Loma alkaa juhlinta

Voisin julistaa nyt oman lomakauteni alkaneeksi, vaikka tarkalleen ottaen ensimmäinen lomapäivä onkin vasta huomenna maanantaina. Loma alkaminen on otettu vastaan asiallisesti. Melkeinpä kolmipäiväisesti. Yksi amerikan vahvistuksista palasi iloksemme joukkoomme, ja niissä merkeissä kohottelimme kuohulasia torstaina. Perjantaina töiden jälkeen tulikin ex tempore -olo "että kyllähän sitä nyt loman kunniaksi pitää terassilla käväistä". Homma meinasikin käydä vaikeaksi kun muuten niin juhlivaiset ihmiset olivat linnouttautuneet työpaikoilleen, hankkiutuneet raskaaksi, halusivat urheilemaan(vaikkakin tulivat nähdyksi irtokarkkipussin kanssa makuunissa) tai kieltäytyivät vastaamasta mutta sitkeys palkittiin ja sekalainen seurakunta kokoontui Prahassa. Illan pääväri oli selkeästi musta. Jopa sininen t-paita kirkui värikkyyttään, ehkä Tuska-festareilta poikenneiden juhlaseurueiden keskeltä. Nälkäisinä pongahdimmekin Prahasta Bulevardin Namaskariin, jossa ruoka oli hyvää mutta palvelu hieman onnahtelevaa. Kohtuullisena oletusarvona voisi pitää, että henkilökunta puhuisi, joko suomea tai englantia, muuten kommunikointi saattaa siirtyä arpomisen puolelle.
Tämän jälkeen piipahdimme vielä Cubassa, jossa pitkästä aikaa kuulin henkilökunnan avoimesti aukovan päätään toisilleen. Ällistyttävää. Luulevatko baaripirkot että tiskin ansiosta asiakkaiden ja heidän välillään on ääntäeristävä lasiseinä? No, haaveilu ystävällisestä ja hymyilevästä palvelusta kariutuivat siihen..
Lauantai alkoikin sitten vähän hitaasti mutta kun Pride-tsekkarit Jude ja Mikkis pyysivät mukaan Kaivariin, ei ollut mitään syytä kieltäytyä. Singahtaminen fillarin selkään ja kohti kaupunkia. Kun mukaan liittyivät vielä Kuisma ja Etu-töölö, oli paketti kuta kuinkin siinä. Kaivarin jälkeen piti tarkistaa vielä Korjaamon tarjonta, sekä juhlatunnelmissa soittaa puolelle helsinkiä. Kiitos kaikille jotka vastasitte, ja kiitos myös teille jotka viisaasti ette vastanneeet.
Niin hyvässä kesäloma iskuun pääsi itse juhlijakin, että pyörä oli viisaasti pakko jättää niille sijoilleen ja käydä kotimatkaan askeltaen..
ps. Käy päivittämässä tietosi Pride työryhmän sanaselityksistä; mikä onkaan dyke, entä transihminen tai minkälainen on sateenkaariperhe?

Keskustassa fillarointia

Uusi päivittäinen pyöräilyreittini kulkee kaupungin läpi. Matkaan menee parisenkymmentä minuuttia, eli päivittäin 14 minuuttia enemmän kuin aikaisemmin. Kun tämän kertoo viidellä, ja sen neljällä, ja jakaa sen kuudellakymmenellä, ja kertoo sen yhdellätoista, saa suunnilleen sen ajan, jonka vuodessa kulutan enemmän aikaa työmatkaani. Tosin, mielelläni.
Ensimmäisenä aamuna olin haltioitunut näkymistä, ja olen edelleenkin. Vesi, taivas, valo ja vehreys saa maiseman näyttämän joka aamu erilaiselta. Reittini kulkee Linnanmäen ohi, Töölönlahden rantaa, Finlandia-talon ohi..Eduskuntatalon edestä ydinkeskustaan.
Hereillä pitää olla vaikka ajatus vähän harhaileekin, sillä hurjaa vauhtia lisääntyvä Kanadanhanhi on päättänyt, että ainut oikea oleskelupaikka aamuisin on vilkas pyörätie. Otus on myös sillä tavalla veikeä, että se ei anna pyöräilijöiden häiritä mielenrauhaansa. Bonussektorina kavereilla on parhaillaan, vielä poikaset, joten odotan vain sitä aamua kun pienet harmaat villakasat pyörivät hyrränä pinnojeni välissä..
kuvassa : Ms C:n ja omat pyöräilykengät torstailta.

Lisää aiheesta Nuevo Latino

Koska "aivan kaikki" puhuvat tästä juuri nyt - ja menin kyseistä ravintolaa myös mainostamaan heidän erinomaisten härkäpihviensä vuoksi - ja edelleen mainostaisin että ne olivat kaupungin parhaat koko pöytäseurueen mielestä(joista useimmat ovat syöneet muuallakin kuin Porin Rossossa jazzeista väsyneenä), niin laitetaanpa linkit näkyviin miten paikka on nyt saanut mainetta. Carnivore poimi asian esiin Digitodaysta.

