Onnea Ystävät tulevallekin vuodelle!

Nyt on hyvä aika tehdä säännölliset vuosittaiset hyvät päätökset. Ensi viikolla voit sitten alkaa kivetä päätöksilläsi tietä helvettiin kuten tavallista. ... Uusi vuosi on harmiton vuosittain instituutio, josta kellekään ei ole muuta hyötyä kuin että se toimii sekalaisten juoppojen, ystävällisten vierailujen ja humpuukipäätösten syntipukkina.
- Mark Twain, Jousimies

Kiitos vierailustasi/vierailuistasi täällä tänäkin vuonna . Kanssasi on ollut antoisaa matkustaa, nämäkin rivit olet sinä herättänyt henkiin. Toivottavasti näemmemyös ensi vuonna - sitä odotellessa - toivon meille kaikille Oikein Paljon Onnea Tulevalle Vuodelle! (muistakaa varoa liikenteessä pyöräilijöitä, näyttää selkeästi suuntamerkkiä, heittää tumpit roskikseen,venytellä, äänestää, tervehtiä ihmisiä ystävällisesti, auttaa lähimmäistä edes kerran vuodessa, pitää sukat kuivina ja nauttia rommi kuumana, kertoa mielipiteenne selkeästi mutta kohteliaasti, kirjoittaa postikortteja muutenkin kuin jouluna, nukkua tarpeeksi ja ennen kaikkea muistakaa nyt edes ensi vuonna pitää huolta itsestänne!)

Kirpputoritavaraa, tavaraa, tavaraa...

Käsi ylös kenellä ei ole kotonaan yhtään liikaa tai ylimääräisä tavaroita. Onnittelut sille jonka käsi nousi.
Täällä puolestaan valmistaudutaan tammikuiseen Valtterin kirppiskäyntiin. Pari vuotta sittenhän "juuri" raivasin järjettömän määrän tavaraa kun muutin, ja tässä kuluneidenkin vuosien aikana olen tehnyt pienempiä täsmä iskuja lähiemmaukseen ja kierrätykseen. Ihminen tarvitsee tilaa kaappeihinsa ja päähänsä.
Mutta aina jää jotakin käsittämätöntä kaappiin. Siksi raivausten yhteydessä tarvittaisiinkiin jämäkkää tukijoukkoa. "No etsä nyt tota ainakaan ikinä laita enää päälle!", lause ratkaisee kummasti ongelman "säästääkö vai laittaako kiertoon". Vaikkakin hattu ja lasit olisivat aivan tosi jees.
Nyt jo etukäteen kiinnostuneet voivat merkata kalentereihinsa käynnin Valtterin kirppiksellä 16. ja 17. tammikuuta. Luvassa on hyvää seuraa, hyviä juttuja - ja luonnollisesti aarteita. Hannakin on paikalla!

Jos ei viime tinkaa olisi..

..mikään ei koskaan valmistuisi. Kaksi hienoa miestä pulttasi eteisen seinääni hyllykön. Siihen meni noin vartti. Samaan syssyyn vaihdettiin vielä joulukuulumiset ja isyysloma-skeenariot. Itse hyllykön ostamiseen taisi mennä puolituntia(jos ei nyt lasketa sitä lukon jäätymistä ikean pihalla). Koko prosessiin puolestaan melkein pari vuotta.
Nyt kun sitten olen lähdössä muutamaksi kuukaudeksi solidaarisuus/järkevyys-evakkoon, tuli kiire. Hyllykköä eteiseen ja siinähän se nyt on. Kiitos Kuismalle ja Sihvelille! On muuten hienoa saada apua kun sitä tarvitsee. Ei tarvinnut soitaa aviomies-palveluun. (olisiko yrittäjä voinut tsempata yhtään yrityksensä nimen keksimen kanssa)

Rahaa ilman henkkareita

Olen joutunut elämässäni hankaliin tilanteisiin, ja usein täysin omaa syytäni. Olen ollut oven takana ilman avaimia, kaupassa ilman kukkaroa, tenniskentällä ilman mailaa ja koulussa ilman viivotinta(josta muuten sai merkinnän ja muistutuksen). Näistä tilanteista olen kuitenkin selvinnyt kohtuullisen mukavasti(paitsi viivotin-asiasta). Erilaisten käänteiden jälkeen olen päässyt kotiin, voinut maksaa ostokseni, päässyt pelaamaan tennistä yms. yms.
Tänään pankissa käydessäni ei tilanteeni kuitenkaan ollut mitenkään hankala. Toisella asiakkaalla asian hoitaminen oli kuitenkin monimutkaisempaa, viereisellä tiskillä haluttiin rahaa nostaa ilman henkilöllisyyspapereita.
Tiskin takana oleva asiakaspalvelija alkoi räpytellä hieman silmiään ja sanoi ettei se onnistu ilman papereita. Tähän asiakkaalla oli kuitenkin jo valmis vastaus ja hän totesi, että hän tarvitseekin rahaa uusien henkilöllisyyspapereiden hankkimiseen. Tässä kohdassa minun asiakaspalveluhenkilöni piti nousta tuoliltaan katsomaan toisen henkilökunnan jäsenen konetta. Minusta se oli hieman epäkohteliasta koska minulla oli sentään henkilöllisyyspaperit mukana, ja olin ollut paikalla ensin. Mutta yhdessä tuumin he saattoivat kertoa paperittomalle asiakkaalle, että hänen tietoihinsa on jo merkitty että "ensi kerralla pitää sitten olla paperit". Eläköön rekisterit ja tietoturva!
En nyt jäänyt varmistamaan, että saako kenen tahansa tililtä nostettua 50 euroa uusia henkkareita varten mutta kiinnostava yksityiskohta kuitenkin. Etenkin kun olen huomenna menossa uusimaan passiani. Eikö muuten ole outoa, ettei ajokortti käy välttämättä virallisesta henkilöllisyystodistuksesta, vaan mukana pitäisi olla passi tai poliisin myöntämä henkilökortti? Kuinka monella on?

Vuoden viimeisiä päiviä

Vuoden viimeisissä päivissä on jotain turvallista. Joulut on vietetty, ja lupaukset ja taiat vasta odottavat tekijäänsä. Näin välipäivinä voi vain keskittyä olemiseen ja puuhasteluun, eikä vielä tarvitse odottaa suuria muutosten tuulia - jotka luonnollisesti "uusi vuosi ja uusi parempi elämä tuo". Paitsi, että menin lukemaan paristakin lehdestä vuosihoroskooppini, jossa luvattiin tulevalle vaativaa ja raskasta vuotta. *huokaus* Onneksi sitten Me naiset -lehdessä luvattiin Jousimiehelle kesäkuusta jo kevenevää. Itsehän olen Kauris mutta tuossa lehdessä meidät 22. päivä syntyneet on vielä ympätty "väärälle puolelle".
Ensi vuodelle ei muita lupauksia kuin että yritän syödä puhtaampaa ruokaa. Luomua. En lupaa ylimitoitettua äkkirysäystä, vaan yritän siirtää koko keittiöni vähitellen luomupuolelle. Ei, kyse ei ole mistään uskonnollisesta herätyksestä. Vähitellen vain on herännyt päässäni iso kysymysmerkki; Miksi syön lisäaineellisempaa ruokaa, kun puhtaampaakin on tarjolla?
Kysehän on tottumuksesta. Kauppaan vain mennään ja hyllyiltä otetaan kaikki se mihin on totuttu. Nyt pitää vain vähitellen tehdä eri tavalla. Erityisesti olen kiinnostunut tilaamaan ruokaa suoraan kotiin tilalta. Tuottaja saa enemmän, eläimet voivat paremmin ja minä saan puhtaamaa ruokaa kotiini ilman että kierrän tuntikaupalla suurien markettien loppumattomilla käytävillä keskusliikkeitä tukien. Vuoden päästä välipäivinä sitten tiedämme miten kävi.

Linkkejä:
Luomutietopankki
Luomua netistä
Missä on lähin luomua myyvä "normikauppa"?

Aaton aattona maistraattiin

Lunta oli tuiskannut yön aikana melkein ikkunat umpeen. Näkymä on vielä sisäpihalle mutta sekään ei viime yönä liiemmin suojannut.

Eilisestä juhlapäivästä on aika siirtyä seuraavaan. Vuorossa on ensimmäinen vierailuni Helsingin maistraatissa, vieläpä todistajan roolissa. Itseasiassa tämä on ensimmäinen siviilivihkiminen suomessa mitä olen todistamassa, edellinen oli jo vuosia sitten ranskassa pormestarin virkahuoneessa.

Vihkimisen jälkeen pitäisi lukita matkasuunnitelma. Vielä ei ole aivan selvää millä kulkuneuvolla sinne Loimaan kotiseuduille tänään pääsee mutta oletettavaa on, että jollakin tavalla sinne huomiseksi pääsen..

Rauhallisia lomapäiviä Ihmiset ja Hyvää tahtoa!

Hyvää ja Ihanaa Syntymäpäivääni!

