Sovittu tasapeli

Täytyy sanoa, että en muista koska meidän perheessä olisi sovittu tasapeliä, tai yleensäkään yhtään mitään. Mutta tämä ihme tapahtui lauantaina.
Isäpuoli ja äiti-norppa lähtivät viikonloppuajelulle, ja noutivat minut Forssasta. (näittehän Nyt-liitteessä otsikon; Tarzankin mykistyy Forssassa?no se on ihan totta) Tulin bussista väsyneenä ja kalpeana. Kahteen mennessä olin vetänyt vain yhden pienen ananastölkin, enkä uskaltanut juoda edes vettä. Isäpuolta nauratti. Sillä kertaa ei edes tuntunut säälittävältä kammeta itseään aikuisena vanhempiensa auton takapenkille. Odotin vain, että päivä olisi ohi, ja pyysin laittamaan lämmityslaitetteeseen hieman hönkää.
Kun pääsimme perille marssimme ensimmäiseksi punnitukseen. Isäpuoli oli tavoitteessaan. Pari kiloa ylikin. Astuin reippaasti vaa`alle, ja voi video, enemmän kuin Helsingissä! Sanoin v-sanan. Vaikka äiti oli paikalla. Menin istumaan sohvalle ja olin hiljaa.
Olin omasta mielestäni yrittänyt tosissani ja onnistunut. Vaikken ollut vetänyt hommaa ihan äärimmilleen niin olin ollut systemaattinen. Mutta eiiiiii, jostain kumman syystä ihmisen paino lisääntyy kilon verran Varsinais-Suomeen siirtyessä. Ymmärsin, että vaikka menisin saunaan 8 tunniksi, niin se ei välttämättä takaisi lopputulosta. Olin hiljaa. Yhtäkkiä isäpuoli ehdotti, että sovitaanko, että tuli tasapeli. Olin hiljaa. Meillähän ei vetoja sovita. Toisaalta, oli vielä päivä aikaa.
Isäpuoli ehdotti asiaa uudelleen "Hei sovitaanko, että tuli tasapeli?" Ehdotus oli kuitenkin sadan euron arvoinen, niin nielin ylpeyteni, joka on tullut elämän varrella jo muutenkin tähän mennessä suhteettoman kalliiksi, kaikin tavoin, ja suostuin. Sen jälkeen juhlimme typerän vedon päättymistä jaffakeksein. Yksi paketti oli isäpuolen kädessä, yksi paketti minun kädessäni. Maistui hyvältä.
Söin viisi jaffakeksiä ja menin juomaan kaksi lasia vettä. Sen jälkeen piti nukkua tunnin päiväunet. Jaffakeksit ja vesi vatsassa tuntuivat taivaallisilta, elämä oli taas elämisen arvoista.

Viikon varrelta

Viikko on taas ollut erikoinen. Se alkoi musikaalilla, jatkui iltakeikkana Talvipuutarhaan vanhanajan seuraleikkejä leikitämään(aikuisille). Keskiviikkona tuli vihdoin päivitettyä tossutilanne muttei juostua niillä. Ja eilen löysin itseni iltakeikalta tennispalatsilta 20-luvun vaatteissa sulka päässä. Työviikko huipentui vielä kahviin Minkki P:n ja Prepen kanssa. En kyllä muista milloin olisin kieltäytynyt niin ihastuttavassa seurassa kuohuviinistä mutta sunnuntain punnitus painaa niskassa. En kyllä pysty tiivistämään polveilevaa keskustelua. Ainakin viisi omaa juttuani jäi kesken, ja viisi muuta jäi kertomatta koska ei ehtinyt tai muistanut. Mutta tämän kohdan muistan; mitä eräällekin miehelle on opetettu peruskoulussa; "kundit on viisaampia kuin tytöt". Tämän on opettanut kuudennella luokalla naispuolinen opettaja. Koittakaa tytöt sitten mennä naimisiin ja elää naisten opettamien miesten kanssa tasa-arvoisina..