Eerolaa uhataan oikeudella

Eläinrikasta alkukesää

Juhannus oli tänä vuonna hyvin eläinrikas. Osallisena olivat ainakin; mäyrä, rantakäärme, jaostollinen sorsia ja reippaasti ympäriinsä pomppinut orava sekä yksi kirjoihin uppoutunut norppa.

Olin menossa puuteroimaan nenääni kun vilkaisin muutaman metrin päähän, että "kenenkäs koira se sieltä tulla tepsuttaa", kunnes huomasin että koirahan oli..eeh...mäyrä. Koska en ollut aiemmin nähnyt luonnossa mäyrää, meni kaverin identifioimiseen hetkinen. Innostuneena olin menossa tekemään lähempää tuttavuutta kunnes pieni epäröinti ehti väliin. Mäyrä kun ei ole niitä pienempiä metsäneläjiä, vaan keskisuuri petoeläin. Ahman jälkeen suomessa suurin elävä näätäeläin. Kaveri ei myöskään ollut moksiskaan läsnäolostani. Odotin vähintäänkin patsasmaista pysähtymistä, tai edes pientä säikähdyksen poikasta mutta eiii, olin ilmeisen vaaraton tämän tuhisevan ruuan etsijän mielestä. Huokaisten peräännyin ja päätin luovuttaa kentän. Hämärästi muistelin kuulleeni, jotankin metsäneläinten taltta- tms. hampaista.
Vielä on matkaa siihen että videokameran kanssa konttailee pitkin kallionkoloja ja kuiskailee jännittyneenä, talviuniltaan heräävän emokarhun ilmestymistä odottaessa..

ps. kokeilepa ihan suorilta, montako automerkkiä muistat, ja mitkä ihan tavalliset automerkit saattavat jäädä listalta pois ja mitä kummallisuuksia taas muistuu mieleen.. (..jatkan tästä aiheesta seuraavaksi)

Mäyrä wikipediassa, josta myös kuva.

Mäyrä nähty! Vikkelät tassut

Kovaäänisiä naisia

Olen äänekäs nainen. Tiedän. Mutta usein muistan hiljentää volyymiä ja käyttäytyä perusluonteeni vastaisesti. Joskus taas saan asiasta huomautuksen, ja viimeistään silloin vaihdan ns. yleisesti hyväksytymmälle tasolle. Esim. peruskoulussa tätä joutui tekemään vain noin yhdeksisen vuotta.. Mutta kieltämättä, sopivassa seurassa, tai hiukankin kannustettuna, on volyymiä myös helppo säätää lujemmalle.
Eilen oli taas iloa kommunikoida sillä itselle normaalilla volyymillä. Kylään tuli toinen "ei niin-hiljaisesti" itseään julki tuova, jopa samalla temmolla itseään ilmaiseva ystävä. Jos naapurini puoli vuotta sitten oli häiriintynyt maalaamisesta, niin mietin illan kuluessa, että mahtaako talossamme nukkua kukaan, eikä edes alkoholilla ollut osuutta asiaan.
Ehkä meillä Varsinais-Suomessa ollaan äänekkäitä..? Ehkä meillä on siellä tilaa huudella ja tuoda ilmi itseämme vapautuneemmin..? Tai sitten se vain on kertakaikkisesti luonteenpiirre. Samaa piirrettähän on ollut myös Kurikasta kotoisin olevissa nuorissa naisissa.
Mutta olipas hauskaa. Onneksi ehdimme ottamaan vielä uusiksi ennen kuin ystävämme Ann-Mary(stipendiaattipariskunnan kauniimpi osapuoli) palaa takaisin ameriikkaan jatkamaan hikariopintojaan.

Olenko vielä puhelimessasi?

