perjantaina, joulukuuta 28, 2012

Konnichiwa!

Terveisiä Tokiosta. Onnekkaiden aikataulusattumien vuoksi vuosi vaihtuu toiseen täällä Japanissa. En ole aiemmin ollut aasiassa, joten reissu on elämys monella tapaa. 
Kone laskeutui aurinkoiselle Naritan kentälle eilen mutta aikaero laittaa vielä haukotuttamaan vaikka yöllä saikin nukuttua yllättävän hyvin.  On virkistävää saada olla maassa jonka kieltä ei ymmärrä eikä kulttuuristakaan ole tuntemusta.
Tänään ilahdutti erityisesti: 




lauantaina, joulukuuta 22, 2012

Mitäs nyt?

Voi ihmettä, tätäkö se maailmanloppu tiesi; että menee 39 vuotiaana nukkumaan, ja seuraavana aamuna herää nelikymppisenä? Mitäs nyt?
Tarkoittaako tämä, että ruuhkavuodet ovat ohi, vai oliko niitä edes koskaan? Nyt on vihdoinkin aika ymmärtää, että jokin osa elämänkirjosta on auttamattomasti ohi ja jokin "ehtoopuoleisempi aika on jo alkanut, tovi sitten"?
Viitisen vuotta sitten sain toisela kauris-ystävältäni lahjaksi nämä kynttilät. Tähän päivään ne sopivat loistavasti. Yksi pää, jokaista vuosikymmentä kohti. Ehkä niitä on vielä toinen samanlainen rykelmä tulossa.



torstaina, joulukuuta 13, 2012

Onko korttia?

Olen monta kertaa ajatellut, että Alkossa kannattaisi tehdä sisäinen palvelupäätös, että systemaattisesti kysytään henkkareita myös hieman vanhemmilta naisilta. Se ilo minkä paperien kysyminen saa aikaiseksi on niin valtaisa, että sitä yleensä jaetaan sosiaalisessa mediassa.
Minultakin kysyttiin tänään bussissa paperit - tai oikeastaan korttia. ELÄKELÄISKORTTIA.

lauantaina, joulukuuta 08, 2012

Kirje joulupukille

Sain inspiraaton ihastuttavan Olivian Fashion Baby blogista, miettiä, että mitä jos itsekin "kirjottaisi joulupukille". Tehtävä tuntui haastavalta, koska kaikkea mitä tarvitsee on jo mutta onhan lahjojakin ihana saada.

Lisää kuvateksti
Ensimmäinen mitä ajattelin oli puhelimen pieni vara-akku. Kuulun niihin onnettomiin ihmisiin, joiden akku loppuu aina kriittisellä hetkellä, laturia ei ole mukana, tai lataukseen ei ole mahdollisuutta, joten tällainen käsilaukkuun mahtuva pieni vara-akku voisi olla hyödyllinen.

Toiseksi tuli mieleen ruokailuvälineet. Kävi nimittäin niin, että kun Olivia perheineen oli vierailulla, huomasin haarukoista ja veitsistä olevan hieman pulaa. Se oli jopa hieman yllättävää, koska viime vuosina on tuntunut, että kippoja,kappoja,kuppeja ja aterimia ovat kaapit ja laatikot täynnä. Mutta eipäs ole, joten joulupukki voisi tuoda muutaman Lion haarukan ja veitsen.

 Kolmanneksi ajattelin pyytää joulupukkia tuomaan vaikka iittalan kivituikkuja. Niitä jo muutama löytyykin mutta aina vaikka yksi mattavalkoinen tai mustikan sininen mahtuisi mukaan. Punaisesta tai keltaisesta puhumattakaan. Tai voisihan pukki tuoda edes noita tuikkukynttilöitä.

Enkä haluaisi olla tylsä mutta, jos ensi vuodelle saa toivoa joulupukilta asioita, niin toivoisin, että näkisin ystäviä ja lähiperhettä mahdollisimma paljon ensi vuonna. Kaikkea muuta saa kaupasta mutta vaikka pakettiin sitä ei saa, niin pukilta toivon ennen kaikkea laatuaikaa ihmisten kanssa.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2012

Tee-se-itse puutarhan kesä ja talvi

Tuosta puutarhuroinnin ilosta ja onnistumisesta oli jo aiemmin puhetta. Ylempänä kuva kesältä ja alempana kuva eiliseltä, kun vaihto-oppilasvahvistus Jope ystävällisesti päätti myös tarkistaa tarhan tilanteen näin talvisaikaan.


perjantaina, marraskuuta 30, 2012

Lunta tupaan

Tänään tuli esiin taas konkreettinen esimerkki ihmisen viitseliäisyydestä. Katsoin ällistyneenä työpaikalla, kun näytti siltä aivan kun ikkunoiden välissä oli lunta. No olihan siellä. Useamman ikkunan välissä. Kun hetkisen pinnistelin niin muistin nähneeni hieman yli kuukausi sitten, kun joku tuuletti. Tuulettamisen jälkeen ikkunat oli laitettu kiinni. Tai ainakin ulommaiset. Sisemmätkin kyllä mutta ei kovin viitseliäästi, joten nytpä niitä ikkunoita oli sitten mukava aukoa ja sulkea raikkaan talvi-ilman virratessa...tai pikemminkin..puskiessa sisälle toimistoon. Ei näin.

lauantaina, marraskuuta 24, 2012

Kuusi muistoa kesästä

Kukkia. Niitä kuvasin kesällä.

Pitkästä aikaa pääsin pelaamaan tennistä.

Yksi kesäiloista oli eteisen edistyminen.

Porin jazzeista jäi myös iloinen kesämuisto.

Ja kesävieraat ovat aina tervetulleita!
Yksi kesän isoimmista jutuista oli katon maalaus. Huh huh.
Nämä kuvat siis vastauksena Tiinan haasteeseen, jakaa kuusi kesämuistoa kuvallisena. Yllättävän paljon sitä ehtii varastoimaan muistilokeroihinsa. Kuvia selatessa yllättyy "ai oliko tämä jo kesäkuussa?" tai "oho, tämäkin tapahtui viime kesänä." Parasta tietysti on, että huomaa mukavia kesämuistoja olevan. Ehkä sen kunniaksi vielä yksi kesämuisto joka minulla liittyy siihen, että viime kesänä oli kerrankin hieman enemmän aikaa vetää happea ja olla rauhassa.




tiistaina, marraskuuta 20, 2012

Viherpeukalo hunningolla

Reetalta Pellonperältä tuli tunnustus - kiitos! Ja sen alla mahdollisuus osallistua toiseen haasteeseen, minkä kysymys kuului: "Mitä kasvihankintoja aiot tehdä ensi vuonna, kerro yksi tai vaikka sata!" 
Kröhöm. Kulunut vuosi ei ole ollut itselleni mikään hortonominen menestystarina. Valitettavasti. Pihanhoidollisesti se on sujunut ensimmäistä vuotta huonommin.. Taisi olla aloittelijan tuuria kun kasvimaalla perunat ja tillit kukoistivat melko mukavasti. Tämän vuotisten lavakaulusten kanssa on puolestaan olivat todella niin ja näin. Olo on hieman lannistunut. Toivon, että laskusuhdanne on kausittaista. Kriikunapuutkin antavat satoa vain joka toinen vuosi. Ehkä ensi keväänä on taas minunkin vuoroni
Sen verran optimistinen kuitenkin olen, että ensi vuodeksi olen varannut kaupungilta viljelypalstan. Sinne voi sielunsa kyllyydestä istuttaa sitten juuresta poikineen. Ehkä perehdyn hieman paremmin vielä taimien esikasvatukseen. 
Hankinnoista en tiedä. Kirsikkapuuta kaipaan, ehkä myös punaista herukkaa. Kevääksi kukkia ja syksyksi satoa. "Tee se itse"-puutarhani pääsi jonkinlaiseen alkuun tänä vuonna, mutta nyt jo valmiiksi epäilyttää, että mitkäköhän kasvit sieltä ensi keväänä nousevat. Jos mitkään. 
Suunta on siis ensi keväänä vain ylöspäin, vaikka muistelen kyllä kitkeneeni yhden jos toisenkin tunnin vuohenputkea pihalta tänäkin vuonna. 

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2012

Tänään ilahduin

Tänään mina ilahdutti:
villasukat, lasten kuvat jääkaapin ovessa, hoitokoira J joka käpertyi viereen päiväunille, ystävän soitto ja puhelimessa nauraminen, ajatus ja ymmärrys siitä, että on ihmisiä jotka haluavat auttaa toisia ja saavat siitä iloa itsekin, sunnuntaihesari ja kirjoittaminen.

torstaina, marraskuuta 15, 2012

Kummalllinen uni


Kummallinen uni

Hattukaupassa
sahaa soittava tyttö.
Avoin ovi ihmiseen. 
Muodot suoraan sydämestä.
Käsintehty kaupunginosa.
Lasten väriliiduilla piirretty.
Hattarakoneessa
sylin täydeltä metsän rauhaa.


nh

maanantaina, marraskuuta 12, 2012

Lempiasiat piileksivät

Mustikkasmoothien Rouva G tarjosi miellyttävän haasteen kertoa omista lempiasioista. Luulin vain alkavani naputtaa näppäimistöä huumaavaa vauhtia mutta toisin kävi. Ajatus alkoikin harhailla. "Mikä ilahduttaa, mikä on kivaa, mikä on tärkeää..." Kun ajattelee liian monimutkaista, pitää stopata ja keskittyää yksinkertaisempaan. Sekään ei tehonnut. Kirjoitin ruudulle jo villasukat ja ketun juoksun aamulla tien yli mutta eteenpäin en päässyt. Onpa kummallista. Lempiasioistahan sitä nyt aina kirjoittaa koko bittiavaruuden täydeltä. Aiheeseen voi toki vielä palata myöhemminkin, ellen sitten ole hukannut lempiasioitani jonnekin. 


perjantaina, marraskuuta 09, 2012

Alkkarit tänne!