Se on taas vuosi pyörähtänyt viime kerrasta. "Mistä näitä vuosia oikein tulee?" Onneksi vuodet eivät näy tuntuvan missään. (ei, en tarvitse tähän väliin arkirealistista maanpinnalle pudotusta, on vain mukavaa kun ei vieläkään tunnu, että "pian keski-ikäisenä elämä on nähty") Kun vielä elämäntaidot ovat kehittyneet, hitaasti mutta oikeaan suuntaan, ovat vuodet tuoneet mukanaan myös keveyttä ja helppoutta. Vaikka vieläkin tulee epätasaisesti riman alituksia, että ylityksiä - tuntuu väliaika sujuvan kuitenkin kohtalaisen smoothisti. Ääneen nauraminen on hyvä mittari. Eikä sekään, ettei sitä saa aivan heti loppumaan ole täysin huono juttu.
Syntymäpäivääni ei ole keleillä pilattu. Tai kuka mistäkin tykkää. Luonto näyttää voimansa pohjolassa. Taivas on vahvan harmaa. Täällä etelässäkin tulee lunta vanhaan malliin. Antaa tulla - hyvä on hiihtäjän hiihdellä - kun on maassa hanki.
Mutta siihen tärkeimpään asiaan; Syntymäpäivään ja LAHJOIHIN:

Syntympäpäiväni kunniaksi voit halutessasi muistaa Saimaalla pesiään rakentavia norppia. Saimaan norpasta on tullut suomen uhanalaisten lajien symboli. Yksi ihminen voi pelastaa kaikkea mutta jostakin voi aloittaa. Lahjoituksen ei tarvitse olla suurin suuri. Pienistä puroista voi muodostua Saimaalla hädissään polskivalle hylkeelle merkittävä pelastuslautta, pikku kuuteista puhumattakaan.

Tilinumero: WWF 157230-11189 ja viitteeksi "Saimaannorppa" Tuskin se kovin suuri synti on vaikka siihen kirjoittaisi Loimaannorppakin.. TAI Suomen luonnonsuojeluliitto kerää varoja norppa-ystävällisiin katiskoihin. Viidellä eurolla voi osallistua verkkokuolemien torjumiseen. Katiskan voi lahjoittaa Täällä. Norpat kiittävät!
Täältä lisää miten Norppaa suojellaan.
(imaginationkuvat: kp)

ps. kiitos Noralle tarjoiluista, kiitos Annikalle upeasta kakusta, Kuismalle shampanjasta ja Törmäselle kukista ja osallistumisesta!

Kirppiksellä Krunikassa

Olen melkeinpä tuntenut huonoa omaatuntoa, etten ole osallistunut kunnolla ostotalkoisiin mutta korjasin sen eilen tekemällä useita hankintoja. Itselleni. Samalla tuli vietettyä myös äärinmäisen hauskaa laatuaikaa ystävien kanssa.
Minkki P oli järjestänyt hienosti organisoidun muuttokirppiksen. Kirppiksen kruunasi tarjoilu, johon myös Nora oli taikonut oman herkullisen lisänsä. En ole hirveä joulupiparifani mutta näitä söin useita, samoin juustokeksit olivat aurajuustolevitteineen loistavia. En muuten nykyisin syö aurajuustoakaan mutta Norapa oli osannut annostella sitä levitteseen juuri sopivasti. Eikä kokonaisuutta yhtään huonontanut se että asiakkaalle ojennettiin kuohuviinilasi ostoksilla viihtymistä siivittämään!
Mukaan lähti pelkästään tarpeellista. mm. läppärilaukku, paljettitoppi, fleece(suomalainen tarvitsee aina), customoitu juhlapaita, mistä kiitos Tempulle, joka häikäisevällä keskittymisellä ompeli...hmm..vaon umpeen. (ja Noralle kiitos takin napin ompelemisesta) Ollapa aina ompelutaitoisia ystäviä lähellä! Kirjan kirjaa en voinut ostaa koska Ikean hyllykkö vasta odottaa lisäosiaan.
Ja mitä olisikaan kauppa ilman kaupan päällisiä? Bonuksena mukaan lähti vielä Aila Meriluodon Lasimaalaus. Kiinnostava lisä sillä Aila Meriluodon runous ei olekaan aikaisemmin tuttu, joten esikoiskokoelmasta on hyvä aloittaa.

Talvi on tullut

Sain vihdoin talvitakkini ullakolta. Viime päivät meni jopa hieman sinnittelyksi ja kerroksia pukeutumisessa alkoi olla enemmän kuin kaksi. Mikäköhän siinä on, että jonkun yksinkertaisen asian suorittaminen voi kestää triplasti kauemmin kuin vastaavasti huomattavasti haastavamman asian. Takkiaan ei saa ullakolta mutta Ikeasta kylläkin kirjahyllyn(mikä oli eteiseen oikein onnistunut ja hyvä valinta)
Aamulla tulin töihin Kaivarin rantaa pitkin. Kaunista, niin kaunista. Meren pinta on saanut ohuen jääpeitteen ja valkoinen usvamainen verho leijaili taiainomaisesti sen yllä. Muutama ihminen oli pysähtynyt vielä kuvaamaan näkyä pokkarikameroidensa kanssa. Hienoa huomata, että arkikiireiden keskellä vielä nähdään luonnon kauneus, ja jopa pysähdytään tallentamaan sen vivahteet.

"Seksilelut" päivittäistavara kaupassa - mitä sitten?

Seksilelujen myyminen marketissa on saanut muutaman "kunnollisen" ihmisen tukehtumaan aamukahviinsa. "Eihän siitä mitään tule jos tavallinen ihminen joutuu keskelle pornoteollisuutta? "
Mikä siinä on, että aina kun keskustellaan julkisuudessa seksistä, vedetään aina pornokortti takataskusta? Olisiko täysin mahdotonta yrittää keskustella asiasta siltä kannalta, että ihmisen seksuaalinen tarve on täysin normaali ja luonnollinen asia. Sitäpaitsi miksi kohu nousee vasta nyt, jos kerran myynnissä on ollut liukuvoidettakin ja kondomeja. Niistä pornolehdistä puhumattakaan. Tuntuu naurettavalta, että lapsiperhe kieltäytyy menemästä citymarkettiin siksi että käsidesin vierestä voi löytyä vibraattoripakkaus. Mitenköhän nuo samat lapset talutetaan tupakan ja alkoholin ohitse..
Entä jos seksileluja nimitettäisiin esim. intiimitarvemoduleiksi tai rakkausvälineiksi, olisiko niiden olemassa olo sitten helpompi sietää?
Jos näinkin helposti provoisovasta aiheesta leikkaa terän ja ottaa tylsästi järjen käteen, niin voi ns seksileluja ajatella myös terveyden ja tasa-arvon kannalta. Me ihmiset olemme fyysisiltä ja psyykkisiltä ominaisuuksiltamme hyvin erilaisia, vaikka tarpeet voivat olla hyvinkin samanlaisia. Eikö kuluttaja muutenkin osta kaupasta hyödykkeitä tarpeidensa tyydyttämiseen. Valikoimaan tulee vielä kaksi hierontaöljyä. Jos se on järkyttävintä mitä omalla kauppareissullaan vuosien aikana kohtaa, niin silloin asiat ovat vielä kohtuullisen hyvin.

Pakkanen yllätti autoilijan Ikeassa

Joulua on mukava odotella kun kaikki tarvittavat valmistelut on tehty, joskaan niitä myöskään ei ole mahdottomasti. Kinkkua ei tarvitse hankkia ja joulupöytäkin Loimaalla valmistuu "itsestään". Lohdutukseksi niille, jotka ovat nostattaneet itselleen stressin, on luonnollisesti eri juttu tehdä ajoissa ja systemaattisesti todella paljon ja nauttia työnsä tuloksista joulun pyhinä, kuin että vain yksinkertaisesti vain jättäytyy joulutekemisen ulkopuolelle.
Eilen kuitenkin suoritin tonttujen aputehtäviä Ikeassa ystävieni Kuisman ja Törmäsen kanssa. Mikäänhän ei voita yhdessä vietettyä laatuaikaa. Omatkin jutut alkavat kuullostaa melkein hauskoilta kun koolla on useampi kuin yksi ihminen.
Paras osa reissua oli kuitenkin parkkipaikalla. Luonnollisesti olimme paikalla sulkemisaikaan asti ja kun oli aika pakata autoon mukaan hankittu kirjakaappi. Yllätys, yllätys, takaluukku ei avaudukaan. Punaisessa Vaarassamme on persoonallinen ominaisuus. Keskuslukitus tuppaa oikuttelemaan talven tultua. Viime talvena pakkasten tultua ei ollut esim. mahdollista päästä autoon kuskin puolelta huhtikuun puoleen väliin saakka.
Siinä pakkasen kiristettyä alkoi kiristyä hermokin. Huomasin, ettei väkisin hyllylevyn autoon rynttääminen iltamyöhään kylmässä saa parhaita puolia luonteessani esiin. Enpä tunne tosin kovin montaa muutakaan ihmistä, joka aamulla herätessään haluaisi löytää itsensä illalla kymmenen aikaan pakkasesta Ikean pihalta.. En myöskään hameeni ja korkosaappaideni kanssa takatilassa kontatessani ollut aivan varma, oliko se sitä leppoisaa yhdessäolon aikaa mitä olin visioinut..
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Istuimme autossa, lämppäri täysillä, ja niin kuin monena muunakin kertana, kuului taian omainen naksahdus, ja lukot aukesivat. Iloinen matka kotiin saattoi alkaa. (mutta mitä teet jos ikean sulkeuduttua ostamasi kodin sisustuspalaset eivät mahdukaan autoon?)

