotakkaa, Annaa, Divaania tai edes Sporttia. Seitsemän päivää lehdestä en halua edes irtonumeroita.
Tänä iltana oli vuorossa Bonnier.
Tekopirteä nuori nainen(kirjoitin jo alentuvasti tyttönen mutta muutin sen) soitti kahdeksan aikaan illalla, veti happea ja aloitti; "en kai häiritse pahaan aikaan" -litanian. Oli hetken hiljaista - ja kahden sekunnin jälkeen, ystävällisesti kerroin, että olen töissä paikassa, jonne tulee enemmän lehtiä mitä ehdin ikinä lukemaan. Se ei ole aivan totta, ehtisin varmasti jos haluaisin mutta esim. Metsästys ja Kalastus ei ole vielä kertaakaan onnistunut tempaamaan minua mukaansa erähenkiseen maailmansa, Doberman -lehdestä puhumattakaan.
No Pirtsakka ei tästä lannistunut vaan sanoi soittavansa joskus paremmalla ajalla. Tässä vaiheessa huomasin pienen ärsyyntymisen nostavan päätään, en nimittäin halunnut, että Bonnier soittaisi minulle toisenakaan päivänä ilta kahdeksalta, joten kehoitin kertomaan asiaansa.
Tällä kertaa ei ollutkaan kyse lehtimyynnistä, vaan lahjoituksesta. Oi iloa! Saisin neljä kuukautta mitä tahansa ihanaa lehteä ilmaiseksi - vain maksamalla käsittelykulut. Siis nykyään sitä kutsutaan käsittelykuluksi.
Koska tuhlasin energiaani jo puheluun, kysyin paljonko käsittelykulut olisivat. No sitähän ei kuulemma voinut kertoa. Tiesittekö että lehtien käsittelykulut riippuvat täysin lehdistä?
Ensin piti valita lehti. Oli vaikea valita Tieteen Kuvalehden ja Historia -lehden välillä.. Valitsin kuitenkin Historia -lehden ja sain kuulla myös upeasta lahjasta, jonka myös saisin ilmaiseksi.. Kohdassa missä TekoPirtsakka luetteli sääpuntarin eri oominaisuuksia huomasin ajattelevani vieläkö jääkaappiin oli jäänyt vichyä.. Loppua kohden terästäydyin. Kaikille muille - siis huom. kaikille muille ihmisille tämä koko ihanuus olisi maksanut 100 euroa - mutta minulle vain 29 euroa - neljä kuukautta Historiaa ja jotain vielä kaupan päälle. Halpaa kuin pariisilainen nestesaippua Royal Garden hotellissa!
En ostanut. Historia toki kiinnostaa mutta tunnen monta ystävää jotka ovat lukeneet historiaa ja joilla on uskomaton määrä tärkeitä knoppitietoja jakamatta, joten satsaan sille puolelle. Saattaa tulla jopa halvemmaksi ja hauskemmaksi.
Pyysin BonnierPirdeä vielä poistamaan minut listaltaan. Sitä hän ei kuulemma voinut tehdä. Uskomatonta. Hän kyllä pystyy soittamaan minulle mutta ei pysty olemaan soittamatta. Toisaalta ymmärrettävää.

maanantaina, maaliskuuta 03, 2008

Kannattaa urheilla säännöllisesti

Urheilumattomuuteni tuli ikävä tauko kun löysin itseni Espoosta tenniskentältä. Eikä päivääkään liian aikaisin. Tiesin että ensimmäinen parikymmentä minuuttia olisi kauheaa, ja pelikaverini myönsi anteeksi pyydellen sen myös näyttäneen siltä. Polar olisi huutanut isoa hälytystä, jos olisi ollut mukana. Mutta hämmästykseni jäin henkiin. Loppua kohden tuli palkinto ja rytmi alkoi löytyä. No, jossainhan sen henkisen kehityksen on tapahduttava. Nöyrtymisen jalo taito ja tuhkastahan se fenix lintukin nousi jne. Etenkin kun kerran etukentälle rynnätessäni kompastuin, kaaduin ja maila vielä irtosi kädestäni. Tosin, osuin silti palloon. Huominen tulee olemaan hyvä maitohappopäivä, eikä enää näin pitkää taukoa.

Hauska löytää vanha tuttu


Olin muutaman kerran ajatuksissani ehtinyt kaipailla "mikä sen saitin nimi olikaan, minne se poika oli piirtänyt niitä tikkuhahmoja" nettisivua, kunnes sattumalta - törmäsin tutunnäköisen piirrokseen muualla ja sitä kautta löysin takaisin kaipaamieni hahmojen pariin. Useamman vuoden jälkeen olikin kiinnostava kurkata vieläkö näkövinkkeli oli pysynyt yhtä - no vaikka älyttömänä.
Joskus tämän vuosituhannen alussa ihastelin piirrosten nimiä ja toteutuksia - ja huomasin että ne saavat vieläkin omalla kummallisella tavallaan hymyilemään.
www.explodindog.com

Kyseisen piirroksen nimi on luonnollisesti: " all my favourite people live in this box i look at it everyday

lauantaina, maaliskuuta 01, 2008


Ja vaikkakin viime päivät ovat pyörineet tiukasti oman navan ympärillä, ehdin silti myös hieman jännittämään miten asiat sujuivat toisella kosijalla - ja ilahtuneena kuulin, että mies oli ymmärtänyt oman parhaansa ja jättänyt hamekankaan tilaamatta.
Onnea N.A. & S !

Kahvia ajastimella - arkeen luksusta

No niin siinä sitten kävi, ettei niitä pääsiäishäitä tullutkaan ja loppukevään identiteetti pitää taas miettiä uusiksi. Olin jo ehtinyt tekemään uuden Rouva Norppa blogipohjan mutta pidetään sitä vielä sitten toistaiseksi jäissä.
Hieman lohdutusta ja lämpöä aamuihin tuo kuitenkin jonkin aikaa sitten hankkimani kahvinkeitin. Kun sitä kahvinkeittäjää ei näytä talouteen ilmestyvän niin suosittelen hankkimaan keittimen jonka voi ajastaa. Etenkin kun se vielä jauhaa kahvin pavuista. Mahtava yhdistelmä herätyskelloa ja kahvinkeitintä. Ei voi olla havahtumatta kun mylly pamahtaa jauhatukselle mutta ymmärrys siitä, että metelin tuloksena on tuoretta kahvia, tekee heräämisestä mielekkäämpää - viikonloppuna suorastaan miellyttävää.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...