Menin uuden työpaikkani aamupalaverissa sanomaan, että "kerään tällä viikolla sitten alushousuja." Oli hiljaista. Jouduin tarkentamaan. "Uusia. Lapsille." Olisi ehkä pitänyt lisätä nuokin sanat heti siihen aloitukseen mutta uskon kuulijoiden mielenkiinnon herättämiseen heti alusta.
Lupasin vaalien aikoihin naapurustossa asuvalle tutulle, että autan häntä keräämään tarvitseville lapsille sukkia ja alkkareita. Oman kylämme avustushyllystä oli nimittäin juuri lähtenyt viimeinen pari. Se taas kolahti. Sukat ja alushousut. Siinä se kiteytyy. Meidän yhteiskuntamme. Toiset vinkuvat pleikka kolmosta ja toiset kulkevat vanhoissa sukissa.
Laitoin pienimuotoisen keräyksen pystyyn. Paino sanalla pienimuotoinen. Ilmoitin siis acebookissa ottavani vastaan uusia sukkia ja alushousuja tarvitseville lapsille. Ilmoittautumisia ei oikein tullut ja huomasin pettymyksen nousevan. Tervettä ja opettavaista. Eiväthän asiat tapahdu nappia painamalla. Tarvittavia asioita pitää vain reippaasti kerjätä ja pyytää.
Mutta eipä hätää. "Kun kaikilta kysyy, niin aina joku lähtee."; vanha ja kulunut hokemai, mikä onneksi toimi tälläkin kerralla. Alkkareita tuli. Itseasiassa pyyntö tavoitti vain neljä ihmistä mutta nyt näiden neljän ihmisen ansiota hyllyillä on nyt muutamalle pojalle ja tytölle rokkaavia dinosauruksia ja herkkiä bambeja vain odottamassa, että pääsisivät uuteen kotiin.
Kiitos.

maanantaina, marraskuuta 05, 2012

Mistä hyvä asiakaspalvelu tulee?

Ikuisuusaihe asiakaspalvelu on taas pyörinyt mielessäni. Ei vähintäänkään siitä syystä, että jouduin ostamaan lounassalaattia ihmiseltä, joka ei halunnut tervehtiä minua, ei katsonut päin eikä muutenkaan kommunikoinut. Enää en oleta, että tilanteessa olisi ollut mitään henkilökohtaista. Näin se vaan on.
Kuukausi sitten olimme Minkki P:n kanssa Lontoossa. Se oli ihanaa. Asiakaspalvelutehtävissä olevat ihmiset katsoivat silmiin, puhuivat kohteliaasti ja olivat ystävällisiä. Perussettiä. Koska viimeksi joku on ollut ystävällinen kun olet ostanut tai käyttänyt palvelua?
Tänään maailman asiakasystävällisin linja-autoyhtiö jätti yhden vuoron ajamatta. Ennen aamuseitsemää oli pysäkillä vitsit vähissä. Kaikilla. Samaan aikaan lähti myös toinen bussi Helsinkiin, hieman pidempää kautta. Jos me pysäkillä turhaan seisseet olisimme tienneet, ettei bussimme tule, olisimme voineet nousta tuohon bussiin. Mutta kukaan ei välittänyt niin paljon, että olisi miettinyt miten saadaan viesti niille ihmisille, jotka jokainen aamu sillä samalla pysäkillä seisovat. Seuraavakaan bussin kuljettaja ei tiennyt asiasta. Tuntui olevan ärsyyntynyt kyselyistä. "Pitäis varmaan soittaa ja kysyä."
Parasta oli palvelu itse toimistolla kun iltapäivällä soitin ja kysyin, että mahtaakohan huomenna tulla bussia. "Ai miten niin, kyllä siellä on tänäänkin ajettu." Kerroin, että eipä ollut ja meitä seisoi kymmenisen ihmistä aivan turhaan ja ilman mitään tietoa asiasta, mutta keskustelu oli aika hedelmätöntä, koska heidän listallaan näkyi, että kaksi autoa on lähtenyt.
Mistä tämä suomalainen asiakaspalvelu tulee?
Oman asiakaspalvelukoulutukseni sain kauppaopiston palvelutoiminnon tunneilla. Vaikka siitä on jo sata vuotta, muistan vieläkin kehoitukset tervehtiä, kysyä asiakkaalta miten voi auttaa ja kehoituksen ottaa asioista selvää, jos ei heti osannut vastata asiakkaan kysymykseen. Ei sen ihmeellisempää ole.
Asiakas ei ole aina oikeassa. Asiakas voi olla useinkin väärässä. Ei sillä ole merkitystä. Vain sillä on merkitystä miten hoidat tilanteen. Voit olla itsekin väärässä mutta hyvin hoidettu reklamaatiotilanne voi tehdä asiakkaasta entistä osto- tai kävijäuskollisemman.

keskiviikkona, lokakuuta 31, 2012

Elämää vaalien jälkeenkin

Vaaleista ollaan toivuttu ja arki on jatkunut ilman, että tarvii tunkea omaa naamansa naapureiden postilaatikkoon. Helpottavaa. Oman mielipiteensä voi kyllä kertoa ja melko laajasti pystyn keskustelemaan eri aihealueista kuntapolitiikan tiimoilta mutta itsensä mainostaminen on..noh, itsensä mainostamista. En tiedä pitääkö siitä kukaan.
Tulos oli melko kohtuullinen. Enemmänkin olisi ääniä tullut, jos olisi ollut jonkinlainen budjetti/porukka/suunnitelma mutta ihan pystyssä päin voin omalla 53 äänisaaliillani kulkea. Kiinnostaisi kyllä tietää, että löytyykö hylättyjen äänien joukosta yhtään Norppaa...
Vaali-iltana olin vielä vaalilautakunnassa valvomassa, että Suomen laki ja äänestäjien oikeudet toteutuvat, ja olihan sekin mielenkiintoista. Yksi leimaa, kaksi tekee tukkimiehen kirjanpitoa, yksi ojentaa äänestyslappua ja yksi yliviivaa listalta jo äänestäneitä.. Ja tämä  tapahtuu samaan aikaan ympäri koko Suomen.
Viimeiset pari viikkoa ovat muutenkin olleet vilkkaat. Olen palannut pyörittämään tuottavaa yhteiskuntaa, eli työelämään. Alku on ollut innostava ja haastava. Aika näyttää. Silti en voi olla ajattelematta, kuinka monta nuorta ja aikuista meillä Suomessa on ilman työtä.

perjantaina, lokakuuta 19, 2012

Pää jumissa (koiralla)

Eilen tuli taas hyvä opetus siitä oman pään joka paikkaan tunkemisesta. Vierailevana tähtenä lomaileva karvakaveri Jope nimittäin päätti kokeilla pihalla vanhaa "kameli läpi neulansilmästä" -temppua. Ei onnistunut. Rautaportti on siitä kumma, että se ei loputtamasti jousta. Nelijalkainen ystäväni jumittui kiinni porttiin. "Voihan elämän kevät ja kukkapuskat", ajattelin. Näin jo mielessäni ulvovan koiran rimpuilevan paniikissa portissa. Koiran pää ja ns. hartiat olivat portin ulkopuolella, ja massu takapuolineen sisäpuolella. Ehheeh.. Yritin varovasti työntää loppuosaakin ulos. Turha toivo. Sama homma pääpuolesta. No eihän se nyt enää onnistunutkaan. Kun kerran onnistautuu pujottautumaan yhteen suuntaan, ottavatkin nivelet mukavasti vastaan peruuttaessa.
Hommassa oli jotain tuttua. Muistelin miltä tuntuu kiemurrella sisään, ja ulos, istuviin kotelomekkoihin. Sisään niihin kyllä pääsee mutta auta armias kun pitäis päästä itsekseen ulos. Siihen auttaa vain eräänlainen olkanivelten rentoutus.
Tämä mielessäni otin kaveria hellän päättäväisesti lapaluiden(koiran olkavarsien?) kohdalta kiinni ja nostin sekä työnsin. Vapaus koitti! Kohde itse oli häntä hieman maatakohden ja katseli tyynesti naapuritontille. Jos eläimillä olisi inhimillisiä tunteita, vättäisin, että kaveri olisi ollut jopa hieman nolon puoleinen. Tämä mielessä kannattaa aina miettiä minkälaisia mekkoja kokeilee.