Kortin toimitusta ei voi nopeuttaa

Välillä jaksan ihmetellä pankkipalvelua. "Näinä aikoina" kun yritetään räätälöidä tuotteita ja palveluita, sekä tarjota lisäarvoa, on uskomatonta että myyntiä(ja voittoa) tavoittelevat yritykset eivät ole tavoitettavissa aamuisin ennen kymmentä, tai sulkevat ovensa jo ennen viittä.
Viimeisin kokemus kiinnostavasta palvelumaailmasta oli luottokortintilaus. Ihminen pystyy elämään varsin loistavasti ilman luottokorttiakin mutta voihan se joskus olla ihan käytännöllinenkin. Erityisesti matkoilla tai nettitilauksia tehdessä. Nyt päädyin tilaamaan luottokortin itselleni siltä varalta, että päädyn joulunpyhien jälkeen lentokentälle äkkilähdön innostamana.
Kortin toimitusajaksi ilmoitettiin kolme viikkoa. Laskin, että kortti saattaa juuri ehtiä. Kun sitten jouduin käymään konttorilla noutamassa pankin uusimaa peruspankkikorttia(miksei sitäkin voinut lähettää kotiin), kysyin että missä vaiheessa toisen korttini toimitus mahtaa olla. Virkailija otti puhelimen käteensä ja tarkisti asian. Toisessa päässä kerrottiin että tilaus on toimitettu 5. joulukuuta, ja kortti saapuu viikolla 52. eikä asian nopeuttamiseksi voi tehdä mitään.
Kortti ropsahti luukusta eilen. Kaksi työpäivää sen jälkeen kun asia oli tarkistettu ja saatu varma tieto, että korttini saapuu vasta juuri ennen joulua. Nostaa pienen kysymyksen seurantajärjestelmistä ja niiden luotettavuudesta, sekä kiinnostuksista niitä kohtaan.

Yllätys Joulunorppa!

Työpaikan summeri soi. Menin avaamaan - ja sisään tupsahti kaunis tonttutyttö! Ja mikä parasta, tonttusella oli yllätys. Minulle. Sellofaaniin kääritty Joulunorppa!
Aivan ihastuttava! Olen taas aivan liikuttunut. Kuinka huomaavaista ja ilahduttavaa.

Suomalainen nainen eksyy onneen

Riku Korhosen kolumni tänään Hesarissa antoi vastuksen monelle naiselle. Missä vika, jos suksi ei luista? Silloin sydämen valittu mies saattaa olla väärästä maakunnasta. Varsinais-Suomalainen mies tietetää mitä tekee (sen lisäksi, että nainen pitää kuulemma taluttaa onneen - ei se sinne muuten löydä):

Meidän herkkyytemme ja ylpeytemme olivat mallina, kun Jumala loi jalopuut. Jokaisessa meistä on enemmän sielua kuin länsimaisen kirkkomusiikin perinteessä.Kun ihastumme, tartumme valitun käteen ja talutamme hänet tammilehdon valkovuokkomereen. Otamme kullan kasvot kämmenten väliin ja perustamme pienen uskonlahkon, joka perustuu ilonvavistuksiin ja kyyneliin. Avaamme paitamme, ja Airiston tuulet puhaltavat meidät autuaiksi.

Kodista ja sisustuksesta

Luin tänään Divaania ja pohdin samalla hetkisen omaa sisustustani Antti J Peltosen kolumnin kera. Huomaan olevani melko köyhänlainen sisustaja. Ehkä sitä makua tai taitoa, joko on tai ei ole. En ole asiasta hirveän huolissani. Osaan edelleen iloita siitä, että ulkosivuremontti on ohitse, ja huoneistossa on ikkunat joista näkee ulos.
Sohvani on entiseltä työpaikaltani. Astiakaappi ostettu 20 markalta ystävältä. Vaatekaappi tuli asunnon mukana. Sänky on ostettu Huuto.netistä. Kirjojen hyllykkö raahattu roskalavalta. Keittiön pöytä taisi tulla myös Huuto.netistä ja tuolit Keltaisesta pörssistä. Verhoja ei ole. Vieläkään.
Totta kai välillä mietin, että olisipa ihana tulla kotiin ja lukea kirjaa Imola tuolissa, ja välillä olen aivan varma että nyt tarvitsen "oikean sohvan". Olen myös vakavasti viime aikoina harkinnut paremman(lue: kauniimman) sekä panostamista kunnon kirjahyllyyn. Mutta sitten käykin niin, että ilmaantuu jotakin tärkeämpää ajateltavaa, ja pärjäänkin hyvin nykyisellä kalustuksella.
Tunnelma tulee niin monesta asiasta. Pidän sisäpihastamme ja sen rauhallisesta kodikkuudesta. Pidän myös asuntoni kaakeliuunista, lautalattioista ja kunnon ikkunalaudoista. Hyvä ovimatto rappukäytävässä toivottaa tervetulleeksi kotiin, ja olen niin miljoona kertaa ollut tyytyväinen että satsasin siihen. Pestävä ja nopeasti kuivuva ovimatto on taas arjen sellaista luksusta, jota kiittää joka kerran kun maton ottaa pesukoneesta.
Divaani-lehti löytää kyllä kuvattavat kotinsa muualta, ja minä voin edelleen jatkaa innokkaana lukijana. Stelton, Simpy espresso 218 e, Danish Crash keinutuoli 389 e, Puupolkky 295 e..

Picassoa ja levyraatia

Picasson näyttelyn kommentoitiin olevan täysi pannukuakku shöy - mutta kun ei ollut mahdollisuutta vuonna 1992 mennä parempaan näyttelyyn Tukholmaan, niin piti tyytyä Loimaan nuoremman lupauksen kanssa Ateneumin tarjoamaan lähialuenäyttelyyn. Sitäpaitsi pidän Ateneumista. Sen pääportaikosta, valoisista saleista, koristelluista ikkunarivistöistä ja sen julkisivuun hakatusta Concordia res parvae crescunt -lauseesta.
Picassoa olen nähnyt viimeksi kunnolla vuonna 1997 , joten oli aikakin. Ja mukava launantai tästä tulikin. Edes uskomattoman pitkä jono Ateneumiin ei häirinnyt.(kotiin unohtuneet pipot käytiin päivittämässä Mikonkadun Intersportista, sain sen joka sopi vähiten huonosti..) Olin alustavasti varautunut henkisesti Hullujen Päivien tyyliseen kaaokseen. Kun jono kulkikin nopeasti, eikä tungoskaan ollut liiallinen, muodostui käynnistä hyvinkin siedettävä. Teoksia oli esillä kiitettävän paljon. Kapasiteetti ei riittänyt aivan kaikesta valaistumiseen mutta ollapa meillä aina mahdollisuus piipahtaa museoon. Katsomaan, kokemaan, pohtimaan, ihastumaan, vihastumaan tai vaan olemaan jonnekin, jossa saa olla rauhassa. Ei mitään näyttelyä pitäisi joutua pureskelemaan yhdellä haukkaisulla, vaan teoksiin pitäisi päästä tutustumaan vähitellen. Kuunnellaanhan musiikkiakin fiiliksen mukaan. Mutta hyvä olo tuli. Taustalle jäikin kysymys, miksi viime vuosina on tullut käytyä vähemmän taiteen keskellä. Pitänee taas yrittää enemmän aktivoida taidetta viikonloppuihin. Pää ja sielu kiittää.
Teinikin tuntui tyytyväiseltä. Oli kuulemma ensinmäinen kerta taidenäyttelyssä, ja oli hauskaa. (huuh, olisinkohan itse 13-vuotiaana kokenut Picasso-näyttelyn hauskana..)
Illalla kotona nautittiinkin sitten Spotifyn loputtomasta tarjonnasta ja hieman yllätyksellisesti huomasimme kummankin pitävän Peer Gyntin Vuorenkuninkaan luolasta(tosin ensin piti vakuutta, että ei, kyse ei ole siitä TwistTwist Erkinharjun yhtyeestä, ja kappale on jo tunnettu hieman aiemmin kuin Extreme duudsonit käyttivät sitä tunnusmusiikkinaan). Oli jokseenkin koomista huudattaa aivan fiiliksissä tuota Edward Griegin säveltävää musiikkia, luulisi sitä nyt lauantai-illan musiikiksi löytyvän jotain uudempaakin.