Olen saukko

Hannalta tuli linkki Hesarin "Mikä eläin olen"-linkkiin.
Minä olen saukko. Nooh, mikäs siinä - leikkisä erakko, joka sietää ihmisiä kunhan ne eivät häiritse.

Saukko

• Lutra lutra
• Pituus: 50 - 100 cm, häntä 26 - 55 cm
• Paino: 3 - 15 kg
• Elinikä: 10 vuotta

Olet saukko! Et ota elämää turhan vakavasti ja leikkisyytesi huvittaa ja riemastuttaa muita. Sinua ei myöskään saa pysymään pitkää aikaa aloillasi, vaan olet mieluusti aina menossa.

Tylppäpäinen saukko on sopeutunut täydellisesti vesielämään. Sen ruumis on virtaviivainen, turkki vedenpitävä ja varpaiden välissä on uimaräpylät. Saukon uimanopeus on 10 - 12 kilometriä tunnissa.

Saukon pääravintoa ovat kalat, mutta se napostelee myös rapuja, sammakoita, kotiloita ja hyönteisiä. Elämäntapana saukolla on jatkuva erakkomainen kiertely laajoilla alueilla. Saukko on arka ja varovainen, mutta se tottuu ihmiseen, jollei sitä häiritä. Kesyyntynyt saukko on kekseliäs, ja se oppii nopeasti avaamaan vesihanan tai jääkaapin.

Saukko on hyvin leikkisä eläin. Sillä on muun muassa tapana lasketella mäkeä tai työntää itseään eteenpäin mahallaan maaten, ilmeisesti energiaa säästääkseen. Kuitenkin lumen peittämien rantapenkkojen jäljistä voi havaita, että saukko on kiivennyt uudelleen penkalle ja laskenut alas vain huvitellakseen.

Saukko voi ainoana pohjoismaisena petoeläimenä saada poikasia kaikkina vuodenaikoina, ja pariskunta viettää parittelua edeltävän viikon leikkien, kirmaten ja toisilleen sirkuttaen. Poikasia syntyy yhdestä kolmeen.

Tossut ja tsemppiä

Sain vihdoin haettua itselleni uudet tossut. Seuraava puolikas lähestyy, ja vanhoissa on jo reiän alku. Tai ehkä ei enää niin alkukaan. Alennustossuja lähdettiin hakemaan, ne löydettiinkin mutta ei ihan niin alhaista kuin olisi toivottu. Tossuissa on kyllä myös se juttu, että ne muutaman kympin edullisemmat saattavat siellä jossain kriittisessä ylämäessä kilahduttaa huomattavasti enemmän kuin säästö minkä olisi väkisin halunnut. Edelliset tossut kestivät 2,5 vuotta, ja on niillä sitten juostukin. Joten hyvät, että löytyi suhteellisen pienellä hakemisella, ja sellaset mitkä oikeasti tuntui hyviltä.
Sitäpaitsi, mikä ihmeen "seuraava puolikas", ihan niin kuin tässä niitä oltaisiin juostu enemmänkin. Länsiväylän jälkeen on ollut yksi pidempi juoksulenkki, eikä sekään ollut lähelläkään puolikasta. Asiantuntija itä-helsingistä muuten jaksoi huomauttaa ettei "kukaan enää juokse puolikkaita" olin samaa mieltä kunnes kuulin, että arvostelija itse on ollut mittaamaansa aikaa maratonilla. Siis maratonithan ovat aivan yhtä nähty. Ultraa tai triatlonia sen olla pitää!
Mutta kuten niin monta kertaa aiemminkin, itselleni on aivan sama kuinka paljon tai vähän muut juoksevat tai eivät juokse.
Mutta. Tossumyyjien asiantuntemus jaksaa hämmästyttää. Joku tietää malleista paljon, osaa(ja jaksaa)kysyä sekä suositella. Jaksaa ehdottaa kokoja ja kokeilee itsekin tossun päästä että onko liian pienet vai ei. Sitten on näitä "täs ois nyt nää" ja "ei tää pronaatiotuki kai haittaa" -tyyppejä. Ero oli taas kuin yöllä ja päivällä. Hämmästyttävää vielä "yleisliike Intersportissa" sai parempaa palvelua kuin 4runnersissa, ja olisi tietysti voinut kuvitella olla toisinkin päin.
Ja sitten tsempistä. Viikko on puolessa ja punnitus lähestyy. Kilo on vielä jäljellä, tosin niin on vielä kolme kokonaista päivääkin. En ole edes huolissani. Ruokavalio on vichyä, lounaaksi ateriakorvikekeitto, omenaa tai ananasta välipalaksi sekä muutamia kupillisia kahvia. Illalla kotona on tavallista laimeampaa itse tehtyä kaalikeittoa ja lisää vichyä. Tänään tosin teki sairaasti mieli haukata pala jälkiuunileivästä. En haukannut. Kahvista olen jopa miettinyt luopuvani huomisen jälkeen..
Vedon toisen osapuolen kanssa psykologinen taistelu on myös käynnissä. Kännykällä lähetetään väärennettyjä vaakatuloksia tai suklaarasiakuvia. Äidin kännykästä lähetetyistä tekstareista puhumattakaan..

