perjantaina, tammikuuta 30, 2009

Minä - yksityisautoilija

Auton hankkiminen oli paljon parempi juttu kuin olin kuvitellutkaan. Tai siis kimppa-auton hankkiminen. Uskon, että Punainen Vaara olisi jäänyt hankkimatta, jos se olisi pitänyt vakuutus- ja käyttö yms. maksuineen lunastaa kokonaan itse. Nyt pitää tietysti koputtaa puuta, koska muussa tapauksessa kulkuneuvo leviää käsiin heti ensi viikolla mutta tähän asti olen ollut hemmetin iloinen hankinnasta. Ehkä 10 vuotta ilman autoa teki sen, että vielä pitkään on joka kerran yhtä iloinen että "voinko mä tästä vaan kävellä autolle, startata sen ja ajaa - ja saanko mä ottaan tän vielä takaisin kotiinkin asti".

Yksi kysymys mikä kimppa-auton kanssa tulee, on pysäköinti. Minne se auto sitten pysäköidään. Kyselin asiaa myös pysäköintitoimistosta, ja selvisi, että yhteen autoon voi saada vain yhden pysäköintitunnuksen. Vaikka omistajia olisi neljä. Voi vain yksi omistajista pysäköidä autoa edullisella asukaspysäköintitunnuksella. Harmillista mutta totta. Kyselin kuitenkin asiaa lisää kaupungilta; ja vastaus tuli tänään:

Kantakaupungin korttelit on rakennettu aikana, jolloin nykyisiin
automääriin ei tiedetty varautua. Kadut on kuitenkin pääosin rakennettu niin
leveiksi, että niitä on voitu käyttää myös pysäköintiin.
Asukaspysäköintijärjestelmä otettiin käyttöön yli 20 vuotta sitten siksi,
että
kaduilla pysäköivien asukkaiden oli pakko lähteä aamuisin autolla, kun
rajoitukset astuivat voimaan. Toisaalta ulkopuoliset valloittivat
kadunvarsien
rajoittamattomat paikat. Kantakaupungin asukkaille haluttiin
antaa etuoikeuksia
katupysäköinnissä asumismahdollisuuksien turvaamiseksi.
Järjestelmä helpotti
asukkaiden autojen pysäköintiä ja antoi paremmat
mahdollisuudet muuttaa talojen
pihoja viihtyisimmiksi.

Asukaspysäköintitunnus annetaan kauintaan yhden vuoden pituiseksi ajaksi
kerrallaan alueella asuvan henkilön moottoripyörää, henkilö- tai pakettiautoa
tahi muuta, kokonaismassaltaanenintään 4 tonnin, autoa varten ja jonka kyseinen
henkilö
moottoriajoneuvorekisteriin tehdyn ilmoituksen mukaan omistaa tai
jota hän
hallitsee. Yhdelle henkilölle myönnetään vain yksi
asukaspysäköintitunnus
enintään kahta ajoneuvoa varten. Eri henkilöillä ei
voi olla tunnusta samaan
ajoneuvoon. Tunnuksen voi lunastaa rakennusviraston
asiakaspalvelusta.

Tiukoilla kaupunginhallituksen hyväksymillä
säännöillä on pyritty ehkäisemään mahdollisia tunnusten väärinkäytöksiä.
Ajoneuvorekisteriin voidaan merkitä lukuisia omistajia ja haltijoita, jotka
asuvat eri osoitteissa eri asukaspysäköintivyöhykkeillä. Yksi henkilö voisi
tällöin käyttää hyväkseen kaikkia voimassa olevia tunnuksia. 36 euron
vuosimaksu
on todella edullinen, koska esimerkiksi 1. vyöhykkeellä tunnin
pysäköinti maksaa
3 euroa/tunti ja keskustan pysäköintilaitoksissa
kuukausisopimukset maksavat yli
200 euroa kuukaudessa.
Kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosasto ja
rakennusviraston
pysäköinninvalvonta ovat sopineet, että
asukaspysäköintitunnusten
myöntämisperusteita käydään läpi yhteistyössä tämän
vuoden aikana. Työn
yhteydessä tutkitaan mahdollisuudet, millä ehdoilla
kimppa-autoille
voitaisiin myöntää
asukaspysäköintitunnus.
Helsingissä on vuodesta 2000 alkaen ollut voimassa autojen
yhteiskäyttöjärjestelmä, jossa asukkaan tai yrityksen ei tarvitse
omistaa autoa ollenkaan. Asukas- ja yrityspysäköintipaikkoja tarvitaan vähemmän,
koska yksi auto palvelee suurempaa joukkoa asukkaita ja yrityksiä.

