maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Rypsi ja rapsi

On se ihmisen elämä vain mielenkiintoista. Joka päivä voi ihmetellä eri asioita. Tänään piti miettiä, että mitä eroa on rypsillä ja rapsilla. Joka tuutista tulee kuinka terveellistä rypsiöljy on mutta entä kun ruuassa onkin rapsiöljyä?
Käsi ylös, kuinka moni oikeasti tietää mitä eroa noilla kahdella on?
Rypsi ja sen lähisukulainen rapsi ovat melko uusia tulokkaita Suomen pelloille. Ne vakiintuivat suomalaisiksi viljelykasveiksi oikeastaan vasta 1980-luvulla. Muuallakaan Euroopassa niillä ei ollut kovin huomattavaa asemaa viljelykasvien joukossa ennen 1970-lukua. Ristikukkaisten öljykasvien viljely oli keskittynyt Kiinaan ja Intiaan, mistä myös ensimmäiset tiedot rypsistä ovat ajalta 2000-1500 e.Kr.
JA:
Rypsin kukinnossa aukeamattomat nuput ovat alempana kuin juuri auenneet kukat. Rapsin kukinnossa nuput ovat ylempänä kuin juuri auenneet kukat. Rypsillä kukkavarren lehdet ovat sepivät eli lehtikanta kiertyy kokonaan varren ympäri. Rapsi on puolisepivä .

Eli - kumpi kuvassa?

Sä näytät paljon paremmalta

Työkaverini, naispuolinen, sanoi tänään että näytän taas erilaiselta, ja itseasiassa hän nyt vasta ymmärtää että olin sairaana. Olo onkin noin kahdeksan kertaa parempi kuin viime maanantaina tähän aikaan, juoksu oli liian kova rasitus, ja elpymiseen meni viikko. Kyllähän siihen terveenäkin olisi mennyt useampi päivä venytellessä, mutta myönnetään normaaleista innostuspiikeistä huolimatta, syyskuu on ollut vähän tahmea.
Mikä siinä mahtaa olla, että sitä aina ymmärtää vasta jälkeen päin. Tervettä ja reipasta sekä tajuavaa viikkoa kaikille!

sunnuntaina, syyskuuta 28, 2008

Koirat kylässä

Loimaan pikku-eno(iso-eno on vanhempi) yöpyi luonani viikonlopun kahden koiransa kanssa. Vaikka enoa oli hauska nähdä, hauskinta oli saada bonuksena Vito ja Turo kotiin muutamaksi päiväksi. Oli ihan asiallista kammeta puoliunessa muutamana viikonloppuaamuna koirien kanssa lenkille, koska koirathan eivät voi ulkoiluttaa itse itseään. Arkikosketus koiraelämään tuli myös heti kättelyssä kun vanhempi Vito oksensi kaksi kertaa lattialleni.
Asuntoni on myös yltä päältä koirankarvoissa. Sehän ei varsinaisesti muuta mitään koska itseltäni lähtee enemmän hiuksia kuin kokonaisesta Kultainennoutaja -laumasta. Parhaan homman sain aiheutettua kuitenkin itse. Näppäränä leikittäjänä luovuin kahdesta tennispallostani (koska pienempi vie isommalta aina kaiken, jos leluja on vain yksi). Laskin, että kumpikin voi pureskella omaa palloaan. Mutta en ehtinyt ajattelmaan minkälainen riemu ja sutiminen palloista lähtisi, etenkin kun pienemmän oli saatava kumpikin pallo. Parikymmentä kiloinen borderi sutimassa aivan sekaisin melko uuden lattialakkauksen päällä on - ei niiiin hyvä idea. Koiraihmisisyys tuli hyvin testattua. Toimii edelleenkin. Oli suorastaan ikävä luopua kaksikosta näin nopeasti. Jatkuvasti perässä kulkeva ja innokkaan toiveikkaasti tuijottava bordercollie on vain niin vastustamaton. Videopätkää MM-kisojen viimeiseltä minuutilta kun suomalaiskaksikko lähtee tavoittelmaan mestaruutta. En tiedä miksi blogger latasi vain 10 sek. video

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Suomalainen ähkyy ja eksyy tieltä

Törmäsin tietoon, jossa kerrottiin, että Veikko Antero Sinisalon lempirunoja oli Jorma Eton Suomalainen. (runokokoelmasta Ajastaika, 1964) Sama runo josta Kekkonenkin lainasi pari riviä uudenvuoden puheeseensa.
Muistin jotenkin hämärästi alun mutta en sen enempää, joten tässä:

Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

A Finn is the one who answers when not asked,
asks when not answered, does not answer when asked,
the one who loses the way, yells on the shore,
and on the opposite shore yells another of the same kind:
the forest clangs, echoes, the pines hum.
There comes a Finn and groans, is here and groans,
goes there and groans, is as in the sauna and groans
when the other one throws water on the stove.
That kind of a Finn always has a partner,
he is never alone, and that partner is a Finn.
And nothing separates a Finn from a Finn,
nothing except the death and the police.