Olisi hauskaa tietää kuinka monen "vanhan tutun" puhelimesta oma numero vielä löytyy. Yhtä hauskaa olisi tietää millaisissa tunnelmissa numero on poistettu. Kuinka moni puhtaaksi pyyhkiminen on tapahtunut, kun henkilö ei muista kuka olin, kuinka moni deletointi taas sen vuoksi, että muistaa liiankin hyvin. - Onko joku poistanut numeroni vahingossa, tai vaikkapa alunperinkin tallentanut väärin. Vai voinko kenties unelmoida, ettei unelmieni prinssi vuosien takaa soita, koska hän todellakin hukkasi puhelimensa Provinssirockissa 2001.
Tämä ajatuksen poikanen kumpusi mielestä kun kävin läpi perinteistä "liittymä, puhelin ja sim-kortti" vaihtuu -leikittelyä. Minulla oli kaksi liittymää ja kaksi puhelinta. Nyt piti yhdistää ne yhdeksi puhelimeksi ja yhdeksi osoitekirjaksi. Toinen liittymistä oli ollut jo pitkään lähestulkoon poissa käytössä, ja tätä operaatiota tehdessä, löytyi muistista yllättäviä numeroita. Numeroita, jotka muistin aivan varmasti poistaneeni, ja numeroita, joita en muistanut koskaan olleenkaan.
Samalla tein puhelinmuistion suursiivousta. Jouduin miettimään mitä numeroita tarvitsisin, mitä numeroita en, miksi olin säästänyt jonkun ja olisiko sillä kuitenkaan niin väliä. Työnumerot ovat muistissa nopeuden ja helppouden vuoksi, lähiystävien numerot nyt varmasti ovat tallessa, ja jos jotakin numeroa ei ole pitkään aikaan tarvinnut, tuskin sitä enää tarvinneekaan.
Mutta tästä prosessista, ja osittain myös facebookissa tehdyn huomion vuoksi, jäin hetkeksi pyörittelemään ajatusta poistetuista numeroista. Olenko minä vielä jollekin olemassa nimenä ja numerona puhelimessa vaikkemme ole olleet vuosiin yhteydessä - ja olenko poistettu sellaisesta nimilistasta, jossa aivan varmasti luulisin olevani. Ehkäpä.
Facebookissa asia hoituu hauskasti. Koska kontakteja on niin monta, ei pysty itsekään päättelemään kuka on poistanut, eikä sillä ole väliäkään. Eilen kontakteja oli 202, tänään 201 jne. Minut on poistettu. En tiedä mistä syystä, enkä välitäkään, ja niin sen pitää ollakin. FB on vain sähköinen alusta hyvin kevyen yhteydenpidon verkottumiseen, mikä ei velvoita millään tavalla. Se on mahdollisuus, eikä sen pitäisi olla rasite.

Vähän kaikkea

Huh, tuntui kuin viikonloppu olisi alkanut torstaina, kun vietimme työporukassa yhteistä laatuaikaa läksiäisten merkeissä. Paikkana oli Latino Nuevo, ja jos mitään voi suositella, niin mestassa on kuulemma koko kaupungin paras härkäpihvi. Kaikki pöydän ympärillä olivat ehdottomasti samaa mieltä, ja kun yksi meistä tilasi niitä kaksi isompaa, sekä jälkiruuaksi yhden pienemmän, niin jopa kokki tuli paikalle tervehtimään laatua arvostavaa asiakasta.
Perjantaina näin pitkästä aikaa toista kummityttöäni ja piipahdin ystäväni Juden toimiston tupareissa. Arkkitehtitoimistohan oli muuttanut jo tammikuussa mutta ovathan eräätkin tuparit vielä pitämättä, niin mitä sitä muidenkaan muuttoja laskeskelemaan.
Lauantaina nukuin pois univelkojani, ja harvinaisesti pystyinkin nukkumaan yli yhdeksään. Viime aikoina vanha ärsyttävä tapa on heräänyt henkiin. Lauantaisin ja sunnuntaisin pitää herätä aina viimeistään kahdeksalta, ja viikolla taas voisi katsella käsittämättömiä unia ihan pidemmälle päivääkin. Mutta aamupäivän luksusta lisäsi vielä lukematon Suomen Kuvalehti, joka päivitti tietoni maailmanmenosta säädylliselle tasolle. Launtaina piti vielä kirmata Senaatintorille tihkusateeseen katsomaan Jyrki Haapalan&co:n esitystä, joka oli taas näkemisen arvoinen. Tosi, katsellessani jo sillekin torille siirtyneitä häirikkölokkeja, alan olla vahvasti niiden metsästyshaukkojen kannalla. Lokit ovat sikoja.
Sunnuntai menikin Varsinais-Suomi kiertueella. Kävin tervehtimässä isoäitiä ja samalla luin tietysti passari Laurilasta kertovat lehtijutut jotka norppaäiti oli säästänyt. Samalla tuli nähtyä Miina Äkkijyrkän Humppilaan viedyt upeat peltiset lehmäveistokset, sekä ajeltua läpi uskomaton määrä pikkuteitä. Samalla keikalla tuli nähtyä miltä kesäinen suomi näyttää Somerolla, Sammatissa, Kiikalassa, Suomusjärvellä ja Lohjalla.
Viikko alkaa uudessa työpaikassa. Elämme taas jännittäviä aikoja.

Nuevo Latinon NAISkokki

Ihana suomalainen mies!

Olen vaikuttunut! Kävin työpaikkani viereisessä olevassa kahvilassa ostamassa aamiaisleivän. Koko paikka oli täynnä aamuvirkkuja raksalaisia niinkuin monena muunakin aamuna. Panin merkille, että miehet ja naiset istuivat eri pöydissä.

