maanantaina, kesäkuuta 29, 2009

Kroatiasta kukkuluuruu!

Lauantaina reissuun lähtiessä Sir S totesi, ettei tiedä keitään muita, jotka lähtevät pakettimatkalle.(no en minäkään tiedä montaa muuta joka tulee sekä edellisenä iltana että seuraavana aamupäivänä juhlimaan lähtöä yhtä intensiivisesti..)Yritin mutista, jotain omatoimimatkasta, ja ettei varaukseen liittynyt mitään seuramatka-tyyppistä mutta en usko tiedon päätyneen koskaan rekisteriin saakka. Mutta täällä ollaan Aurinkomatkoilla, Bolin saarella, Bracissa Kroatiassa. Puolihoidettuna perhehotellissa. Sinänsä kyllä hyvin, vaikkakin äkkiä, valittu. Ns. sadematkalle kannattaakin valita hotelli josta löytyy kuntosali, keilaradat, interwebbiyhteydet ja dayspa.
Mutta, kun on pahimpaan varautunut, kaikki muu on plussaa. Sadetta on ollut vain päivätorkkujen ajan, ja pieni pilvisyyskin tuntunut miellyttävältä. Eli tulvat vielä odotuttavat itseään, eikä pyörremyrskyjäkään ole näkynyt. Sinänsä toki hieman ehkä ennen aikaista alkaa juhlia näin alkuvaiheessa aiheella mutta kun ensimmäisellä aamiaisella taivaalta tuli vettä ikään kuin tuutin täydeltä, oli jo pakko virnistellä asialle.
Menomatkan paras yllätys oli kyllä Ms A:n. Kiitos siitä. Kesken ruokatarjoilun lentoemäntä tuli kysymään että emmehän olleet ehtineet avaamaan tilaamiamme kuohuviinejä? Hieman ällistyneenä käväisi mielessä, että onkohan juomat loppuneet kesken, ja joku tärkeämpi matkustaja tarvitsisi kipeästi juomiamme. Mutta ei. Kuulimme , että ystävämme Ms A halusi tarjota meille shampanjat. Aivan todella hauska ja ihana yllätys! Huomaavaista ja ilahduttavaa. Alkaneen loman hymyä riitti pitkään.

perjantaina, kesäkuuta 26, 2009

No onkos tullut kesääää?

Eilen huomasin, etten millään meinaa käsittää, että on kesä. Kesä, kesä, kesä. Suomen kesä. Koska en ole ehtinyt rannalle, ja työpäiväkin sujuu tiukasti neljän seinän sisällä suljettujen sälekaihtimien takana, tuntuu kuin ei ihan vielä olisi mukana menossa. Osaan kyllä lähteä ulos ilman takkia ja aurinkolasit ovat mukana mutta muuten perinteiset kesätouhuilut ovat vielä tekemättä. Meikun kalliotkin ovat vielä kokonaan avaamatta. Tosin ei saisi myöskään kiinnittyä liikaa perinteisiin, jottei jää luuppi päälle, jokainen kesä on kuitenkin omanlaisensa.(voi herranjestas millaiselta kotifilosofilta kuullostan)
Tänään viimeinen työpäivä ennen lomaa, ja lauantaina äkkiähtö Kroatiaan(missä muuten sataa). Sen jälkeen pääsenkin pikku Maxin kummitädiksi, ja ilmeisesti Lohjalle saareilemaan koiraystävän kanssa. Sen tarkemmat suunnitelmat on jäänyt tekemättä, ja öhöm..lääkäri määräsi myös olla tekemättä mitään päämärätreenausta vähään aikaan, joten saa nähdä miten juoksujen käy. Parin viikon tauko ei ole vielä helpannut mutta josko vaikka lomalla pääsisi jo kokeilemaan tossuja ja hillitympää sykettä.