Liukasta liikenteessä & välinpitämätön jaguaristi

Heti tuli talvisempi mieli kun astui rappukäytävästä ulos ja maa oli edes jonkinlaisen valkoisen peitteen kattama. Samalla maa oli myös liukastanut, ja se näkyy varmasti myös terveyskeskuksissa. Kalliossa asuessani mummoilla ja papoilla oli tapana kupsahdella alamäkeen asuntoni edessä, ja niitähän piti siinä sitten alvariinsa nostella pystyyn. Hyvä ettei sattunut mitään pahempaa.
Mutta - tulipa nähtyä jotain todella törkeää liikenteessä. Paula Koivuniemi siis ei ole ainoa, jolla on liian raskas ja hätiköivä kaasujalka. Tehtaankadulla lapsikatras oli suojatiellä ylittämässä katua, kun kulman takaa kääntyvä Jaguar vain ajaa heidän editseen pipoja ja heijastimia hipoen. Lasten kanssa tietä oli ylittämässä myös isähahmo mutta vähänpä siinä aikuinenkaan voi enää keskellä suojatietä jos auto on vain ajamassa päälle. Mitään ei sattunut mutta todella pahalta näytti. Isähahmo näytti auton perään keskisormea. Pahoin pelkään, ettei ele tavoittanut jos hyvää vauhtia taivaan rantaan kaasuttanutta Jagge-miestä. Rekisterinumeron alku oli FJC mutta valitettavast loppua en ehtinyt näkemään. Muuten olisimme käyneet liikennepoliittisen keskustelun, hänen omaksi parhaakseen.

Manalan lattialla

Tänään kotiin tuli uusi runokirja; Muista runolla. Ostin sen reserviin, koska hyviä, sopivia ja osuvia runoja tarvitsee aina. Ei sellaista tilannetta olekaan, johon nyt ei pieni väliruno sopisi, seuramatkasta työhaastatteluun..
Kirjaan on kerätty runoja esim. syntymäpäiviä, häitä, isovanhempia ja vaikkapa elämän tienhaaraan päätymistä varten. Onnittelukortteihin etsitään paljon runoja, ja silloinhan niitä ei koskaan löydy, ja yleensä aikaakin on vähän. Muista runolla -kokoelmaan on päässyt 300 runoa, ja nopealla selailulla päättelin, että mukana on niin yllätyksiä kuin niin sanottuja turvallisempiakin valintoja. Ehkä moni muukin muukin miettii syntymäpäivänään vanhenemista arvokkaasti, niin kuin Tuomari Nurmio vuonna 1994.
Manalan lattialla

Tiedätkö millaista on
löytää itsensä
Manalan lattialta
tolkuttomassa humalassa
kuristamassa jonkun kurkkua?
Se on häpeä
ja terveydelle vaarallista
Miksen voi vanheta arvokkaasti
ja henkistyä
jossain vaiheessa

Tuomari Nurmio
Karvainen sielu, 1994

Uusi lappu hississä

Meille oli tullut toimiston hissiin taas lappu. Tällä kertaa siinä oli hymiö. Joku ihana ja hauska ihminen oli tuonut kaikkien iloksi joulukalenterin!! Tästäkö se nyt alkaa, positiivisten "heippa-lappujen" ja seinäkirjoitusten aika?
Huippua, saatanpa itsenkin jättää lapun missä kehun ja kiitän kivasta eleestä.

Joulukuu saa tulla

Lähestulkoon kaikki joulukortit on nyt kirjoitettu. Jotta ei menisi liian järjestelmälliseksi niin aina kannattaa jättää hieman sössimisen varaa mutta koska itse tunnelmaan virittäytymiseen jää aina liian vähän aikaa, ja kortteja tulee vasta päivää ennen aattoa, tänä vuonna teen toisin. Kortit kolahtavat luukuista joulukuun ensimmäisenä päivänä. Ehkä hieman aikaisin mutta tuleehan käytettyä postipalveluita myös ruuhka-ajan ulkopuolella.
Myös lasten lahjat on ostettu. Suunnilleen. Eräshän vuosi jätit lahjakassin vahingossa Helsinkiin, kun itse lähdin Loimaalle. Ainahan sitä tekevälle sattuu. Tänä vuonna on kuitenkin historiallisesti edes teoreettinen mahdollisuus, etten jouluaattona juokse paniikissa pitkin kauppoja.
Koska myös pikkujoulut on juhlittu niin enää ei tarvitse tulla kuin lunta. Rautatieasemalla sentään onneksi pääsee luistelemaan vaikkei Loimijoen jäälle vielä pääsekään.

Ei muuten käy.

No niin. Tiedättehän sanonnan "se kellä onni on, se onnen kätkeköön". Älytön sanonta sinänsä, miten iloita ihmisten kanssa, jos aina hyvien asioiden kohdalle osuessa pitää vetää vetoketjua suun eteen ja laittaa naamaa näkkärille.
En voi silti olla miettimättä, että onko tämä nyt joku henkilökohtainen rangaistus, kun luin Hesarista, että Vallilan kirjasto on lakkauttamisuhan alla. Olenhan usein hehkuttanut miten hienoa on, kun on kirjasto lähellä ja miten hyvää palvelua kirjastosta muutenkin saa. Olen myös ihastellut kirjastolaitostamme kokonaisuutena ja ollut siitä myös ylpeä sekä onnellinen.
Nyt sitten tuli ilmoitus, että Vallilan lähikirjaston lakkauttamista suunnitellaan. Alueelta vietiin jo nuorisotalo. Sitäpaitsi, kaunis, arkkitehti Juha Leiviskän suunnittelema kirjasto juuri uudistettiin viime vuonna.
En ole tuohtunut pelkästään oman kirjastoni mahdollisesta menettämisestä, olen huolissani myös neljästä muusta. Lähellä oleva kirjasto palvelee niin monenlaisia tarpeita. Tasa-arvoisesti. Kirjastoon ei tarvita lukukausimaksuja, ei varusteita, eikä siellä huudeta vttuprkttä -vastapuolen kannustajille. Harvassa paikassa yhteiskunnassa voi viettää aikaa itsekseen muiden kanssa. Päinvastoin kun jossakin muussa harrastuksessa, kirjastossa henkinen pääoma voi kasvaa - ei huveta.
Samaan aikaan jatkuu vuosia kestänyt vääntö keskustakirjastosta, jonka kustannukset ovat kymmeniä miljoonia euroja. Keskustan pitää toki olla vetovoimainen ja viihtyisä, mutta asunalueiden on mentävä monumenttipatsastelun edelle.
Tässä vain menee yksi raja. Olen valmis menemään banderollini kanssa eduskuntatalon portaille. Tai minkä tahansa rakennuksen portaille. Minä haluan, että verorahoilla ylläpidetään pieniä lähikirjastoja.
Viekää eläkkeeni mutta kirjastoani ette vie.

lisää Vallilan kirjastosta ja kuvat täältä

Apua vaikka joulusiivoukseen - ja muutenkin

Jonkin aikaa sitten järjestelin kaappejani ja olen muutenkin katsonut asuntoani sillä silmällä, että tarvitsisin säilytysratkaisun. Nimenomaan ratkaisun. En vain lisäkaappia, laatikostoa tai hyllyä. Tai ehkäpä juuri kaikki kolme mutta niin, että se toisi, eikä veisi tilaa.
Visiota odotellessani ja ajatusten rönsyillessä bongasin loistavan liikeidean Kuningaskuluttajasta, Kaappien Järjestelijän. Omien roinien läpikäyminenhän on tylsähköä hommaa, ja yleensä puolessa välissä iskee projektiväsymys. Virkeyttä ei lisää jos tavara on jäänyt käymättä läpi useamman vuoden ajalta. Vuosikymmenistä puhumattakaan. Moni perikunta olisi varmasti ikikiitollinen, jos tavaraa olisi läpikäytänä vain parin - ei parinkymmenen vuoden ajalta. Hommatusta avusta saa myös kotitalousvähennyksen, joten apu alkaa olla monen ulottuvilla. Sitäpaitsi "näinä aikoina" kun monen talous on entistä tiukemmalla, neliöitä kannattaa käyttää asumiseen, ei säilyttämiseen.
Kyselen myös hiilijalanjäljen ja käyttämättömän tavaran varastoinnin yhteyttä. Voitaisiinko ullakkojen säilytystilat ottaa parempaan käyttöön? Sen sijaan, että siellä säilytetään vanhoja vaatteita, luentomonisteita, rikkinäisiä kalusteita, ruosteisia kodinkoneita, pieneksi jääneitä harrastevälineitä yms. yms. Tai niitä avaamattomia muuttolaatikoita jo edellisestä muutosta... Entä tyhjinä olevat kylmäkellarit, paljonko ne kuluttavat energiaa? Entä tulisiko niitä olemassa olevia säilytystiloja käytettyä paremmin tarpeellisille tavaroille, jos ne eivät pursuilisi epätoivoisuuttaan.
Mutta. Asialla on myös toinen puolensa. Jos kaikki "turha" on kodista heitetty pois, ja ympärillä on vain tarpeellinen askeettisessa järjestyksessä, ei koskaan myöskään tule tekemään yllätyslöytöjä. On myös kätevää kun on tarvikkeita käden ulottuvilla. Vaikka sitä aarrekarttakollaasia ei tule elinaikanaan askartelemaan. Joskus tarvitaan myös aikaa, jotta aarteen arvon ymmärtää..

Hyvästi

Tule vielä kerran
kuin ilta omenapuuhun
ja varista minusta kaikki tuoksuvat kukat.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
ja hengitän hiljaa ohimosi varjossa.
Niin minä sanon sinulle: hyvästi
hyvästi vaaleana yönä.