Translated by Jaakko Heikkilä

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Yö ja päivä

Nukuin viime yönä epätavallisen levottomasti ja katkonaisesti. Näin unta pommi-iskusta. Kostonhimoinen pommimies uhkasi räjäyttää kaikki. Ainut vaihtoehto oli yrittää paeta ja purkaa pommi. Pakeneminen epäonnistui, emme päässeet purkamaan sytytintä ja niinpä kostoksi tämä mielipuoli päätti räjäyttää kaikki.
Outoa oli se, että unessa yleensä viime hetkellä pelastuu mutta viime yönä ei. Viimeinen mielikuva unesta oli pienoinen epäusko, räjähtävä oranssivärinen ympäristö ja valtavan paineaallon iskeytymisen odottaminen.
Tänään pommi räjähti Kauhajoella. Monet eivät pelastuneet. Itkettää.

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008

Happy go Lucky

Jos välillä haluaa nähdä jotakin aidosti hauskaa niin suosittelen Happy go Luckya. Teatterisalissa tuntuivat nauravan sekä naiset ja miehet, välillä jopa samoissa kohdissa.
En ollut käynyt vähään aikaan leffassa, ja nyt tuli ns. äkkilähtö tuntemattomaan. Piti kuitenkin googlata, ennen lupausta katsomisesta, koska tällä hetkellä en halua nähdä mitään ahdistavaa, traagista, liian surullista tai muutenkaan maailman tuskaa 2,5 tuntiin puristettuna.
Välillä pitää olla ihan ookoo nähdä jotain kaunista ja hauskaa. Sitä on tarjolla yllättävän vähän.
Sally Hawkins tekee loistavan ja elävän roolin Poppyna. Ja niin kuin elämässäkin, kaiken ilakoinnin, riehakkuuden, ylilyöntien ja värikkyyden keskellä - herkkyys ja myötäeläminen osuu takaraivoon kuin napakka laimäys sunnuntai-hesarilla. Hauska elokuva - hyvä mieli - käykää katsomassa!

Kannattiko juosta parikymmentä kilsaa?

Tänään oli ihana Espoon rantareitti sunnuntai-reippailu. Päivä oli ehdottomasti syksyn kauneimpia, ja reittikin oli parhaimpia millä aiemmin on tullut juostua.
Mutta kannattiko, hmmm..en vielä tiedä. Yleensä aina kannattaa. Mutta nyt hieman jäytää, tuliko lähdettyä repimään kuitenkin liian aikaisin.
Ensimmäisen kolme kilometriä olivat hirveät. Kroppa ei vaan lämmennyt ja tuntui kuin keuhkot räjähtäisivät. Eivät räjähtäneet, ja sen jälkeen oli jo helpompaa, ja alkoi tuntua, että ainakin puoleen väliin olisi mahdollisuus. Välillä oli jopa ihan siedettävää, ja reitin varrella kannustajat kohottivat fiilistä. On kyllä hienoa, että toiset jaksavat tulla katsomaan, ja reippaasti vielä taputtaa ja hihkua tsemppiä. Niissä kohdissa askel aina nousee kevyemmin. Ensi kerralla minäkin haluan jonkun seisomaan "hei hop, norppa on pop" -kyltin kanssa polun varteen. (nyt ne oli lähinnä perheen isiä, joita kannustettiin tällä tavoin)
Mutta kaunista oli! Reitti oli saatu osittain jopa hieman jännittäväksi huvilapujoitteluineen. Melkein jopa harmitti, ettei ehtinyt katselmaan ympärilleen enempää.
Viimeiset kaksi kilometriä olivat harvinaisen vaikeat. Yleensä siinä vaiheessa, askel jo nousee siitä ilosta, että on melkein perillä. Nyt ei noussut. Olin melkein ällistynyt, että "tähänkö tämä nyt jää" mutta ei vaan riittänyt poweria mistään. Mutta menihän se. Oli pakko mennä.
Lopettamisen jälkeen alkoivat keuhkot sattua. Ei hyvä.
Kotiin tullessa olo vain paheni. Edes kuuma kylpy ei auttanut. Jos olisi tullut palohälytys, niin olisin valinnut pekonittumisen, jopa eteinen tuntuu olevan liian kaukana.
Muistan aina kertoa, muille miten typerää kipeänä urheileminen, tai mikä tahansa rehkiminen on. Keholta menee aikansa toipumiseen. Perusnyrkkisääntöhän on että yhtä monta päivää kuin on ollut sairaana, yhtä monta päivää pitäisi treenata kevyesti. Missään ei lue; ole sairaana, lepää pari päivää, ja lähde sitten ilman treenausta juoksemaan parikymmentä kilometriä.
Mutta. Koska itselläni ei ole minkäänlaista ymmärrystä oman itseni, kykyjeni, taitojeni ja suoritusteni suhteen, olen ilmoittautunut ensi kesäksi Tukholmaan. Tänään vain opin, että sinne kannattaisi lähteä treenanneena ja terveenä. On jollakin tavalla vapauttavaa ettei koskaan ymmärrä omaa parastaan.