Terveisin
Insinööri Jari Tikkanen
Helsingin kaupunki
Kaupunkisuunnitteluvirasto
Liikennesuunnitteluosasto


Tästä kaikesta ymmärsin, että asiaa tullaan selvittämään? Mutta en aivan ymmärtänyt miksi vastauksessa piti vielä mainita autojen yhteiskäyttöjärjestelmästä, etenkään kun sitä ei avattu millään tavalla. Järjestelmä joka on ollut käytössä melkein 10 vuotta, ei ilmeisesti ole aivan toimiva, tai sen markkinnoinnissa on jotain pahasti pielessä, jos kysyntä ja tarjonta eivät "näinä aikoina" kohtaa.

keskiviikkona, tammikuuta 28, 2009

Mistä täällä käydään?

Kiitos käynneistä, arvoisat piipahtelijat. Google anaylystics kertoo, että näistä kaupungeista, kuukauden aikana, on tullut näin monta klikkausta:






1,505




162



150



142



137



114



81



70



60



51



50



44



43



40



35



34



34



29



24






Ja nämä ovat olleet suosituimmat hakusanat:

1. 107



2. 103



3. 50



4. 39



5. 21



6. 18



7. 14



8. 12



9. 11



10. 11

Kohtuudella kultaista keskitietä

Tiedättekö, piti mennä oikeasti vakoilemaan mitä tuli luvattua uudeksi vuodeksi. En nimittäin muistanut, että oliko se tämä vai viime vuosi kun tuli luvattua "Kohtuuden vuotta". Eikä se tainnut olla kumpikaan.. Olen vain sitä usein miettinyt että "jos kohtuudella ja kultaista keskitietä". (ei, en tietenkään usko siihen itsekään). Uskon kyllä kehittymiseen, vaikka ihmisen perusluonne mielestäni pitkälti muokkautuu kaltaisekseen jo ala-asteella.
Tulin juuri lenkiltä, ja sen lopetettuani mietin pakottamista. Inhoan sitä. Olen allerginen sille että "kaikkien on pakko ja kaikkien pitää" - joku määrää ja muut tekevät. En tarkoita, että kaikki voisivat sooloilla miten sattuu, mutta mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toisille.
Tänään oli kysymys kuitenkin itsensä pakottamisesta. Joka vuosi iän karttuessa, päätän olla itselleni parempi. Mikä toteutuessaan olisi kai jo näillä vuosilla tarkoittanut että kantaisin itse itseäni joka aamu kultatuolissa töihin..
Ei ihan nii mutta arjen keskellä muistaa että tekisin vähemmän tyhmiä päätöksiä, enemmän viisaita päätöksiä, tai olisin vaikka aivan rauhassa tekemättä, jos niin on parempi. Näin filosofisesti ajattelin kun lopetin lenkin jonka aikana oksetti, itketti ja vtutti. Ja aivan turhaan. Kukaan ei pakottanut lenkille, kukaan ei sanonut ettei voisi pysähtyä, eikä kukaan kieltänyt venyttelemästä välillä. Todella tyhmää ja ennen kaikkea turhaa pakottaa itsensä lenkille silloin kun ei ole sen aika.
Itsensä ylittämisellä ja itsensä pakottamisella on ero. Ero voi olla hiuksen hieno, tai hyvinkin selkeä. Itsensä voittamisessa ja ylittämisessä on hienous ja siitä saa mahtavia fiiliksiä, itsensä pakottaminen taas on vain järjen köyhyyttä, eikä fiiliskään parane.
Väkisin pitää vääntää, kunnes lopettaa ja lähtee kotiin väsyneenä, eikä tunnu edes hyvältä. Mitä tästä opimme? Minä en oppinut ainakaan mitään. Tulen muistamaan kokemuksen korkeintaan tämän illan, ja toisinto tulee taas jossain vaiheessa tapahtumaan.
Näin. Onneksi voin paeta todellista minääni Greyn anatomian populistisiin juonenkäänteisiin ja suunnitella vaikka "mitä tällä kertaa jätän vahingossa kotiin" lähtiessäni perinteiselle tammikuun seuramatkalle Tahkolle.