12-vuotiaiden bikinirajaus

What the wok?! -taas. Tämä oli mennyt minulta kokonaan ohi, jatkan aiheesta vielä mutta koska Hanna laittoi tiivistelmän tuolle toiselle forumille, jatketaan sitä täälläkin.

"Entistä nuoremmille tytöille tehdään bikinirajan karvanpoistoja ulkomaisissa kauneushoitoloissa. Yhdysvalloissa 10–12-vuotiaiden tyttöjen bikinirajaukset lisääntyvät nopeasti ja Ruotsissakin rajauksen saa jo 12-vuotiaana."

Siis mitä he***ttiä? On sitten 12, 32 tai 42, koko turhapäiväisen touhun pitäisi puhututtaa. Itseasiassa koko bikinikulttuurin pitäisi puhututtaa. Samoin kuin missikisojen, ja sen että kaikki nuoret laulajatähdet hyväilevät itseään musiikkivideoissa rinnat tyrkyllä minimaalisessa roiskeläpässä. Esikuvina ja unelmien kohteina.

Kauhee vosu se Rebecca

Maanantai päättyi kulttuuriin. Oli taas luksusta päästä teatteriin. Koskaan ei tiedä tykkääkö vai eikö tykkää, ja jos tykkää niin kuinka kauan, ja kenestä. Rebeccassa saattoi tykätä monesta, ja ihan pidempäänkin.
Esityksessä oli yksi ihan kauhea vosu, yksi tosi pelottava ja kylmä harppu, sitten yksi lässynlässyn enkeli, joka tosin vähän terästäyty loppua kohden. Niin ja yksi äänekäs tantta, joka oli kyllä ihan sairaan hauska. Sitten siinä oli yksi sekaisin oleva mutta varakas mies, yksi vähä-älyinen mies, yksi kiintiöhomo ja erityismaininta orkesterille, joka aina tungetaan sinne monttuun. Mutta vosun entinen taloudenhoitajatar oli kyllä aika pelottava ja siisti akka.
Hyviä laulajia, ja kiinnostavaa musaa. Dramaattista tunnelmaa ja myös teatterimaista jännitystä.
Niin ja ne roihuavat lavasteet bonussektorina.
Tästähän tuli nyt ihan samanlainen kun teatterin sivuilla oleva tiivistelmä..

