Taiteilija Markus Renvall totesi tänään aamulla Kaapelilla nykytaiteen myyntinäyttelyssä, että omissa valokuvissaan jokainen on olemassa. Omat valokuvat ovat myös media. Voi olla ettemme ole olemassa amerikkalaisissa elokuvissa mutta valokuvissamme olemme.
Ajattelin, että myös omassa blogissaan on olemassa. Tavallaan. Niin on lukijakin. Sinä olet olemassa tässä blogissa siellä esim. Rovaniemellä, Raisiossa, Lundissa, Montain view:llä, Joensuussa, Beruerissa, Jyväskylässä, Oulussa, Tampereella, Nummelassa..tai vaikkapa sinä joku onnellinen joka olet päässyt lukemaan näitä sivuja Gran Canarialla!
keskiviikkona, syyskuuta 30, 2009
tiistaina, syyskuuta 29, 2009
Katuvalot - ikuisuuskysymys
Sain Vihtiläiseltä lukijalta pyynnön kirjoittaa heidän kotikuntansa hävyttömästä sähköntuhlauksesta. Kieltämättä, ei ollut mukava katsella täydessä päivänvalossa loistavia katulamppuja. Helposti jää tunne, että vaikka itse sammuttelisit valoja, tai jättäisit sytyttämättä, kaikki se säästö menee hukkaan, kun kunta tai kaupunki pistää sähköä löyhästi menemään. Eikä saa aina lähteä soitellen sotaan, saattaapa hyvinkin olla että kyse oli esim. korjaustöistä, joilloin valoja joudutaan pitämään päivälläkin päällä. Yötyönä se vasta kalliiksi tulisikin.
Mutta kyllä valojen päällä pitäminen saa yksilön tuskastumaan. Yritä tässä sitten kannattaa jotain roska päivässä -liikettä, kierrättää ja käyttää vähemmän energiaa, jos katuvalot porottavat pitkin kylien raitteja aivan turhaan! Ongelmaan kyllä on ratkaistu jo Tampereella - lamput voi sytyttää ta sammuttaa internetissä.
Toinen seikka on, että kaikki haluavat säästää sähköä kustannussyistä, mutta eikö sähköä voisi säästää myös ympäristösyistä. Ei vain siksi, että taloustilanne on tiukka, vaan siksi että sähkön ja yleensäkin energian säästäminen on hyväksi, ympäristölle. Meille.
Tästä tulikin mieleen, että taidan heittää pienen sähkönsäästö -haasteen muutamalle ystävälle... Pelkän suomalaisen ruuan viikostahan on jo aikaa. Mutta koitetaan me saada kaikki kunnissamme edes isot valot sammumaan vaikka pienet kansankynttilät palaisivatkin!
Samaan aikaan kun päivänvalossa loistavat katulamput, Vihdissä ollaan haikailtu yövalaisun perään.
Loimaalla puolestaan ollaan huolissaan sumuvaloista...
maanantaina, syyskuuta 28, 2009
Takaisin satulaan
Voidaan ilmeisesti julistaa vihdoin kesä päättyneeksi, koska sain taas pyörän alle. Nyt kun öisin on pakkasta, ja kyyti on muutenkin kylmempää, on täysin järkevää aloittaa fillarointi töihin. Eipä silti, olen kyllä kaivannut sitä freesiä fiilistä, mikä parinkymmenen minuutin pyöräilystä tulee. Nähtäväksi jää, kauanko saan tämän pyörän pitää, ennen kuin joku muu tarvitsee sitä kipeämmin. Kiitos pyörän lahjoittajalle, ja kiitos voimapihtien lainaajalle sekä ketjujen rasvaajalle!
torstaina, syyskuuta 24, 2009
L vai S housut?
Kiristävätkö housut vai tuliko ostettua kuitenkin liian suuri paita? Joskus tuntuu, että ihmiset tuijottavat liian hypnoottisesti numeroita tai kokoja joihin ovat tottuneet. Kesällä mm. eräs ystäväni perusteli liian pieniä kenkiään sillä, että ei voinut ostaa isompia koska sitten kenkien numero olisi niin suuri!
Onneksi aiheesta on myös tutkimustietoa:
Kokonumero ei aina kerro vaatteen kokoa. Yhteispohjoismaisen tutkimuksen mukaan vaatekokojen välillä on suuria eroja: L-kokoiset housut saattavat olla pienemmät kuin toiset housut, jotka ovat S-kokoa. Todellisen koon vaihtelu samankokoiseksi merkittyjen vaatteiden välillä on suurempaa naisten kuin miesten vaatteissa
Huoli pois. On siis aivan sallittua itse päätellä tuntuuko vaate hyvältä päältä vai ei. Omilla silmillään sen näkee myös peilistä. Välttämättä ei siis ole lihonut vaikka aiemmin ostetut vaatteet olisi M -kokoa ja joku kerta "joutuisikin" ostamaan L -koon. Ei se koko, vaan se näkö!
Tomaattia pukkaa
Mikä voi olla hienompaa, kuin se että ruokaa kasvaa kotona? No eipä paljon mikään! Tomaatit ikkunalaudalla suorastaan kukoistavat, jos ei nyt pikkutarkasti tuijota hieman kupsahtaneita lehtiä.