Ja jos huomisaamuna herään
vieraalla lakeudella
vieraan viljapellon sylistä
juurissani uusi multa,
niin silloin minä päästän taivaan ja tuulen
sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi
ja sanon hyvästi vielä kerran
hyvästi sydämeni läpi

aulikki oksanen

Aurinkoa ja D-vitamiinia

Ihana sunnuntai-ilma! Loppusyksy tai alkutalvi, mitä tämä nyt onkaan, ei olisi yhtään hassumpi, jos näitä aurinkoisia päiviä riittäisi solkenaan. Ilma on raikas, polut ovat kuivat ja ihmisen kelpaa ulkoilla. Ei tulisi D-vitamiinista puutetta, ja kansalla pysyisi vireystila sekä luusto kunnossa. Omaa lautasta kannattaakin viikon varrella tarkkailla sillä;
Erään arvion mukaan 40 prosenttia suomalaisista kärsii D-vitamiinin puutteesta. Näin on etenkin talvella.
D-vitamiini vaikuttaa muuallekin kuin luustoon. Se vaikuttaa myös lihaskuntoon ja immuunipuolustusjärjestelmään. On esitetty, että D-vitamiinin puutoksella olisi yhteyttä myös joihinkin syöpiin ja diabetekseen.

Avainsanoja millä mennään

Kun vilkaisee googlen seurantaohjelman kautta millä sanoilla tänne on viimeisen kuukauden aikana löydetty voi vetää suoraviivaiset johtopäätökset seuraavasti:
- alastomat naiset saunassa kiinnostavat enemmän kuin alastomat miehet
- hauesta tehdään pullia
- talven lähestyessä nenähuuhtelu on alkanut kiinnostaa huimasti
- aikuisten seuraleikkien keksiminen on myös akuuttia pikkujoulujen lähestyessä
- suomen kaupunkien suuruusjärjestystä pohditaan edelleen
- kolme ihmistä on löytänyt tänne viimeisen kuukauden aikana etunimi sukunimi yhdistelmälläni ja viipynyt kaksi minuuttia kauemmin sivuilla kun keskimääräinen kävijä.
- ja kauniitä runoja etsitään koko ajan

1.	sillä mennään mitä on		77
2.	loimaannorppa		72
3.	nenähuuhtelu		68
4.	naiset saunassa		49
5.	naisia saunassa		39
6.	kauniita runoja		27
7.	sillä mennään		27
8.	aikuisten seuraleikit		25
9.	joulutarinat		17
10.	näin minä vihellän matkallani		13
11.	pandoran lipas		13
12.	suomen kaupungit suuruusjärjestyksessä		13
13.	uusi ajokortti		13
14.	kaunis runo		11
15.	alastomia miehiä		10
16.	seuraleikkejä aikuisille		10
17.	haukipullat resepti		8
18.	nainen saunassa		8
19.	tomaattikookoskeitto		7

Ostaessa pitää katsoa kelloa

Seisoin aamulla puoli yhdeksältä Alepan kassalla 14 olutpullon kanssa. Kassaneiti totesi: Olutta ei myydä ennen kello yhdeksää. " Oho. " Mistä tuonkin olisi voinut muistaa/tietää? Kiitettävän harvoin on siis tullut käytyä aamuisin olutostoksilla, koska kyseinen rajoitus ei ollut pälkähtänyt mieleen.
Tuulivoimalla tuotetut Kukko-oluet eivät olleet omaan käyttööni. Tämä tieto siltä varalta, että joku arvelee minun vihdoin saaneeni työpaikallani todellisen casuaal-friday:n läpi. Tuotteet tulevat käytettäväksi viestintävälineiksi. Mutta olipa taas yllättävä hetki. Toivottavasti rajoitus lunastaa tarkoituksensa. Tällaisella ns melko normaalilla ostajalla oli vain tyhmä fiilis kuluttaa aikaa, ja odottaa kassakoneen päivittyistä ostajaystäväliselle aikavyöhykkeelle.

Kumipallolla luonani pompin..

Aamulla heräsin tuntia normaalia aiemmin. Kahvi oli käynnistynyt ajastimella ja kirkasvalolamppu herätteli pöydällä. Aamiaiseksi söin ison kulhollisen tehtyä hedelmäsalaattia ja luin rauhassa lehden. Raitiovaunuun ehdin ajoissa, ja keskityin koko puolituntisen edellisenä iltana aloittamaani kirjaan. Hyvin epätyypillinen aamu.
Töiden jälkeen päätin liikkua, jotta yhden ihmisen kaamoksenvastainentaisteluni saisi mahdollisimman tehokkaan aloituksen. Ajattelin ensin lenkkiä, koska kaipaan päivän sisällä istuttuani happea mutta huomasin, että jalkani olivat eilisestä hieman tukossa. Päätin myös aloittaa lenkkeilyn iisimmällä tahdilla, joten painoin jarrua. Ei tehdä sitä vanhaa "kaikki mehut purkista ulos, än-yy-tee-NYT!"-temppua, vaan pidetään pää kylmänä. Ei myöskään huvittanut lähteä salille, joten päädyin kotijumppa(!) vaihtoehtoon. Kerta se ensimmäinenkin.
Olen svarmastikin tehnyt joskus jotain näennäisesti tehokasta kotona, ja ihan hyödyllisiä&huolellisia venyttelyjä mutten lihaskuntoa ikinä. Olen niitä "punnerretaanpa tässä nyt viisi kertaa, ja eiköhän tämä sitten ollutkin tässä" -kotona itsekseen puuhastelijoita. Tämän vuoksi olenkin käynyt mielelläni ryhmäliikuntatunneilla. Kunnes ryhmäliikuntatuntien aika ajoi ohitseni. Se, mikä oli jees vuonna -99, ei ehkä olekaan ihan jees enää vuonna -09. Voi myös olla etten ole tarpeeksi aktiivisesti etsinyt juuri niitä "minulle sopivia" tunteja.
Siispä kotiin. Vaatteiden vaihto JA: kippas kappas, muistin yhtäkkiä kummilapseltani, ehkä kaksi joulua sitten, saamani JUMPPAPALLON. Missäs se olikaan - sohvan alla, hienosti vielä tiiviissä paketissa hyvin säilöttynä. Ja niinpä tuli sekin kaunis marraskuinen ilta, että pinkki Reebokin kumipallo pääsi ulos paketistaan täyteen mittaansa. (Voihan sitä myöhemmin ehkä käyttää myös jalkarahina...) Mutta eipä hassumpi kapistus. Mukana tulivat vielä täysin toimivat palloon kiinnitettävät kumiset "nauhat kahvoineen", jonka tyyppisiä kylkeni juuri kaipasivatkin. Voiko täydellisempää enää olla? (voi, monellakin tapaa mutta se ei olekaan nyt pointtina)
En olisi ikinä uskonut tekeväni lihaskuntoliikkeitä kotona jumppapallolla. Yllätin siis itsenikin. Mutta tulihan siihen sellaista tekemisen meininkiä ja huumoria. Olin myös aivan varma, että pallo räjähtää allani. Ei, valitettavasti kuvia ei ole. Mutta eipä tullut alakerran naapurikaan kyselemään, että onko joku hätänä. Puulattia saattaa kaikua kun kuusikymmentä kiloa mätkähtää lattiaan..

Tossua toisen eteen

Viiden kuukauden juoksutauko on ohi. Sen verran se otti, ennen kuin alkoi tippaakaan kiinnostaa. Tätä ennen en ole kesäkuun Forssan suvi-illan jälkeen myöskään vetänyt lenkkitossuja jalkaani, enkä ole edes avannut kotiin tipahtanutta Juoksija-lehteä. (kannattava satsaus siis)
Olen odottanut herätystä ja inspiraatiota. Ei ole tullut. Mutta en ole myöskään halunnut pakottaa itseäni. Olen siis odottanut. Muutamat ystäväni ovat toiveikkaasti tässä välissä kyselleet lähdenkö jumppaan tai muuta vastaavaa mutta olen vain naureskellen kieltäytynyt. Kroppani ja pääni eivät ole halunneet. Tai oikeastaan kumpikin itseasiassa varmaan on halunnut liikkua mutta eri päivinä ja eri lajeja..
Kimmoke tämän päivän lenkkikokeiluun tuli niinkin kumallisesta asiasta kuin kaapin siivoamisesta. Yritin saada viikonloppuna vaatekaappiani sellaiseen järjestykseen, että oven saisi kiinni. Ohessa järjestelin myös ns. urheiluvaatelaatikkoni. Laatikon, jonka liukuesteet eivät viime kuukausina ole päässeet pahemmin kulumaan. Ehkä sitä sitten on hieman on/off -tyyppiseen toimintaan taipuvainen..
Mutta järjestelystä jäi alitajuntainen fiilis, siitä että joskus muistan olleen hyvän olon lenkin jälkeen. "Siitä se ajatus sitten lähti". Pipo meni päähän, tossut jalkaan ja hölkkäilin rauhassa kohti Kumpulaa. Ainut tavoite oli pitää homma mahdollisimman rentona. Olin myös hieman utelias miltä lenkki tuntuisi.
Kiire ei ollut ja happi tuntui hyvältä. Keli oli kuiva ja ilma raikas. Askel oli aluksi todella raskas ja muutaman kerran alkoi ahdistus kiipeämään kurkkua kohden mutta annoin vain askelluksen kulkea rauhallisesti eteenpäin. Nyt se ensimmäinen kerta, joka on asiassa kuin asiassa kuulemma hankalin, on pois alta. Mielenkiinnolla odotan, milloin ja mitä seuraavaksi.