torstaina, kesäkuuta 25, 2009

Kerrankin jotain alastomuudesta

Mitä jäi eilisestä päivästä mieleen?
Ensinnäkin tv:stä osui silmiin 45 minuuttia ohjelmat autorakastajat. Ei tehnyt mieli seurata sitä hirveällä intensiteetillä. Oman ja toisten autojen päälle ruiskiva fetissimenninkäinen sai vain kylmäväreet kulkemaan iholla. Pitkästä aikaa piti oikein laittaa katsojapalautetta. Eikö MTV3:lla ollut mitään muuta näytettävää kolmeksi vartiksi parhaaseen katseluaikaan..?
A-studiosta tuli myös vihreiden Anni Sinnemäen haastattelu - dana - käteen ei jäänyt mitään. Jospa Urpilainen kuullostaa kansakoulunopettajalta niin Sinnemäestä on myös tullut ihmeellinen pidemmän kaavan kautta monotoniselittelijä. No eipä tarvi pelätä uutta vallankumousta siltäkään suunnalta.
Nettiuutisista sen sijaan jäi mieleen, että Malmön uimahallissa saavat naiset uida yläosattomissa. Sitä jäin ihan taustalla pohtimaan. Vielä en osaa muodostaa lopullista mielipidettä. Antaa sen nyt hetken aikaa pyöriä prosessissa. Totutellaan ajatukseen.
Hahmotan kyllä pointin mutta käytännön pitkän kulttuurisen tottumuksen jälkeen ottaa aikansa. Etenkin kun itse olen esim. niitä jotka kimppasaunassa pukeutuvat kun muut haluavat olla alasti. Olen katsonut sen oikeudeksi, ja itsekkäästi olen välittämättä vaikka siitä vähän kulmakarvoja kohotellaankin. Suomessa perinteisesti ollaan käyty käsittääkseni naisten ja miesten saunassa erikseen, tai perhesaunassa. Jos mennään sekasaunaan, esim. hypoteettisesti humalapäissään, niin eikö ole ihan yksilönoikeus olla siellä bikineissä? Voisin myös sanoa että "ei, mulle käy että kaikki tuppautuu alastomien persaustensa kanssa yhtäaikaa samoille lauteille" mutta jos kerran voin itse olla vapautuneesti uikkareissa, niin toisetkin voivat puolestani olla vapautuneesti alasti. Eivät kaikki halua olla frendiensä aviomiesten kanssa ilman vaatteita samoissa peseytymistiloissa, vaikkakin kyse on vain suomalaisesta saunassa. Itselleni sauna useinmiten merkitsee täydellistä rauhaa ja rentoutumista, olkootkin sitten vaikka sekä yläosa, että alaosa päällä.
Any comments?

tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Dejavuut ja silleen - Polkupyörä varas iski jälleen!

Eilen olivat kadoksissa kotiavaimet, tänään oli lähtenyt polkupyörä. Onneksi on kesä ja onni kaikkilla. Sekä Zen lähellä.
Kypärä päässä, jokseenkin typerän näköisenä, kävellä kepsuttelin aamusella ympäri pihaamme pälyilemässä, josko Dörttini olisi vahingossa siirtynyt toiselle puolelle pihaa. Ei ollut. Tarkistin jopa pyörävaraston siltä varalta, että Pyörä-Tonttu olisi siirtänyt ajokkini hellettä pakoon viileämpiin tiloihin mutta vesiperä sielläkin. Totta se siis oli; Dörtti oli viety muille maille vierahille.

Olen yllättävän tyyni. Vielä tässä vaiheessa ilmeisesti luulen sinisilmäisesti vakuutusyhtiöni ja Larun pyörän hoitavan asian kuntoon. Muistaakseni maksoin erityisestä varkausturvasta ostaessani pyörää. Vaikka eihän se ole sama. Ensimmäinen dörtti on aina ensimmäinen, ja seuraava on taas oma tarinansa. Kyllä minä pyöräni tunnistaisin suuremmastakin Focus laumasta..

Mutta että, eikö varastetulla pyörällä ajaminen ole hieman kurjaa? Eikö joka kerta kun sen päälle hyppää, tule pieni pistos siitä että "tässä sitä huristellaan pöllityllä pyörällä..?"

maanantaina, kesäkuuta 22, 2009

Ainahan se on mielessä - loma.

Juhannus Paraisilla meni mukavasti. Kelitkin paranivat loppua kohden, joten mikäs siinä oli sitten tavaraoita pakkaillessa melkein hellesäässä. Plussaa oli myös, ettei hyttysen hyttystä osunut mittumaarin kiusaksi, ja sekös tällaista hyttysallergikkoa ilahdutti.