Kesällä olin jo aivan fiiliksissä kun marjoja sai käden ojennuksen päästä ja kalaa viereisestä järvestä. (tai no, kuka sai kuka ei..) Siitä tuli sellainen olo, että näin sen pitääkin olla. Kaupunkioloissa vain ruuan kasvattaminen on perin haasteellista. Tuleehan siitäkin kilohintaa jos pitää itselleen siirtolapuutarha hankkia.
Hyvä tomaatti, parempi mieli!
Mimosakin on saanut tomaatit kasvamaan kotona
Ja Henrieten vinkit mitä muuta voi kasvattaa ikkunalaudalla
tiistaina, syyskuuta 22, 2009
Menovinkki huomiselle - mahdollisuus myöhemmäksikin
Kaikki eivät tarvitse apua joka päivä. Kaikkien ei myöskään tarvitse sitä antaa päivittäin. Mutta välillä on hyvä miettiä, voisko mahdollisesti tehdä jotain, mikä auttaisi. Auttaminenhan on pohjimmiltaan äärimmäisen itsekästä - itsellehän siitä tulee hyvä olo.
Yksi vaihtoehto on sijaisperhe- tai tukiperhetoiminta. Tukiperheenä voi olla iso apu, vaikka kerran kuukaudessa kun apua tarvitsevan perheen omat voimavarat ovat vähissä.
Tästä aiheesta lisää tietoa saa täällä metropolialueella huomenna:
Infotilaisuus tukiperhe- ja sijaisperhetoiminnasta
Aika: 23.9.2009 klo 17.30
Paikka: Tiukula, Koskelantie 38, Helsinki
Tukiperhe on perhe, joka on kiinnostunut lasten auttamisesta sekä on
halukas jakamaan aikaansa ja aikuisen läsnäoloa myös muille lapsille.
Tukiperheet ovat aivan tavallisia vapaaehtoisia perheitä, joilla on tarjota
aikaa, lämpöä ja turvallista huolenpitoa lapselle.
Yksi vaihtoehto on sijaisperhe- tai tukiperhetoiminta. Tukiperheenä voi olla iso apu, vaikka kerran kuukaudessa kun apua tarvitsevan perheen omat voimavarat ovat vähissä.
Tästä aiheesta lisää tietoa saa täällä metropolialueella huomenna:
Infotilaisuus tukiperhe- ja sijaisperhetoiminnasta
Aika: 23.9.2009 klo 17.30
Paikka: Tiukula, Koskelantie 38, Helsinki
Tukiperhe on perhe, joka on kiinnostunut lasten auttamisesta sekä on
halukas jakamaan aikaansa ja aikuisen läsnäoloa myös muille lapsille.
Tukiperheet ovat aivan tavallisia vapaaehtoisia perheitä, joilla on tarjota
aikaa, lämpöä ja turvallista huolenpitoa lapselle.
maanantaina, syyskuuta 21, 2009
Rutiinit on tehty rikottaviksi
Eihän kukaan selviytyisi arjesta ilman rutiineja. Rutiinithan ovat niitä, jotka pitävät meidät jotenkin järjissämme ja kartalla aikataulujen kanssa. Kun ilman erillistä pohtimista tietää, että aamulla on hyvä harjata hampaat ja pukeutua, varmasti pääsee liikkeelle nopeammin kuin pyörittämällä tunti kaupalla eri vaihtoehtoja mahdollisuuksineen. Mutta tekee hyvää rikkoa myös omia rajojaan ja rutiineja. Ei, en nyt varsinaisesti tarkoita ulos alasti lähtemistä.
Koiraviikosta jäi hyvä mieli. Se oli hauska, ja opettavainen viikko. Uusia kokemuksia ja havaintoja tuli joka päivä. (ja pusuja. osa niistä tosin tuoksui koiranruualta. pahempaankin on joskus tullut maistettua) Jos tätä olisi jatkunut vielä kauemmin, olisin todennäköisesti vielä alkanut pitää Koirapuisto-blogia. Mutta eläimen kanssa rutiinit rikkoutuvat. Aikaisempina viikkoina ei ole kakkaaminen ollut läheskään niin keskeinen osa arjen pyörittämistä mutta kuluneena viikkona tuli kuljeskeltua tovi jos toinenkin siinä toivossa "jos vaikka se tulisi".
Tällä viikolla pitää keskittyä jo muuhun.
torstaina, syyskuuta 17, 2009
Tosi "Fresh" kokemus
Tänään tuli taas AjatusKuplan arvoinen hetki. Luentosalin edessä oleva herra about 40 v, kommentoi "miten Atria on kuulemma tehnyt mainoksen missä vanhempi nainen haikailee nuorta miestä". Tämän jälkeen hän kertoi varmana miten yritysten palautepuhelimet olisivat tukossa, jos joku uskaltaisi näyttää jotain päinvastaista! Feministit olisivat kyllä heti linjoilla, jos mies haaveilisi nuoresta naisesta. (as if..)
Kyseistä mainosta on näytetty tv:ssä jo kymmeniä kertoja, ja siitä voi olla montaa mieltä. Sekä mies, että nainen. Vanhempi ja nuorempi. Itse en pidä sen tyylistä mutta myyntiluvut tulevat myöhemmin näyttämään onko lanseeraus ollut "hyvä" vai "huono". Ostan niin vähän eineksiä muutenkaan, ettei oma ostoskäyttäytymiseni tule heilauttamaan vaakaa puoleen jos toiseen.