tiistaina, tammikuuta 27, 2009

Kiellettyjä lauluja

Tammikuun kohokohta taisi tulla kun tänään pääsin katsomaan Pirkko Saision Kiellettyjä lauluja.
Kielletyt laulut kertovat Siperiasta, vankileireistä, vallankumouksesta - pienestä ihmisestä, rakkaudesta, kaipuusta.. Ei ehkä ensimmäinen aihealue, jonka valitsisin piristämään vuoden pimeintä aikaa mutta onneksi valinta tehdään usein puolestani, ja näin pääsen katsomaan paljon hyvää joka muuten jäisi näkemättä/kokematta.
Kielletyt laulut on intensiivinen, koskettava ja mukaansa tempaava esitys. Studio Elsassa Helsingin kaupunginteatterissa. Puolessatoista tunnissa ehtii. Näitä lauluja haluaisi kuulla uudestaankin. Tiiviin esityksen aikana ehtii kuulemaan, näkemään ja kokemaan niin paljon, että osaan voisi palata vielä myöhemminkin.
Ajatuksia ja tunteita heräsi. Muun muassa se, että esityksiä voi tehdä oikeistakin aiheista ja asioista. En olekaan miettinyt Stalinia, Siperiaa, ikuista jäätä sekä pakkosiirtoja pitkään aikaan. Millaista on ollut tehdä pakkotyötä 15 vuotta..nälän ja sairauksien runtelemissa leireissä, vailla mitään tietoa paremmasta..edes elämästä?
Se kai tässä kooma-ajassa onkin, että kun tarpeeksi puuduttaa, ei ajatuksia enää tule. Teatteri ja taide toimii pelastusrenkaana. Kun ei oma pää tuota, on pelastavaa ottaa vastaan, kun jonkun muun on tuottanut. Miksi tv:stä tulee viikonloppusin roskaa? Valmiiksi naurettua ja viisi vuotta samalla tavalla kirjoitettua tv:viihdettä - samaan aikaan kun meillä löytyy tekijöitä joilla on jotain sanottavaa. Pitäisi kuunnella enemmän radiota. Siellä on vielä tilaa sanoa.
Pirkko Saisio oli loistava. Todella hyvä. Eipä muukaan ryhmä kalvennut hänen rinnallaan. Jonna Järnefelt ja Janne Marja-aho lunastivat paikkansa. Jonna Järnefeltistä olisi muuten helppo olla pitämättä, jos hän ei olisi niin äärettömän taitava. Seurueemme pojat olivat taas erityisen ihastuneita Janne Marja-ahon äänialaan. Aina tarvita neljääkymmentä ihmistä lavalle täysipainoista elämystä tuottamaan, tänään siihen riitti kuusi.
On mahtavaa miten teatteri pystyy tuottamaan elämyksen niin erilaisille ihmisille. Yksi ällistelee basistia, toinen lavastusta, kolmas auton päällä keikkujia, neljäs sanoittajaa jne. Kuitenkin samassa kohdassa kaikki ovat yllättävän hiljaa ja nieleskellen tuijottavat vain eteenpäin..
Aplodien sekaan piti ulvahtaa. Niin tyytyväinen olin näkemääni ja kokemaani. Vaikka elämys ei ollutkaan balalaikkapitoinen kasakkaesittys, oli siinä välillä myös vauhtia ja väriä, koko paletillisen verran. Parasta on kun ajatuksia jää kotimatkallekin. On aina yhtä kiinnostava kuulla mitä joku toinen piti, ja miten itse esitystä näki.

Suositellen. Esityksiä vain helmikuun loppuun.
Liput ja esitysaikataulu

torstaina, tammikuuta 22, 2009

Kodikkaasti omassa rauhassa

Jos oman kodin ikkunasta siintävä maisema alkaa kyllästyttää, voi tulla piristäytymään tänne.
Näkymä voisi olla myös tämä.
Kaunis punainen teippi vielä bonuksena. Ilmeisesti eristys ei valkoisena olisi yhtä tehokasta. Mutta eipä huolta, kärsivällisyys on hyvä joka palkitaan, ja näillä näkymin jo elokuussa saattaa kodistani nähdä ulos. Sikäli mikäli remontti ei satu venähtämään.

jk. ja kun tänä aamuna lähdin ulko-ovesta, ja remonttikaverit huutelivat toisilleen, että kuka ottaa bisseä, ja tuodaako katon rajassakin keikkujalle, tiesin että kaikki on aivan hanskassa.

keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009

Oppia ja Huoltoa

Eilinen piipahdus äidinkielikurssilla oli virkistävä. Etenkin kun puolet oppilaista oli väärällä kurssilla. Opettajan alkupuheen loppupuolella kävi ilmi, että aika moni meistä oli tullut kielenhuollon kurssille, vaikkakin kyse oli kielioppikurssista. Live and learn.

Kielioppi pyrkii luomaan tarkan ja pitävän kuvauksen kielemme tavasta toimia, so. siitä, millainen kielemme on suhteessa muihin kieliin, miten sanamme taipuvat ja sopivat yhteen ja miten lauseemme rakentuvat.

Kielenhuolto puolestaan pyrkii ajamaan kirjoitetun kielen oikeakielisyyden periaatteita. Syyt tähän ovat ilmeiset: hallitsemalla kirjoitetun kielemme pystymme ilmaisemaan asiamme yksiselitteisesti; samalla tulemme vaalineeksi oman kielemme piirteitä. Kielenhuollon merkitys on yleissivistävä ja yhtenäisyyttä luova.