Kun astuin ulos, toinen terassilla paikkaa hakeneista haalaripukuisista miehistä seisahtui, tuijotti hetkisen ja tervehti minua kohteliaasti ottamalla kypärän pois päästään ja kumartamalla! Ällistyneenä repesin lämpimään hyvmyyn (toivottavasti se ei näyttänyt idioottimaiselta virneeltä), ja ilahduin suuresti. Kuinka huomaavaista ja kohteliasta! Olen todella vaikuttunut.

Viimeksi herramies on tervehtinyt minua hattua nostamalla kahdeksan vuotta sitten. Kyllä, nämä asiat jäävät mieleen, ja on ihastuttavaa huomata, etteivät kauniit eleet ole sittenkään kuolleet.

Univelkaa ja taas unia

Alhaisesta hemoglobiinista intoutuneena ostin luontaistuotekaupasta hyvänkokoisen paketin vitamiineja ja omega-3:sta. Samalla aloitin uutteran raudan syönnin, ja juoksua ajatellen muistin myös täydentää magnesiumvarastot. Hyvin ironisesti tämän buustauksen jälkeen olen ollut superväsynyt, ja niinpä eilen raahauduin sänkyyn jo puoli yhdeksältä. Tämä on historiallista sillä pääsääntöisesti en saa päätä tyynyyn ennen puolta yötä, joka on minulle hieman liian myöhään, kun sitä punnitaan aamulla kellon soidessa. 

Ja mitä unia! Yhdessä vaiheessa kävelin pitkin asfaltoituja metsäteitä, kunnes tulin risteykseen minne oli jätetty mies ja vauva ambulanssibaareille. Jostain syystä ymmärsin että piti kävellä ohi ja vain salaa vilkuilla, että mikä siinä oli. Sen jälkeen tulikin yhtäkkiä kolme autoa jotka varastivat ambulanssipotilaat. Punainen lada, musta vanha volvo ja sininen auto, unessa en pystynyt tunnistamaan merkkiä. Tämän jälkeen jahdattiin puolestaan minua, ja jouduin pyytämään englanninkielisiltä turisteilta apua, että "pliiis help miii,  they are trying to murder meeeee". Jonka jälkeen olinkin jo amerikkalaisen lapsiperheen kotona, jotka olivat "hukanneet" lapsenvahtinsa ja pelkäsivät jäävänsä kiinni.. Tunnelma oli todella outo. 

Mutta, paras tulee tässä. Seuraavaksi olimmekin baarissa, jossa Ulla Tapaninen makasi puoliksi päälläni, ja tilitti kuinka hän ei ole aivan varma että onko hän kiinnostunut naisesta. Kovin ymmärtäväisesti suhtauduin häneen ja sanoinkin, ettei sitä tarvitse juuri nyt päättää. 

Sitten onneksi soikin puhelin, ja kunnallisvaaliehdokas Hanna Kopra soitti. Heräsin kiitollisena. Sovimme tapaamisen sunnuntaiksi. On mukava tehdä lähtipolitiikkaa kun yönsä on viettänyt kansainvälisissä ja perin hengenvaarallisissa atmosfääreissä.

Pohdintaa ja Kiinnitysongelmia

Eilen löysin itseni hieman yllättäen Ruoholahden rautakaupasta, ja kun siellä olin, muistin kylpyhuoneen ripustimet. Pyyhkeet kun on kylpyhuoneessa ilmeisesti hyvä ripustaa. Olin silmäillyt koukkuja jo aiemmin, ja todennut ettei suomessa noin nopeasti vilkaistuna ole kovinkaan erinomainen tarjonta kylpyhuoneen tarvikkeita. Vaihtoehdot ovat joko törkeän kallis tai tosi halpa, ja myös sen näköinen. Löysin kuitenkin ihan kelvolliset ja tarkoitukseen sopivat. En ole aivan varma miten ne on tarkoitus kiinnittää. Vielä.
Mutta vähän aikaa jopa mietin niiden ns. kivemman näköisten koukkujen vieressä. Innokkuuteni ei kuitenkaan riittänyt sadan euron wc-paperitelineen ostamiseen. Tai kuudenkympin koukkujen. Ymmärrän, että niitä ei vaihdeta joka viikko, tai edes vuodenaikojen vaihtuessa mutta silti. Tiedän, sitä kutsutaan sisustamiseksi. Eikä kylppäriin tarvitse vetäistä sitä viiden euron muovista koukkusarjaa mutta ei siitä nyt välttämättä tarvitse maksaa sataakaan euroa että saa pyyheliinansa roikkumaan seinästä.

Ajattelitko sä jättää sun pyörän koko päiväksi siihen?