Mutta en ollut ällistynyt mainoksesta vaan reagointitavasta minkä tämä totuuden torvi otti asiaan, mitä hän ei ole edes nähnyt. Audi-casessa itkettiin keskustelu- ja yleisönosastopalstoilla kuinka "miestä saa haukkua ja naista ei". (Miten niin?! ) Eihän kumpaakaan sukupuolta saa, eikä pidä, korostaa toisen kustannuksella.
Eikö tässä yhteiskunnassa ole aina ollut täysin normaalia ja suotavaa, jopa ihailtavaa, jos miehellä on nuorempi nainen? Milloinkohan tämä kyseinen kaveri on nähnyt printti- tai tv-mainoksen missä mies himoitsee itseään vanhempaa naista? Eikö kaikkea ole ammoisista ajoista lähtien myyty nuorilla naisilla?
Mutta melkein ihmetyttää, miksi keski-ikää lähestyvä mies on tuohtunut mainoksesta jossa vanhempi nainen haaveilee nuoremmasta miehestä? Eihän hän itse ole kuitenkaan kiinnostunut vanhoista naisista, joten mielikuva ei ole pois häneltä. Vai onko kyse siitä että mies yleensäkin esitetään objektina? (objekti tosin pääsee painamaan vanhempaa kohdetta pianon päällä) Emme onneksi joutuneet kuuntelemaan tätä monologia pidempään mutta jouduin ihan ääneen myötäilemään suuren valistajan toteamukseen "että eihän tämä nyt kuulu asiaan mitenkään".
ps. ja se kappale joka mainoksessa soi on Anna Puun Kaunis päivä.
Kritisoisin myös Helmi sivujen törkeän mainonnallista sisältöä. "Artikkelissa" ei ole mitään toimituksellista sisältöä mutta eipä siinä myöskään lue mainos. "Objektiivisesti" ollaan vain todettu että "tässä se tuoreus näkyy ja tuntuu". Huh!
Tuotteesta Kemikaalicocktail
Fresh nyppii myös Viinipirua
Myös Project Mamalla on aiheesta mielipide
Sekä Urbaanilla Orankilla
keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009
Ensimmäinen koulupäivä
Suorittaessani tradenomin tutkintoa työn ohessa, muistan päättäneeni "ettei ikinä enää opintoja työn ohessa". Lyhytkursseja yms. toki, mutta ei pitkiä ja liikaa kuormittavia opintoja. Se oli tämän vuosituhannen alussa.
Never say never. Tänä syksynä kamelin selkä katkesi, ja hain 1,5 vuoden lisäkoulutukseen. Työn ohessa. Myönnän, että aloituskahvi oli mennä väärään kurkkuun kun näin 12 tunnin viikkoarvion opintoihin tarvittavasta ajasta. No, paikalla oli 40 muutakin, eikä kenelläkään ole vuorokaudessa enempää tunteja.
Ensimmäisen päivän saldo oli yksi entinen työkaveri yli 10 vuoden takaa, yksi entisten työkavereiden uusi toimari, 7 tuntia paikallaan istumista, kirja kotiin luettavaksi, pari paksua nippua teorioita(n. 300 sivua) ja kotitehtävä. Ryhmä-kotitehtävä.
Mutta aloituksesta jäi hyvä alkutunnelma. Paikallaolijat olivat yllättävän synergisen tuntuinen ryhmä. Myös tyypillinen jankkaaja-hahmo ja keskeyttäjä-hahmo puuttuivat(tosin huomenna ryhmään vielä liittyy ihmisiä) kokonaan, joten luennotkin sujuivat aikataulussa ja jouhevasti. Epäilen kyllä, että joku piilevä Kaikki-Tietävä vain pidätteli ensimmäisen päivän kunniaksi, ja hyvin nukutun yön jälkeen avautuminen voi tapahtua Niagaran tavoin.
tiistaina, syyskuuta 15, 2009
Pystypainia heti aamusta
Olen aamulenkeillä koiran kanssa täällä kaupungissa sen verran amatööri, että alan ymmärtää vasta nyt reitin ja ajoituksen merkityksen. Erityisesti jos kotiin haluaa selvitä alle tunnissa. Tunti sinänsä on aivan hyvä lenkkiaika mutta Koira pääsi jo aikaisin aamulla yhdelle lenkille, joten toinen lenkki voi jäädäkin hieman alle tuntiin. Sepäs täällä Vallilassa ei olekaan niin helppoa, koska niitä kavereita löytyy joka kulman takaa. Aivan joka kulman.
Aaamuhyppely 10 kuukautisen kaverin kanssa kestää, kun toinen jää vielä makamaan maahan toisen koiran nähdessään. Tämän kun toistaa 12 kertaa niin reitti ei etene. Mutta nauramaan sitä itsekin joutui kun kaikista ehdokkaista loppujen lopuksi löytyi se oma rotutoveri. Silloin synkkasi. Pystypaini on se joka pojat sytyttää, lajista tai rodusta riippumatta .
maanantaina, syyskuuta 14, 2009
Mini-tomaatteja ikkunalaudalla ja mini-kreppejä päässä
Sain viikonloppuvieraaltani lahjan, mikä oli tietysti hieman nolostuttavaa, koska on jo tarpeeksi lahjaa, että saa ystävänsä vieraaksi. Ihmisillä on aina niin paljon tekemistä, ja niin vähän aikaa. On iso uhraus lähteä kyläilemään ja olla useampi yö pois oman kodin mukavuuksien ääreltä.