Kaupunkimme päättäjät

Perjantailta jäi hyvä lause(se ainut) kaikumaan päähän.. " ..sit sä joudut myös olemaan vastuussa, jos jonkun päähän tippuu jääpuikko !"... aihe liittyi siihen jos menee taloyhtiön hallitukseen, joutuu olemaan asioista vastuussa.
Se on totta. Jos on päättämässä asioista, päätöksistään joutuu olemaan vastuussa. Mutta eikö se ole joka paikassa niin. Eikö päivittäin töissä, ja vapaa-ajallakin joudu, tai saa olla, omista päätöksistään vastuussa.
Tämä liittyy myös tuleviin kuntavaaleihin. Pääsee ja joutuu päättämään. Saa ja pitää osallistua. Pääsee osallistumaan oman kaupunkinsa asioihin. Kun kaikki vaan valittavat millaisia päättäjät ovat, niin en ymmärrä miksei niistä asioista mennä sitten itse päättämään. Paitsi, että kun niistä päätöksistä tosiaan pitää olla vastuussa, siihen työhön menee ihan hemmetisti aikaa, ja joutuu näkemään vielä vaivaakin sen eteen että saa/joutuu olemaan päättämässä. Miksei meillä ole enemmän uusia, viisaita päättäjiä?
Taustalla oli jossain vaiheessa ajatus myös omasta ehdokkuudesta, ja myönnän rehellisesti että "olisi pitänyt" mutta viime talven rankkuus osittain sai painamaan jarrua. Haluan nähdä miten tämän vuoden loppu sujuu ilman uusia jättiponnistuksia. Uusi työ saattanee riittää tähän syksyyn. Silti oma laiskuus hieman harmittaa. Toisaalta, vaalityö Helsingin alueella vaatii ison ponnistuksen ja paljon porukkaa avuksi, enkä ole aivan varma kuinka moni tuttavistani tulisi jakamaan Vallilaan Loimaannorppa flyereita..
Se ei tarkoita silti, ettenkö aio olla vaalityössä mukana. Eheii, kyllähän sitä pitää olla silti jelppimässä muita, jotta pysyy joku järki yhteisissä asioissa päättämisessä. Tänä vuonna olen vahvasti mukana Hannan Kopran kamppiksessa. Kyllä, Hanna on ehdokkaana!
51 päivää kuntavaaleihin -
www.kuntavaalit.fi
Sain muuten vihdoin kokeltua bloggerin äänestysominaisuutta, joten äänestämistä voi jo kokeilla lämmittelyksi näillä sivuilla.

Yö ilman taidetta

Taiteiden yö jäi tänä vuonna väliin. Osasyynä oli edellisillan ylläripylläri, joka verotti energiaa. Hyvä näin. Ihan rehelliessti tunnustettuna, en nähnyt itseäni Senaatintorilla seisomassa kuuntelemassa Paula Koivuniemeä ja Jussi Raittista. En myöskään täysinäisissä kirjakaupoissa tai tungoksessa Töölönlahdella. Tuli olo, että käyn katsomassa taidetta "joku ihan tavallinen ilta". Siinä on Taiteiden Yötä tarpeeksi. Joskus elämykset ovat suurempia ilman valmiiksi ladattuja odotuksia. Suurtapahtumat nostavat pintaan välilä vastarintaliikkeen.
Taiteiden Yö jäi grillaukseksi kotipihalla. Miellyttävää. Pihan käyttäminen on jäänyt häpeällisen vähiin. Eipä silti, eivät tämän kesän illat ja yöt nyt mitään extra-houkutelevia ulkoruokailuun ole olleet. Tulevan viikon rutistus mielessä grilliin eksyi vain paprikaa(28kcal/ 100 g) ja soijanakkeja(244kcal/ 100 g) maissin(112kcal/ 100 g) kera. Totta kai sekin oli liikaa. Etenkin kun ateriaa piti juhlistaa parilla lasillisella hyvää valkoviiniä( 78kcal/ 100 g). Mutta vaikka veto on veto, ja olen kyseistä projektia itkenyt tälläkin foorumilla, niin rajansa kaikella. Perjantai-iltana en syö Neljän Viljan puuroa kotipihallani.
Lisäväriä toivat myös suoraan golfkentältä saapuneet vieraat. Ruutuhousut pistettiin merkille, samoin jutut, joissa taas paljon tarpeetonta informaatiota välittyi. On hauskaa kun ihmiset tulevat käymään! Useammin saisi tulla poikkeavia vieraita.
Kävi muuten ilmi, että tämän päivän mies on valmis maksamaan netissä laihtumisestaan, joten mainostetaanpa toista saittia, jota itse olen harkitsemassa. Kalorilaskuri.fi Kävi ilmi muitakin asioita mutta niistä saamme lukea varmasti eräällä toisella foorumilla. Kalorilaskurista sen verran, että kokeiluversiota kannattaa testata ilmaiseksi. Huippua on että tietokantaan on naputettu 30 000 elintarvikkeen kalorit ja järjestelmä on superhelppo käyttää. Kaiken kaikkiaan palvelu sopii niille jotka päättävät laskea ja kirjata kalorit. Täytyy nähdä todella paljon vaivaa jos itse laskaa jokaisesta leipäpalasesta, jugurttipurkista, mehulasillisesta yms. kalorit, mutta kun ne on valmiiksi syötetty jo Kalorilasku-pohjaan, joka samalla laskee ne yhteen, niin ei voi enää "vahingossa saada" ylimääräistä energiaa.