Neljän työpäivän kuluttua alkaa kesäloma. Alkaa tuntua jo epätodelliselta. Olenkohan valmis? En tunne edes lomastressiä. Mutta ehkä tyyneys on vain näennäistä, ja kunnon "mitämänytteen?!" -ahdistus syöksyy päälle kuin käsistä karannut yliviritetty ruohonleikkuri. Mutta totta on että neljä viikkoa menee nopeasti, eikä kaikkea voi tehdä, eikä joka paikkaan mennä. Eikä tarvitsekaan. Pääasia, että tulee pieni breikki normaali nakuttamiseen ja voi sitten syksyllä katsoa taas uudella puhdilla mitä puuhastellaan.

torstaina, kesäkuuta 18, 2009

Kuumaa Juhannusyötä!

Niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin, taas on keskikesän yöttömän yön juhla käsillä.. Juurihan sitä vasta otettiin toukokuu vastaan, eikä siitä kauaakaan ole kun jätettiin kaikki hyvät uuden vuoden lupaukset tekemättä..
Juhannuskärrit suuntaavat matkansa kohti Paraista. Ja onpa kassissa toiveikkaasti uikkaritkin, vaikka ihan hirveää hellettä ei ole luvattu. Kuumia kesäöitä kaikille toivottaen!



Kesäyössä /V.A. Koskenniemi

Minä kuljen tuttua polkuain,
suopursujen tuoksu niin huumaa,
-sydän, hiljaa hetkinen rinnassain!
Yö henkii kaihoa kuumaa.

Hämy vihreä verhoo hongikon,
suosilmät niin vietellen läikkyy
-en tule, en tule, mun kiire on:mulle toiset silmät väikkyy.

Vie polkuni järven pohjukkaan
läpi nukkuvan kylän laidan,
siellä harmaa veräjä raollaan on
keskellä harmaan aidan.
Sen veräjän takana odottaa ilo,
onni ja unhon huuma,
sua odottaa, sua odottaasinä sydän rauhaton, kuuma.

keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009

Sadan kilon pää

Olen seuraillut mm. facebookissa miten yllättävän monella on ollut statuksena köh köh" tai "koska tämä flunssa loppuu" yms. Tänä aamuna heräsin siihen että oma kurkkuni oli samassa kastissa. Pää tuntuu painavan myös sata kiloa.
Työkaverillani oli juuri ollut angina, joten historiallisesti päätin jäädä jo ensimmäisenä päivänä kotiin. Jos tästä nyt päästäisiin kerralla nopeammin eroon. Ei myöskään ole mitään järkeä mennä tarttumaan muita kun hommia pystyy hoitamaan etänäkin, mikä tietysti ei ole aivan sama kuin totaalilepo. Spekuloin heti, että pohjalla pesinyt flunssa on saattanut sykkiä kropassa jo lauantainakin.