Mutta sain myös siis lahjan. Minikokoisen kreppiraudan! Sen oikea nimi on tietysti tyvikohottaja mutta käytännössä se tekee minikokoisia kreppauksia. Aivan loistava!
Olen sitä ikäluokkaa joka Zero Ninen keikalle Lallintalolle lähtiessään kreppasi hiuksensa, joten homma on hanskassa. En vain ole tiennyt että kyseinen mielenhäiriö on järkeistetty 2000 -luvulla hyötykäyttöön. Minikoisessa hommassa on ajatuksena ettei kreppaus varsinaisesti näy, vaan tuuheutetaan hiuksia nostattamalla niitä päänahasta. (Mikä, bytheway, ehkäisee myös rasvoittumista)
Tosin ensimmäisellä kerralla, hieman kiireessä, kävi juuri niin kuin ajattelinkin. Krepeistä tuli hyvinkin näkyviä. Vieras ehdotti kohteliaasti suoritusrautaa. Muoti ei ole kuitenkaan itselleni niin päivän päälle. Koin olevani iloisesti retro. Toinen ilahduttava lahja tuli kun Koiran mukana tuli tomattipensas! Loistava juttu sekin. Ikkunalautani ovat aivan kohtuulliset, niille kyllä mahtuu, eikä itse olisi tullut hankituksi. Yrttien kasvattaminenkin on jäänyt "sopivia ruukkuja ja hetkeä odotellessa". Nyt on sitten kotonakin tekemistä kun bloggaamisen lisäksi voi seurata kun tomaatti kasvaa.
sunnuntaina, syyskuuta 13, 2009
Kaupungissa vierailua ja koirailua
Viikonloppu hujahti stand upin, Habitaren ja vieraan merkeissä. Tässä välissä tuli vielä useampia kertoja ruokailtuakin, koska Loimaan Pauliina jäi kerrankin ihastelemaan pääkaupungin menoa koko viikonlopuksi. Hyvä niin. Nyt on käyty Korjaamolla kuulemassa komediaa, Nollassa reggae- brunssilla (aivopesu alkoo jo vaikuttaa, kiitos vain) ja vielä jonkin näköisellä iltapalallakin Kuu Kuussa. Ehdimme myös Kampissa olevaan Empire Plazaan syömään erittäin myöhäistä lounasta. Pidän heidän rauhallisesta sisustuksestaan ja ystävällisestä henkilökunnasta. Myös ruoka on ollut hyvää. Kukka ruuassa on myös aina kiva piristys. Käväisimme myös Habitaressa, sekä järkyttävän monessa vaatekaupassa, joten kaupallisuutta, kulttuuria, designia ja ruokailtua tuli tasapainoisesti.
Minkki P:n järkkäämä stand up oli mukava yllätys. Muutama vuosi sitten alkoi tuntua kuin kaikki stand up jutut olisivat samaa räiskälettä. Kun olet kuullut yhden, olet kuullut kaikki.
Tällä kertaa oli aidosti hauskaa. Korjaamolla esiintyivät Tommi Mujo, Heli Sutela ja Teemu Vesterinen. Tästä kolmikosta Teemu Vesterinen oli suveneeristi hauskin. Tosin kun näimme hänet seuraavana päivänä Mannerheimintiellä, ja päätin ystävällisesti antaa positiivista palautetta, kaveri tuntui jäätyvän silmiemme edestä. Luulisi ettei nyt olisi kovin vaikea ottaa vastaan palautetta oman esiintymisen parhaudesta. Tommi Mujunen oli ihan viihdyttävä ja harmittoman hauska mutta ei ehkä niin hioutunut ja vahva kuin Vesterinen. Lämmittelijän rooli sopi hänelle. Heli Sutelaan puolestaan olin hieman pettynyt, vaikkakin jo pelkkä hänen näkemisensä alkaa naurattaa. Kiitos Annen ja Ellun!
Loppuviikon Vallilassa asustelee Koira T. Hän koitutuikin aivan ilmiömäisesti heti saavuttuaan. Viime yönä oli tietenkin yhden kerran pakko hypätä sänkyyn testaamaan pätevätkö öisin samat säännöt kuin päivällä. Kun ne pätivät, ovela koirasankari hyppäsi vieraani sänkyyn.Sielläkään ei hellytty. Uniltaan herätetty vieraskin oli sitä mieltä että koiralle on paras nukkua lattialla tai omassa pedissään.
Näillä eväillä taas uuteen viikkoon joka itseasiassa lupaa paljonkin uusia juttuja. Työnohessa opiskelu alkaa taas keskiviikkoja. Ja huomenna menen tutustumaan Zodiakin; Tanssi mielessä ja kehossa -kurssiin. Toivottavasti nämä kummatkin osoittautuvat raikkaiksi syyslöydyöksiksi.
torstaina, syyskuuta 10, 2009
Ympäristöteini valaisi viikon!