Haista kukkanen, spray-pertti

Julkisivuremontin valmistuessa mietin montako päivää menee että ensimmäinen spraymaalisuihkaus on vaaleassa seinässämme. Taisi siinä mennä kolme kuukautta. Eilen huomasin, että spray-pertti oli vihdoin löytänyt luoksemme. Sitä ennen oli luonnollisesti jo sotkettu ikkunalautoja, ovea, sähkökaappeja yms. mutta ystävällisesti jätetty seinät rauhaan. Pidin sitä yllättävän fiksuna.
Mitä graffitistit ovat? Sitä en osaa sanoa mutta sotkeminen polttaa käämit. Jos nyt kysyttäisiin Suvilahteen, tai minne tahansa rakennettavasta vapaasti graffitiaidasta niin äänestäisin jyrkkää eitä. Pitäisin huolta, että kertoisin mielipiteeni myös lähipiirin korville, ja kannustaisin heitä tekemään samoin. Käskisin tägäri-porukan rahoittamaan maalirahoillaan oman aitansa. On paljon harrastajaporukoita jotka tekevät talkoita ja rahoittavat itse harrastuksiaan. Pieninkään ymmärrykseni tälle jengille lähti eilen.
Kyllä, tiedän, ettei kaikkia pidä tuomita. Piirit ovat Helsingissä pienet. Kaikki tietävät kaikki. Ostajat, myyjät, tekijät, näkijät, kopioijat, vahdit, poliisit. jne. Piiri pieni pyörii. Kehottaisin osaavampaa jengiä laittamaan pikku puuhastelijat kuriin.
Graffitismi on osa ankean kaupunkikuvan kirkastamista. Kyllä kirkastui kun vaivalla kunnostetun 30-luvun talon seinään vedettiin punainen aivokäyrä. Samalla kustiin kaikkien talossa asuvien muroihin.
Tänään ei huvita silittää radan varressa reppuselässä kulkevan spray-pertin päätä. Kun luen heidän itkuaan siitä miten "viranomaiset ja vartijat" käyttäytyvät kurjasti, en huomaa että kukaan teistä, yhdessäkään kirjoituksessa miettisi että "no eihän se nyt ole ihan reilua ja kivaa sotkea ihmisten kotien seiniä".
Olen pahoillani jos Pertiltä jäi sormiväri-vaihe tarhassa väliin, tai kotona tuli tukkapöllyä tapettiin kuulakärkikynällä piirtämisestä mutta asiat selviävät puhumalla. Omat sanani sinulle löytyisivät kyllä helposti, kompaktiin muotoon pakattuna.
Tänään tuntuu aivan kohtuulliselta, että rysän päältä kiinni jäänyt sotkija (huom. ei taiteilija) viedään suoraan kisiksen juoppoputkaan, ja siitä muutamaksi päiväksi miettimään Pasilaan. Töhriminenhän on laitonta. Mitä sitä odottaa kiinni jäädessään? Toruja?
Mistä tämä suvaitsemattomuus, ahdasmielisyys ja kapean ajattelun maailma johtuu? Juuri näistä spray-perteistä. Tätä ennen olen kannattanut vapaita graffitiaitoja, vastustanut vapaata virkavaltaa (esim. vartijoiden holtittomuutta) sekä kannattanut aktivismia ja osallistumista yhteiskunnan kyseenalaistamiseen. Tunnen myös muutaman ihmisen, jotka ovat tehneet todella upeita grafiitimaalauksia, joita mielelläni kutsun taiteeksi ja ihailen heidän tekniikkaansa. Mutta koska spede-petterit käyvät sotkemassa ympäristöä, josta yritetään pitää huolta, alkaa sympatiani valua kuin hiekka tiimalasissa. Pistäkää pellet kuriin.

Taidetta kortilla

Nyt pitää suositella niinkin eksoottista tuotetta, kuin Veikkaus-korttia. Ei pelkästään siksi, että jos sattuu lottoamaan, ei tarvitse huolehtia kupongin tallessa pysymisestä, koska voitot menevät suoraan tilille, vaan siksi että Veikkaus-kortilla pääsee ilmaiseksi mm. Kiasmaan ja WeeGeelle. Tai tiistaisin pääsee katsomaan suomalaista elokuvaa kaksi yhden hinnalla.

Taide tekee hyvää sydämmelle. Eilen askeleeni osuivat entisten työkavereideni, ja nykyisten ystävieni kanssa Kiasmaan. Videotaiteen supertähden Pipilotti Ristin piti hätkähdyttää. Itselleni hän jäi tällä kertaa alasti ympäriinsä hihhuloivaksi hippi-menninkäiseksi. Tosin yläkerrasta on tehty miellyttävä pehmomattoinen näyttelytila, jonne pääsee vain sukkasiltaan, ja taidetta ihaillaan makuultaan. Rentouttavaa. Ehkä kehittävää tämän ajan sukupolvellekin nähdä, että alastomuutta voi rahastaa muullakin kuin pornolla. Toista vaihtoehtoa kutsutaan taiteeksi. Ja kun tekee taidetta, ottaa aina kantaa yhteiskuntaan, ympäristöön ja politiikkaan..

Mutta tiimimme ei jäänyt tyynyilleen makaamaan. Piti nähdä myös suomalaista nykytaidetta.

Ars Fennica ehdokkaat olivat saada tylyn tuomion. Kummastusta herätti, ettei porukkaan ollut mahtunut yhtään naista. Totesimme kyllä, että emme itsekään haluaisi olla se "pakollinen kiintiö nainen". Kun ei niin ei.

Kokonaisuudesta jäi erinomainen fiilis. Näkeminen ja kokeminen tekee hyvää. Itseriittoiset ihmiset viihdyttävän itse itseään. Vaikka eräskin katsoja oli aamulla vielä bussipysäkillä miettinyt että "olihan p**kaa taidetta. Tällä kertaa en minä, koska olin päättänyt nauttia lähinnä arkkitehtuurista ja ihmisyyden olemassa olosta, joten esillä olleen taiteen koskettamattomuus ei koskettanut. Taisimme äänestää /toivoa/veikata voittajaksi Matti Kalkamoa.

Museoissa kannattaa käydä tuulettamassa ajatuksiaan. Nauttia voi sisällöstä, seurasta, rakennuksesta, tunnelmasta tai vaikkapa kirjakaupasta. Mistä vain, tai ei mistään. Kiasman kahvilassa voi nauttia myös ällistyttävän edullisesta oluesta, 3 e. Yleensähän vastaavissa paikoissa on tuntunut olevan hinnoissa muutamien eurojen sivistyslisä.

Pian uudestaan. Katsottavaa vielä jäi. Vaikka selällään lattialla makaaminen ja jättiläistulppaanien katsominen alkoi aluksi hihityttää aikuista naista.

Osanotto lapselle

Huomasin joutuneeni uuden tilanteen eteen. Vielä aika herkän ja tunteita sisältävän kysymyksen äärelle. Mitä laittaa lapsen osanotto -korttiin..?
Viime vuosina on alkanut tuntua, että meillä suomessa ehkä liian helposti "jätetään toiset rauhaan" surun keskellä. Varmaankin, koska ei haluta tungetella, vaan osoitetaan kunnioitusta jättämällä toisille tilaa mutta sillä vaikutuksella, että surija saattaakin kokea itsensä hylätyksi, jopa jätetyksi tai unohdetuksi surunsa keskellä.
On surullista aikuisenakin menettää oma vanhempansa mutta jos vanhemmat ovat saaneet elää pitkän elämän, pystyy surun keskellä ymmärtämään sen osana luonnollista elämän kulkua. Surullista mutta luonollista. Lapsen menettäessä isän tai äidin, kääntyy elämä päälaelleen. Toinen elämän tärkeimmistä ihmistä on poissa, ikään kuin kesken kaiken ja ikuisiksi ajoiksi. Ei lapsi voi sellaiseen valmistautua, eikä pidäkään.
Meillä aikuisille on runoja ja värssyjä jotka koskettavat kauneudellaan mutta lapsen maailmassa ne voivat vielä tuntua etäisiltä. Uskon silti, että osanotto ja lähimmäisten lämpimät ajatukset kantavat lastakin. Suru voi myös yhdistää, iästä riippumatta, vaikka jokainen tekeekin omaa surutyötään ja on sen äärellä usein yksin.
Asia ratkennee niin kuin moni muukin tämän aihepiirin ympärillä. Riitänee kun hyvää tarkoittaen sanoo mitä osaa. Sanoilla usein tapana löytää kirjoittajansa luokse.

Lapsen suru tarvitsee aikuista - Verkkoklinikka
Lapsen suru - kun isä tai äiti kuolee - Introspekt
Lapsen surusta myös hieman täältä

Kumma sattuma rautatietorilla

Perjantai-illalla oikaisimme ystäväni kanssa asematunneliin sokoksen kulman rappusista rautatieasemalle. Muutama metri rappusten alapäästä kolmen vartijan kopla patsasteli kädet taskussa ja tuijotteli kattoon. Katosta tipahteli vettä. Melko tiheään tahtiin. Jopa niin tiheään, että tuli aavistuksen verran epämukava ajatus, siitä kuinka katto romahtaisi niskaan ja siellä päällä vellovat vesimassat romahtaisivat niskaan. No, tämähän oli vain vilkaan mielikuvituksen tuotetta, ja paikalla oli kolme asiantuntijaa huolehtimassa asiasta. Sunnuntaina paikalla tulvikin sitten jo kunnolla.