Aion kyllä silti vielä ensi kerrallakin. Yksi annos on vain 1,5 tuntia, ja se tuntuu työpäivän jälkeen vielä siedettävältä. Jos ei muuten niin ehkä vain temporaalirakennetta harjoitellakseni..
Pahoitteluni että annoin ehkä aihetta turhiin toiveisiin, oikeakielisyyttä ei ole sittenkään odotettavissa tämän kevään aikana mutta ehkäpä lauserakenteet parantuvat?

tiistaina, tammikuuta 20, 2009

Kuin tuhka tuuleen

Kirjoitin eilen illalla huolellisen selonteon viime perjantaista ja lauantaista. Tallensin melkein valmiin kirjoituksen luonnoksiin viimeistä silausta varten - ja aamulla avatessani bloggerin - luonnos oli häipynyt. (yksi..kaksi...kolme...)
Ilmiö on sama kun on kirjoittanut elämää suurempaa tajunnanolavivirta-tekstiviestiä ystävälle, ja yhtäkkinen "oho"-painallus deletoi koko tunneskaalaa säkenöivän viestin. Ei pysty uusintaan. Mennyttä mikä mennyttä.
Mutta siis perjantaina kävin Minkki P:n ikimuistoisella Kirpputorilla, ja lauantai meni toipuessa. Koko lauantai. Sunnuntaina pystyi sitten kokeilemaan mitä oli ostanut.
Lisää kierrätystä tuli kun ostin naapurirapusta noin satakiloa painavan cd-telineen. Kätevää mutta tarpeellista. Ruuveja olisi, samoin väärän kokoisia proppuja. Hyvältä näyttää.
Muitakin hyviä päätöksiä/tekoja. Olen myös ilmoittautunut kurssille. Kielenhuollon kurssille. Aina voi toivoa, että muutaman kuukauden päästä sato kantaa hedelmää täälläkin. Tai sitten teen niin kuin kunnon suomalainen tekee sääntöviidakon edessä. Täydellisen stopin. Jos ei osaa tehdä täydellisesti, ei tehdä sitten ollenkaan.

Yksinkertainen on välillä niin hauskaa. Tämä nauratti sunnuntai-illalla; Jäniskevennys

sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009

Heräsin siihen että oli pimeää

Tiedättekö mikä on vielä pahempaa kuin se että on tammikuu, ja valoa on vähän? No se että on tammikuu, valoa on vähän JA talossa on meneillään ulkosivuremontti. Olohuoneeni(miksi selkeyden vuoksi tässä kutsun asuntoni toista huonetta) on nimittäin vuorattu ulkoapäin pilkkopimeäksi.
Olen vuorokaudenajassa nukkuja. Nukun siis verhot avoinna, ja herätessäni näen mikä vuorokauden aika on. Jos on pimeää on yö, jos jo hämärtää on aamu. Tähän asti melko selkeää.
Tänään heräsin yhdeksältä siihen, että oli pimeää. Se tuntui epämukavan oudolta. Sisäinen herätyskello sanoi, että on aamu mutta huone oli silti pimeänä. Näytti vielä oudolta kun keittiöstä ikään kuin kajasti valoa, ja epäilin jonkun lampun jääneen päälle.. Mutta kurkatessani huomasinkin että "outo kajastus" olikin sitä jo kaivattua luonnonvaloa. Onneksi nämä asunnot ovat läpitalon asuntoja, ja remontin aikana yritetään ystävällisesti pitää aina toinen puoli talosta peitevapaana. Hieno homma, sillä muuten saattaisi sisätila-ahdistus iskeä.
Hyvä myös että tuli hankittua kirkasvalolammpu. Eihän se sama asia ole kuin päivänvalo mutta on nopea väliaikainen apu. Lamppu ikkunalaudalle paistamaan, ja valo tulee sentään oikealta suunnalta. Huh, mutta kyllä ajat ovat pimeät.

tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Kahvikuppia & serviettiä

Ystäväni isosisko oli lukioaikana töissä kahvilassa. Mieleeni on ikuisesti jäänyt kun hän kertoi muuten kivasta työstään, mutta miten häntä inhotti kun ihmiset syötyään tunkivat paperisett lautasliinat maitolaseihin. Jonkunhan oli pakko aina ronkkia paperit pois ennen kuin lasit voitiin laittaa tiskikoneeseen. Ikinä en ole sen jälkeen ole laittanut lautasliinaa/kahviserviettiä vahingossakaan lasiin/kahvikuppiin.
Eräskin nainen törmäsi tänään tarjoilupöytään, jossa muutamat servietit olivat käytön jälkeen kahvikupeissa. Tämä toi mieleen kyseisen ystävän isosiskon ja laajemmin kaikki maailman kahvila/ravintola/catering-puolen työntekijät. Sitä ei itse tule välttämättä ajatelleeksikaan mutta olisi hienoa jos kahvilassa/kokouksessa yms. syömisen jälkeen esim. lasit/kupit olisivat tyhjiä. Ei vaadi suurtakaan ponnistusta hörppäistä viimeistä 15 ml nestettä lasistaan mutta varmastikin siistijäpuolen ihmisille siitä olisi ns. kuuluisassa pitkässä juoksussa iso apu. 2 dl kahvikupin pohjalle tilkan jättäminen on vähän sama kuin joku kävisi tyhjentämässä roskiksesi mutta jättäisi pohjalle aina muutaman roskan. Pidemmän päälle saattaisi risoa.

sunnuntaina, tammikuuta 11, 2009

Vuoden ensimmäinen meemi

Meemejä näkee tällä sivustolla harvoin mutta kun kerran Äitee haastoi niin näin alkaneen vuoden kunniaksi; antaa mennä:

1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.


1. Lukulistalla
Luen parhaillaan kolmea kirjaa. Kirjat ovat Marguerite Duras: Jokapäiväinen elämä, Kimmo Svinhuvud: Kokonaisvaltainen kirjoittaminen sekä Julian Cameron: Tie luovuuteen.

Duras:
”Miehiä täytyy rakastaa paljon. Todella paljon. Rakastaakseen miestä on rakastettava ankarasti. Muuten heitä on mahdotonta sietää.”

2. Minua on varoitettu.
Näin torstaina ystävän, jota en ollut nähnyt vuosiin. Ainakaan viiteen. Huomasin, että on asioita jotka eivät muutu. En itse, eivätkä toiset. Vaikka vuosien aikana on tapahtunut paljon. Vasta- ja myötämäkeä; se jokin mikä meissä on; ei lähde kulumallakaan. Illemmalla sain vielä puhelinsoiton; jonka kohokohta oli: " Sua on nyt varoitettu." Hymyilytti. Kerroin, että arvostan että varoitetaan etukäteen. Sitä tapahtuu aivan liian harvoin.

3. Silmien väri.
Silmäni ovat vihreät. Monet muistavat että olen sinisilmäinen. Ehkä syystä. "Sinulla on kauniit silmät" - kehun olen useinmiten saanut ihmisiltä, joilla omat silmät ovat olleet saman väriset.

4. Lipan alta.
Vanhimman kummilapseni äiti sanoi eilen että olen järkevä ihminen ja annan viisaita neuvoja mutta joskus ajatukseni/ideani menevät alta lipan. Myös se hymyilytti. En ole tehnyt mitään - huom. yhtään mitääään - radikaalia tai pöyristyttävää vuosikausiin - ja silti tulen todennäköisesti pysymään aina kategoriassa " henkilö - joka joskus saattaa alittaa riman".

5. Treenaus
Tukholman maratoniin on 139 päivää. Olen nyt henkisesti ja konkreettisesti aloittanut systemaattisen treenauksen. Mitä se kohdallani tarkoittaakaan. Jääkaapin oveen on ilmestynyt taulukko johon merkitsen viikottaiset juokskertani ja -matkani. Jalkani ovat tukossa, flunssa on tulossa, enkä ole yhtään varma ehtiikö tässä ajassa hankkimaan enää lisää nopeutta, kestävyyttä kylläkin

6. Uuden vuoden lupaus.
Tänä vuonna yritän sammuttaa eteisen valoni mahdollisimman nopeasti. Se on valo, joka useinmiten jää turhaan päälle liian pitkäksi aikaa. Yritän tänä vuonna myös mahdollisimman usein ostaa vaatteeni ja huonekaluni käytettynä. Ullakon tavarat roudaan kirpputorille viimeistään keväällä.

Haastan: Nannan, Hnnan, Prepen, Marin ja Esan kertomaan 6 sattumanvaraista asiaa itsestään.