Pääsin eilen Elämä Lapselle konserttiin Loimaan Lapsen kanssa. Tai eihän hän enää lapsi ole, koska syksyllä alkoi yläaste. Matkalla konserttiin kävi myös ilmi, että mieluisin konserttiartisisti olisi Muse. Se siitä kommunikoinnista.
Konsertin jälkeen eräskin banaanimerkki jakoi Hartwallin pihalla banaaniananas-smoothieta pienissä muovipulloissa. Tämä aiheutti sen, että tyhjiä ja rikottuja pulloja koristi kulkuväylää. Muutaman nuoren miehen kehittävä hupi oli myös ottaa vauhtia ja paiskata täysinäinen pullo asfalttiin, johon se "hauskasti " räjähtäen levisi.
Kävelimme muutamia satoja metrejä kävelytietä ja nuori seuralaiseni osoitteli sotkumäärää(mitä itseasiassa oli vähemmän kuin yleensä) närkästyynä. Olin samaa mieltä mutta ehkä turtuneempi ainaiseen joukkotapahtuma -sotkemiseen.
Mutta mitä tekee seuraavaksi Loimaan Teini; nappaa reippaasti maasta kierivän pullon käteensä. Ja hetken päästä toisen(!) , ja alkaa etsiä roskista. Samaan aikaan kymmenien ja kymmenien kävellessä piittaamattomana.
Roskista ei luonnollisesti löytynyt heti. Teini huomautti että jos roskiksia olisi enemmän, eivät ihmiset heittäisi niitä kadulle. Nyökkäilin myöntyväisenä, ja olin ällistynyt(ja häikäistynyt) että vieressäni käveli yläasteikäinen ihminen, joka puuttui roskaamiseen. Etenkin kun valtavirrasta se tuntui olevan täysin OK. Meillähän on yleensä tapana käyttäytyä "niin kuin muutkin" tai käyttää tekosyynä sitä "kun ei kukaan muukaan."
Hyvät teot pitää palkita. Ennen nukkumaan menoa lahjoitin nuorelle ympäristöaktivistille kukkapannan, jota hän oli himoinnut päästäni muutama viikko aiemmin. Kehuin vielä vuolaasti kuinka uskomattoman hienosti hän oli toiminut, ja miten upeaa hänen käytöksensä oli. Teini kiitti, jopa ehkä hieman hämmentyneenä kaikesta suitsutuksesta, mutta loogisesti kysyi; " ai pitääkö munkin nyt sitten antaa sulle jotain, kun sä oot käyttäytynyt kivasti?". Ei tarvinnut.
Konsertin jälkeen eräskin banaanimerkki jakoi Hartwallin pihalla banaaniananas-smoothieta pienissä muovipulloissa. Tämä aiheutti sen, että tyhjiä ja rikottuja pulloja koristi kulkuväylää. Muutaman nuoren miehen kehittävä hupi oli myös ottaa vauhtia ja paiskata täysinäinen pullo asfalttiin, johon se "hauskasti " räjähtäen levisi.
Kävelimme muutamia satoja metrejä kävelytietä ja nuori seuralaiseni osoitteli sotkumäärää(mitä itseasiassa oli vähemmän kuin yleensä) närkästyynä. Olin samaa mieltä mutta ehkä turtuneempi ainaiseen joukkotapahtuma -sotkemiseen.
Mutta mitä tekee seuraavaksi Loimaan Teini; nappaa reippaasti maasta kierivän pullon käteensä. Ja hetken päästä toisen(!) , ja alkaa etsiä roskista. Samaan aikaan kymmenien ja kymmenien kävellessä piittaamattomana.
Roskista ei luonnollisesti löytynyt heti. Teini huomautti että jos roskiksia olisi enemmän, eivät ihmiset heittäisi niitä kadulle. Nyökkäilin myöntyväisenä, ja olin ällistynyt(ja häikäistynyt) että vieressäni käveli yläasteikäinen ihminen, joka puuttui roskaamiseen. Etenkin kun valtavirrasta se tuntui olevan täysin OK. Meillähän on yleensä tapana käyttäytyä "niin kuin muutkin" tai käyttää tekosyynä sitä "kun ei kukaan muukaan."
Hyvät teot pitää palkita. Ennen nukkumaan menoa lahjoitin nuorelle ympäristöaktivistille kukkapannan, jota hän oli himoinnut päästäni muutama viikko aiemmin. Kehuin vielä vuolaasti kuinka uskomattoman hienosti hän oli toiminut, ja miten upeaa hänen käytöksensä oli. Teini kiitti, jopa ehkä hieman hämmentyneenä kaikesta suitsutuksesta, mutta loogisesti kysyi; " ai pitääkö munkin nyt sitten antaa sulle jotain, kun sä oot käyttäytynyt kivasti?". Ei tarvinnut.
sunnuntaina, syyskuuta 06, 2009
Vasara ja nauloja
Upea sunnuntai. Pääsin käsiksi sirkkeliin. Eikä edes sattunut. Pääsin myös näkemään lattialaudoituksen alle, sekä miten uusi lautalattia löytää muotonsa. Myös sähköputkenasennusta lattiapuruihin tuli seurattua tiiviisti. Toivottavasti seuraavalla kerralla pääsisin vielä mukaan seinälevyn asennukseen ja listoitukseen.