sunnuntaina, kesäkuuta 14, 2009

Hyvät ja huonot uutiset

Hyviä uutisia Forssan Suvi-illasta oli, että Kuisma vetäisi aikansa alle kahden tunnin ja Ms A myös hienosti 2.06. Tämä tietää sitä, että Kuisma innostui entisestään, ja seuraava tavoite lienee alle 1.50 ja Ms A:lla alle kahden tunnin, mikä lupaa hyvää alkua Berliinin maratonille.
Huonompi homma kesäpäivän pyrähdyksessä oli oma juoksu. En katsellut mitenkään innostuneena sykemittariani vaatteita vaihtaessa ja alkulämmittelyssä, koska luvut olivat jokseenkin korkeahkoja. Ajattelin epämääräisesti, ettei sille nyt tässä vaiheessa mitään voi, ja koska tavoitteena oli vain suorittaa viikon pitkä lenkki pois alta, en ollut niin huolissani. Tavoitteena vain rento lenkki. Olisi kannattanut olla tarkkaavaisempi, sillä kolmituntisesta kesäkirmailusta tuli Ikuisesti kestävä Hölkkärin-painajainen.
Jo heti lähdön jälkeen sykkeeni nousi heittämällä 170:een, ja siitä sitten suoraan melkein 180:een.. Perushölkkään se oli kuumottavan paljon. Etenkin kun se ei siitä sitten enää laskenutkaan.
Kahden kilometrin kohdalla mietin jo vahvasti keskeyttämistä, ja tavallaan harmittaa etten tehnyt sitä. Kurkkussa pykivä huono olo ja välkkyvän sykemittarin olisi pitänyt riittää todistevoimaksi. Mutta ei. Voitto on kuulemma maaliin tuleminen. Paitsi, että kun on jo testannut, että pystyy juoksemana parikymmentä kilometriä, kolmen tunnin väkisin vääntäminen ei tuo mitään lisäarvoa. Eikä iloa. Voitto olisi tällä kertaa ollut, että olisi ymmärtänyt, ettei "tänään vain ollut se päivä". Ja säästänyt itseään kurjalta ololta ja mieleltä.
Sillä homma ei helpottunut. Ei myöskään vaikeutunut, koska tasaisen huono olo jatkui koko ajan loppuun asti. Mietin useaan otteeseen oksentamista mutta pelkäsin etten pystyisi sen jälkeen enää jatkamaan. Vasta 16 kilometrin kohdalla syke laski väliaikaisesti 168:aan mutta vain hetkellisesti pompahtaakseen taas yli 170.
En tiedä mikä eilisen ongelma oikein oli. Ensimmäistä kertaa myös tankkaaminen juomapisteillä oli väkinäistä. Yleensä lataan sisuksiini pari mukillista nestettä heittämällä, ja samaa vauhtia sujahtavat alas myös mahdolliset suolakurkut ja banaanit. Nyt nestettä sai vaivoin alas kulauksittain ja suolakurkutkin jäivät syömättä. Yleensä olen varsinainen nestemaakari, joten tuntui oudolta, että porottavan auringon alla, vettä halusi vain heittää päälleen.
Juoksusta tuli helvetiallisen hidas. Loppukilometrien kohdalla viihdytin itseäni lyhtypylväillä. Ei ollut puhettakaan, että olisin pystynyt miettimään että "pari kilometriä enää", tavoite oli vain seuraavan pylvään luona, ja siitä seuraavan..
Maalialueelle päästessäni tuntui että urheilukentän viimeiset 200 metriä eivät loppuneet ikinä. Mutta poseeraus ei pettänyt, sen verran tässä ollaan elämän aikana pr-töissä aikaa vietetty, että aina riittää energiaa kameralle tuuletukselle, vaikka sitten henki ei kulkisikaan.
Tulokseksi tästä kesäisestä Suvi-Illan iloittelusta tuli yli kolmen tunnin juoksu. Olo on...en oikein edes osaa määritellä. Joko en sittenkään ole levännyt tarpeeksi, tai sitten vialla on jokin muu.

JK. ja ONNEA Minkki P:lle viikonlopun suorituksesta : N35 Suomen
ennätys 4x100m!!

lauantaina, kesäkuuta 13, 2009

Olette tulleet takaisin!

Onnistuin eilen ilmeisesti laittamaan laskurikoodin onnistuneesti sivupohjaan, koska olette tulleet takaisin! Teitä kävi täällä eilen 29 Oulusta, Joensuusta, Hyvinkäältä, Espoosta, Lahdesta, Mikkelistä ja Hyvinkäältä, Jyväskylästä, Turusta, Forssasta, sekä Californiasta(terkkuja anskulle). Tämän mukaan voisi suunnitella hyvin kesälomakierroksensa. Ajattelin, että hyppäisin Punaiseen Vaaraan, kiertelisin lukijakaupunkeja ja majoittuisin telttani kanssa ystävällisten ihmisten takapihoille. Ehkä tuo Hayward olisi haaste. Mutta kukapa ei haluaisi Loimaannorppaa telttailemaan marjapuskiinsa..?!
Juon parhaillaan aamukahvia ja valmistaudun lähtemään Forssan Suvi-iltaan 20 kilometrin pyrähdykselle. Innostuminen on kateissa. Yritän etsiä sitä automatkalla. Penkin alta. Tai ehkä aina ei pidäkään olla innostunut. Ehkä asioita myös tehdään vähemmän innostuneena ja "ne vain tehdään". Itse mielummin kyllä valitsen tuon innostuksen. Mutta senkin ajan vielä muistan kun kesä alkoi Provinssirockista..