keskiviikkona, lokakuuta 10, 2012

Yllätys olkapäässä

Olipas aamu. Piti käydä terveyskeskuksessa näyttämässä käsivarressa olevaa "revennyttä luomea." (Pahoittelen että tämä tarina ei sovi luettavaksi yhdessä aamuteen kanssa mutta minusta on hyvä, että monenlaiset tarinat pääsevät kerrottavaksi.)
Soittaessani terveyskeskukseen sain yllättävän nopeasti ajan. Istahdin terveydenhoitajan tuoliin näyttämään "luoemeani" ja  hän sanoi: "Kuule, tämä onkin punkki." Kyllä. Punkki. Minussa. Kiinni. Ihossani. (Y ö ö k.)
En voinut kuin jähmettyä ja todeta, että josko hän ystävällisesti voisi ottaa sen pois. Sain jälkikäteen kokovartalokylmäväreet ja ihoni oli kananlihalla päästä varpaisiin pelkästä ajatuksesta.  (Y ö ö k.)
En ole ikinäkoskaanmilloinkaan oikein kunnolla edes nähnyt punkkia. Saatika että sellainen olisi röykeästi hengannut kanssani monta päivää. Poistettaessa kaveri oli jo siinä pisteessä, että oli imenyt itsensä täyteen, ja olisi varmasti hetkenä minä hyvänsä lähtenyt kävelemään. (täältä voi katsoa vastaavaa kuvaa) (Y ö ö k.)
Kertakaikkisen pulssia nostattava kokemus. Hyvänä asiana ajattelin, että onneksi se oli olkavarressa, eikä minkään karvoituksen juuressa, minne punkit yleensä kuulemma hakeutuvat. Hoitaja oli myös todella ihana ja sympaattinen. Hienointa oli, että hän oli myös nopea ja tehokas. Punkki ei jäänyt palasina ihoni sisään, vaan tuli ulos aivan kokonaisena punkerona. (Y ö ö k.)
Puolustuksen puheenvuoro:. Se näytti aluksi aivan pieneltä revenneeltä luomelta. Kaksi muutakin ihmistä näki sen, eikä meille kenellekään välähtänyt että "kappas, punkkihan se siinä". En myöskään halunnut ronkkia tai tutkia sitä sen enempää, koska jo lapsena on opetettu, että luomet pitää jättää rauhaan ja lääkäri voi sitten sellaisen poistaa jos tulee ongelmia. Mutta huh. Punkki olkavarressani. (Y ö ö k.)

ja linkki usein kysyttyihin punkkikysymyksiin 


maanantaina, lokakuuta 01, 2012

Aikuista ihmistä lapsettaa

"Siitä se idea sitten lähti..."

http://teenagemutantninjanoses.tumblr.com/




tiistaina, syyskuuta 25, 2012

Hämä-hämähäkki...

Taas hyviä ja huonoja uutisia samassa lukulaatikossa.
Ensin huonot uutiset: Vessassa oli pitkäjalkainen hämähäkki.
Hyvät uutiset: Se ei ole siellä enää.
Ja vielä huonot uutiset: Se ei tosiaankaan ole siellä enää ja sillä oli todella pitkät jalat.

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2012

Miten ostetaan täydellisesti istuvat farkut?

Pienet kaksostytöt saivat eilen nimensä. Tai nimethän heillä on jo virallisesti olleet kolmisen viikkoa mutta niin kuin lasten äitiä lainaten; "pidettiin juhlat, jotta saataisiin lahjoja. " Tässä vaiheessa ei ollut vielä avannut pakettia missä oli - perunalusikka. Kummitäti  puolustaa valintaansa sillä, että kuullessaan tulevaisuudessa sanonnan,"..jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.." niin lapsi voi sanoa, että "mulle onkin annettu isolla lusikalla."
Mutta on tämä elämä niin monisäikeistä. Siinä se pikku tyttö katsoa killitti todella tarkkaan. Välillä silmät lurpsahtelivat ja haukotutti mutta sitten taas tunsin kuinka intensiivinen katse tarkkaili kasvojani ja hiuskoristettani. Kummitäti katsoi yhtä tarkkaavaisena takaisin. Haukotella ei kehdannut. Vuoden päästä tähän samaan aikaan on jo ihan eri menoi. Ihme jos sylissä istutaan minuuttiakaan rauhassa.
Kummit saivat lukea lasten nimet muille vieraille, sekä allekirjoittaa kummisitoumuksen, joka oli räätälöity ihan henkilökohtaisesti. Milja Adalle pitää opettaa miten järjestetään parhaat kemut(onnistuu varmasti), miten ostetaan täydellisesti istuvat farkut(asiasta voidaan käydä ainakin monipuolista debattia), opastetaan politiikassa(mikä kertakaikkinen ilo) ja  hänet pitää viedä saaristoon purjehtimaan(onnistunee varmasti jo ennen kuin lapsi täyttää viisi.)
Tämän lisäksi sai sitoutua tukemaan  vanhempia kasvatuksessa, jotta lapsesta tulisi ennakkoluuloton, rohkea, avoin, valoisa, vastuuntuntoinen, ystävällinen ja lähimmäiset huomioon ottava. (parempaa ei olisi kummi itse keksinyt)

perjantaina, syyskuuta 21, 2012

Neljä ihmistä yhdessä paketissa

Luulin pitkään olevani kesäihminen. Nautin kuumista kallioista, lämpimästä merituulesta iholla ja elämän keveydestä. Toisaalta taas talven hankien loistaessa ja iltaisin kynttilänvalon pehmeydessä epäilin sitten olevani talven lapsi. Nyt taas syysauringon osuessa punaisiin omeniin, kauniisti kellertäviin lehtiin ja ilman ollessa raikas, pohdin josko sittenkin olisin niitä ihmisiä jotka pontevoituvat syksyn raikkaudesta ja reippaudesta. Kunnes tulee kevät, ja ensimmäiset kirkkaat säteet heijastuvat sulavista vesipuroista, räystäät tippuvat, linnut visertävät huumantuneena ja kaikki herää taas henkiin. Silloin on aivan varma, että "tämä se on minun vuodenaikani".

Tämä siis aasinsiltana siihen, että tänään aamulla ilmassa oli selkeää syksyn kirpeyttä. Mutta aurinko paistoi ja kuinka näitä värejä voisi olla rakastamatta?


Syysaurinkoon,
ojennan käteni, kuin katseen.
Ilmasta nappaan keltaisen ja punaisen,

valmisko jo?
Kaikkien kesien muistot,
yhden koululaukun päässä.
Varjo kesää tummempi,
pontevasti jalan nostaa.
Taivas sinessä kuin uhmallaan,
vihreä eteisessä ilakoi.

                                            -nh-


tiistaina, syyskuuta 11, 2012

Iloa ja inspiraatiota

Sitä voi kutsua inspiraatioksi. Tai iloksi. Tai vaikkapa vain hyväksi fiilikseksi. En voi edes teeskennellä tietäväni miksi nuoriso sitä kutsuu? Ei ainakaan hyväksi boogieksi, koska Elastinen kirjoitti siitä jo "for ages ago". Ehkä tämän päivän nuoriso kutsuu sitä normaaliksi olotilaksi.
Koin sen eilen. Ilon. Paikallinen kirjoituspiiri kokoontui ja täytyy kyllä tunnustaa, että se on myös yksi niistä parhaimmista asioista, joita muuttoni tänne on tuonut.
En voinut kuin ällistellä kuinka hienoja, monipuolisia, erilaisia, yllättäviä, tarkkanäköisiä, anarkistisia tai monisävyisiä tekstejä ihmiset kirjoittavat. Ja sielläpä minä saatoin vain istua ja kuulla niitä.
Kotiin tullessani piti hypähtää muutama kerta ilmaan. Se tekee hyvää ihmiselle. Energian pitää purkautua. Kehittelin myös kotitekoista Putous-hahmoa(omasta mielestäni melko hauskaa) mutta siinä kohdassa alkoi tuntua, että ilmassa oli mopon keulimisen tunnelmaa.
Tänään iloinen tunnelma jatkui. Törmäsin Piterestissä muutamaan kuvaan, jotka saivat minut hymyilemään. Taitelija Fiona Watson oli ne tehnyt. Mietin miksen jakaisi tätä iloa myös hänen kanssaan. Pikaisella googlauksella löysin yhteystiedot ja kirjoitin pari riviä välittääkseni kiitokseni hänen töistään jotka olivat tuottaneet minulle iloa. Ainahan puhutaan siitä miten palautetta pitäisi muistaa antaa, ja tuskin se nyt ainakaan kenenkään päivää pilaa jos kehutaan.