lauantaina, syyskuuta 20, 2008

Lukijat kartalle

Eilisen herrasmiestapaamisen(kyllä, minä olin yksi heistä) aikana oli taas puhetta blogista. Seurueesta löytyi ainakin kolme vakituista lukijaa. Samalla sain osuvan muistutuksen siitä, että ihmisillä on muisti. Vaikka oma kovelevyni toimii hyvin "roger/delete" -tyyppisesti, niin pitäisi ehkä muistaa, ettei suinkaan kanssa ihmisillä ole niin. Kesälomani lukemisen kohokohta oli kuulemma pyöräretki Porvooseen. Lukija kuullosti vähän pettyneeltä. Ilmeisesti seesteisyys ei myy. Itsestäni oli melko hillitöntä että kuuntelin entisten nuorten Sävellahjaa ja säästin Suomen Kuvalehden artikkelia Eeva Muilusta, koska innoistuin siitä niin paljon, että meinasin tippua aurinkotuolistani, ja piti odottaa rauhoittumista.. Tämän päivän yleisöä on niin vaikea miellyttää.
Joka tapauksessa, tehdään Google Analyticsin kanssa hieman lukijatutkimusta. Ja saadaan selville seuraavaa ajalta 20.8. - 19.9. :

Top maat:
1. 3 460 93,16 %
2. 108 2,91 %
3. 46 1,24 %
4. 35 0,94

Top kaupungit:


1. 1 886 50,78 %
2. 224 6,03 %
3. 204 5,49 %
4. 113 3,04 %
5. 92 2,48 %
6. 86 2,32 %
ja:
40. 7 0,19 %

Top hakusanat:








1.
sillä mennään
251




2.
loimaannorppa
162




3.
sillä mennään mitä on
17




4.
seuraleikkejä aikuisille
11




5.
aikuisten seuraleikit
8




6.
omenaa raejuustoa
6
ja:
26.
smura tarja
1

Ja muiden sivujen kautta tulleet:
1. 1 130



2. 647



3. 539



4. 362



5. 234



6. 203



7. 150



8. 123



9. 68



10. 33



11. 30



12. 30



13. 27



14. 25

Mitä selainta käytetään (itse käytän paljolti safaria ja firefoxia):

1 791 48,22 %
1 659 44,67 %
201 5,41 %
44 1,18 %
9 0,24 %

Analytics ei ole mikään oraakkeli, vaan antaa sinne päin tietoa. Jotkuthan käyvät tietysti sivustolla useamman kerran päivässä. Etenkin jos ovat itse kommentoineet jotain nokkelaa. Nokkeluutta saisi toki olla enemmänkin. Mikäli työpaikalla on vaihtuva ip:osoite, kirjaa ohjelma kävijän uudeksi kävijäksi. Ja puolet kävijöistä ovat täysin vahinkoklikkauksia (miten voikaan olla). Esim. hakusanoilla "antennikaapelin jatkaminen" ja "undulaatin poikaset" tulleet etsijät, ovat varmasti poistuneet paikalta vähäisin eväin.