Ja hei, kun laihtumisesta puhutaan ja kilojen tiputtamisesta niin luonollisesti Osuuspankin sivuilta löytyy neuvoa nopeaan laihduttamiseen. Sieltähän sitä tietoa nyt ensimmäiseksi etsisikin.

Liukkaita kelejä

Ylpeys käy lankeemuksen edellä, kuulemma. Tällä kertaa en tosin ole huidellut nokka pystyssä ympäriinsä, ja toivottavasti en muulloinkaan, mutta jos olisin itseni jollekin jalustalle asettanut, niin tänään sieltä olisi tullut rämisten alas.
Lähdin tänään eräältäkin ystävältäni ostamissa kengissä töihin. Pyörällä ajaessani huomasinkin, että ohhoh, onpas liukkaat pohjat, kun eivät meinanneet polkimilla pysyä mutta mitäs siitä -meno jatkui. Takaisinhan ei käännytä. Kunnes sitten tietysti työpaikalle kurvatessani jyrkähkössä sisäpihaylämäessä lipesi. Näytin verrattain urpolta horjahtaessani ja taluttaessani pyörän tupakkarinkiläisten katsellessa mutta minkäs teet.
Ja sama uusiksi sisällä. Meillä on työpaikalla kohtuullisen sileät puulattiat ja päivä oli suhteellisen kiireinen. Jopa niin kiireinen, ettei ehtinyt lähteä katsomaan Prepen hyppäämistä sushikakusta.(don´t ask..) Mutta hässäkän keskellä rynnätessäni puhelin kädessä läppärin ääreen - liukastuin ja kaaduin. Samaan aikaan esimieheni tietysti ollessa toisessa päässä. Kolinan keskellä sitten yritin saada kesken olevaa tehtävää hoidettua ja jatkaa niin kuin ei olisi mitään tapahtunut.
Työkaverit tirkahtivat varovasti, ja luonnollisesti osaaottavasti kysyivät että "ei kai sattunut?". Mutta yhteinen mielipide oli, että julkisissa kaatuiluissa henkinen kipu on se suurin.