Jäin samalta istumalta pohtimaan miksei työväenopistosta tunnu löytyvän perusrakentamisen kursseja. Löytyy kyllä kursseja kokkaukseen, käsitöihin, veistoon sekä puutarhan hoitoon mutta "miten uusin lattian" -kurssia ei ole tarjolla. Perunoiden keittämistä tai pannulapun virkkaamista on saattanut oppia jo peruskoulussa mutta ainkaan meillä Loimaalla ei käsitelty missään vaiheessa lattian koolausta. Entä mainittiinko teillä jotakin tuulettuvasta alapohjasta, tai siitä mikä olisi kestävintä luonnonmukaista maalia? (viimeksi mainittuun kuulemma saa asiantuntevaa palvelua Töölön värisilmästä) No, pientalorakentamisen kehittämiskeskus järjestää sentään jotain, mutta kolmessa tunnissa ehtii tuskin raapaista kuin pintaa. Mutta eihän koulussakaan ammattilaisiksi opita, vaan annetaan tarpeellisia työkaluja matkan varrelle.
Tuntuu, että meillä on muutenkin tarjolla käytännön lyhytkursseja liian vähän. Kohtuu ajassa ja kohtuu hinnalla järjestettävillä remonttikursseilla olisi varmasti kysyntää. Esim. listoittamisen perusteet pystyisi varmasti käymään läpi neljässä tunnissa. Pari viimeistä tuntia voitaisiin käyttää käytännön harjoitteluun. Kaakeloinnista ja tapetoinnista puhumattakaan. Sen sijaan puuveneenrakennus -kurssille en himoitse tänäkään vuonna.
Espoon työväenopistosta sentään löytyy seuraava:
Kurssilla käydään läpi sisäseinien maalaus, tapetointi ja panelointi, katon maalaus, kosteiden tilojen vedeneristys, maalaus ja kaakelointi. Muovimaton ja parketin asennus lattiaan. Remontin suunnittelu, työvaiheet ja tarvittavat työkalut. Kurssi ei sisällä käytännön harjoittelua.
lauantaina, syyskuuta 05, 2009
Kaupungissa kannustamassa
Olen hieman yllättynyt, ettei urheilujuttujen perään ole kyselty. Anti-sporthan valitti, että niitä on liikaa mutta luulisi että senkin aiheen puuttumista joku ihmettelisi.
Tänään oli City-triathlonissa. Katsomassa. Hyvin tyytyväisenä, että olin ymmärtänyt rajani, ja toiminut sen mukaan. Nähtävästi kunnon ylilyönnissä, on kunnon jälkiverot.
Olen toiminut Kuisman epävirallisena valmentaja, ja ajatusta triathlonista on heitetty ilmoille. Järkevänä tukijana katsoin kohtuulliseksi aloittaa city-kilpailulla.
Tämän jälkeen ei tarvinnut kuin mainita asiasta ääneen Juhlaviikkojen runohumussa Juden kuullen, ja porukassa oli yksi ilmoittautuja lisää. "Eihän kolme kilometriä ole mitään". Kuuluisat viimeiset sanat. Kun vielä kummityttöni Siirin äiti tuli paikalle edustamaan Loimaalaista voimaa, oli paletti täydellinen. Erityiset aplodit muuten Ainolle. Pesi kundit sekä juoksussa, että pyöräilyssä. (ei mikään itseisarvo mutta kannustustukseksi tiedoksi)
Hieno tilaisuus, hyvin järjestetty. Kaikki toimi. Vaikka vakikävijät nurisivatkin uimastadionin käytön rajaamisesta pariksi päiväksi, on hienoa että kaupungissakin järjestetään katsojaystävällisiä kisailuita, ja madalletaan eri lajeihin tutustumista.
Jättäisitkö itse yhteystiedot
Auto ei ole minulle pyhä lehmä. Ei edes melkein. Se on ollut kuitenkin yksi viime vuoden parhaista päätöksistä, ja helpottanut elämää monella tavalla. Ehkäpä jopa muutaman muunkin ihmisen. Kuitenkin olen työmatkat yms. kulkenut julkisilla, joten en koe että saastuttavuusindeksini olisi räjähdysmäisesti kasvanut. Kun on vielä pystynyt omistamaan kulkuneuvon puoliksi, on se tehnyt myös kuluista yllättävän inhimilliset. (puhumattakaan siitä, että toinenkin, kyllä, se hieno valkoinen, pyöräni varastettiin, on pyöräily hieman haasteellista tällä hetkellä)
Mutta jospa tulee uusien pyörien hankkiminen kalliiksi, ei se auton pitokaan varaosineen ilmaista ole. Etenkin kun muut rikkovat sitä. Oli ikävä yllätys huomata että peili oli pitänyt vetää mäsäksi.