Ihmisten väliset yllättävät kohtaamiset ovat niin mahtavia. Niistä saa aina hyvän buustin hetkeksi. Riippuen aiheesta, buusti voi olla positiivinen - tai jotain muuta. Tänään nauratti.

Hurautin Dirtillä(lausutaan dörtti) kuvauskorut kainalossa yhteistyökumppanin pihaan, ja kun laitoin pyörääni lukkoon, ja huomaavaisesti siirsin sen vielä pois kulkureitiltä, lähellä roikkuva valkokaulustupakoitsija tunsi asiakseen puuttua maanantaiaamuuni.

"Ajattelitko sä jättää sen koko päiväksi siihen?" kysyi viimeisiä henkosiaan tutin korvikkeestaan vedellyt valkokaulus it-kaveri. Katsoin tyyppiä rauhallisen ystävällisesti, ja artikuloin selkeän huolellisesi, että en. Tästä seurasi muutaman sekunnin hiljaisuus. Katsoin häntä odottavasti. "Eikö tuolla sisäpihalla ole pyörille paikkoja?" valkopaitainen rööki-ihme jatkaa. "En tiedä" vastaan ja odotan kuinka kauan tämä hedelmällinen keskustelu jatkuu. Koska kaveri  aloitti hyvin henkilökohtaisen kyselyn, ja ilmeisesti yritti ajaa sillä jopa jotain takaa, odotin jopa n kiinnostuneena että miten hän aikoi hoitaa homman loppuun. Ei kovinkaan tehokkaaasti.  Hänen viimeinen yrityksensä oli: " Niin, eikö tuolla sisäpihalla ole sellaisia pyörätelineitä?" Olisin voinut vastata että "näytänkö mä tän taloyhtiön huoltomieheltä tai selvänäkijältä mutta hymyilin ja katsoin häntä edelleen rauhallisesti suoraan silmiin ja vastasin, etten todellakaan tiedä".  Koska tämän jälkeen pyöräpoliisilla ei ollut enää mitään sanottavaa, jatkoin matkaani. En jaksanut jäädä ehdottelemaan hänelle että tarkoittiko hän että " minun olisi syytä vielä pyöräni pois hänen tupakkakolosensa läheltä jonnekin muualle" mutta ajattelin, että onpa sääli ettei aikuinen mies ei saa sanaa suustaan, vaikka alku oli todella lupaava.

Rakennuksesta pois tullessani kolleegani kanssa varmistin vielä että oliko pyöräni tiellä vai ei. Ei ollut. Ei keskellä kenenkään tupakkanurkkaustan, ei edes ärsyttävästi osittain tiellä,  eikä millään tavalla ohi tai läpikulkevien reitillä.

 Neuvoksi kyselijälle voisin ehdottaa, että jos on jotain sanottavaa, sano se heti ja suoraan,  mutta älä ala esittelemään 10 kysymyksen patteristoa. Minäkin olen ollut usein, hyvin usein,  suvaitsevainen tupakoitsijoita kohtaan, enkä ole kysellyt että onko joku ajatellut vetää röökiä minun lähelläni koko loppuelämänsä. Tosin minulla olisi myös ehdotus jatkotoimenpiteistä valmiina.  Mutta episodi jäi kuitenkin hymyilyttämään. Saatoin olla  viestinnällisesti hiukan vaikeasti tavoitettava tuona hetkenä, ja ehkä kyselijä halusi olla avuksi. Aloitus oli loistava ja lupaava. "Ajattelitko sä jättää sun pyörän koko päiväksi siihen?"

enemmän arvostettu

minusta ei tullut runoilijalle muusaa
ei maajussille morsianta
ei johtajalle silittäjää
ei saanut minusta diplomaatti edustajaa

tuli jotain enemmän - ystävä naapurin koiralle

Onnea uudelle puheenjohtajalle!

Olen tyytyväinen. En kiellä, ettenkö olisi voinut itse valita toisin mutta nyt on äänestetty, ja eniten ääniä saanut on voittanut. On hienoa, että  SDP:n johtajaksi nousee tuore, sivistyksen voimaan uskova, nuori nainen. Urpilainen ei ole ollut pelkästään nuoremman polven ja naisten johtajaehdokas. Tukea on tullut myös "kaiken nähneiltä" konkareilta. Ikä ja sukupuoli eivät saa olla valinnoissa määräävät tekijät. Eivät myöskään este. 

Muutosta eniten janoavielle tämä on vastaus rukouksiin. Jos on aiemmin valitettu demarien olevan seisahtunut, ukkoontunut eläkeläispuolue, on nyt mahdollisuus näyttää mihin parhaimmillaan puoluejohdon uusimisella ja uusiutumisella voidaan päästä, etenkin jos kenttä, sekä puolueen muu johto tekee parhaansa yhteisten tavoitteiden eteen.