Seuraava projekti

Kotiin ilmeistyi jonkin aikaa sitten roskalavalta aivan ylimääräinen kaappi, tai miksi sitä sitten voisi kutsua. Aivoissa oli hetkellinen happivaje, ja niinpä se oli pakko kantaa lenkin lomassa kotiin. Olen edelleen hieman epävarma sen tarpeellisuudesta, ja sen olisi voinut jo kantaa naapurikirppiselle hetkellisen tappion tunnustamana, mutta ei. Ensin hiotaan ja maalataan. Sitten vasta todetaan, että "ei näin". Maaliakaan ei taida olla riittävästi mutta koska ainahan voi maalata uudelleen, niin kokeillaan mitä jäljellä olevilla maaleilla saa aikaiseksi.
**vaihe 2** (ei maalia lattiassa)
Ensimmäisen kerroksen jälkeen näyttää vähän..itse tehdyltä. En panikoidu vaan annan ensimmäisen kerroksen kuivahtaa. Onneksi alkaa hämärtää. Toinen kerros näyttää jo pakostakin tasaisemmalta. Tässä vaiheessa muistan nukkuvani samassa huoneessa maalausprojektini kanssa, ja ymmärrän avata ikkunan.
**vaihe 3**(ei vieläkään maalia lattiassa)
Lopputulos ihan jees. Täydellistä lopputulostahan aina haetaan mutta nämä kokeiluprojektit menevät joustavammalla rimalla. Kun on seinämaalia ja roskalavalta dyykattuja huonekaluja, ja vähän kokeilutekemisen meininki, ei odoteta Kodin Gloriaa kuvaamaan. Mutta en mä tiedä..kyllä hiukan kiinnostaisi tilata Teuvo Loman ehdottamaan "vähän värikkäämpää takaseinää" tai "muodistetumpaa keittiötasoa"- Jos ei muuta niin yhteisprosessi olisi kahden jakson arvoista kamaa.. Sillä aikaa voinkin miettiä mitä kaapin maalaamattomille ja hieman reissussa rähjääntyneille oville tehdään.
Luin tänään myös Eppu Nuotion Koston. Nyt kun on lukenut kaksi n. 280 sivuista dekkarikirjaa, miettii "mistä kirjailijan tarina ja hahmot tietävät olla juuri sen paksuisia". Etenkin kun kesällä luki 500 sivuisia pokkareita, joissa henkilöhahmoja, taustoja ja ympäristöä oli varaa syventää useita sivuja luvuttain. Vai onko niin, että dekkarinlukija haluaa tarinansa pääsääntöisesti tietyn pituisena ja tietyllä tavalla jaksotettuna. Ensin pahaa aavistamaton alku, sitten roiskuva kuolema, johtolankoja, yllättävä käänne, ja sitten 22 loppusivua jossa päähenkilö on kuolla mutta viime hetkellä pelastus tulee ja ennalta-arvaamaton murhaaja paljastuu. Rytäkässä yleensä myös kuolee joku vähemmän tärkeä hahmo, tai pari. Syväluotaava kirja-arvio ei toki käsittele sivumääriä. Tuli vain mieleen.

Pannaan pää kypärään, se on turvassa siellä

Elävien runoilijoiden ilta ei pettänyt tänäkään vuonna. Unkarilaista, ruotsalaista ja kotimaista. Erilaista, yllättävää, hauskaa, tuttua, viihdyttävää..Ákos Szilágyi (Unkari), UKON (Ruotsi) ja Henriikka Tavi.
Huvilateltassa runoilijoiden kuunteleminen tuntui luksukselta. Ei huutavaa taustamusiikkia, ei ärsyttäviä välispiikkejä, ei välkkyvää valomerta, ei alkumainoksia, ei valmiiksi pureskeltuja juonenkäänteitä. Yhtäkkiä tuntui, että ihanaa maksaa siitä, että saa itse kuunnella ja katsella. Itse ajatella ja ihan itse vain olla läsnä.
Runous on hulluudessaan ihanaa. Virkistävää, yllätysellistä, taidokasta. Yksinkertaisen tarkkaa, tai monisävyisen pirstaleista. Kannatti herätä tänäänkin.
Lopuksi kirjallinen äänilevy Valtakunta vuodelta 1968 teki uljaan paluun. Vaika eräällekin naiselle volyymilla soitettu musiikki tuntui olevan liikaa, oli niin kyllä Pentti Saarikoski on usein ollut oikeassa; "Pannaan pää kypärään, se on turvassa siellä."

Kätevää mutta helppoa!