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Mielikirjani vitriinissä

Sain eilen sähköpostiini liitteen, jossa kerrottiin, että parin viikon päästä olisi minun vuoroni esitellä mielikirjani. Meinasin saada sydärin. Sama juttu kun Mieto Marinadi haastoi minut kertomaan syysbiisini. Tuntui kuin olisin jäänyt kiinni omenavarkaista. "Siis apua - kun siis just nyt mä en oo kuunnellu mitään silleen kunnolla." Ja sama juttu kirjojen kanssa. Vaikka kesällä tuli luettua kerrankin uralla, en ole henkisesti valmis esittämään lempikirjojani. Otan asiat liian vakavasti. Luulen että esittelyiden pitää olla jotain suurta ja hienoa. Kysehän on vain lempikirjoista. Vaikkapa tällä hetkellä. Ensi kesänä ne voivat olla jotain muuta. Eikä ole taroitus kerätä samaan vitriiniin koko elämän kirjoa, vaan kevyesti esitellä mielikirjoja. Ei sen ihmeellisempää.
Ei sen ihmeellisempää muka! Pikaisesti ajattelin, että minulla olisi viikon verran aikaa lukea hyvinkin "tärkeitä kirjoja", joiden sitten voisin kertoa muuttaneen elämäni, mutta ketä se taas palvelisi. Nyt vuorossa olevalla on listallaan mm. Orwellia. Minun Orwellini ovat kaikki lukematta.
Eihän se nyt ole mikään häpeä, jos yhteen vitriiniin kerää kokoelman; " Vaara vaanii Lotta"; "Loimaalaisia sanontoja ja "Englanti- Suomi sanakirjan ".
Minä nyt vain satun olemaan niitä ihmisiä joilla ei ole lempikirjaa,ehdotonta mieliruokaa, suosikkimusiikkilajia tai pidetyintä pukeutumistyyliä(ai nou, ja se näkyy). Mutta tuntuu niin äkkinäiseltä ja suurelta, että pitäisi valita kymmenisen kirjaa mielikirjoiksi.
Ääh..

keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008

Pienen linnunpojan viimeinen matka

Puhelin soi. Hanna soitti ja kysyi; " Täällä hiekkakentällä on linnunpoika, mitä mä teen?!" Viime vuotisen LJ-operaation jälkeen oli tuoreessa muistissa; Korkeasaareen. Pieneläinklinikka ei enää ottanut lintuja ja "sinne Lahteen lintunaiselle" noin äkkiseltään on aika pitkä matka.
Iltapäivällä puhelin soi taas. Hanna soitti uudelleen. (olin pyytänyt ilmoittamaan miten kävi, koska villilinnun pyydystäminen ja kuljettaminen on todella stressaavaa, en tiedä muutakaan sanaa. Ja jäin vähän miettimään operaation sujumista. Pelkästään hengessä mukana oleminen kun ei paljon auta tekijää) Viherpeippo(aluksi taisimme puhua punarinnasta)oli hävinnyt taistelun ja uuvahtanut sille matkalleen. Hanna oli surullinen. Eläinrakkaasta ihmisestä ei ole kiva yrittää pelastaa luontokappaletta joka ei selviydy. Lohdutin, ja sanoin, että parempi näin kuin että pieni peipponen olisi jäänyt isompien lintujen nokittavaksi, sillä elämä kaduilla lentokyvyttömänä on kylmää. Nyt pieni lintu pääsi kuitenkin jonkun hoivaan ja pois jaloista.
On kurjaa kun ihmisillä on surkea mieli. Etenkin jonkun noin hienon teon jälkeen. Kuka nykyään pysähtyy pelastamaan eläimiä? Hannalle isot kymppiplussat. Vielä pienen lapsen ja koiran kanssa- se ei ole mitenkään superhelppoa. Eikä muutenkaan se päiväulkoilun miellyttävin osuus.
Illalla minä vielä soitin. Hannalla oli jo parempi mieli. Niin kuin aina, asiasta löytyi taas monia tasoja. Mairen lahjaksi saama huivi, joka jäi lämmittämään peipon viimeistä matkaa, oli ostettu toisena merkityksellisenä päivänä, joka taas oli tapahtunut Mairen nimipäivänä.. Ja tänään oli myös syntynyt uusia tulokkaita maailmaan, ja niinpä nämä merkitykselliset päivät muistuttavat toisistaan yhteen kietoutuen.

maanantaina, syyskuuta 15, 2008

Käsi alas, kaikki jotka haluavat auttaa!

Hei taas on tämä "kerran kolmessa kuukaudessa" -kannustus. Mutta minkäs teet, veren tarve ei lopu, ja luovuttajia tarvitaan tuhat, joka arkipäivä, jotta verivarastot pysyvät riittävinä.
Verta tarvitaan tällä hetkellä kiireellisesti monessa eri veriryhmässä! Käykää luovuttamassa ja ottakaa kaveri mukaan. Helsingin keskustassa työskentelevät voivat käydä Yrjönkadulla ruokatunnilla, ja pääkaupunkiseudulla onkin verestä erityinen pula.
Tarjolla mehua, kahvia, leipää, jätskiä, pullaa - ja hemmetin hyvä mieli. Samalla saa selvitettyä oman veriryhmänsä ja hemoglobiininsa, mikä eräälläkin naisella oli taas aivan siinä ja siinä.
Ja taidanpa haastaa Miedon Marinadin, Viiniä ja Villasukkia, Vantaan Tähden
Oton, Hnnan aviomiehen Jaakon, Kuisman kämppikset, Aatelismiehen ja sen
lökäpöksykaverit, Salkkiksen sekä Noran. + kaikki Net Effectissä työskennelleet
ja ikkunalaudalla istuneet. + yhden niistä lapsen kummisedän. + yhden joka on
siellä vieläkin töissä ja on suomen ainut konsultti, joka pystyy tekemään
naisista vakuuttavasti hysteerismysteeris-nelikentän, ja itsekin uskomaan
tuotokseensa. + sen kenen omatunto mä olen. ai niin, +kaikki Tahkolla
pehkubaarissa jorailleet.


