sunnuntaina, huhtikuuta 01, 2007

Mikä sulla on? (poliittisia mielipiteitä)

Eilinen puhelinsoitto sai hymyilemään. Ystävä josta en ollut kuullut pitkään aikaan soitti.
Oli alkanut kuntoilemaan. (älä huoli Jo - blogi seuraa tasoituksesi ja kilojesi kehittymistä) (samaan aikaan voimme kertoa myös Anderssonin ja Jaken juoksuharrastuksen kehittymisestä)
Jo siis soitti yllättäen matkalla golffaamaan. Kysyin oliko tullut ikävä mutta siihen tuli taas tyypillinen kielteinen vastaus, ja jotain epämääräistä selitystä kesäkuntoilusta.
Syyksi soittoonsa Jo kertoi lukeneensa blogiani ja ihmetelleensä että "onko tää oikeesti joku poliittinen blogi ja oonko mä siirtynyt oikeesti mukaan politiikkaan" Ja perään vielä lisätenttausta, että onko susta tullut oikee aktiivi?? Ja voiko sua äänestää vai pysytkö sä harmaana amanuenssina?
Sinänsä mielenkiintoinen osallistuminen ystävältä joka aikaisempina vuosina ei ole voinut melkeinpä sietää satunnaisesti yhteiskunnallisesti osallistuvia mielipiteitäni. Ja varovaisesti piti kuulemma soittaa ja varmistaa että "Onko kaikki OK?". No on tietysti. Sitä vain välillä horjahtaa, kun tarpeeksi tönitään, tuolle "mua kiinnostaa ja välitän mitä tässä maailmassa tapahtuu" -zonen puolelle mutta eiköhän sieltä taas horjahdeta pikapuoliin takaisinkin..

Jo ja kumppanit muuten miettivät Kenestä sisäministeri? Kehuivat jopa nykyistä. (vaikka se oli demari)Tietysti vaikea olla varma mutta voi olla että se ei ole Harri Jaskari..myös Kimmo Sasi saattaa olla pois laskuista... Mutta oisko kokoomukselta esim. Lyly Rajala?

WP: Sisäministeri on hallituksen jäsen, jonka vastaa tyypillisesti kansallisesta turvallisuudesta, mukaan lukien poliisi, salainen poliisi, rajavartiolaitos ja mahdolliset terrorismin vastaiset erikoisjoukot. Oikeuslaitos on joskus erillisen oikeusministerin vastuulla. Sisäministerillä on merkittävä voima-asema, koska ministerillä on alaisuudessaan aseistettuja joukkoja.

1 kommentti:

Hanna Kopra kirjoitti...

Niin Sasihan olisi ollut muuten hyvä (kun se on sellai… nihkee kaveri ja tiukkalinjainen), mutta kun se meni ja tappoi sen papan.

Jan Vapaavuori on oikeustieteen kandidaatti PLUS Helsingin kaupungin Metropoliteamin jäsen (Jussi Pajusen ja Raakel Hiltusen kanssa), että sinällään se voisi zägällä tulla tehtävään kyseeseen.

Tai miten olisi Salolainen, Pertti Edvard jonka isä oli/on(?) ylikonstaapeli Edvard Paavali Salolainen?!

Beniä Ne ei päästä sisäministeriksi, koska se olisi tosi… Sanotaan vaikka että lyhyt.

Naistakaan ei ehkä sisäministeriksi laiteta. Kulttuuri sopii Niille paremmin… Toisaalta, nykyisen Tanja Saarelan ex-mies on poliisi.

Mutta JOS Lyly Rajalasta ei tule sisäministeriä, niin kenestä sitten? Olisiko kepulaisista ketään pallille?

Jos Seppo "War Lord" Kääriäinen ei saa jatkaa puolustusministerinä, niin Seppo voisi olla pätevä ja sopivan lupsakka. Jos Lasse Viren olisi päässyt (ja ihan ookoo ettei päässyt) eduskuntaan, niin SEHÄN on poliisi!

Sitten ei kyllä keskustalta jää ketään… Vaikka Mikko Alatalolla on poliisin siniset silmälasinkehykset. Ehkä se sitt olisi Mikko?

Mutta tiukin vaihtoehto taitaa olla Huutava Väyryys, eli Pave.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...