Ehkä eiliseen kirjoittajapiiriin ja omaan reippaaseen tunnelmaan kolahti tänä aamuna erityisesti tämä Fiona Watsonin  teos: this is the bit where you mutta hänellä on myös muita hyvin eri tyyppisiä teoksia:

Fiona Watson: this moment here now
Fiona Watson: riders on the storm
Fiona Watson: the lost touch

Saanen tämän postauksen myötä toivottaa myös teille kaikille erittäin iloista ja inspiroivaa loppuviikkoa - tai edes sellaisia hetkiä tähän päivään.

lauantaina, syyskuuta 08, 2012

Tuli koira



Tuli koira. Eilen. Vähän niin kuin naapurista mutta ei kuitenkaan.
Koiran nimi on Jope. Napakka ja selkeä. Ja hyvin sopiva, jos pihalla on aiemmin myös pyörinyt Topi. Tai Elvis. "Jope, Topi ja Elvis" Melkeinpä tuossa olisi jo novellin ainekset.
Jope on jo aikuinen. Border terrieri. Melkein tirskahdin, kun kuulin saapuvan asukkaan lajista koska ikiystäväni Maire on myös samaa rotua. Match made in heaven siis. Vielä ei tiedä tuli Jope käymään vai olemaan. Eipä sen niin väliä. Katsotaan ensin suuret linjat ja selvitetään sitten ajan kanssa yksityiskohdat.

torstaina, syyskuuta 06, 2012

Pohdittu on

Olen viime päivinä miettinyt lastensuojelua, pitkäaikaistyöttömien voimaannuttamista, nuorisotakuuta, uusia keinoja viestiä terveydenhuollossa ja sitä, että pitäisikö pestä ikkunat jouluksi jo nyt. Ainoastaan tähän viimeiseen suureen kysymykseen olen saanut kirkkaan selkeän vastauksen.
Ajatukset pyörivät kunnallispolitiikan kysymysten ympärillä. Periaatteessa aiheet eivät ole sen kummempia kuin ongelmat valtakunnan tasolla tai maailmantasolla mutta on siinä hiukan hakemista kun yrittää perehtyä kotikuntansa eri strategioihin ja meinaa kompastua hankeviidakkoon. Eipä ihme, että asiat jäävät paperipinoihin pöydille kun kaikki pitää ensin kartoittaa, sitten selvittää ja yleensä vielä kumota, ennen kuin ehditään edes "toimenpide-ehdotustasolle".  Jos nyt haluaisi käynnistää esim. kokeilun, jossa terveydenhoitajaharjoittelijat vierailisivat aktiivisesti alakoululaisten joukossa ja löytääkseen mahdolliset syrjäytyjät ennen rippikoulua, niin neljän vuoden kuluttua saisimme esr-rahoitteisen selvityksen tulokset, jossa todettaisiin, että palvelulle olisi tarvetta ja siitä hyödyttäisiin. Siinä ajassa nämä syrjäytymisvaarassa olevat lapset olisivat jo syrjäytyneet.
Missä ihmeen vaiheessa me suomalaiset etäännyimme toisistamme ja aloimme luulla, että joku muu jossakin hoitaa, tai jättää hoitamatta. Oliko se silloin kun muutimme maalta isoista perheyhteisöistä kaupunkiin pieniin kasvottomiin elementtiasuntoihin?
Onneksi nyt näyttää siltä, että kasvoja on ilmestymässä samojen elementtitalojen pihoille. Asukasyhdistystoiminta on taas tulossa muotiin ja kyläyhteisöt järjestävät elonkorjuujuhlia. Tästä olisi lyhyt matka hoitaa yhdessä muitakin asioita. Jos(ja kun) verorahat eivät riitä nykyisen systeemin pyörittämiseen, eikä nykyinen systeemikään ole autuaaksi tekevä, niin mitä jos mietittäisiin voidaanko jollakin tavalla itse ja yhdessä tehdä asioita niin, että palvelut paranisivat.

maanantaina, elokuuta 27, 2012

Herääminen Hakaniemessä





Punkkarin punaiset housut
toinen meistä vanha

Leväisen meren tuoksu
 liimaa kiinni hetkeen

Nuoren pojan kylkiluut 
missä olinkaan silloin

Puistonpenkillä vierekkäiset elämät
maassa mehutölkki tarinoiden välissä

Aidattu kehä 
lasten leikki

Kävelen pois
ja mukanani vien

Vieras kirjoitti kirjaan

Valitettavan usein käy niin, että vieraat pääsevät luikahtamaan ulos ovesta tai poistuvat pihalta, ennen kuin päivämäärä ja nimi on raapustettu vieraskirjaan.  Usein myös kuulee raskaita huokaisuja siinä vaiheessa kun vieraskirjaan kirjoittaminen otetaan puheeksi. Aivan turhaan, siihenhän voi vain laittaa päivämäärän ja oman nimensä, ei ole tarkoitus, että siinä pitäisi välttämättä todistaa maailmalle olevansa Finladia-tasoinen kirjailija tai Ateneum-tasoinen piirtäjä. Tosin nekin on kyllä nähty.
Turhaan olin aikoinaan huolissani, josko Stockmannilta nimikkeellä jättivieraskirja hankittu vieraskirja olisi "vähän liikaa."
Ei se ole. Perjantaina tuli todistettua, että sivun koko ei ole yhtään liioiteltu, olisi kuulemma saanut jopa olla enemmänkin. Kohtelias ja monisanainen vieras.
Saattaa olla, että vieraskirjaan joskus nimensä kirjoittaminen on hieman rasittavaa mutta olen myös nähnyt kuinka mielellään sivuja selataan taakse päin ja muutaman vuoden päästä hihitellään omia aivoituksiaan.

perjantaina, elokuuta 24, 2012

Muisto alkusalaatista postilaatikossa


Pikkuruinen kirjepaketti odotti minua tänään mennessäni postilaatikolle. En heti muistanut, että olisin tilannut mitään ja nopeasti arvioin, ettei niin pieneen tilaan kyllä kummoistakaan kirjepommia väsättäisi. Enkä sitä paitsi ole viime aikoina onnistunut edes provosoimaan ketään. Ihmiset ovat niin medialukutaitoisia ja sivistyneitä, että antavat kaikkien mielipiteiden vain kukkia, kukkia vaaan..
Asiaan. Uteliaana avasin kuoren. Sen sisältä paljastui pikkuruinen rasia. Tähän salaperäiseen rasiaan oli vielä teipattu ruutupaperille viesti. Aina oman fiiliksensä tuova yksityiskohta tuo ruutupaperi. Siinä on  sellaista kunnon läsnäolon meininkiä. Ei etäistä sähköpostia, ei konekirjoitettua viestiä - vaan kynällä itse rustattu henk.koht. viesti.
Rasia oli huolellisesti teipattu kiinni ja sen päälle oli vielä liimattu aseet kieltävä -tarra. Tiesin, että nyt oltiin samanhenkisen ihmisen kanssa tekemisissä. Malttamattomin sormin (ehkä vähempikin tarrateippi olisi riittänyt) sain rasian taistelua auki. Sisältä paljastui - tomaatti!
Kaunis, keltainen, pisaran muotoinen - tomaatti. En ole koskaan aiemmin saanut tomaattia postissa.

Kirjeen ja paketin lähettäjä - ihana Riikka - oli kirjeensä mukaan yhtenä kauniin päivänä katsellut mehukkaita tomaattejaan, ja muistellut kuinka aloitimme "Neljän tähden illalliset" luonani. Tosin meitä oli viisi.  Riikka ja muut viehättävät osallistujat saapuivat silloin ensi kertaa luokseni. Silloin talommekin oli vielä(enemmän) kesken kuin nyt. Lattiassa ja seinässä oli reikää... kylpyhuone revittynä auki ja muuta pientä mutta olin päättänyt olla rohkea ja olla välittämättä ulkoisista puitteista. Arvaukseni, joka osui oikeaan oli, että tutustuminen näihin ihmisiin toisi minulle tuhat verroin iloa ja mielenkiintoista ajattelemisen aihetta. Oli siis pieni vaiva tehdä vuorollani illallinen ja uskoa, että myös nänä uudet  vieraat sietäisivät kotimme keskeneräisyyden tarjoaman...hmmm.. boheemin tunnelman.
Tarjolla tällöin oli alkusalaatissa itse kasvatettuja tomaatteja, joista aloittelevana viljelijänä olin tietysti herttaisen innoissani. Pitänee myös mainita, että jälkiruokajuustojen kanssa vieraat saivat itse poimia ikkunasta viinirypäleensä.(kröhöm!)
 Tuosta tapaamisesta on jo aikaa mutta tämä kirjelähetys sai taas kiitollisuuden tunteen nousemaan pintaan. Kuinka arvokasta on, että saa tässä elämässään kohdata niin erilaisia ihmisiä, jotka antavat omaan elämään niin paljon. Pitäisi myös muistaa, että itsekin jättää näiden ihmisten elämään jotakin ja palauttaa mieleensä oman arkensa keskellä lämmittävä tieto, että joku voi juuri tällä hetkellä ajatella sinua - katsellessaan tomaattejaan.
Kiitos.

keskiviikkona, elokuuta 22, 2012

Lähdin vaikka pyydettiin

Olen usein sanonut, että kauniisti kun pyytää niin saa mitä vaan. Tällä kertaa pyydettiin kauniisti kunnallisvaaliehdokkaaksi - ja suostuin.
Tämä ei toki ole ensimmäinen kerta kun olen ehdokkaana. Onhan se nyt selvää, että Loimaan Norppa on ollut ehdokkaana myös kotimannuillaan Loimaalla. Usko siihen, että itse voi vaikuttaa ympärillään tapahtuviin asioihin oli jo silloin kova. Kaksikymmentä vuotta sitten.
Nyt on hyvä aika siis ikään kuin sulkea ympyrä ja jatkaa siitä mihin nuorena uskoi.
Päätös tuntuu hyvältä ja oikealta. Nyt ei voi valittaa ja kritisoida vierestä kun joku muu tekee. On tehtävä itse. Osallistuttava. Suostui se itse puoluesihteerikin yhteiskuvaan kun kauniisti pyysi.