Täältä kaikki luovutuspaikat

sunnuntaina, syyskuuta 14, 2008

Suomalainen nainen vain laihtuu

Hyvänen aika, lisää tärkeitä havaintoja; Mette Mannonen on laihtunut.Yleensä en kyseisiä asioita huomaa kuin osoittamalla mutta nyt kyllä pisti tikkumainen olemus silmään. Asian varmistaakseni lnaputin guugleen" laihtunut mette mannonen"; ja kyllä, sekä KaksPlus puolella että Suomi24-tietotoimistoissa oli sama asia rekistöröity.
Eikä siinä mitään mutta kunhan vain ei olisi mitään suuria huolia, tai typeriä vetoja aiheuttajana.

Aika parantaa

Aika parantaa. Kun elämässä muutaman kerran tapahtuu jotakin, minkä korjautumiseen auttaa vain aika, oppii järjen kanssa luottamaan siihen, että niin myös tapahtuu.
Toipuminen ja eheytyminen vaatii aikaa. Satuttavat asiat tulevat yleensä yllätyksinä. Ikävinä yllätyksinä. Usein niitä ei edes halua miettiä etukäteen vaihtoehtoina, ja menetyksen kohdatessaan saattaa tulla imaistuksi suuren aallon mukana tunneliin, josta pois löytäminen ei tapahdu hetkessä.
Surusta selviytyminen vie aikansa. Sillä on oma kiertokulkunsa arjessa. Ajatukset pitää ajatella läpi. Kysymykset, jossittelu, kiukku, masennus...Vaiheet vaihtelevat. Niiden kestot ja tunnetilojen vahvuus.
Joskus huomaa, ettei ole vielä ajattelun aika. Häivähdyksenomaisesti jossakin asiassa ajatuksissa piipahtaminen tuntuu vielä niin pahalta ettei kestokyky riitä. Pitää antaa ajan vielä kulua. Odottaa ja eheytyä.
Mutta jos surujaan ei sure, ne saattavat jäädä olkapäille istumaan. Elämäänsä kantaa mukanaan. Jos asioita pakenee liialliseen tekemiseen tai näkemiseen, saattaa ajan myöden muuttua huonoryhtiseksi möykyksi. Ikäviä asioita ei voi työntää autotallin nurkkaan tai kenkälaatikkoon.
Aika parantaa. Joskus kuukauden päästä tuntuu paremmalta, joskus helpottaa ensimmäisen vuoden jälkeen. Toisinaan tarvitaan useampi vuoden kierto, jotta tapahtunutta voi käsitellä kevyemmin tuntein.
Ikäväkin helpottaa vaikkei se kokonaan katoa. On lohdullista ajatella, että luopuminen on löytämistä. Sureminen ei ole unohtamista. Se päinvastoin antaa tilaa uuden löytämiselle, ja ajan kanssa eheyttää niitä haavoja joita menetys on aiheuttanut. Lopuksi jäljelle jää iloa ja kiitollisuus siitä mitä on ollut, tilaa elämän tuoda jotain uutta ja vahvuutta kohdata elämässä myrskyisämpiäkin päiviä.

perjantaina, syyskuuta 12, 2008

Ja valtakunnassa kaikki hyvin

Menin lukemaan iltapäivälehden. Valtakunnassa on kaikki hyvin. Tanjalla on uusi avomies, näyttää paremmalta kuin edellinen. Kukaan vanhoista julkkiksista ei ole tippunut hevosen selästä ja "jäänyt hevosen tallomaksi". Martina Aitolehto on laittanut hääpukunsa huuto.nettiin, ja antaa osan rahoista Pelastakaa Lapset ry:lle. Ja Ani on löytänyt sikamakeen takin. Ai niin, ja maanantaina alkavassa Maajussille morsian (ihan jännittää miten frendillemme Jannelle käy- onko Pöytyällä kesähäät!!)sarjasta yksi maajusseista on 3. kuukaudella raskaana.

keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Vallilan kotikeittiö kuumana