Olipas nuiva Ahti

Ahti, tuo suomalaisten Neptunus oli tänään nuivalla tuulella. Kelikin olisi suosinut torkkupeiton alle kirjan kanssa jäämistä mutta halusin lähteä vihdoin korkkaamaan ensimmäisen oman virvelini.
Huh huh, kylläpä on oman ruokansa pyydystäminen(tai siis sen yrittäminen) kylmää hommaa täällä neljän vuodenajan maassa. Ja vaarallista, koska enemmän kuin hypotermiaa, pelkäsin liukkaalla kalliolla liukastumista. Liukuneista sammalista päätellen alueella oli joku muukin mennyt kuperkeikkaa. Vaikka pukeutuminen oli sään mukaista, tuntuu siltä että kroppa on kohmeessa vieläkin. Eikä siitä saalistakaan tullut... Vaikka viimeisiä heittoja heittäessäni taisin turvautua jopa kalojen käskemiseen.
Eikä homma ollut kyllä välineistä kiinni. Kiitos vain vielä lahjoittajille, hyvän valitsitte! Tarpeeksi kevyt, jotta jaksaa heitellä pidempäänkin(vaikka voimaahan on kuin pienessä kylässä), ja tekniseltään toteutukseltaan niin onnistunut, etten edes minä seonnut omaan näppäryyteeni. Yhden vieheen jouduin valitettavasti luovuttamaan Itämerelle mutta se on pieni aloitusmaksu.
Paikaksi tälle sunnuntainarraukselle valikoitui Mustikkamaa. Maisema oli ehkä hieman..hmm..karuhko mutta ajattelin, ettei se kala siellä pinnan alapuolella siitä perusta. Mustikkamaa on myös niitä erikoisia paikkoja, josta voi virvelöidessään ihalla metroa..
Eipä näyttänyt sitä kalaa tulevan lähimaastossa toisillekaan heittelijöille, joten en ottanut tätä nyt Ahdilta henkilökohtaisena mielenilmaisuna.

Päivän perho täältä
Pervokalastajat täällä
Kalastukseen tarvittavat luvat ja maksut puolestaan täältä
Ja jos etsit kesäksi erityistä kalamökkiä, katso täältä

Heippa -lappu elää ja voi hyvin

Viimekertaisesta "Heippa -lapusta" on jo aikaa. Yleensä ne vielä löytyvät taloyhtiön ilmoitustaluilta mutta nyt ensimmäistä kertaa törmäsin tämän lajin kommunikaation työpaikan hississä.

Meneillään ovat Porras-viikot. Ihan kannatettava idea. Viideskerroslaisena olen aktiivihissinsuosija.

Aamulla huomasin, että hississä olevaan kampanjailmoitukseen oli joku neropatti raapustanut kunnon alatyyliin haistatukset. Hymyilytti, koska rakennuksessa käydään vain töissä, ja olen luullut, että tänne on kasaantunut suhteellisen fiksua porukkaa.

Mutta eipä hätää. Raapustus oli laitettu merkille. Joku viitseliäs oli hakenut toimistoon oikein post it -lapun ja kirjoittanut siihen:

This house is full of creative people,

and then there is you.

Hymyilytti lisää. Saa nähdä tuleeko jatkoa.

Tärkeä muistutus

Aamulla huomasin raitiovaunun ikkunasta keltaisella muovinauhalla verkkoaitaan kauniisti taiteillun viestin. Ystävällinen taiteilija on ilmeisesti huolissaan ohikulkevista.

Sänkyyn, pois, sänkyyn, pois, sänkyyn, pois, sänkyyn...

Loppuviikko on tuntunut mennyt kuin puoliksi sumussa. Uni on antanut odottaa itseään, ja olo on ollut sen mukainen. Elämä kaikissa väreissään on näyttänyt paletistaan niitä tummempiakin sävyjä.
Mutta iloisiakin asioita on tapahtunut. Eilen saapui kylään Topi, 11 kk. Vaikka nukkumaan mennessä melkein itketti, alkoi aamuyöstä jo naurattaa. Ainakin näin jälkeenpäin muistellen.
Kaverilla on murrosikä - tai uhma. Eikö kummassakin ole samanlaisia piirteitä? Tämä tarkoitti sitä että omaa paikkaa laumassa oli syytä testata. Useampaan otteeseen.
Topi otti nopeasti kyläpaikkansa haltuun ja tupatarkastuksen jälkeen loi melko kiinnostuneen katseen sänkyyn.(viimeksihän sinne ei päässyt) Sanoin ettei tarvi mennä nytkään. Kului vain hetkonen - ja eikun loikalla päiväpeitolle. Nostin kaverin alas. Ei ollut kuuntelu päällä.
Tämä show jatkui sitten tunnin välein aamuun asti. Heikompi hermoinen olisi jo saattanut sortua.(koira tai ihminen) Homma toistui yön aikan useita kertoja. Muutaman kerran pelkästä kokeilun ilosta pari kertaa peräkkäin. Siinä kohdassa jo hymyilyttikin. Tiedän ettei nelijalkaisen ystäväni ymmärryksessä ole mitään vikaa mutta egoa on sen verran, ettei uskoa tarvi ensimmäisestä kiellosta. Eikä siitä viidennestäkään.. Yöllä ei myöskään voi kaikuvassa kerrostalossa karjaista kovinkaan kaikuvaa komentoa, joten pitää yrittää löytää jonkilainen kompromissi. Kompromissi oli; sänkyyn, pois sängystä, sänkyyn, pois sängystä, sänkyyn, pois sängystä..

Rakkaus merkillinen maa

Eräällä läheisellä ystävällämme on ollut tapana laulaa tätä laulua meille. Juhlana ja arkena. Laulun tulkinta on ollut teatraalista ja sitä on sekä esitetty, että kuunneltu asiaan kuuluvalla suunnattomalla tärkeydellä. Joka kerta se on saanut silmäni ihastuksesta selälleen.
En koskaan tiennyt laulun nimeä, pyysin vain aina että "Laula se "perhonen!!". Ja hän lauloi. Nyt saattaa olla ettemme enää koskaan kuule tuota kappaletta mutta ikinä emme unohda. Kyllä, rakkaus, se on merkillinen maa.

Rakkaus merkillinen maa

Mä lensin niin kuin perhonen
kohti tulta vääjäämättä
niin luulin, maahan rakkauden
en jätä tätä elämättä

Sun kanssas päivän jokaisen
mä elin ainutkertaisesti
sillä rakkaus on merkillinen maa,
niin merkillinen maa,
ja pysyvän sen luulin
kai ikuisesti

vaan aika muuttui
enää et
mua sytyttänyt niin kuin ennen
nyt ymmärränkin rakkaus on maa
me jossa eletään,
vain teeskennellen

vain sääli, älä syytä mua
oon yhtä onneton kuin sinä
sillä rakkaus on pettymyksen maa
se on pettymyksen maa
ja petturi kai oon eessäs minä

nyt eessäs seison nauraen
vain itkenyt oon sinun vuokses
oon kavaltaja, tiedän sen
enkä palaa enää luokses

vaan pakko onhan uudestaan
näin jotain tehdä elämälleen
vaikka rakkaus on pettymyksen maa
epävarma maa
niin silti sinne
mä tahdon jälleen
mä tahdon jälleen

Onni on hännässä

Tuli taas se aika vuodesta, kun Minkki P kutsui itsensä luokseni ruokailemaan. Koska viime vuonna oli ikimuistoisen hauskaa, otin kutsun ilolla vastaan. Mukaan mahtui myös pari yllätysvierasta, ja yllätys oli myös se, että ruuasta tulikin vegaaniruokaa. Keittona venäläistyyppistä kaalipunajuuri -keittoa, perunatofu-pihvejä, sahtileipää, kaaliretiisisalaattia, Minkki P:n tuomaa hummusta sekä uunilohkoina bataattia, lanttua ja naurista. Ruokajuomaksi vieraat olivat tuoneet enemmän kuin riittävän määrän viiniä.
YK:lla oli eilen synttärit, ja tietyllä tapaa tuntui, että myös ystävät pöydän ympärillä edustivat sitä. Kaikki hyvin erilaisia, ja kuitenkin samanlaisia.
Keskutelu virtasi vuolaana, niin kuin se aina tekee. Hiljaista hetkeä ei ollut. Mahtuipa mukaan myös levyraatia ja runonlausuntaa. Suosituimmaksi nousi Ron Pandgetin Suomen lippu, johon itse ihastuin Huvilateltassa. Melkein kaikilla tuntui olevan myös muistoja karttakirjoista ja lippujen opettelemisesta.
Olipa ympäristö niin turvallisen kotoisa, että muutama synttärijuhlija ehti ottamaan pikku torkutkin.
Myös suola teki kauppansa. Sitä tarvittiin niin lattialle kuin farkkuihinkin. Taisi joku laittaa jopa ruokaankin.
Ja LAHJA, hyvänen aika. Sain oman virvelin! Tämä asettaakin kalastukseni aivan uudelle tasolle. Minähän olen yleensä se joka lukee kirjaa kun kalansaalis nousee vedestä mutta tosin kummina (ja hyvänä ystävänä) olemisen myötä olen ottanut aktiivisesti osaa myös ruuan itse hankkimiseen. Nyt ei ole mitään syytä, miksi voisin olla itse pyytämättä omaa ruokani.
Aamulla herääminen oli hieman nuivahkoa mutta seinälle kiinnitetty juhlajuliste sai hymyn huulille. Hyvin runollisia vieraita oli käynyt kylässä. Myös illan aloittanut "Onni on hännässä" -lause on hyvä pitää mielessä. Sen voi päivittää myös ponnariksi. Olisi mukava kuvitella että onni seuraa perässä, kun sitä ei jahtaa.