tiistaina, elokuuta 21, 2012

Nopeaa palautetta

Ylen Suoran linjan statuspäivitykset ja aihepostaukset  ovat alkaneet niin sanotusti "osua silmiin" facebookissa. Aiemmin en ole kummemin reagoinut mutta eilen tuli taas se kuuluisa viimeinen niitti. Jännä, että niitä viimeisiä niittejä vielä niin riittääkin.
Ylen suora halusi ihmisiltä kommentteja siitä miten "juopot vievät kävelykatujen parhaat penkit ja istuvat liikkeiden edessä". Tuli sellainen "aargh" olo. Menin kommentoimaan facebook-virtaan, että "Kuka näitä helmiä oikein keksii", joskin olisi pitänyt kirjoittaa "Mistä näitä helmiä oikein tulee?" Koska konkreettisesti minua ei kiinnostanut, kuka kirjoittaja oli vaan että mistä idea moiseen näkökulmaan oli tipahtanut. Eihän se tietenkään ole kiva, että joutuu puistonpenkillä istumaan haisulin vieressä mutta ei sekään ole kovin kivaa, että ihminen syrjäytyy yhteiskunnasta.
Vastaus tuli todella nopeasti ja perään kysymys "mikä vika?". Huokaisin. Pahoittelin herkkänahkaiselle toimittajalle muotoiluani ja kerroin aiheen näkökulman tuntuneen kovin kummalliselta. Eikä sitten kestänytkään kuin  muutama minuutti ja toimittaja otti minuun facebookin kautta yhteyttä ja lupasi antaa anteeksi kommentointini, jos antaisin skype-haastattelun. Nauroin. Olo ei ollut kovin hehkeä mutta koska aihe oli nostattanut sen verran niskavilloja pystyyn, niin suostuin. Hannan kanssa ollaan myös niin monen monituista kertaa puhuttu siitä, että asioihin pitää puuttua ja oma mielipide pitää sanoa ääneen. Tässä vaiheessa vain luulin, että kyse on jostakin nettijutusta, eikä mielessäni edes häivähtänyt, että pätkä tulisi televisioon. Mutta sinnehän se tuli. 
Harmi, ettei toimituksella ollut aikaa leikata juttua tiiviimmäksi, eikä haastattelun helmiä, kuiten; "me täällä toimituksessa ollaan tosi yllättyneitä näiden juoppojen puolustamisesta, että kun ihmiset on sitä mieltä, että niilläkin on ihmisarvo"; oltu mahdutettu mukaan. Mutta niin kuin Riika Raitio ystävällisesti laittoi minulle vielä viestiä jälkeenkin päin, Suoran linjan ei olekaan tarkoitus esitellä kokonaisuuksia monelta kantilta, vaan ottaa jokin näkökulma. Myös väkimäärä vaikuttaa lopputulokseen. Tiedän, että tuolla(kin) alalla kiire vaikuttaa jälkeen monella tavalla. Ei ole aikaa ideoida, ei toteuttaa eikä jälkityöstää. Tehdään mitä ehditään, sillä mitä annetaan.
Ainakaan en voi valittaa, eikö mielipidettäni olisi kysytty, ja ettenkö olisi saanut meikälläisten tyyppisten ihmisten ääntä kuuluviin. Nyt on saanut sanoa, mitä mieltä itse on asiasta, ja omaan blogiin sen voin vielä tiivistää näin: "Jos hyvinä kansalaisina meitä harmittaa, että ns. ryyppyremmit pilaavat kauniin kaupunkimaiseman, niin pohtikaamme mitä voimme tehdä, jottei ihmisestä tulisi alkoholistia, eikä hänen tarvitsisi viettää elämäänsä puistoissa ja kaduilla. Se, että alkoholisteja ei "siivota" pois kaduilta, ei tarkoita että "juoppoja taas paapotaan", vaan se tarkoittaa sitä, että jos yhteiskuntamme on tasapainoton ja epätasa-arvoinen, niin sen näkeminen ja kokeminen pitää myös kestää. Jos me emme kestä, niin sitten meidän pitää tehdä asian ja näiden ihmisten hyväksi konkreettisesti jotain."

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Julkinen hammashoito

Olen tässä uudessa asuinkunnassani saanut käydä kolme kertaa julkisen hammashoidon hoidettavana. Näistä kerroista on pelkkää hyvää sanottavaa. Ajanvarauksessa palveli erittäin ystävällinen ja ammattitaitoisen tuntuinen henkilö, sen jälkeen vastaanottavat lääkärit hoitajineen ovat työskennelleet ripeästi ja tarkasti, eikä valitettavaa ole myöskään palvelun hinnassa. Varauksesta muistuttavat tekstiviestit ovat myös todella loistokeksintö. Kun kolme kuukautta aiemmin varaa hammaslääkärin, on siitä varmuuden vuoksi mukava saada muistus kännykkään päivää aiemmin.
Eilinen visiitti vahvisti myös pienen ajatuksen mitä olen kaikkina näinä vuosina ajatellut, kun olen alaslaskettavissa tuoleissa istunut; kuvien merkityksen katossa. En ole niitä vielä missään muualla nähnyt mutta eilisen hammaslääkärin huoneen katossapa oli neljä maisemakuvaa. Talvisia tosin, mutta kerrankin oli jotain muuta katsottavaa kuin kattopahvit ja pölyiset lampunritilät. Kummasti sitä jaksaa tuijottaa jääriitteitä ja talventörröttäjiä, kun toinen tarkistaa hammaskivitilannetta ja mittailee ikeniä. Hieman harmittaa ettei oma tulostin pysty kuin A4 kokoon muuten olisin tulostanut ja vienyt vastaanotolle kiitokseksi muutaman kesäisen kukkakuvan. Olisi se varmaan ihan mukavaa esim. juurihoitopotilaille katsella välillä vaihtuviakin kuvia.

torstaina, elokuuta 16, 2012

Hyvä ettei se ole totta

Kirjoitin jonkin aikaa sitten siitä, mitlä "Enkeli-Elisan tapaus" minusta tuntui. Tuntemuksieni tarkka kuvailu ontui mutta huomasin, että hieman harmitti ja ärsytti. Tapaus myös vaivasi ja putkahti mieleen useammankin kerran pitkin viikkoa.
Sitten Joku antoi arvokasta aikaansa ja kommentoi erittäin tarkasti ja pitkään ajatuksiaan asiasta. Olin jälleen iloinen sekä kiitollinen siitä, että blogien kirjoittaminen on mahdollista ja näin olleen myös vastakaikuna palautteen saaminen. Jos et tätä Jokun(Jonkun?) kirjoittamaa analyysia vielä lukenut, lue ihmeessä; löydät sen täältä.
Palaamatta vielä alkuperäiseen kysymykseen, pureskelen hetkisen klassista "Miltäs nyt tuntuu?" kysymystä. Kun kuulin uutisista että poliisi lopettaa rikostutkinnan eikä ole aihetta epäillä että kirjailija on syyllistynyt petokseen, ei tuntunut oikein miltään. Toisaalta, ei minua Minttu Vettenterän kirja hetkauttanut puoleen eikä toiseen, etenkään kun takakanteen oli  lisätty tuo fiktiivinen tarina tosielämän ihmisistä. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan..Minua häiritsi se, että 40 000 osallistui antamaan tukensa "Elisalle, Miksulle ja Riikalle", jotka ovatkin keksittyjä hahmoja. Olkootkin "tuen antaminen" vain napin klikkaamista internetissä mutta se ei tarkoita, etteikö monien ihmisten myötätunto ja ajatukset olisi olleet näiden kuvitteellisten ihmisten mukana. 

Ehkä asian pohtimista hankaloitti se, että yleensäkin ihmisen itsemurha on niin suuri ja musertavan surullinen asia yhteiskunnassamme, että kaikkeen siihen liittyvään herkästi suhtautuu tunteella.  Ja miksei suhtautuisi? Mitä järjellä pohdittavaa on siinä, etteivät tyttömme usko tulevaisuuteen vaan mielummin päättävät elämänsä kuin jatkavat sitä.

 Joku on kylläkin siinä oikeassa, että tässäkin tapauksessa olisi tärkeämpää kiinnittää huomio ilmiöön. Ehkä pelkäänkin, että tällaiset tapaukset vievät huomiota itse ilmiöltä. Muutenkin on vaikeaa saada ihmisiä toimimaan asioiden puolesta. Meidän pitäisi pystyä konkreettisesti suojelemaan lapsiamme ja nuoriamme niin, ettei heidän tarvitsi omasta tahdostaan luopua elämästään.