Jäin miettimään että jättäisinkö itse yhteystiedot, jos kolhaisisin toisen autoa ja aiheuttaisin vahinkoa. Kyllä jättäisin. On se sitten auto, pyörä, talo, vaate tai mitä tahansa toisen omaa, niin eikö tekemisistään pidä ottaa vastuu? Vai voiko tehdä mitä vaan "jos kukaan ei näe"?
torstaina, syyskuuta 03, 2009
Audi, nainen, mies, puutarha
Aiheesta on jo sanottu paljon, joten vain muutama rivi. Sain siis tiistaina entiseltä työkaveriltani Pöhköltä meilin missä käskettiin aamun herätykseksi lukea Esa Kiesin haastattelu. Kuuliaisesti avasin Hesarin taloussivut, ja muistinkin jo kerran nähneeni kyseisen jutun. Kuuluin niihin huolellisesti valittuihin ammattilaisiin, jolle julkaisu oli lähetetty. Se vain oli nopeasti lentänyt paperinkeräykseen huolimattoman selailun jälkeen mutta nyt interweb tarjosi mahdollisuuden paikkaukseen.
Haastattelu oli täyttä kamaa alusta loppuun saakka. En voinut uskoa silmiäni, että omaa brändiään edustava myyntijohtaja lyttää toista sukupuolta ihan paperilla painettuna. Samoja kommenttejahan ovat kaikki keskustelupalstat täynnä, silloin niitä vain esitetään yksityisenä, ja valitettavan usein nimettöminä mielipiteinä.
Tämän kaiken keskellä jäin miettimään Anna-lehden roolia jupakassa. Mitä siellä on mietitty juttua tehdessä? "Ajateltiin tehdä pienen porukan hauska juttu". Olin kohderyhmässä, ja hauskuus jäi hämäräksi. Itseasiassa jäi epäselväksi mitä koko jutulla, sekä koko markkinointijulkaisulla haettiin. Myöhemmin päätoimittaja on selittänyt avanneensa tärkeän yhteiskunnallisen keskustelun. No miksi se ensin oli vitsi? Ilmoitusmyyjillä on varmasti ollut hauska viikko..
Mutta. Toiseen julkaisuun. Sukupuolirooleja yleisetetään joka paikassa. Luin tässä eräänä iltana Jokanaisen puutarhakirjaa(Rea Peltola&Vesa Koivu*Wsoy*2006). Nimensä mukaisesti se on suunnattu naisille. Heille kirja kertoo miehestä seuraavaa:
Eipä siinä sitten muuta kuin mies puutarhaan kiveä pyörittämään!
Onpa tämä hassu maailma. Naiset korkkaroivat ja miehet näyttävät lihaksiaan. Ei ihme että tämä yhteiskunta on siinä kunnossa kuin on.
Haastattelu oli täyttä kamaa alusta loppuun saakka. En voinut uskoa silmiäni, että omaa brändiään edustava myyntijohtaja lyttää toista sukupuolta ihan paperilla painettuna. Samoja kommenttejahan ovat kaikki keskustelupalstat täynnä, silloin niitä vain esitetään yksityisenä, ja valitettavan usein nimettöminä mielipiteinä.
Tämän kaiken keskellä jäin miettimään Anna-lehden roolia jupakassa. Mitä siellä on mietitty juttua tehdessä? "Ajateltiin tehdä pienen porukan hauska juttu". Olin kohderyhmässä, ja hauskuus jäi hämäräksi. Itseasiassa jäi epäselväksi mitä koko jutulla, sekä koko markkinointijulkaisulla haettiin. Myöhemmin päätoimittaja on selittänyt avanneensa tärkeän yhteiskunnallisen keskustelun. No miksi se ensin oli vitsi? Ilmoitusmyyjillä on varmasti ollut hauska viikko..
Mutta. Toiseen julkaisuun. Sukupuolirooleja yleisetetään joka paikassa. Luin tässä eräänä iltana Jokanaisen puutarhakirjaa(Rea Peltola&Vesa Koivu*Wsoy*2006). Nimensä mukaisesti se on suunnattu naisille. Heille kirja kertoo miehestä seuraavaa:
" Miehet ovat keskimäärin vahvempia kuin naiset, joten miestä voi pyytää siirtämään painavia taakkoja, kuten multa- ja kallisäkkejä. Miehet ovat usein myös innokkaita käyttämään lihasvoimaan ponnisteluun ja hikiseen urakointiin, kuten kaivamiseen ja lapiointiin. Kiitos ja ihailu voivat innostaa miehen kerrassaan hämmästyttäviin suorituksiin. "
Eipä siinä sitten muuta kuin mies puutarhaan kiveä pyörittämään!
Onpa tämä hassu maailma. Naiset korkkaroivat ja miehet näyttävät lihaksiaan. Ei ihme että tämä yhteiskunta on siinä kunnossa kuin on.
keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009
Nakki napsahti!
Puhelin soi keskellä työpäivää. Vallilan terveysasemalta ilmoitettiin, että olisin lämpimästi tervetullut seuraavana aamuna viisaudenhampaan leikkaukseen. Silmäilin nopeasti kalenteriani, ja tajusin että valitettavasti voisin mennä. Historiallisesti yhtään palaveria ei ollut vielä varattu loppuviikolle. Viimeksi nimittäin kasvoni näyttivät verrattain isokokoisen metsäkoneen alle jääneiltä..
En ehtinyt miettimä asiaa päivän aikana sen enempää. Eipä monen viikon varoitusaika olisi tilannetta muuttanut mutta hieman kaihersi, etten ollut saanut minkäänlaisia ohjeita esim. aamun ruokailusta, esilääkityksestä puhumattakaan. Sykekin ehti ponkaisemaan ilmoittautuessa, kun uusi "itseilmoittautumislaite" ilmoitti ettei minulla ollut kyseiseen toimipisteeseen varattua aikaa. "Mutta niin se kuulemma vain välillä tekee". Ja jo toisella kokeilukerralla aika löytyi sittenkin, juuri kun olin ponkaisemassa ulos etsimään ympäri kaupunkia sitä oikeaa yksikköä..