Ostamisen ilo ja kuluttamisen suru

Ostin tänään uuden purkinavaajan. Ilahduin kuin näin että vanhasta tutusta Mausista on tullut musta versio. Ostin sen tyytyväisenä, ja olin iloinen, että kodin purkinavaaja-asiat tulivat nyt kuntoon.
Iloa ei kestänyt kauaa. Nyt kun otin vertailukuvaa uudesta ja vanhasta avaajasta, iski äkillinen syyllisyys. Miksi, ostan uuden purkinavaajan, jos vanha toimii ja on tallessa.(useinhan(lue:aina) purkinavaajaa ei millään löydä, juuri kun sitä tarvitsisi) Mutta minäpäs olen kahden purkinavaajan loukussa, ja se on hyvin epäekologista kulutuskäyttäytymistä.
Mitä jos kaikki ihmiset ostaisivat kaikkea kaksin kappalein? Aina vain kaupasta uusi tavara, vaikka edellinenkin on vielä aivan hyvä. Siihen tämä maailma juuri kompastuu kun isommat ja isommat kotimme täyttyvät kaikella tavaralla.
Kauheaa. Eihän tässä nyt mistään satojen eurojen kimalletopista ollut kysymys, vaan pienestä keittötarvikkeesta. Mutta nyt niitä on sitten kaksi. Ei kukaan käytä kahta purkinavaajaa samaan aikaan, joten toinen niistä on aivan turhanpanttina. Ehkä minun nyt täytyyv vain löytää ihminen jolta olisi purkinavaaja hukassa, tai ei omistaisi sellaista ollenkaan, ja lahjoittaa toinen avaaja hänelle. Saa ilmoittautua.
Minä kun vain halusin hyvän purkinavaajan.

MAUS on sentääna Priotin tuote, ja sillä on avainlipputunnus.

Muita avaamista helpottavia tuotteita

Värillä on väliä

Jääkaappi on valkoinen, ja tv on musta. Näinhän se on. No, nykyään joka viidennellä taitaa olla jo jääkaapin värinä myös teräs, ja TV:täkin saa välillä eksoottisen harmaana.
Sattuneista syistä vuoden vaihteessa olin jo hetken aika taulu-tv:n katsoja. Mutta sekoitin pakan, ja olen jälleen vanhan harmaan putkitelevisioni seuraaja.
Olen vähitellen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että k taulumallinen televisio vie noin puoli metriä vähemmän tilaa. Pienessä asunnossa se on paljon. Mutta kun sitten aloin katsoa vaihtoehtoja, niin hämmästyin. En voi käsittää että valkoinen, pienempi televisio, maksaa enemmän kuin isompi musta. Isommathan yleensä ovat kalliimpia, eikä valkoinen ole edes mikään erikoisväri. Ainahan kodinkoneet ovat olleet tylsän valkoisia, miksi tv olisi poikkeus? Enkä myöskään ymmärrä, että tv:n tuumakoon pitää olla yksioikoisesti 32" tai suurempi. Pienempi vaihtoehto yleensä on 19", mikä onkin hyvä keittiöön mutta kun katselijoita asuu myös keittiöitä suuremmissa mutta omakotitalojen olohuoneita pienemmissä huoneissa. (kyllä 26" voisi olla aivan passeli tv:n koko)
No siksi koska niitä valmistetaan vähemmän ja siksi myös myydään vähemmän. Tosin valkoiset ovat myös kuulemma useammin kaupasta loppu. Kauppaopiston käyneen päähän ei meinaa mahtua. Miten kallista voi olla tehdä enemmän valkoisia tv-kuoria, ja sen jälkeen myös myydä niitä enemmän?

Mää en tahro muista yhtäkän pin-koori

Lehm ja koiv

Mää tahro olla lehm koivu al.

Mää en tahro olla luav.
Mää en tahro oppi uut taitto-ohjelma.
Mää en tahro selvittä äit-tytär suhret.
Mää en tahro viärä sitä kirjet posti.
Mää en tahro soitta Kelan tätil.
Mää en tahro muista yhtäkän pin-koori.

Antakka mu olla lehm koivu al.
Viäkkä mu väsyne nahk
kamarim permanol, kakluni ette.

Heli Laaksonen (Pulu uis 2000)

Kortti pois ja linnaan

Olen hyvin suvaitsevainen ihminen, kuten otsikosta voi päätellä. Luin Hesarista samaa, minkä on pystynyt havaitsemaan liikenteessä ominkin silmin. Liikenne on hektistä, eikä sääntöjen noudattamiseen keskitytä.
Ihminen joka lähtee liikenteen keskelle, sitoutuu noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Metsässä tai pellolla voi kirmailla ristiin rastiin(paitsi toisen pellolla) niin päättömästi kuin huvittaa mutta yleisillä teillä on vain pakko ottaa huomioon muut. Kulki millä tavalla tahansa.
Olisi täysin ookoo, ottaa kortti pois puoleksi vuodeksi henkilöltä, joka ajaa jalankulkijan yli suojatiellä. Se ei jalankulkijan henkeä tai katkennutta jalkaa pelasta mutta olisi edes jonkinlainen kannustin suojatien eteen pysähtymiseen. Toisaalta, jos oma järki ei riitä, auttako siihen kannustinkaan?
Joudun aamuisin usein ylittämään vilkkaasti liikennöidyn Sturenkadun. Aina silloin harvoin kuin yksi auto pysähtyy, en koskaan suoraan ylitä tietä, vaan katson ja odotan, että toiselta kaistaltakin tuleva auto pysähtyy. Aina se ei pysähdy. Olemalla itse hereillä, varmistan että edes toisella osapuolella on ajattelu kytketty päälle.
Autokoulussa opetettiin, että suojatien eteen pysähtyneen auton viereen on pysähtyttävä. Jos ei pysähtynyt, ei saanut korttia. Saman pitäisi päteä liikenteessäkin. Jos et osaa, tai halua, noudattaa sääntöjä, niin kortti pois.
Valvontakamerat; kyllä. Isot sakot; kyllä. Lisää valistusta; kyllä.

Friski viikonloppu

Ei sitä kuhaa sitten tullut, mutta eipä tullut pahaa mieltäkään. Oli muutenmukavaa. Ruokaa sai kaupastakin ja rapuja ystävällisinä lahjoituksina. Kyseisestä ruokalajista tuli kokemuselämys myös mökillä vierailleille lapsille. Pienemmän kansalaisen rapu saa selkästi kiljahtelemaan. On haasteellista selittää uskottavasti 5-vuotiaalle, miten rapu on aivan normaalia ruokaa, ja sen kovan kuoren alla on säilössä ihan tavallista ruokaa... Kymmenvuotias puolestaan veti pisteet kotiin maistamalla kaikkea tarjolla ollutta hyvin rennolla asenteella. Monella aikuisellakin olisi opittavaa. Maistamisen jälkeen voi sanoa pitääkö vai eikö pidä, mutta ainakin on ollut avoimin mielin.
Parasta rennon olemisen lisäksi oli syksyinen raikas ilma. Kyllä vain luonto palkitsee katsojaansa. Ei haitannut vaikka välillä vähän tihuttikin. Epävarmaksi jäi hämärässä, että oliko elämys kauris vai peura..
Kielellistä elämystä saatiin kummipojan Turun murteella kirjoitetusta Aku Ankasta. Olen ollut välillä hieman nuiva noiden murrekirjojen suhteen. Tunnustan. Se on ollut vain omaa pienuuttani, kun olen välillä pelännyt, että niitä on tuotettu lähinnä tekemisen vuoksi, eikä niinkään aidosta kiinnostuksesta kieleen. Mutta olen ollut väärässä. Turun murteella tehty Aku oli riemastuttava. Se on tehty huolella ja harkiten, myös taiteellista vapautta käyttäen. Aku on Aku, eikä murresanakirja. Enkä muistanutkaan, että kyseisen teoksen on kääntänyt V-P Lehto...
Viikonlopun viettäjät olivat jo jumittaa ensimmäiselle sivulle kun piti jäädä toistelemaan määritelmää Aku Ankalle tarjotusta puurosta: " Täsä on kaik raskasmetalli mitä sun friski kroppas tartte, kromist koboltti".

Tärkeä ps. Tästä linkistä voit käydä lukemassa eron Turun ja Loimaan murteen välillä. (esim. puuttuvat muutamat leimallisimmat piirteet, esimerkiksi pitkät vokaalit ovat säilyneet sanan lopussa ja loppuheittoa ei ole.)