Ja bonuksena eräs löytynyt suosikkikappale; Marzi Nymanin Outo Tyttö

keskiviikkona, tammikuuta 07, 2009

Bonukset exälle

Sain kotiini kirjeen jossa kerrottiin, että voisin "lopettaa" s-etukorttini, koska osuusmaksuni ei ole kertynyt ostoksistani kuluneen viiden vuoden aikana. MUTTA ei hätää, kertoi kirje, taloudessani on toinenkin s-etukortti, joten talouteni bonuksen kerääminen olisi turvattu.
En ole järin innostunut lippulappu-asioiden hoitaja vapaa-ajallani. En ole myöskään kovin hyvä piste/bonus/plussa-haukka. S-ryhmän kirjeen saatuani ajatukseni oli siis luokkaa "aivan sama" mutta jollakin tavalla tuo taloudessanne on toinenkin kortti, jäi lähimuistin lokeroihin. Etenkin kun viimeksi herätessäni, taloudessani oli vain yksi henkilö.
Asia ei ollut tänään päällimäisenä mielessäni, ja se olisi saattanut unohtua ellen sattumalta olisi kävellyt tänään S-etukortti -tiskin ohitse. Pysähdyin, ja myös ammatillisessa mielessä uteliaisuuteni heräsi; pyytääkö kaupparyhmittymä todellakin asiakasta lopettamaan tarjoamiensa etujen keräilyn. Kiinnostuneena kysyin myös kukakohan talouteni toinen s-etukorttilainen on.
Ja niinpä salaisuus selvisi: " Sinun bonuskorttisi on Seppo-Pekan(kyllä, nimi muutettu) rinnakkaiskortti." Hetken hiljaisuus. "Pardon..?" Hitaasti yritin kelata ja ymmärtää selkeää suomen kieltä, että "tilaamatta ja pyytämättä" minulle oli tehty sivukortti ex:ni ns. pääkorttiin. Käsittämättömät kolme vuotta eroamisemme jälkeen. Enpä olisi osannut arvata. Live and learn.
Onneksi zenimäinen lähestymistapani asioihin löytyy kun sitä vähiten odottaa. Ystävällisesti hdotin että korjaisimme asian niin, etteivät minun ostokseni kerryttäisi enää exäni ryhmittymätiliä. En haluaisi olla pikkumainen mutta viimeksi kun olen tavannut kyseisen perheen..hmm..vähemmän miellyttävän osapuolen, niin voisin kuvitella, ettei hänkään haluaisi ostaa millään minuun liittyvällä, lapsilleen bonuspuuroa.
Hyvin pienen mikrohetkisen pyörittelin mielessäni kuvaa elämästäni, ja niistä kerroista kun olen vaivautunut kaivamaan vihreän kortin kassini pohjalta;
"Klik klik ja niks naks - ostit juuri lounaasi lähikaupasta - ja bonuksesi kertyivät exäsi etukorttitilille". "Klik klik ja niks naks - ostit juuri joululahjoja sokokselta - ja bonuksesi kertyivät exäsi etukorttitilille". "Klik klik ja niks naks - agrimarketista puimuri ja.... ei tarvinne jatkaa.



tiistaina, tammikuuta 06, 2009

Piipahdus Paloheinään

Helsingissä on monta hyvää asiaa. Yksi on ulkoilualueet, ja etenkin hoidetut ulkoilualueet. Tänään kävin ensimmäistä kertaa Paloheinässä. Mikähän tässäkin taas kesti näin kauan. Olen asunut Helsingissä nyt (voi apua) yhdeksän vuotta, ja tänään oli sitten se päivä, että "eikun Paloheinään". No myönnettäköön että olen jostakin saanut kuvan että Paloheinässä ei rentoa huvihiihtoa harrasteta, vaan se on pikemminkin tosikkotreenareiden paikka. Osittain se tuntuikin olevan, mutta kukaan ei estä menemästä itse sekaan, juuri sellaista vauhtia ja juuri sellaisella asenteella kuin itseä huvittaa. Kaiken kaikkiaan homma toimi hyvinkin jouhevasti.
Paloheinän hiihtopalvelusta voi vuokrata sukset itselle ja lapselle. Kahdeksi tunniksi(varmasti riittää ekalla kerralla) suksipaketin saa aikuiselle 15 eurolla, ja lapselle puolella tästä. Ihan pienille lapsille oli keskelle kenttää tehty sympaattisen minitreeniladut, jonka vieressä asiantuntevat vanhemmat kävelivät hyvine neuvoineen.
Mutta Paloheinän ladut ovat ilmaisia ja lähellä. Paikan päällä järjestetään myös kursseja, jos hiihtotaidot ovat ruostuneet, tai jos niitä ei ole koskaan ollutkaan. Jos homma alkaa nyt kuullostaa jo liian hohdokkaalta niin voin kertoa, että itselleni tulee muutama tunti tekniikkaa tarpeeseen. Mihinkään lennokkaaseen "kuin itsestään" vauhtiin en ole todellakaan päässyt, osa takkuilusta on varmasti vain alikuntoa mutta osa on pelkkää . Se hyvä puoli Himoksen testikeikassa oli että alamäen uskalsin jo hurauttaa hyvällä vauhdilla, lopputuloksena että melkein paukautin vauhdilla edellä hidastelevan ulkkarin persauksiin.