Kaikki kortit ovat kädessä.

Huippuvahvistusta Loimaalle

Jatketaan urheiluteemalla, ja tuuletaan jo valmiiksi kotimaan lentopallon ensi kautta. Siltä rintamalta kuuluu saviseudulta pelkkää hyvää, sillä Loimaan Hurrikaanit ovat saamassa riveihinsä todellista tähtiainesta. Passari Petteri Laurila on tuomassa Loimaalle maailmanluokan johtajuutta ja kokemusta. Laurila on mm. ainut suomalainen miespelaaja joka on voittanut maailman kovimman lentopalloliigan, Italian A1 -liigan, Modenan joukkueessa.

Kovatasoisen Petteri Laurilan(192 maaottelua) siirtyminen Loimaalle tuo varmasti kaivattua vahvuutta Hurrikaanien peliin mutta se mikä ilahduttaa ainakin yhtä paljon, on  syksyllä tiedossa oleva yhtä kovatasoinen kannustusretki Loimaalle. Riveissä nähtäneen mm. Minkki P:tä, Nora I:tä ja J. Laurilaa.

Laurilan perheessä muuten ei voittaminen ole kasaantunut vain toiselle osapuolelle. Viime viikonloppuna Laurilan vaimo voitti kovatasoisen Karvakroketin mestaruuden Kaivopuistossa. Kisassa käytiin vaihtelevatempoiset alkukarsinnat, joista finaaliin kevyesti selvinnyt Rva Laurila vei voiton vielä loukkaantumatta, joka kyseisenä päivänä oli enemmänkin poikkeus kuin sääntö. 

Luvassa on kiinnostava lentopallokausi ja todellinen huippuretki kotiseudulle elonkorjuun jälkeen. Tämä blogi tulee seuraamaan tiiviisti sekä Hurrikaanien että Passari Laurilan ensi kauden menestystä.

Ja kuinkas sitten kävikään

Kyllä ihmisen pää on mahtava kapistus! Voi vaan päättää asioita, ja sitten kroppa tulee perässä. Toisaalta, kroppa voi suorituksen välissä yrittää horjuttaa päätöstä, mutta jos pää ei kuuntele, joutuu loppuosa vain seuraamaan. Aivan kertakaikkisen hieno yhdistelmä. Tämän hienon yhdistelmän ansiosta lenkkeilin tänään Vallilasta Mankkaalle superhyvällä mielellä. Välillä jopa riehakkaalla, koska mielestäni olin niin kingi suunnistaessani vailinaisen kartan kanssa. Mutta loppuvaiheessa kun paukut olivat jo vähän vähemmässä, olisi saattanut olla ihan kätevää suunnistaa ihan oikeankin oppaan kanssa.
Mutta siis hyvänen aika. Nyt olen aivan itse ja omatoimisesti tutustunut Espooseen. Ensimmäistä kertaa hyvin konkreettisesti aloin ymmärtämään missä on Tapiola, Otaniemi ja missä on Mankkaa.

Ja muutenkin. Teki hyvää lähteä pitkälle lenkille, pitkästä aikaa. Etenkin kun edellinen lenkki oli ollut niin takkuista, ja jos tässä yrittää syksyyn mennessä kehittyä, ei se tule muuta kuin rutistamalla.
Olen myös sosiaalinen juoksija. Kaksi tuntia kuluu itselläni huomattavasti nopeammin kuulumisia vaihdellessa kuin pelkkiä maisemia tuijotellessa. Kaiken lisäksi olen erittäin hyvä kuuntelija juostessa. Joskus se saattaa johtua siitä, että vauhti vain on niin kova etten itse pysty tuottamaan mitään.
Tänään fiiliskin oli rento. Vaikka tiesin että perille on päästävä, ja mielellään kerralla melko oikeaa reittiä, ei napannut sulakkeeseen, vaikka välillä joutui hieman arpomaan. Nyt kun monet näkymät olivat uusia, sekin oli viihdyttävää. Olen kyllä kateellinen niille jotka pystyvät lenkeillä tyhjentämään päänsä ja kokevat juoksun jollakin tavalla terapeuttisena. Valitettavasti itse ehdin ajattelemaan vaikka mitä, ja vieläpä moneen kertaan juostessani, eikä sitä tyhjää hetkeä tunnu tulevan.
Tänään meni putkeen myös valmistautuminen. Siis niiltä osin kun sitä hätäisen päätöksen jälkeen pystyy tekemään. Onnistuin löytämään siis täyden patterin. Sen olen sentään oppinut että pidemmälle lenkille on turha lähteä ilman vettä, bussirahaa, ja mp3:sta. Viimeksi mainittua on turha ottaa mukaan vajaalla patterilla. Mikään ei pysäytä paremmin tunnelmaa kuin kohtuullisen hyvin sujuvan juoksun keskellä totaalinen musastoppi. Alappa siinä sitten nostaa tunnelmaa hyräilemällä Maaritin Jäätelökesää..