Minä en usko, että Enkeli-Elisa oli olemassa. En usko "Miksuun" enkä "Riikaan". Minttiksen blogi on poistettu, samoin Enkeli-Elisan facebook-ryhmä. Uskon, että kirjailijalle tuli paha virhearvio ja se imaisi mukanaan. Kun sitten homma karkasi käsistä, alkoi ahdistaa. Nyt koko tarina on muuttunut "fiktiiviseksi tarinaksi". Minttu Vettenterä on tilittänyt facebookissa viime kuun lopulla kuinka hän vain haluaisi olla edelleen se erakkomainen kirjailija joka muumipappamaisesti kirjoittaa tornissaan ja miten hän on edelleen kuin liian sinisilmäinen pieni lapsi, joka nyt saa paskaa niskaansa.
I rest my case. 

tiistaina, elokuuta 14, 2012

Kylässä pummitädillä

Nuorin kummtitytöistä tuli tänään päivähoitoon. Ensimmäistä kertaa. Ajattelinkin, että on jo korkea aika viettää aikaa enemmän yhdessä kun olin edellispäivänä nähdessämme kuulevinani, että neitokainen sanoi; "Pummitäti". No tähän aamuun mennessä se oli jo lyhentynyt sujuvasti "tätiin", jota onneksi toistetaan riemullisen hymyn saattelemana.
Päivä meni hyvin ja nopeasti. Parivuotias ei vielä ihmeellisyyksiä odota, läsnäolo riittää.  Olen myös oppinut vannomaan fortunan nimeen. Tänäänkin marmorikuulista ja puisesta kepistä riitti iloa huumaavan pitkään. Ei aina tarvita elektroniikkaa, räiskettä ja pauketta. Erityisen toimivaksi todettu 2 - 4 vuotiailla sekä yli 30 -vuotiailla. Ihana naapuri lainasi vielä puuvärejä ja Baby Born nukkea hoidettavaksi niin siinähän se sitten olikin.
Vaikka olen kuvitellut olevani ilmeikäs kuvailija, en ehtinyt lukemaan Hercules lastenkirjaa kuin muutaman sivun, kun huomasin yleisöni olevan unessa. Laatuaikaa meni höyhensaarella tunnin verran(kummallakin) ja lapsukaisen vanhemmat puristelivat päätään ja naureskelivat miten lapsi ei  koskaan kotona nukahda. Niin no, olenkin suunnitellut hieman hiovani esiintymistaitojani.
Lähtiessään pikku neitonen vilkutteli iloisena ja pummitäti jäi katsomaan perään hieman haikeana.


ps. Radiossa haastateltiin aamulla opettajaa, joka odotti ekaluokkalaisiaan saapuvaksi. Jännitti mutta positiivisesti kuulemma. Toimittaja kysyi mikä on tärkeintä mitä opettaja voi lapsille opettaa, vastaukseksi tuli: "Elämä on ihanaa, sinusta on siihen ja jakamalla saa enemmän. Kuinka ihanaa. Sama opettaja myös lohdutteli vanhempia, että "älkää huolehtiko, kaikki kyllä järjestyy." Toivon tosiaan, että tämän päivän opettajat ovat juuri tuollaisia. Silloin koulussa voi olla aika mukavaakin.

perjantaina, elokuuta 10, 2012

Yhdessä meillä on tuplasti mukavampaa

Posti toi liput Madonnan konserttiin Parkanosta ja kortin. Ystävältäni "Ansa Ikoselta, jonka kanssa emme ole nähneet ainakaan viitentoista vuoteen. Se alkaa olla jo tovi. Mutta kiitos Facebookin ja blogimaailman, nykyään tiedän ainakin mitä hänen koirilleen kuuluu.
Tulin hurjan iloiseksi noin vain lahjoitetuista lipuista mutta vielä iloisemmaksi tulin ajatuksesta, kuinka  hienoja ihmisiä elämässään saa pitää vaikkei näkemiseen olekaan mahdollisuutta.
Tapasimme teineinä kesäleirillä ja yhteinen sävel taisi löytyä niin sanotusti huumorin kautta. Toisesta meistä tuli Ansa Ikonen, toisesta Greta Garbo. Kuinka vaatimatonta. Se oli sitä "vanhaa hyvää aikaa" kun ei vielä ollut nettiä eikä kännyköitä ja tärkeät kuulumiset singahtelivat kotiemme välillä kirjeitse.
Kesäloma saa nyt yllättävän pop-henkisen konserttipäätöksen ja arkeen siirrytään maailmantähden sointujen saattelemana. Take A Bow.



torstaina, elokuuta 09, 2012

Perhonen tietää milloin kuoriutua

Jos perhonen vierailee luonasi, se saattaa merkitä rohkeutta tai muutosta. Perhonen tietää tarkkaan milloin on aika tulla ulos kuoresta ja muuntautua uuteen. Perhonen on ennen muinoin ollut myös sielun symboli.

torstaina, heinäkuuta 26, 2012

Pyörillä paikkarin torpalla

No niin. Olisiko se yksi Eläköön -huuto kohtuudelle? "Eläköön!"(kerrankin saa käyttää huutomerkkiä oikeassa paikassa)
Tuli lähdettyä kesäiselle pyöräretkelle. Se oli niitä "talvella aina mietin, että olisi kiva xxxx" ja hoksasin, että nyt se on sitten mentävä jos meinaa mennä. Idea hyvä, samoin toimeenpano - ehkä toteutuksen suhteen hieman vähempikin olisi riittänyt. Elias Lönnrotin kotimökille lähtöpisteestä kertyi yhteensä 48 kilometriä. Reitillä oli mäki jo toinenkin.
Määränpäänä oli siis Paikkarin torppa ja taukopaikkana Sammatin kievari. Kummassakaan en ole häpeäkseni käynyt aiemmin. Ja osuihan reitin varrelle vielä Miinan mökkikin, joka oli Elias Lönnrotin veljentyttären Wilhelminan asuintalo vuodelta 1860.
Pyöräily sujui kuntotasoon nähden yllättävän hyvin vaikka menomatkalla aprikoin, että milläköhän välineellä paluu sujuu. Vastaan tuli onneksi linjamobiileita ja henkisesti paninkin merkille useammankin pysäkin paikan. Ihan vain varmuuden vuoksi. Älkää antako tuon yllättävän hyvin hämätä. Se tarkoittaa siis sitä, että keuhkoissa poltti, vauhti loppui kesken jyrkempien mäkien ja välillä pää tuntui paistuvan kypärässä. Mutta matka jatkui.
Perillä Sammatin kievarin lounas hupeni alas ennätysvauhtia. Kohtuus unohtui kuntoilijalta tässäkin vaiheessa ja Merenneitolaatikkoa tuli lapattua suuhun ennenmmän kuin tarpeen. Paljon ei enää paukkuja pohkeista löytynyt. Jälkeenpäin oli hyvä miettiä, että matkalla olisi voinut haukata niistä energiapatukoita mitä mukana oli.
Kievarilta matka jatkui hieman tönkköisin jaloin mutta määränpää oli jo lähellä. Miinan mökillä meidät vastaanotti todella viehättävä taiteilija Ilana Martin, joka ystävällisesti kertoi esillä olevasta näyttelystä, ja saimmepa tutustua vielä heidän Eetu kilpikonnaansa.
Paikkarin torpalla meidät puolestaan vastaanotti ystävälliset ja kohteliaat nuoret, jotka olivat myymässä lippuja ja esittelmässä Lönnrotin synnyinkotia. Oli huikeaa miettiä, että näitä maisemia se Eliaskin on tuijottanut. Paikkarin torppa on sulku-uhan alla. Museovirastolta ovat rahat loppuneet. Ajatus tuntui käsittämättömältä paikan päällä. Onneksi Lohjan kaupunki on tullut hätiin tälle vuodelle.
Paluumatka sujui yllättävän hyvin. Menomatkasta oppineena sitä yritti ottaa kaiken alamäistä irti. Enää ei huolettanut, josko etupyörä irtoaa kesken vauhdin tai tiellä on irtokiviä. Lisää vain vauhtia ja sillä mahdollisimman pitkälle edessä aina vaanivaa ylämäkeä.
Ilman taukoja se ei kuitenkaan onnistunut. Eväänä oli vielä kahvia ja energiapatukoita. Päätä piti tuulettaa välillä ilman kypärää, ja kyllä sitä kerran jos toisenkin haikaili myös kunnollisten pehmustettujen pyöräilyhousujen perään.
Lenkistä tuli hyvä mieli ja hyvä olo. Tätä voisi tehdä lisää.

Sammatin kievari

Paikkarin torppa

Sampoyhdistys

keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2012

Putosin sängystä

Putosin sängystä. Luultavasti ensimmäistä kertaa elämässäni. Varmasti ainakin aikuiselämässäni. Tuolilta olen kyllä pudonnut. Myös puusta sekä hevosen selästä. Laituriltakin minut on heitetty, sekä roikutettu pääalaspäin parvekkeelta - mutten ole koskaan pudonnut sängystä.
Mielestäni olin hereillä. Tajunnan tila on tosin saattanut olla sama kuin kuorsaajalla joka herätetään kesken unien. "En mä voinut kuorsata kun mä en vielä nukkunutkaan!" Olin mielestäni vain kierähtämässä toiselle kyljelleni. Ilmeisen tarmokkaasti, koska painovoima työnsi minut jyrkänteen yli ja mätkähdin melkoisella ryminällä kovalle puulattialle. Ei edes sattunut. Koska tapahtumalla ei ollut yleisöä, myös henkiset kolhut jäivät vähäisiksi. Kadulla liukastunutkin huolehtii ensin siitä näkikö kukaan, ja sitten vasta laskee kuinka monta kylkiluuta on mennyt poikki.
Kokosin itseni ja kiipesin takaisin sänkyyn. Hieman kauemmaksi reunasta. Hymyilytti.

sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2012

Ihmisten ilmoilla - osa II


Pikku-norppana kävin kesällä leireillä. Oli seurakunnan tyttöleiriä, kaupungin kesäleiriä, ratsastusleiriä ja tulihan sitä telttailtua viikko jos toinenkin myös Nuorten Kotkien leireillä.
Koska itselläni ei ollut sisaruksia ja olin verrattain sosiaalinen ja sopeutuvainen lapsi, leirit sopivat kesäohjelmaan kuin tilauksesta. Kavereita ja tekemistä - mitä muuta pikku kaupungin lapsi voi toivoa?