Helsingissä: Pääulkoilureitistöä on 350 km ja pyöräteitä noin 750 km. Kävelijöillä ja juoksijoilla on käytettävissään liikuntaviraston ylläpitäminä lähes 170 km ulkoiluteitä ja yli 50 km kuntoratoja. Talviliikkujille on tarjolla liikuntaviraston hoitamia aurattuja ulkoiluteitä noin 35 km ja kunnostettuja latuja lähes 200 km. Vetokoirahiihdon harrastajille on omat latunsa. Luistelukenttiä niin luistelijoille kuin jäälajien pelaajille on liikuntavirastolla yli 60 ja rakennusvirastolla lähes 100. Lisäksi lapsille on valaistuja pulkkamäkiä.

Hyvää teofaniaa

Kannatti herätä tänäänkin. En tiennytkään että loppiaista nimitetään myös teofaniaksi tai epifaniaksi. Väittäisin kuitenkin olleeni suht hereillä uskonnon tunneilla mutta nuo kaksi sanaa eivät kilkattaneet tuttuuden kelloja.
Mutta ei ehkä ihmekään teofonia on ortodoksinen nimitys, ja epifania karjalankielinen.
Muistissa oli kylläkin, että loppiainen lopettaa joulun pyhät, ja silloin voisi viedä jo kuusenkin pihalle(kuten kuvasta näkyy, kuusi on jo/vielä pihalla). Toisaalta meillä suomessa on "bäckinthedays" totuttu, että joulua voi jatkaa Nuutin päivään saakka. Loppiaisena voi juhlia montaa kirkollista asiaa: kristuksen syntymää, jeesuksen kastetta, kaanaan häitä tai itämaan tietäjien saapumispäivää. Viimeisestä johtuen, monessa maassa loppiaista kutsutaankin Kolmen kuninkaan juhlaksi. En niinkään tiedä tuosta kirkollisesta puolesta mutta loppiainen on myös valon juhla, ja jos tarkoituksena on myös muistaa etteivät kaikki hyvät ajatukset pysähdy vain jouluun, niin miksei. Joulun ja uuden vuoden juhlimisen jälkeen on ehkä hyvä nähdä hieman valoa ja hyvää arjessakin.
Loppiaisesta tuli vähäluminen ja pakkanenkin humahti nollaan. Pihalla käydessäni katsoin kuin hiekkalaatikolla kökki orvon näköinen isä lapsensa kanssa. Tammikuussa saattaisi ehkä toivoa pääsevänsä pulkkamäkeen. Mutta minkäs teet. Mummoille ja papoille nämä kelit ovat puolestaan juhlaa. Mitä vähemmän lunta, sitä paremmat lonkat. Koska kuusta ei ole, päätän itse joulun pyhäni luopumalla joulukorttikavalkadista. Kiitos kaikille kortin lähtettäneille. Skaala oli taas laaja ja ilahdutti suuresti.

maanantaina, tammikuuta 05, 2009

Ehostusta pintaan

Uuden vuoden kunniaksi tänään alkoi ehostaminen. Nyt panostetaan isolla kädellä ulkonäköön. Pakkelia pintaan, ja hyvältä näyttää. Itseni vuoro on vähän myöhemmin, nyt on kyseessä kotitaloni. Ulkosivuremontti on siis startannut. Vieläkin hieman otsalohkoa kiristävän yhtiökokouksessa saatiin sovittua että "rahat menee mutta hyvä tulee" -tyyppinen ratkaisu, joka nyt konkretisoituu. Tänään tullessani kotiin, näin pystytetyt rakennustelineet. Luvassa on varmasti vielä yllättäviä käänteitä. Niitä, ja kaunista ulkokuorta(kin) odotellessa..

lauantaina, tammikuuta 03, 2009

Perinteistä hiihtoa


Että piti tämäkin päivä nähdä. Se on nyt sitten palattu perinteisten suomalaisten harrastusten pariin. Kaksi vuotta paketissa olleet sukset tulivat pois naftaliinista. Onneksi katsottiin Minkki P:n kanssa ensin Kuitusesta ja Saarisesta mallia, niin oli fiilis päällä! Ensimetrit olivat vähän hakusessa. Alamäessä piti hieman hakea sitä murtsikaasentoa mutta hyvä fiilis tuli. Ensi kerralla ehkä sitten jo vähän rytmikkäämmin..
Suosittelen lämpimästi. Ladulle!