Tuli sitten sekin päivä, että norpalla oli uuni kuumana, ja urakalla. Isoäiti-norppa antoi ystävällisesti pyhänä mukaan kaupunkiin vietäväksi pari muovikassillista omenoita. Ennen kuin maailman suurin kärpäsparvi ehti laskeutua Valkaan, piti omenat taikoa "jonnekin". Parasta tietysti oli että tänä iltana olisi ollut muutakin tekemistä, niin kuin huomenna ja ylihuomennakin, joten oli parempi ottaa omena kauniiseen käteen ja alkaa pilkkominen.
En ole koskaan tehnyt omenasosetta tai omenapiirakkaa. Viime vuonna tuli tehtyä muutamat raparperipiirakat. "Keittiöinnostus" iski vähän samasta syystä, sain järjettömän sylillisen raparperia, ja nekin piti taikoa "jonnekin".
Finnrexiä naamaan, interweb auki, ja omenasoseohjetta kehiin. Dansukker on tehnyt kyllä loistavaa markkinointia. Aivan joka paikassa lukee "2 kiloa omenoita, 1 kilo sokeria." Kilo sokeria! Se on aivan järjettömän paljon. Milloin missään tarvitaan kokonaista kiloa sokeria?? Ostamastani hillosokerista kului desi, ja siinäkin taisi olla vähän liikaa. Samaan hengenvetoon ostin mukaani myös hyytelösokerin sekä hillo-marmeladisokerin. En kestä sitä, että joku kerta haluaisin varioida jotakin ja juuri se oikea sokeri puuttuisi. Kokkaaminen on kuin huonekalujen maalaaminen. Sillä ja sitä maalataan mitä on. Alan arvostaa, että asioita löytyy kaapista, ilman että joka ikinen kerta se jokin pitää hakea lähiValtsusta.
Keittiössäkin huomaa iän(lue=kokemuksen) karttumisen. Ja pelkästään hyvällä. On vapauttavaa, että voi tehdä aivan mitä vain. Jos haluaa laittaa inkivääriä, laittaa sitä, jos ei halua koristella taikinaa rusinoilla, ei todellakaan ole pakko käyttää rusinan rusinaa. Sen kun vaan laittaa bassoradion soimaan ja heiluu mukana! (pikku lasillinen calvadosta olisi kruunannut homman mutta ensi kerralla, ensi kerralla)
Kellon ollessa puoli kymmenen illalla, pitää vielä odottaa, että viimeinen piiras tulee uunista, vaatimattoman 45 minuutin jälkeen. Tiskiäkin kertyi toisen 45 minuutin verran. Ja koko touhuun meni kaikenkaikkiaan n. 5 X 45 minuuttia. ( Täytyy tosin tuulettaa tähän väliin, että omenatouhuilun lomassa, ehdin loihtimaan täydellisen kaali/kukkakaali/purjo-keiton. Maustettu kuminalla ja korianterilla)
Nyt on sitten omenasosetta, vadelmall(löytyi pakastimesta - kaupasta ostettuja)ja ilman. On omenapiirakkaa..vadelmalla ja ilman..Itseasiassa kolmekin vuokaa. Näyttäisin mitoittaneen projektin melko täsmällisesti yhden hengen taloudelle.
Miksi muuten netti on täynnä "Helppo omenapiirakka" -ohjeita. Jos saan vielä joskus aikaiseksi, aion kehittää "Vaikea omenapiirakka" tai "Tosi vaikea omenapiirakka" -ohjeen. Haastetta haluaville.

Helppo ohje Hellapoliisilta

maanantaina, syyskuuta 08, 2008

Turusta vuodelta 1827

Viime viikonloppuna(4.-5.9.) elettiin myös Turun palamisen vuosipäivää. Tämä vuosipäivä ei ole merkittynä kalenteriini suurella punaisella ympyrällä, vaan se tuli mieleen kun turkulainen otti sen puheeksi. Tuli ne vanhat tutut: "lähden tästä sinne entiseen pääkaupunkiin"..ja sitten jatkettiin jo siitä miten Turun yliopisto aikoinaan siirrettiin Helsinkiin, ja miten sitä ei koskaan virallisesti vihitty Helsingin yliopistoksi, ja miten se edelleenkin on kuulemma Turun yliopisto.. Me kuulijat vain nyökkäilimme ja hymisimme ymmärtäväisesti.. asiat voi nähdä niin monella tavalla.
Muutama seikka jäi siinä lähtöpuheessa kuitenkin mainitsematta:
esim. puheeksi ei tullut että Turku paloi kolmisenkymmentä kertaa? Tai että osa syy tähän katastrofaaliseen menetykseen oli, että suurin osa porvareista oli TAMPEREELLA markkinoilla - ja ylioppilaat lomalla?! Tai että väestön moraali alkoi heiketä, ja sammutuksen sijaan nämä vanhat pääkaupunkiseutulaiset ovat keskittyneet tavaroiden varastamiseen?
Tämä kaikki hyvin suppeana historian kertauksena, koska turkulainen halusi asian esiin ottaa. Etenkin syttymissyytä yritettiin tarinan yhteydessä jotenkin ulkopuolisten syyksi. Kerta ehkä vielä menisikin.. mutta ei kolmeakymmentä.