Aikuisena viikonloppu Porissa - vieraiden kanssa, vastannee eräänlaista kesäleiriä. Pakko ei ole tykätä -  mutta jos homma sujuu, on kaksinverroin hauskempaa. Kiitos yösijan suoneille uusille ystäville(näin uskallan varovaisesti toivoa). Opin ainakin, että rakkautta on ostaa pastakone, pestä matto oksennuksesta, kuumavesi tulee asuntoihin tehtaasta, tukanpesu on turhaa, nea kirjoitetaan yhdellä i:llä, suukkosen voi antaa jokaiselle vastaantulijalle esim. viikolla 31 - ja hei - YMCM tahdissa voi käsin tehdä kirjaimia..ja tulihan sekin selväksi, että Hard Rock Cafe ja Harley Davidson..ovat niin sama juttu.

perjantaina, heinäkuuta 20, 2012

Piipahdus ihmisten ilmoilla

Olipas mukavaa piipahtaa eilen ihmisten ilmoilla vaikka välillä liian hyvin viihdynkin kotonurkissa puuhastellen. Termi sosiaalinenerakko toimii edelleen hyvin. Ihastuttava ystäväni Jutta vei minut suoraan pääkaupunkimme sykkeeseen, ensin katsomaan kutsuvierasnäytökseen Yön ritarin paluuta ja -sen jälkeen vielä jatkoille yökerho Tigeriin.
Viime leffasta on aikaa, joten oli virkistävää istua Tennarin ison salin pehmeään tuoliin ja odottaa mitä tuleman pitää. En tosin ollut Yön ritarin paluuta osannut kaivata, kun en ollut tiennyt ritarin minnekään kadonneenkaan. Aiemmat Batmanit olivat siis jääneet väliin.
Leffa alkaa vauhdikkaasti ja pitää rytminsä loppuun asti. Jylinää ja pauketta riittää. Melkein kolme tuntinen hujahti nopeasti. Suosittelen viihdyttävää toimintaelokuvaa etsivälle, eikä haittaa vaikkei ole aiempia nähnytkään.
Leffan jälkeen siirryimme läheiseen Tigeriin lasilliselle kuohuvaa. Hyvä valinta näytännön jatkopaikaksi, sillä terassilta on kauniit näkymät kesäiseen Helsinkiin ja ilta oli lämmin. Teki hyvää olla hälisevien ihmisten keskellä ja hetkisen myös pohdiskella työasioita. Samalla taisi myös ratketa viikonlopun ohjelma. Samassa pöydässä istuvat ystävälliset ja sosiaaliset markkinointialan ihmiset tarjosivat Porissa majoitusta ja alennettuja lippuja jazzeille. Erakko innostui.

Dome.fi on arvostellut elokuvan näin

torstaina, heinäkuuta 19, 2012

Voisi olla totta

En tiedä miksi asia minua häiritsee, mutta huomaan muutaman päivän ajatusteni taustalta silloin tällöin putkahtelevan enkeli-Elisan tapauksen. Luin vasta eilen Hesarin kuukausiliiteen laajempaa artikkelia asiasta onko Enkeli-Elisa totta. Jostain syystä tunnen pientä kuvotusta.
Asia on tärkeä ja aihe on arka. Jokainen enkeliksi muuttunut lapsi ja nuori on perheelleen ja ystävilleen niin suuri menetys, että se kulkee mukana koko loppuelämän. Kiusaamistakaan ei pitäisi sallia missään elämän vaiheessa. Ei tarhassa, ei koulussa, eikä aikuisten kesken työpaikoilla tai harrastuksissa.
Enkeli-Elisa on saanut paljon huomiota ja ihmiset ovat halunneet osoittaa myötätuntoaan. Tarinan ansiosta on perustettu myös yhdistys kiusaamista vastaan.
Mikä siis mättää? No se, että jos väität jonkun asian olevan totta, eikä se ole, syyllistyy silloin valehtelemiseen. Kauniimmin esitettynä: fiktion ja faktan sekoittamiseen mutta pienille lapsillekin opetetaan että ne kaksi pitää oppia erottamaan toisistaan. Nyt huomio on siirtynyt itse aiheesta tarinan kirjoittajaan. Ja mitä pidemmälle asiaa viedään, sitä omituisimmaksi selitykset muuttuvat, myös kirjoittajan asenne tiedusteluja ja epäilyksiä kohtaan tuntuu hieman ikävältä.
"Mitä sen on väliä onko kirjoitus totta vai ei?" joku kysyi. Jos sillä ei ole merkitystä, miksei alunperinkin olisi voinut antaa kaikkien ymmärtää, että tarina voi olla totta tai voi olla, että se yhdistää monen ihmisen tarinoita yhdeksi kaunokirjalliseksi kertomukseksi, millä on osittain totuuspohjaa.


Myös toimittajat ovat joutuneet kriittisen kysymyksen eteen. Miksi tämä asia on saanut todella laajaa huomiota, vaikkei kukaan tiedä onko Elisaa ja hänen vanhempiaan edes ollut olemassa. Voiko toimitettuihin tarinoihin luottaa, jos niiden todenperäisyyttä ei tarkasteta.

En tunnu osaavan kiteyttää miksi asia vaivaa minua niin paljon kuin se vaivaa. Ehkä siihen on monta vaikuttavaa tekijää. Enää en tunnu välittävän onko tarina totta vai ei, se on jo saanut ikävän käänteen ja kiinnittänyt huomion asioihin, joita tämänkaltaisten tarinoiden yhteydessä ei pitäisi laisinkaan miettiä. Parasta asiassa on, ettei enkeli-Elisan kuolinpäiväksi ilmoitettuna päivänä kuollut yhtäkään 15-vuotta tyttöä Suomessa.


maanantaina, heinäkuuta 16, 2012

Kesävieras kylässä


Kesävieras tuli kylään. Laittoi tyynyn paremmin. Alkoi hieman mököttää kun ei heti kiitelty.

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2012

Hyvä tuli

Hyvä siitä tuli. Huvimajasta. Täytyy samalla antaa täydet pisteet Oululaiselle Garden Grillhouse  yritykselle. Majan tilaaja oli tehnyt hinta- ja kokonaisuusvertailuja ja Grillhouselta löytyi ominaisuuksia, jota muilta ei. Ilmeisesti eristettyä lattiaa ei löytynyt muualta. Kevään ja syksyn tullen se on on kuitenkin melko miellyttävä lisä.
Itse olin paikalla kun huvimaja saapui suoraan pakettiautolla Oulusta paikanpäälle. Kuljettaja auttoi reippaasti paketin purkamisessa sekä kokoamisohjeiden läpikäymisessä, hörppäsi vielä kahvit mukavasti jutellen ja oli muutenkin ystävällinen asiakaspalvelija. Niin harvoin näihin enää törmää, että ominaisuus melkein hämmensi. Eikä osiakaan puuttunut.
Maalaamiseen meni yllättävän paljon aikaa. Nopeasti huomasi, että isolla pensselillä vetelisi isoa alaa nopeastikin mutta pieneen nyhräämiseen kuivumisineen menee tovi jos toinenkin.
Mutta mikäs siinä oli maalatessa. Kelit olivat loistavat ja äärinmäisen hyvää treeniä. Eikä kenenkään kesähermo mennyt.
Heti kotiin palattuani olen katsonut sisäikkunoitamme "sillä silmällä", että kohta lähtee. Mitään teippauksia ei laiteta. Mestari sanoi. Teipin alle menee kuitenkin maalia. Ikkunanpuitteen ja rimat maalataan vapaalla kädellä. Ikkunaan mahdollisesti osuva maali raaputetaan sitten terävällä lastalla pois. Aina sitä osuu.
Sitä vaan kuulkaa mietin, että kun työväenopistot ovat täynnä huovutus- ja savirintakorukursseja, että voisiko vaikka joka toinen vuosi järjestää oman kodin pintakäsittelykursseja. Pintakäsittelyn ilo, moninkertainen ilo.

tiistaina, heinäkuuta 03, 2012

Kesäraksalla

Terveisiä kesäraksalta. Olen työharjoittelussa pintakäsittelyl/viimeistelyinjastolla. Tähän mennessä olen saanut kuulla, että raksatyöskentelyssäni kaiken muun voisi melkein korjata paitsi asenteeni, ja että maalamiseni sujuu muuten hyvin mutta, että suti kuluu..
Tänään koettiin myös heti aamusta suurenmoinen hetki kun minut ylennettiin käyttämään aivan oikeita työvälineitä. Vasemmanpuoleisella pensselillä työ sujui heti kolme kertaa nopeammin kuin aloituspäivänä,  ja kun tiedustelin vastaavalta mestarilta, miksen saanut jo heti ensimmäisenä sitä käyttööni, hän vastasi: "En raskinnut antaa." Ihme, että työmailla aikataulut vähän venähtävät.

lauantaina, kesäkuuta 30, 2012

Kukkamekot kokoontuvat

Tänään illalla on viimeinen kokoontuminen Viiden Tähden -illalliselle. Vaikka itse en päässyt osallistumaan kuin kolmeen, olen hurjan tyytyväinen, että tuli reippaasti huudeltua omaa kiinnostusta kun tuttava kyseli innostusta järjestää illallisia tuntemattomien kesken. Tai tunsinhan minä siis yhden.
Emäntä ilmoitti pukukoodiksi kukkamekon. Ihastuttava teema. Minähän olen niin kukkahattujen kuin kukkamekkojenkin suuri ystävä - en vain satu tällä hetkellä omistamaan yhtäkään.
Hätä ei ollut niin suuri, etteikö naapurista - tai tällä kertaa naapurin siskolla olisi ollut vastaus pulmaan, ja niinpä sain kotiovelle toimitettuna useamman mekon - jotka sopivat kaikki. Melkein pulmallisempaa kuin mekottomuus.