Epäilyistäni huolimatta kaikki sujui loistavasti. Nyt on pakko antaa kehuja, niin hyvää oli hoito ja työn laatu. Sekä hoitaja, että lääkäri, olivat kummatkin ystävällisiä, asiakashenkisiä sekä ammattitaitoisia. Ensimmäistä kertaa elämässäni hammaslääkäri vielä selosti kaiken tekemänsä koko toimenpiteen ajan.
Sain myös valtavasti kehuja ;"hienosti sä pärjäät, hyvin sä jaksat, oikein hyvä" jne. (siksihän pidinkin heitä niin paljon) Myös jaksamistani ja vointiani kyseltiin useampaan otteeseen. Olisi naurattanut, jos ei olisi tuntunut siltä kuin hampaani juuret pitävät viimeisillä voimillaan kiinni korvakäytävästäni. Sekunnin ajan pelkäsin että alan itkeä. Kyllä, hammaslääkärillä. (huh, kuinka noloa sitä olisi kertoa) Mutta kokosin itseni ja samaan aikaan myös hampaani ymmärsi hävinneensä vahvemmalleen, ja kaikki päätyi hyvin.
Olin vielä leikkausliina kasvoillani, kun innostunut lääkäri ja hoitaja ihastelivat poistamaansa hammasta ja kysyivät säästetäänkö se minunkin katsottavaksi. En halunnut laimentaa heidän intoaan. Ja totta tosiaan, siinä se oli, todella paksun juurakon kera! Eipä ihme että luulin että samalla kiskaisulla tulee mukana leukaluutakin..
Mutta todella hienoa asiakastyötä. Ja myös todella hienoa hammaslääkärin työtä. (oli myös mahdollista, että homma menee hampaan pilkkomiseksi, ja siitä olisi tullut meille kaikille huoneessa olijoille huomattavasti ikävämpi - ja pidempi - yhteinen kokemus) Julkinen hammashuolto veti pisteet tänään kotiin! Hyvä kuntapalvelut! Maksan kyseisestä toimenpiteestä 52 euroa mielelläni.
Sediksellä hyvä yhteenveto aiheesta täällä.
En ehtinyt miettimä asiaa päivän aikana sen enempää. Eipä monen viikon varoitusaika olisi tilannetta muuttanut mutta hieman kaihersi, etten ollut saanut minkäänlaisia ohjeita esim. aamun ruokailusta, esilääkityksestä puhumattakaan. Sykekin ehti ponkaisemaan ilmoittautuessa, kun uusi "itseilmoittautumislaite" ilmoitti ettei minulla ollut kyseiseen toimipisteeseen varattua aikaa. "Mutta niin se kuulemma vain välillä tekee". Ja jo toisella kokeilukerralla aika löytyi sittenkin, juuri kun olin ponkaisemassa ulos etsimään ympäri kaupunkia sitä oikeaa yksikköä..
Epäilyistäni huolimatta kaikki sujui loistavasti. Nyt on pakko antaa kehuja, niin hyvää oli hoito ja työn laatu. Sekä hoitaja, että lääkäri, olivat kummatkin ystävällisiä, asiakashenkisiä sekä ammattitaitoisia. Ensimmäistä kertaa elämässäni hammaslääkäri vielä selosti kaiken tekemänsä koko toimenpiteen ajan.
Sain myös valtavasti kehuja ;"hienosti sä pärjäät, hyvin sä jaksat, oikein hyvä" jne. (siksihän pidinkin heitä niin paljon) Myös jaksamistani ja vointiani kyseltiin useampaan otteeseen. Olisi naurattanut, jos ei olisi tuntunut siltä kuin hampaani juuret pitävät viimeisillä voimillaan kiinni korvakäytävästäni. Sekunnin ajan pelkäsin että alan itkeä. Kyllä, hammaslääkärillä. (huh, kuinka noloa sitä olisi kertoa) Mutta kokosin itseni ja samaan aikaan myös hampaani ymmärsi hävinneensä vahvemmalleen, ja kaikki päätyi hyvin.
Olin vielä leikkausliina kasvoillani, kun innostunut lääkäri ja hoitaja ihastelivat poistamaansa hammasta ja kysyivät säästetäänkö se minunkin katsottavaksi. En halunnut laimentaa heidän intoaan. Ja totta tosiaan, siinä se oli, todella paksun juurakon kera! Eipä ihme että luulin että samalla kiskaisulla tulee mukana leukaluutakin..
Mutta todella hienoa asiakastyötä. Ja myös todella hienoa hammaslääkärin työtä. (oli myös mahdollista, että homma menee hampaan pilkkomiseksi, ja siitä olisi tullut meille kaikille huoneessa olijoille huomattavasti ikävämpi - ja pidempi - yhteinen kokemus) Julkinen hammashuolto veti pisteet tänään kotiin! Hyvä kuntapalvelut! Maksan kyseisestä toimenpiteestä 52 euroa mielelläni.
Sediksellä hyvä yhteenveto aiheesta täällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)