lauantaina, kesäkuuta 29, 2013

Kenkä- vai ikäkriisi

Ostin matalakantaiset kengät. Heräteostoksena. Niin kuin kesäksi. Ajattelin, että sellaiset pitää ihmisellä olla. En ole kuitenkaan ole aivan varma. Matkalla kaupasta tuli ihan kriisi - ja piti ottaa puhelu Minkki P:lle. Sieltä tuli käsky palauttaa kauppaan tai korkeintaan pitää puutarhassa. Tosin puutarhassa useinmiten pidän puukenkiä - niissäkin on korkoa ja ne toimivat myös etanakilpinä. Ohuemmilla tai pehmemämmillä pohjilla on erittäin epämiellyttävää astua etanoiden päälle. Eikä se puukengilläkään hauskaa ole.
Jäin hetkeksi oikein pohtimaan, että ovatko kaikki kenkäni tosiaan korollisia kesät-talvet. Ovat ne. Lenkkarit erikseen mutta viime talvikin meni joko korollisissa talvikengissä tai ns. piilokorkolenkkareissa.
Olen vahvasti sitä mieltä, ettei pidä ostaa mitään sellaista, mitä ei usko käyttävänsä. Tämä hankinta ei taida tukea linjaa, vaikka kaupassa ajatus tuntui vielä hyvältä - tai ainakin järkevältä. En ole koskaan ollut hirmuinen
"järkikenkien" ystävä. Yleensä yhtä mukavat on löytänyt myös korolla, kunhan muoto ja koko vain on ollut itselle juuri sopiva.
Tässä sitä nyt ollaan. Matalakantaisten kenkien omistajana, joka miettii, että tästäkö se elämän alamäki nyt alkaa. Seuraavaksi postaan mukavavista kangashousuista joustovyötäröllä, käyn leikkauttamassa tukkani kätevän lyhyeksi ja ostan monikäyttöisen beigen jokasään takin.


sunnuntaina, kesäkuuta 23, 2013

Hujahtanut juhannus

Juhannus suorastaan hujahti ohi. Ensi vuonna pitäisi ymmärtää ottaa sekä torstai että maanantai vapaaksi, jotta tästä keskikesän juhlasta ja päivän lyhenemisestä voisi nauttia antaumuksella. Ehdin lukeman vain kaksi kirjaa, ampumaan (hyvin) ilmapistoolilla, syömään sekä savu- että voissa paistettua silakkaa ja mikä parasta, tapaamaan pari veneellistä ihmisiä.
Ei, enkä mennyt uimaan. Tiedän, että se oli mahdollisuuden hukkaan heittämistä mutta olen kasvanut jo niin aikuiseksi, että kehtaan olla menemättä uimaan jos vesi on liian kylmää tai kaislikossa vaaniva tappaja-hauki on liian lähellä. Ehkä sitten elokuussa. Kaakelilta.

torstaina, kesäkuuta 20, 2013

Iisiä ja Iloa


Kävin elokuvissa

Kun kerran kirjan kannet saatiin auki, oli seuraava looginen askel käydä elokuvissa. Pääsin hyvässä seurassa katsomaan Sofia Coppolan The Bling Ringin. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja kertoo nuorista, jotka ihailevat rikkaita julkkiksia, kaivavat netistä heidän tietojaan ja käyvät ryöstämässä heidän kotejaan. Väliin mahtuu sitten nuoruuden kaikkivoipaisuutta, juhlintaa ja merkkivaatteita.
Suosittelenko? Voin suositellakin - mutta kevein odotuksin. Paras syy ehkä olisi mennä katsomaan, että näkee "no minkälaisen elokuvan se Sofia Coppola on nyt tehnyt". Itselleni elokuva oli ehkä pienoinen pettymys mutta koska "Lost in Translation" on yksi elokuvamaailman lempilapsiani, niin ehkä odotukset olivat ylimitoitetut. Mukaan mahtuu toki kaunista kuvakerrontaa, tiiviitä tunnelmakohtauksia ja osittain vahvaa fiilistäkin mutta henkilöt ja heidän suhteensa tuntuvat jäävän ohuiksi ja pinnallisiksi.
Yhdentoista aikaan illalla seisoin ystäväni kanssa Nummelan bussiasemalla. Kesäilta oli lämmin ja valoisa. Neljä vuodenaikaa. Talvella tuohon aikaan ei yleensä jaksa kuin raahautua pesemään hampaat mutta kesän koitettua samaan aikaan käy elokuvissa ja tapaa ihmisiä. Neljä vuodenaikaa, totta tosiaan.
Totuus on aina tarua ihmeellisempää..

torstaina, kesäkuuta 13, 2013

Luin kirjan

Sain pitkästä aikaa kirjan käteeni. Se oli jo odottanut tovin lukemista mutta junamatka Turkuun ja takaisin aktivoi lukemaan. Kirja oli Piin elämä. Työkaverini keskustelivat siitä talvella ja suosittelivat, joten lainasin sen "viihdyttäväksi lukemiseksi." Kirjahan on julkaistu jo vuonna 2001 mutta onneksi tarinat ja tekstit eivät kärsi trendituulista.
Lukeminen teki hyvää. Vähän kuin olisi venytellyt pitkästä aikaa. Tai käyttänyt korvatippoina Kodin Putkimiestä.
Teksti tunkeutuu väksisinkin pään sisään. Sitä ei voi "vain lukea" vaan se käynnistyy ajattelunkin. Samaan aikaan teksti tuntuu. Naurattaa. Itkettää. Puistattaa. Saa toivomaan ja ajatuksen karkaamaan. Kuitenkin samaan aikaan ymmärtää lukevansa täysin keksittyä tarinaa käänteineen ja henkilöhahmoineen.
Piin elämän teksti on  paikoin nokkelaa ja tosiaan viihdyttävää. Vaikka kirjan takakansi paljastaa, että päähenkilö selviää, niin loppuun on silti saatu rakennettua ovela käänne, jonka tulkitseminen jää lukijalle. Tarina syleilee eri uskontoja, maalailee kuvia ihmisluonteesta, saa miettimään suhdettamme eläimiin ja vie toivon äärelle. Yann Martelin luomassa seikkailussa on vahvuutta ja rohkeutta. Kukapa ei sellaista välillä kaipaisi elämäänsä.


Linkkejä:
Katri 23 v. Turusta hieman pettyi kirjaan
Kaisa Saalasti taas rakastui siihen
Tarinasta/elokuvasta: pastori Timo Nisula täällä
Elokuva-arvio NYTissä

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...