Useammin pitäisi tarttua hetkiin, useammin pitäisi tanssia nurmikolla kukkamekossa paljain varpain.

perjantaina, kesäkuuta 29, 2012

Sana viikonvaihteeksi

‎"Empty pockets never held anyone back. Only empty heads and empty hearts can do that." 
Norman Vincent Peale

keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2012

Kevyttä ja kevyempää

Runojen lisäksi on muukin kesälukeminen taas alkanut ja nappasin kirjaston pikalaina -hyllystä kirjat: Tiistaisiskot; Monika Peetz sekä Valkoinen Kuningatar: Philippa Gregory. Kummastakaan kirjasta enkä kirjailijasta tiennyt aimmin.
Aloitin Gregoryn Valkoisesta Kuningattaresta. Tarina sijoittuu Englantiin, 1400 - luvulle ja kuvaa hovielämää ruusujen sodan aikana. Tarina etenee hengästyttävää vauhtia. Taisteluja riittää toinen toisensa jälkeen. Nimien kanssa pitää olla tarkkana. Edwardeja ja Elisabethejä riittää. 
Kannattaako lukea? Muualla no moitittu kirjan liiankin nopeaa etenemistä ja tapahtumien ohittamista melkeinpä sivuvirkkein mutta sen verran tarinan eteneminen jäi kiinnostamaan, että ainakin jaksan kaivaa kirjasarjan seuraavan osan saadakseni tietää tuon tutun: "Ja mitä sitten tapahtui..." Virkistävän erilaista, jos ei ole lukenut vähään aikaan mitään historiallista ja ohjaa ajatuksia tuohon aikakauteen, valtaan ja kuinka me ihmiset olemme oikeutta jakaneet.

Tiistaisiskoja suosittelen vain todella kevyttä kesälukemista kaipaaville. Se on niitä hieman heppoisia mutta harmittomia tarinoita, joihin pystyy kuitenkin kesälaiturilla uppoamaan muutamaksi tunniksi. Kirja kertoo viiden noin neljäkymmentävuotiaan naisen tarinaa pyhiinvaellusmatkalta, jonne he ovat lähteneet tukemaan miehensä menettäneen ystävänsä matkaa. Matkan aikana paljastuu, että kuolleen miehen päiväkirja sisältääkin salaisuuden, joka sitten loppumetreillä paljastuu. Teksti on osittain ihan soljuvaa ja muutama oivalluskin löytyy joukosta. Muuten nopeaa etenemistä, eikä tarinasta jää käteen mitään mitä pitäisi myöhemmin vielä miettiä.

Kotimaassaan saksassa Tiistaisiskot on kuitenkin myynyt 150 000 kappaletta, jos se nyt jollekin on mittarina. 
En tiedä onko kannessa tapahtunut kömmähdys kannen tehneen Teija Lammen vika vai Taittopalvelu Yliveto Oy:n mutta miten vaikeaa on saada kirjailijan sukunimi oikein kanteen ja selkämykseen? Siksi on oikolukijat ja tarkistuskierrokset? Takakanteen nimi on sentään jo tullut oikein(Peetz) mutta etukannessa ja selkämyksessä kirjan kirjoittajan nimi komeilee tyylikkäästi väärin(Peez).

tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

Lupa löytää

En tarpeeksi, mutta yritin. Vastustaa kiusausta. Ei auttanut. Sorruin runokirjaan ja mikä pahempaa, kahteen.
En pitänyt Akateemisen kirjakaupan läpi kävelemistä kovinkaan vaarallisena. Olisi pitänyt tietää paremmin. Silmäilin kirjoja huolettomasti ilman mitään sen suurempaa tarvetta, mutta jokin Runoilevien naisten kaupungissa sai tarttumaan siihen.  Olisiko ollut taitavan Jussi Kaakisen suunnittelema kansi? Takakannessa  hehkutettiin lisäksi kuinka ranskankieliset naisrunoilijat saavat ensimmäistä kertaa äänensä kuuluviin suomeksi, ja kuinka sisältö olisi kaunista ja rohkeaa. Miten sellaista voisi ohittaa..? Neljäntoista runoilijan joukosta jo uskoo löytävänsä jotain itseenkin osuvaa.
Välittömästi kun olin tehnyt ostopäätökseni sukeltaa Runoilevien naisten kaupunkiin, katseeni osui viereiseen hyllyyn, jossa minua odotti kärsivällisesti Kai Niemisen: Istun tässä, ihmettelen. Nieminen oli koonnut suosikkirunojaan 17 kokoelmastaan. Aaargh! Tiesin välittömästi, että oli pakko edes vähän kurkata sisään. Siinähän sitä sitten oltiin. 
Kassalla mutisin asiakaspalvelijalle, kuinka podin huonoa omaatuntoa. En ollut valinnut kirjoista, vaan tyypillisenä tämän aikakauden edustajana otin kummatkin. Lohduttavasti hän totesi, ettei näiden kirjojen ostaminen ollut tuhlaamista vain sijoitus. Hymyilytti. Myyjä jatkoi; "Heräteostoshan antaa mahdollisuuden itselle löytää." ja pohti miten yleensä vain luetaan lehdistä jonkun muun suositus luettavaksii tai leikataan mainos, joka kädessä sitten kiiressä juostaan kauppaan.
Olin otettu. Olen itsekin taistellut tunteen "pakko lukea"  -kanssa. Joulun alla lehdet ovat täynnä suosituksia kirjoista mitkä "kaikki lukevat joululomallaan". Nyt sitä stressiä ei ollut. Annoin vain itselleni mahdollisuuden ja luvan löytää.Tuplana.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2012

Päivä piteni ja sukat kastuivat


Juhannuksesta ei selvitty kuivin sukin vaikka pinnalla pysyminen ei tuottanutkaan vaikeuksia. Lauantain arvio vesisateen tihkumaisuudesta meni hienoisesti vikaan ja juhannuspyöräilijät saivat vettä niskaansa oikein kunnolla. Hyvä meininki ja hyvä mieli säilyi pienestä hypotermiasta huolimatta ja tulipahan oltua veneessäkin kypärä päässä.

maanantaina, kesäkuuta 18, 2012

Kansalaisvelvollisuus toi muistikirjan

Postilaatikossa odotti paketti. Pakattu siististi ruskeaan käärepaperiin ja päälle tekstattu nimi ja osoite. En yhtään tiennyt mitä odottaa. Tiesin kyllä keneltä paketti oli mutta nyt mitään ennakkovihjettä ei ollut. Itseasiassa paketissa olisi voinut olla
Avasin paketin jännittynein sormin. Siellä oli muistikirja. Ihka aito Moleskine. Olin taas tovin aivan häkeltynyt. Maailmasta. Elämästä. Hetkestä.
Avasin käärepaperin varovasti. Hieno Moleskinen musta muistikirja, joka näytti siltä kuin vain suuret ajatukset mahtuisivat sen sivuille. No eipä ihme, sillä Moleskineä kuvaillaan mm näin:


Moleskinen legendaarinen suuri muistikirja on ollut jo kahden vuosisadan ajan suurten taiteilijoiden ja intellektuellien, kuten Van Gogh´'in, Henri Matissen, Ernest Hemingwayn ja Bruce Chatwin luonnosten ja ajatusten tallentajana. Moleskinen suuren muistikirjan tyhjille sivuille mahtuu niin matkakertomukset kuin projektien suunnitelmat. Tyylikäs muistikirja on kätevä kuljettaa mukana. Moleskinen muistikirja on myös arvostettu lahja.


Vaikka olenkin valmis lataamaan suuria toiveita ja odotuksia itseäni kohtaan, en kuitenkaan usko, että lähettäjällä oli Hemingway tai Matisse mielessään kääriessään kirjaa pakettiin. Luulenpa, että ajatus tuli seminaarista, johon yhdessä osallistuimme muutamia viikkoja sitten. Helsingin yliopisto ja Helsingin sanomat järjestävät yhdessä kaikille avoimia tilaisuuksia, joissa useampi puhuja pitää samanmittaisen puheenvuoron. Tällä kertaa aiheena oli oikeudenmukaisuus, ja tiesin heti ketä pyytäisin mukaani.
Puheiden välissä sai keskutella ja puheiden aikana ajatella. Katsoimme syrjäkulmasta naista joka teki muistiinpanoja ja taisimme kumpikin tuntea pienen piston. Totesin, että muistikirja pitäisi aina olla mukana, ja hieman yllättyneenä ystäväni kysyi teenkö muistiinpanoja. Tunnustin välillä tekeväni, mutta samoin, ettei minulla juuri silloin ollut muistikirjaa.
Nyt on. K i i t o s.

jk. tänään sain viestin ystävältäni, että hän tunsi kansalaisvelvollisuudekseen lähettää minulle muistikirjan. Ehkä tämä kannustaa minut täyttämään omani. 

http://www.helsinki.fi/vox/

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...