torstaina, kesäkuuta 11, 2009

Verta pakkiin & social call


Palaan tähän samaan aiheeseen vähintään kolmen kuukauden välein mutta teen sen siksi, että joka kerta asia tuntuu yhtä tärkeältä ja yhtä helpolta. Kävin tänään luovuttamassa verta. Onneksi älysin vähän ennen lähtöä laittaa vielä facebookiin ilmoituksen että "mukaan mahtuu", koska naapuruston M&G aktivoituivat lähtemään mukaan! Loistavaa, sillä aina kun saa muita mukaan, tuntuu kuin olisi saanut aikaiseksi pikkuriikkisen enemmän.
Joka päivä tarvitaan tuhat luovuttajaa, jotta verivarastot säilyvät. Esim. useat pikku potilaat saattavat tarvita verta päivittäin pussikaupalla. Silloin ei piipahdus Yrjönkadulla tai Kivahaassa tunnu kauhean vaikealta.
Ja arvatkaapa mitä, me etelän-ruuhkasuomalaiset? Saisimme hieman häpeillä, sillä vaikka väkiluvun vuoksi meiltä tulee enemmän verta, niin suhteessa maakunnassa ollaan ahkerampia verenluovuttajia. Takapuoli irti penkistä ja kokeilemaan. Se on ilmaista. Saa tietää hemoglobiininsa ja veriryhmänsä, sekä jätskiä, pullaa, hyvää mehua ja vielä parempaa mieltä! Sitäpaitsi siinä istuessa keskustelu kääntyi siihen miten verenluovutus voisi olla uusi kahvilla käynti eli social call. Eihän sitä aina tarvi olla melko kallis kahvikuppi edessä kun vaihtaa kuulumisia. Luovutuksessa voi myös löytää uusia puheenaiheita "onko kukaan muuten harrastanut seksiä huumeiden käyttäjän kanssa, tai käyttääkö suonensisäisiä huumeita itse?" tai " hei, pääsikö kaikki luovuttamaan vai onko seksikumppani vaihtunut viimeisen neljän kuukauden aikana" Jälkinmäinen kysymys saattaa aiheuttaa kylläkin jänniteitä jos kaikki paikallaolijat ovat naimisissa. Keskenään.
Mutta vakavasti, kun käy kerran, on helppo käydä toistekin, ja kun ottaa kaverin mukaan siitä tulee kiva yhteinen tapa.

Liikkuva veripalvelu etsii lisää tiloja pääkaupunkiseudulta

Päivän urheiluosio


Nyt seuraa sitten se paljon toivottu urheilujuttu. ;)
Olen siis ilmoittautunut Berliinin maratonille, joka järjestetään 20.9. " Kaikesta oppii, paitsi ei välttämättä." Nyt tämän aiheen piti jo olla ohi, ja kesän hauskojen juttujen edessä. Sillä let`s face it; onhan se ympäriinsä hölkkäily hieman puuduttavaa. Mutta jotain piti keksiä, jotta olisi selviytynyt Tukholman aiheuttamasta henkisestä kriisistä. Lähestulkoon "Tukholma-syndroomasta". Ja kuten arvelinkin, viimeksi tänään sain kuulla työpaikkani toisella konttorilla aiheesta " sä et sitten päässytkään juoksemaan ". Muistipa joku jo tähän väliin mainita jotain tekosyistäkin kun erehdyin kertomaan talven mittaan vaivanneesta flunssasta. Mutta olihan tuo kommentti odotettavissa. Jeppistä jee mutta sellastahan se on.
Eilen sain Kuisman ensimmäistä kertaa Tukholman jälkeen yhteislenkille, ja aivan pelleilyksihän se meni. Ehkä olen ymmärtänyt "juoksemisen ilon" väärin. Se ei tarkoittane välikesäteatteriesitystä leikkipuistossa tai epämääräistä puskahyppelyä pensaissa.. Mutta kun jollakin tavalla on saatava rikottua sitä helposti syntyvää "väkisin vääntämisen kehää", ´niin pakkohan sen on katketa kun sallii itselleen leppeää ja sielua tervehdyttävää sekoilua. Eikä se voi olla lopputuloksesta pois. Parasta on kun se vielä tarttuu. Monessa ystävässäni pidän siitä miten helposti ja innostuneesti he lähtevät mukaan asioihin. Kuisman vesijuoksuharjoite ei ollut poikkeus. (video tulossa myöh. toim.huom.)
video