Kiitokset terassinrakentajille että kutsuitte jätskille. Olisin kyllä mielelläni ollut enemmän hyödyksi mutta nähdessäni rakennusvaiheen, ymmärsin tarjonta ei ihan vastannut kysyntää. Mutta aivan loistava juoksukohde olitte -Tämä pelasti viikkoni!

kuvat: 1. kylttirykelmän kohdalla en ollut yhtään varma mihin suuntaan pitää
2. söpö sorsapoikue(jonka joku varmaan pullaruokkii pilalle) takatöölössä
3. kohti kuusisaarta
4. vaikuttavan näköinen terassipohja
5. aurinko suorastaan säteili toivottaessaan minut tervetulleeksi espooseen

Juosten jätskille

Etukäteen asioista kertominen on hauskaa jo siitäkin syystä, ettei asiaa voi enää sen jälkeen perua. Ajatuksena oli tänään illalla mennä talkooavuksi Mankkaalle blogi-kotiin mutta koska superahkerat olivat jo ehtineet saamaan kaiken valmiiksi, henkinen valmistautuminen meni vähän hukkaan. (siis se pähkäily: "rannalle vai avuksi, rannalle vai avuksi..."). Tästä innostuneena päätin palkita itseni kunnon lenkillä, ja koska Nora ystävällisesti lupasi palkinnoksi jätskiä, jos juoksisin heille, pienellä aivokapasiteetillani innostuin että "onpa hyvä idea". Siitä huolimatta ettei minulle ole vielä aavistuskaan miten sinne jäätelön äärelle löytää..  Mutta jos Minkki P on viimeksi juossut hampurilaisen kanssa aamuyöstä, on vain kohtuullista jatkaa teemaa ja juosta jonkun herkun vuoksi..eikun luokse..eikun.. no joka tapauksessa.

Eipä tässä muuta kuin espoonkartta-printit takataskuun, juomapulloa täyteen ja suunnistamaan.

Sitä vain tosin vielä vähän pohdin,  että kun yhdessä kartassa seurataan Turun väylää, ja toisessa juostaan Lehtisaaren läpi, niin koita siinä sitten muodostaa yhtenäistä kokonaiskuvaa.

Heboglobiinin - ja haaste

Olkoot tämän päivän hetkellisen pohdinnan aiheena hemoglobiini. Hemoglobiini on siis rautaa sisältävä valkuaisaine, joka on punasoluissa. Se huolehtii hapen kuljetuksesta elimistössämme. Tärkeä hivenaine siis.
Tänään sain aikaiseksi kammeta itseni Yrjönkadun verenluovutuspisteeseen. Radiosta on tullut paljon mainoksia, jossa kannustetaan verenluovutukseen näin kesän alla.
Mutta miten kävikään - hemoglobiinini oli laskenut alle luovutusrajan. Ennenkuulumatonta.
Aikuisilla naisilla normaali hemoglobiini on noin 117–155 g/l, miehillä 134–167 g/l .
Verta voi luovuttaa, jos hemoglobiiniarvo on naisilla 125-175 g/l ja miehillä 135-195 g/l.
Nämä rajat siksi, koska hemoglobiiniarvo laskee verenluovutuksessa noin 10 g/l.
Sain vain ystävällisen kehotuksen mennä ottamaan kahvia ja tulla kolmen(!) kuukauden kuluttua uudelleen. Mielestäni se on melko pitkä karenssi, vaikken edes luovuttanut. Mitä jos hemoglobiinini on aivan normaali jo ensi kuussa. Joku voisi tarvita sitäkin verta kesän tiimellyksessä.
Tarinoita tarvitsijoista!

En yleensä harrasta blogihaasteita - mutta nyt haastan kaikki tutut bloggarit luovuttamaan verta, ja haastamaan kaksi muuta bloggaajaa samaan, ja raportoimaan kokemuksestaan blogissaan.

Potkukelkalla junaradalla

Tänä aamuna tuntui että olisi noussut haudan pohjalta. Typeryyksissäni tein tutun "ensin kello soimaan tuntia liian aikaisin, jotta voi taas laittaa sen uudestaan soimaan tunnin päästä" viritelmän, ja se viimeinen nukuttu tuntihan ei koskaan ole mikään virkistyksen ilmentymä.

Yö meni potkukelkkaa junaradalla ajaessa ja rikollisia paetessa. Nykyään ei saa olla rauhassa edes unissaan. Mutta lujaa se kulki. Potkukelkka. Sininen. Ymmärsin sentään unessa ajatella että "en ole ajatellutkaan, että junasta tulee näin valtava imu".  Nyt tiedän.

ps. jouluun on vielä 204 yötä. 