Mutta jos palataan takaisin tähän päivään. Muistin virkistykseksi, Suomen kaupungit suuruusjärjestyksessä, asukasluvulla mitattuina - vuonna 2008 - ovat:


  1. Helsinki (571 887)
  2. Espoo (240 275)
  3. Tampere (208 657)
  4. Vantaa (194 346)
  5. Turku (175 279)
Loimaa hienosti sijalla 82.

Täältä kuntien väkiluvut

sunnuntaina, syyskuuta 07, 2008

Farlanderia ja Transformers Riskiä


Kun häviää kaksi lautapeliä yhdeksänvuotiaalle, alkaa miettiä omaa kapasiteettiaan. Etenkin kun ihan kohteliaisuudesta yrittää osallistua ja on välillä ihan miettivän näköinenkin, ja silti jää tappiolle. Tämä yhdeksän vuotias kyllä erottaa mikä on voiton ja annetun voiton ero.
Lauantai-iltaan kuului Transformers Risk ja sunnuntaiaamupäivään Farlander.
Parker mainostaa TR:iä uudenlaisena kokemuksena, ja sitä se tosiaan oli. Koin vahvan sisäisen irvistyksen kun näin pelilaudan sekä parikymmensivuisen ohjekirjan. Tiesin ettei se luvannut hyvää. Eikä luvannutkaan. Kun sitten viidettä kertaa tavasin ohjeita, jopa järjestyksessä, edelleen puuttui tärkeä vihje siitä miten peli alkaisi.(ei mitenkään oleellinen tieto) Samalla piti vielä ymmärtää, että miten syntyy robottien valmiusvarasto, mikä on sitten romuvarasto, mitä hyötyä on salaisesta asevarastosta, mitkä ovat vyöhykkeet ja alueet, mitä eroa on autoboteilla ja deceptioneilla - ja edelleenkin - miksi puolustajalla on yksi noppa vähemmän mitä hyökkääjällä? Toisaalta, kysyikö minulta kukaan, "haluaisinko pelata (sota)strategiapeliä Transformers universiumissa?" En minä ole tiennyt että on joku alkuperäinen Risk-peli, jossa valloitetaan maailma, ja siitä on nyt tehty myös Transformers versio. (itse olin Bumblebee..)
Edellisillan shokkiin verrattuna seuraavan päivän Farlander lähtikin käyntiin nopeammin. Noppia ei tarvittu, hyökätä sai vaikka kuinka monella ja yksityiskohtia oli noin viisi tuhatta vähemmän. Vanha konkari vieressä kyllä välillä muisti huomauttaa että "no voitsä sinne hyökätä.. mut eksä sit mieti siitä eteenpäin". Ryhdistäydyin ja yritin miettiä. Ajatus harhaili.
Ehkä nyt on aika tarkistaa omaa lautapeliosaamista. Lapset kasvavat mutta todennäköisesti vielä muutaman vuoden peliseura kiinnostaa. Etenkin jos ei ole muita lähettyvillä. En ehkä ihan vielä haluaisi kuulla lausetta "ei ton kanssa voi pelata, kun ei se kuitenkaan tajua". Tämän viikonlopun peli oli tarkoitettu 10 +nvuotiaille, ja voittaja oli vuoden alle..

perjantaina, syyskuuta 05, 2008

Yrttitippoja ja ehtimistä

Aamulla oli kurkku karheana. Dämn, koska olen ottanut nyt tämän viikon tosi iisisti, ettei se syysflunssa, jota kaikilla nyt tuntuu olevan, tulisi.
Ongelmahan tässä on se että tämä viikko piti juosta. Ja paljon! Maanantaina olinkin lenkillä, ja askeleet stoppasivat kuin seinään. Ei jaksanut. Yritin. Eikä jaksanut. Tosin sitten seuraavana aamuna olikin jo flunssanoireet tuloillaan, joten syykin selvisi. (eikä ollut kyse mistään ruokavajeesta, banaania oli tankattu etukäteen ja edellisenä päivänä kummipojan synttärikakkua)
Mutta sen jälkeen on ollutkin yhtä matalentoa. Kello juoksee, minä myös. Tänään piti päästä lähtemään Paraisten suuntaan aiemmin mutta kuinkas käykään... Miksi aina sinä päivänä kun "pitäisi kaikki olla ookoo" niin aivan puskista tulee joku viiden tunnin yllätys ja bonussektorina joku häpsiskääppiäis puuhastelutyö, johon vain menee aikaa?

keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Ruoka syrjäytti rakkauden

Eilen päätin, että taidanpa kirjoittaa rakkaudesta. Koska minulla ei ollutkaan mitään sanottavaa, jäi kirjoittamatta. Päätin odottaa inspiraatiota. Ajattelin, kirjoittaa vasta seuraavan kerran kun sitä sanottavaa olisi. No onneksi tuli eilinen Korea-illallinen sitä ennen. (ja koska eräskin nainen on kuulemma jo seitsemän kertaa käynyt katsomassa, onko päivitystä tullut, nyt taas pari riviä palkinnoksi)
Viime viikkojen kuurissa on muuten ollut sekin hyvä puoli, että kaikki sen jälkeen on juhlaa. Jokaista ruokailua arvostaa. Pitkään tsemppasin itseäni miettimällä missä kävisin syömässä esim. lounaalla kun taas "voisin". Ja kun ensimmäinen maanantai tuli; menin Alepaan ja ostin mustikkakeittoa, omenoita, raejuustoa, banaania ja porkkanasosekeiton (2o kcl vähemmän 100 grammassa kuin Saarioisten juustokasvissosekeitossa)
Mutta eilen oli hauskaa. Minulla on vielä vähän tapana innostua yhteisen ruokapöydän ympärillä. (eräänkin light cokiksen litkijän oli pakko oikein kysyä että mikä naurattaa) Emme ole tuhanteen vuoteen olleet Minkki P:n kanssa syömässä, saatika vielä viikolla. Ja kun paikalle saatiin vielä Nora, sekä Lakkis, Kossu, Porari ja Prepe, oli ilmassa suuren urheilujuhlantuntua. (ei, eikä nyt sitä missä suomi teki OMAN maalin unkaria vastaan- tai siis--nooh..eiPÄ.)
Korea-housesta menimme Pata-Ässään. Itse en ehkä olisi osannut ehdottaa, mutta Minkki P saa pojat laulamaan. Jopa sen valittajankin. Sitä vaan jäin ihmettelemään, että suomalaista miestä ei tanssiminen kiinnosta. Se on kuitenkin kauneinta kanssakäymistä parhaimmillaan. Ja kyllä laulu raikasi. Tai no ainakin kaikui. Jopa niin hyvin että seurueemme jäsen sai koneen jumiin. Ei, alkoholilla ei valitettavasti ollut osuutta asiaan. Kaikki me muut toivoimme että olisi ollut..
It`s a perfect day. Rin-Tin-tin. Jos vielä oot vapaa... kaikki täydellisiä valintoja. Mutta ei ole kyllä Ukkometson voittanutta. Vielä jäätiin odottamaan Kaija Koon "Kuka keksi rakkauden" Hyvin vedetty pojat - siitä pisteet!
Kun pihalla irroittelin lukkoa pyörästäni, ja jonkun hassuttelijan hauskasti laittamaa mustekalaa pyöräni pinnojen välistä, kuulin vielä kun Poraria kuulutettiin laulamaan Lapin kesää..jotain jäi siis vielä ensikerrallekin. Kvarttaalitapaamisen - Kuukautisiin; niinkuin eräskin prepe"hauskasti" sanoisi.
Mutta se että "joku oli käynyt panemassa jonkun sihteeriä..ja sitä "herrasmiesmäisesti" käytiin seuraavana päivänä anteeksi pyytämässä".. toi taas mieleen, kuinka vähän vettä Loimijoessa on kuitenkaan näinä vuosina virrannut. Eivät ne poikien jutut sieltä yläasteelta ole paljon muuttuneet.
Ai niin, ja lopuksi vielä soitin poliisille. Maa- ja metsätalousministeriön eteen oli jäänyt lady nukkumaan käsilaukku pään alla. Taisi olla keskustalaisia kun Hallituskadulla niin tyytyväisenä uinui. Taisi olla myös poikia tanssiin hakeneen kaveri.
yst.terv. Takapaneeli

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Syksy tuli Kekkosen käsien alle


















Tänä aamuna oli syksy. Sormia ja korvia paleli. Taivas oli sininen ja aurinkoinen. Hengitys höyrysi. Pysähtyessä piti lämmittää korvia käsillä. Lyhtytolppaankaan ei viitsynyt nojailla liikennevaloissa paljain käsin. Piti laittaa takin kangasta väliin.
Viime vuonna näihin aikoihin, elokuun viimeisenä viikonloppuna oltiin Pärnussa. Silloinkin tuli syksy. Sunnuntai-illalla kotiin kävellessä puhalsi viileä tuuli. Syksy tietää milloin tulla vaikka kesä matkalla eksyykin.
Jos loppuviikon(tai syksyn) sataa, niin otin muutaman kuvan muistutukseksi itselleni, että olen pyöräillyt kuivana töihin. Edes kerran.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...