keskiviikkona, kesäkuuta 10, 2009

Tilastoja ja politiikkaa

Kävijätilasto huutaa edelleen nollaa mutta ystävällisistä ilmoittautumisista päätellen, voin jättää nämä nollat huomioimatta ja käydä korjaamassa koodia; kunhan kerkeän(niin kuin Loimaalla sanottaisiin). Eli ei siis ole syytä tehdä Martti Korholoita.
Koska kaikkia luonnollisesti kiinnostaa niin voin kertoa mielipiteeni samaan hengenvetoon myös SDP:n nykytilasta. Ei, Jutta Urpilaisen ei pitäisi mielestäni erota. Väsähtänyttä kenttäväkeen ei puhalleta henkiin vaihtamalla puheenjohtajanainen miespuheenjohtajaan. Siitä huolimatta että, työtätekevä mies kuulemma spekuloinnin mukaan vieroksuu puoluetta, jota voi sukupuolesta riippumatta johtaa kumpi tahansa. Jutta Urpilaisella on mielestäni edelleen näytön paikka, samoin hänet valinneillaan. Nyt on aika vain pitää pää kylmänä ja jatkaa valitulla linjalla. Vaalien aikana oli hienoa nähdä miten paljon duunia nuoret ehdokkaat tekevät, ja miten paljon heillä oli eri alan osaajia tukijoukoissa. Mutta ehkäpä ei olisi ollut haitaksi jos meillä olisi ollut mukana muutama aktiivinen nuori miesehdokaskin mukana. Ei siksi, että olisi mitenkään nostanut ehdokkaiden tai politiikan tasoa mutta ei haittaisi vaikka SDP olisi poliittinen puolue, ei nais/mies-puolue.
En usko, että Korhosen veto saa suurtakaan hetkautusta aikaan nukkuvissa vasemmistoliittolaisissa. Sen sijaan Esko Seppäsen messiaaksi nimittämällä Arhinmäellä on tuhannen taalan näytön paikka. Sekä niillä kaksikymppisillä jotka ovat aiheesta vasemmistoliittoon lähettäneet sähköpostia ja kommentoineen Arhinmäen blogia. Valitettavasti, ja todellakin niin erittäin valitettavasti, maailmaa ei vain muuteta pelkästään blogia kirjoittamalla.
Näinä aikoina vasemmiston nousulle pitäisi olla tilausta mutta nykyään on niin vaikea saada mitä tilaa.
**
Politiikan lisäksi kommentti viihdepuolelta; Sarasvuon avovaimolle henkinen itsenäisyys on maksanut arvioista riippuen vähintään 20 miljoonaa euroa..? Aivan kelpo hinta siitä ettei tarvinnut olla naimisissa Jari Sarasvuon kanssa.

tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

Ei yhtään lukijaa!

Kauheaa, minulle on käynyt kuin vasemmistopuolueille eurovaaleissa! Olen menettänyt kaiken kiinnostukseni ja luottamukseni. Klikkasin tänään kävijätilastoani, ja maanantain lukusaldo oli: nolla. Zero lukijaa. Oumaigaad. Tähänkö nyt on tultu? Kaiken tämän jälkeen.
Kriisi. Uudistunko? Yritänkö populismilla? Säilytänkö linjani? Alanko kopioimaan muoti-ja käsityöblogeja? Satsaanko ulkonäköön? Kikkailenko sisällöllä? Vai uskonko, että routa porsaat kotiin ajaa. Eivät ne julkkisblogit nyt sentään niiiiin paljon mielenkiintoisempia ole..
Toinen vaihtoehto on, että lukijalaskuri on lakannut pohjavärin muutoksen myötä toimimasta mutta sehän on vähän sama kuin uskoisi, että kaikki nukkuvat olisi äänestäneet juuri minua.
Mutta olo on vähän kuin kerrassaan yksin luodolla kökkivällä nestori miikkulaisella.