perjantaina, tammikuuta 02, 2009

Aliasta autossa

Vuoden ensimmäinen päivähän ei oikeasti ole vielä vuoden ensimmäinen päivä. Vuoden ensimmäinen päivä on toinen päivä, jolloin ollaan toivuttu viimeisestä päivästä, ja aloitettu se uusi, entistä parempi ja hienompi vuosi.
Tästä vuodesta tuli sitten tällainen; kello 15 istuin kahden miespuolisen autossa mökin pihalla. Mökin ovi lukossa. Avattiin Alias. Ja muutakin. Ikkunat huurussa. Aikuinen vuosi.
Kaikki tämä lähti siitä että oma mökki piti luovuttaa puolilta päivin, ja vaikka mitä teki, ja ystävällisesti kysyi, uuden mökin sai vasta neljältä.
Käytiin Jämsässä ruokakaupassa. Siihen meni puoli tuntia. Oli enää kolme ja puoli tuntia odotusaikaa jäljellä. Sen jälkeen piti mennä syömään. Ei menty. Kahdessa ns. "buffet" pöydässä ei ollut kuin muuta lihaa tarjolla, joten piti lähteä lounaalle munkkikahville. Munkki oli ookoo, kahvi oli laihaa. Ei mennyt ihan putkeen. Piti tehdä päätös. Ja suomalainen seuramatkalainen osaa ratkaista tilanteen kuin tilanteen. Eikun autot parkkiin ja laatuaikaa viettämään.
No. Loppujen lopuksi, tätähän se kasvuprosessi on. Vapautta pyrkimyksestä ja lopputuloksista.
Nyt kolmantena päivänä, ir:stä vahvasti päivettyneinä, 800 ketosen ja myllyrinteen jälkeen odotamme inspiraatiota naisten hiihdosta.

torstaina, tammikuuta 01, 2009

Alun tunnelmaa

Vuosi alkoi ystävällisissä merkeissä Himoksella. Ajatuksena oli ehkä nukkua kerrankin pitkään mutta (vieressä seukka yritää kuumeisesti miettiä mitkä kaksi sanaa minun on pakko ujuttaa tänne blogiin, voitte arvata mitkä ne ovat) koska lähdin seuramatkalle, seura päätti toisin. Ensin soi musa mutta kun sekään ei saanut alkoi pulinatulva, "ja siitähän se sitten lähti".
Aamun ensimmäisiä hommia oli järjestää majoitus myös viikonlopuksi. Yllätys oli suuri kun keskusvaraamo oli nauhan mukaan viettämässä uutta vuotta, eivätkä muutkaan numerot vastaneet. Hetken aikaa olin ällistynyt. Hiihtokeskus, jonne tullaan viettämään vapaata, pitää varaamoaan kiinni vapaapäivinä. Ei ymmärrä. Mutta, ei hätää. Yrityksen sivuilla oli toimitusjohtajan kännykkänumero. Soitto Hannulle. Pahoittelin häiriötä ja selitin tilanteen. Ja Hannuhan tiesi numeron mistä saimme mökin. Kätevää. Tämän jälkeen lähtö mäkeen. Mäessä homma meni omalta osaltani aivan persiilleen, kaikin tavoin, mutta tulipa käytyä. Pääasia on liike.
Seuraavaksi seuruueemme selvitteli pystyykö mestoilta vuokraamaan ns. normisuksia mahdollisille täydennysjoukoille. Ensimmäinen kysyjä sai osakseen hitaan jooooon sekä tuijotusta. Hintaa kysyessä asiakaspalvelija käski kysyä muualta. Kohtaus käytiin kuitenkin vuokraamossa. Tällä välin yksi poltti kätensä ja toisen jalassa roikkui vieras lapsi.
Toiselle kysyjälle kävi jo paremmin; " Mee kattoon tonne nurkaan." kuului henkilökunnan ystävällinen kehoitus. Toki seinällä luki, että murtomaasettiä sai vuokrata mutta jostakin syystä oli jo valmiiksi olo ettei pelkän seinätekstin perusteella kannattanut välittää "varmaa tietoa".
Kahvitauolla jäin tuijottamaan ikkunasta isää joka seisoi pihalla lapsi pulkassa. Ei muuten mutta perheen pienin näytti olevan ilman hanskoja. Pulkan vetäjä lämmitteli omia käsiään taskussa. Pakkasta oli 8 astetta. Tuli taas se ällistyksen hetki. Oli pakko katsoa uudestaan. Ei, tosiaan, lapsi istua törötti pakkasessa ilman käsineitä. Toivoin hänen olevan erittäin kuumaverisestä perheestä.
Loppupäivästä onkin ollut sitä seuramatkan seura osuutta. Sitä on jaettu niin facebookin kuin tekstiviestienkin kautta. Päivän teemana on ollut kolmiovoileipäsukat, vtunämmä, missä on auton avaimet, tuoretta lantaa, jääkaappihomo ja 90-luvun Luhdan tyylikäs mutta hieno laskettelupuku.
Tästä päättelenkin että on aivan suotavaa ottaa tälle vuodelle entistä tiukempi positiivinen ote, laittaa hilettä luomelle, ja pitää mieli avoinna mutta turmeltumattomana.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...