Pulssimittari kovilla

Tuntuu että joka maanantai on uusi mahdollisuus aloittamiseen. Tänään oli taas uusi mahdollisuus tehokkaan lenkkeilyn aloittamiseen. (kyllä, taas tämä sama vanha aihe) Olen varmastikin jo "aloittanut" kymmenen kertaa tänä vuonna, ja tätä tahtia se pysyykin pelkkänä aloitteluna.
Irvistelen sisäisesti kun luon kolumneja juoksemisen ilosta. Pitäisi lopettaa lukeminen. Siis siitä kun tossut etenvät kuin itsestään ja kirjoittajasta tuntuu siltä kuin liitäisi pasaati tuulen lailla. Pahimmillaan kolumnisti vielä hehkuttaa miten vaan voisi jatkaa jatkaa juoksemista maailman ääriin. Minusta ei ole vielä koskaan tuntunut että juoksulenkillä, tossut menisivät eteen päin itsestään. Vaikkakin monta kertaa olen saanut kyllä yrittää kaikkeni, etteivät ne tekisi u-käännöstä kotiin itsessään.
Tänään oli siis taas yksi aloituspäivistä. Koska viikonloppu meni täysin lekkeriksi, ei harjoitus kilometrejä ole alla. Oikeastaan pelleilyksi meni jo koko viime viikkokin keskiviikosta lähtien, niin olisi pitänyt jo järjellä tajuta, ettei tänään ainakaan aropupuna kirmailtaisi.
Lähtö oli vaisu. Pulssi nousi jo ennen ensimmäisiä liikennevaloja ja loppu sujui samaa rataa. Juoksu ei vain maistunut. Pätkääkään. Alamäet menivät vähän iloisemmin, koska se vain nopeutti kotiin pääsyä mutta joku on koskaan, ikinä, milloinkaan miettinyt, että tuntuuko jostakin muusta juokseminen vastenmieliseltä; niin KYLLÄ. Erittäin, ja vieläpä usein.
Mutta nyt ovat siis myös jalat kipeät. Mietin miten se on mahdollista vaikken edes ole tehnyt mitään. Sen jälkeen muistinkin perjantaiset iloiset tanssahduskoreografiat, joiden häivähdyksenomaisesti pelkään jatkuneen lauantaina, eikä eilinen flamencon kahden tunnin settikään ollut sitä kevyintä. Lopputuloksena jalat ovat nyt kunnon tönkkösuolatut muikut. Vai mikäköhän kala olisi oikeampi vertaus; kilohailit. (pitipä mennä interwebistä katsomaan miltä ko. fisukka näyttää)
Ja juuri kun taas luulin kuulleeni ja nähneeni tänään kaiken, alkoi Jimiltä "Kahjot ninjat" ohjelma. Kyllä jännitti kumpi tytöistä voittaisi Miyke vai Tanaka..

Flamenco-sunnuntai

Terveisiä tiiviiltä hyppäykseltä flamencon maailmaan! Oli ollut pari kertaa puhetta porukan kanssa siitä miten hauskaa olisi välillä mennä vaikka jollekin tanssitunnille yhdessä. Yleensähän tuon tapaisia juttuja tulee tehtyä vain jonkun polttaripäivänä. No, yhteistä kokemusta tästä ei tullut mutta olipa upea kokemus kuitenkin. Kun sain metsästettyä opettajan, ja päivä, aika sekä sali oli varattu, hupeni osanotto. Ja niin kuin aina, tulivat peruutukset vasta samana päivänä. Onneksi en ollut varannut yhteistä pienlentokoneajelua, siihen olisi budjetti jo kaatunutkin.
Mutta kiitos niille kahdelle sankarille jotka tulivat paikalle. Myös opettaja oli hämmentyneen iloinen siitä että hänen kokeilukerrallaan oli miesvoittoinen osanotto.
Eikä aika ja kokemus mennyt hukaan. Äärettömän kiinnostavaa mutta vaikeaa. Kaksi tuntia meni nopeasti. Kävi todella hyvä tuuri. Saimme opettajaksi Maija Lepistön, joka yleensä asuu espanjassa mutta on välillä myös suomessa. Ja koska hänellä ei ollut sunnuntai-iltana parempaakaan tekemistä, hän piti kahden tunnin opetuksen meille kolmelle. Taputuksia,
potkuja, vahvoja käsiliikkeitä, hienompia ranneliikkeitä, rytmin vaihdoksia. Teorialla höystettynä. Kertakaikkisen hyvä tapa viettää pari tuntia aikaa sunnuntai-iltana, ja kokea jotain uutta ja erilaista.

Helsingin Flamenco yhdistys ry.

Baila baila no erikoistunut flamencoon ja salsaan. Ja myös Blue Flamingossa on myös tiiviskursseja!
Alan leffalikkejä voi tsekata esim. täältä