lauantaina, kesäkuuta 06, 2009

Tänään saa äänestää

Kun luki kuukausiliitteen artikkelin Zimbabwesta, lähtee entistä iloisempana antamaan äänensä mahdollisille euroedustajalle. Meillä Suomessa sentään on mahdollisuus perustaa puolue, asettua ehdokkaaksi, ajaa asioita joihin uskoo, ja voi vielä käydä äänestämässä ilman, että kukaan käyttää väkivaltaa äänestyskopin luona. Meillä on myös sananvapaus. Tosin sen asiallista ja vastuullista käyttöä voisi opettaa eräillekin ehdokkaille vaikka ihan tukiopetuksena.
Tiedättekö mitä muuta hyvää on vaaleissa? Se saa ihmiset tekemään yhdessä. Kun yksi on ehdokkaana, tarvitaan töitä tekemään useita kymmeniä ihmisiä. Sen lisäksi tarvitaan vielä tuhansia ihmisiä äänestämään. Mutta vaalityö jos mikä on yhdessä tekemistä. Se on myös intensiivistä ja vie paukkuja niin ehdokkaalta kuin mukana työssä olevilta tukiryhmäläisiltä. Erityisesti nuoremmat ja tuoreemmat ehdokkaat ovat yleensä todella riippuvaisia samanhenkisistä ystävistään, perheestään, tutuistaan; kaikista jotka voivat jollain tavalla auttaa vaalityössä. Näkyvyyttä ei saa kuin näkymällä, ja ilman suurta budjettia, siihen tarvitaan todella paljon talkootyötä.
Lisäksi vaalit lisäävät ajattelua ja keskustelua. Ainakin hetkeksi. Televisiosta tulee vaaliohjelmia, lehdet tekevät viikosta toiseen artikkeleja, ja yhteiskunnallisista asioista kuulee väkisinkin. Ja kun hätäpäissään edellisenä iltana menee tekemään vaalikonetta, tulee ainakin käytyä läpi liuta kysymyksiä, joista muut ihmiset jossakin päättävät. Työpaikan kahvipöydässä on pystyttävä vähintäänkin pari viikkoa keskustelemaan Lissabonin sopimuksesta.
Tänään saa äänestää. Se on hienoa ja arvokasta.

perjantaina, kesäkuuta 05, 2009

Ollaan päivänkakkaroita

Päivänkakkaraihmiset

Ei olla kenenkään vaivaisia.
Ei odoteta, että joku tulisi.
Ei odoteta, että joku soittaisi.
Ei odoteta, että joku välittäisi.
Ollaan päivänkakkaroita.
Ei olla niitä, jotka tukeutuvat toisiin.
Ollaan niitä, jotka tukevat toisia.
Ei madella pitkin maata, eikä kavuta kärhillä kietoutuen toista pitkin
ylös.
Ollaan suoria, selkeitä, itsenäisiä.
Ollaan päivänkakkaroita.
Ollaan niitä varten, jotka tuen tarvitsevat.
Välitetään, tuetaan, rakastetaan.
Ollaan suoria, valoisia, iloisia, elämänniittyjen pikku aurinkoja.
Ollaan päivänkakkaroita.
(Ritva Viljamaa)

torstaina, kesäkuuta 04, 2009

Sataa ja mielen kiemuroista

Tuntuu hyvältä että sataa. Sateella on lupa työskennellä rauhassa sisällä. Ei tarvitse koko ajan miettiä että "pitäisi olla ulkona kun on niin kaunista" tai että koko päivä menee "hukkaan" sisätiloissa. Lomallakin on mahtavaa kun sataa pari päivää. On lupa lukea kirjoja sisällä, eikä kukaan päivittele, että "et kai sä nyt koko päivää sisällä ole". Tosin sitä sadetta ei tarvitse jatkua paria viikkoa niin kuin viime kesänä..
Kävin eilen katsomassa ystävääni Aurorassa. Viime vierailusta suljetulla osastolla on aikaa kymmenen vuotta. Silloin eräs kurssikaverini, jota en edes kauhean hyvin tuntenut, soitti yllättäen ja kysyi tulisinko katsomaan häntä Hesperiaan. Lupasin ja kävinkin. Silloin en vielä oikein tiennyt mielensairauksista mitään..
Luen parhaillaan Leena Vähäkylän kirjaa Mieli keinussa. Se kertoo hyvällä ja selkeällä tavalla, melko arkisesti, maanis-depressiivisyydestä, tai maniasta potilaiden äänellä. Miten kaikki alkoi, mitä sitten tapahtui. Millaisia hoitosuhteet ovat olleet, jos niitä on ollut. Millaista apua on saanut, jos on saanut, tai miksi ei ole saanut.
Asia pohdituttaa paljon. Miksi polven ristiside on tärkeämpi tai kiinnostavampi, kuin mielialahäiriö? Miksi välilevyn pullistumasta on helppo puhua kaikkien kanssa mutta ei masennuksesta? Yleinen sairaus, josta moni kärsii muttta jonka kanssa myös moni elää läpi koko elämänsä. Miksi mielen heilahtaminen on meille niin vaikeaa?

maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Sä voisit ottaa huomattavasti rennommin

Tästä se taas alkaa. Uusi zen-kausi ja kunnollinen kesä. (Tässä tapauksessa viitataan vain fyysiseen kuntoon, ei niinkään moraaliseen. )Tänään oli vuorossa Eläintarhan urheilukentällä Aikuisten urheilukoulu - lajina pikajuoksu.
Mahtava keli, ja piristävää vaihtelun vuoksi kokeilla tavallisuudesta poikkeavaa urheiluharjoitusta. Sinänsähän tietysti hieman päistävää mennä yhtäkkiä pikajuoksutelineisiin ja yrittää siitä sitten pungertaa itseään liikkeelle mutta hyvää se teki. Fyysisesti ja henkisesti.
Paikalla oli myös Minkki P ja Nora. Minkki P ohjaamassa ja Nora osallistumassa korkeushyppyyn. Sekä tietysti Ms A osallistumassa pikajuoksuun, mikä olikin hyvä, koska emme olleet nähneet ainakaan 23 tuntiin.
Juoksukoulussa kävi niin kuin aina tuppaa käymään kun menen oppimaan ryhmätilanteeseen. Opettaja sanoo jotakin. Esimerkkejä: " Ootsä ihan läsnä? " " Toimiiks toi sun käsi yleensä ihan normaalisti?" Ja tänään Arto Bryggare: " Ja sulle mä voin sanoa että sä voit ottaa paljon rennommin ". Siihenhän oli sitten helppo vastata, nyrkit puristettuina hampaideni välistä "mähän oon aivan rento!". Eipä silti. Arto Bryggare suositteli henkilökohtaisesti myös keskikehon treenausta, mikä oli tietysti tosi imartelevaa kun 20 muuta kuuntelee siinä ympärillä,
mutta yritin muistaa entisen balettiopettajani sanoja ettei opettaja tuhlaa aikaansa lahjattomiin.(samainen opettaja heitti minut kerran myös ulos tunniltaan - luonnollisesti syyttä)
Telinelähtöjä harjoiteltiin sitten Minkki P:n ja Markus Pöyhösen kanssa. Lähtöasento oli kuulemma tosi hyvä, ainoastaan se lähteminen ei sitten enää ollutkaan niin täydellinen. Ponnistusta tuli kokeiltua kummallakin jalalla. Samoin myös lähtöä, jossa kumpikaan jalka ei ponnista. Kätevää. Mutta hauskaa oli ja hyvä mieli jäi. Jos vielä sitä keihästä..
Ja sen verran ilmeisesti myös tuli saatua auringonpaistetta, että kotona tuli ilmoittauduttua Forssan puolikkaalle, joka on 13.6. Ehkä hiukan liian aikaisin vielä mutta mihinkäs tässä olisi viikossa viisastunut.

Kuisman hellelenkki














Tukholma oli aurinkoinen ja ystävällinen. Yksi juoksi ja muut kannusti. Samalla vaivalla tosin huudettiin muutamalle tuhannelle muullekin juoksijalle. Kädet olivat kipeänä taputtamisesta, samoin oli ääni lähteä mutta niinhän se yleensä on reissulla tapana.
Kuisma vetäisi hyvän ajan helteellä ja ensimmäiseksi maratoniksi 4.25 - ja olen valmennettavasti ylpeä. Ensi vuonna sitten neljään tuntiin. Puolen tunnin parannushan on tosi kohtuullinen tavoite. Etenkin jos ensi kerralla samassa hytissä ei ole mukana kolmea ei-juoksijaa. Onnittelut Kuismalle ja kiitos muulle kannustusjoukkueelle täysipainoisesta sekä intensiivisestä osallistumisesta. Tästä on hyvä jatkaa kohti Berliiniä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...