Niin kuin joku tarkkanäköinen on saattanut huomata, joskus innostumiseeni ei tarvita paljoa. Tällä kerralla se oli Elovena pikapuuron pakkaussuositus. Olen vältellyt pikamarjaomena(yms)puuroja, koska niissä tuntuisi olevan paljon enemmän energiaa mitä tavallisissa puuroissa. Mutta viikonloppuna "mökillä saa" -ajatustapa antoi köyttä päätöksentekoon. Lopullisesti vaa´an kielen sai kääntymään ajatus jämähtäneen puurokattilan pesemisestä kylmässä järvessä..kummasti alkoi kupissa sekoitettu pikapuuropussi kelpaamaan.
Ja asiaan.
Olen tässä matkan varrella vähitellen ymmärtänyt, että tuotteisiin painetaan tekstejä, jotta niitä luettaisiin. Nyt satuin vilkaisemaan mitä Eloveena-paketin kylkeen on rustattu, ja siinähän neuvottiin sekoittamaan mustikkakeittoa, jugurttia ja pikapuuroainekset. Ja kerrankin tein niin kuin käskettiin. Menestys! Elovena hetki, Valion maustamaton A -jugurtti sekä Mustikkakeitto - mikä loistava yhdistelmä. Nopeaa ja hyvää! Mukaan voi heitellä vielä marjoja jos on puuhastelu-tuulella mutta ehkä kokonaisuuden etu on myös kertakaikkinen helppous.
Tämä tiedoksi ja vihjeeksi niillekin ystäville, jotka yleensä harrastavat niitä pelkkiä hc-mustikkakeitto kuurejaan. Elämästä voi tehdä hivenen hellempää.

Viikonloput hujahtavat ohitse

Viikonloppu hujahti nopeasti, ja miksei hujahtaisi, sehän kestää vain kaksi päivää. Tällä kertaa suoraan töistä bussiin, olin paikalla puolta minuuttia ennen bussin lähtöä. Riemastuksekseni Rva Hopp oli naapuribussissa vilkuttelemassa. Se koitui taas kohtalokseni, niin kuin tulin runsaan vartin sisällä toteamaan. Bussista bussiin soitetun puhelun lopputulos oli: "no jos sä tuut Rantamaratonin puolikkaalle, niin kyllä mäkin tuun sitten sun kanssa Lohjan viiden tunnelin juoksuun" Väliä näillä kahdella koitoksella on pari viikkoa.
Olemme aikoinaan Rva Hoppin kanssa päättäneet, että teemme yhdessä vain mukavia asioita, esim. käymme melomassa ja elokuvissa. Nyt luovutin. Totesin, että emme koskaan tule tekemään mitään pelkästään rentoa, hauskaa, hemmottelevaa tai synnillisen nautinnollista, vaan koko loppuelämämme nämä ideat tulevat olemaan näitä "kaksi puolikasta kahdessa viikossa" tms. Mutta mikäpäs siinä. Sitä idean syttymistä on mukava miettiä lokakuun alussa tunnelissa, jonka päässä ei varmasti loista valon hiventäkään.
Viikonloppuna tuli myös retkahdettua.(ihan terve piirre ihmisessä) Perjantaina mökille saavuttua, väsytti aivan jumalattomasti. Ensimmäiseksi kaaduin aurinkotuoliin vetämään happea, ja sen jälkeen tuumin, että olen ansainnut(en mistään syystä) yhden oluen. Se siitä paastostakuurista. Tämän jälkeen raahauduin makuupussiin vielä iltapäiväunille, koska yksinkertaisesti silmät eivät pysyneet auki. Jonka jälkeen olikin iltaruokailun aika. Ehkä ennen kuutta herääminen sittenkin tällä iällä jo tuntuu jossain.
Mutta maksun aika tuli lauantaina. Vesisateessa juostu puolitoistatuntinen oli sitä mitä lähdettiin hakemaan. Puolentoistatunnin juoksua. Ensimmäinen tunti meni ihan ookoo vaikkei kellon viisarit tuntuneet oikein liikkuvan, viimeisestä puolituntisesta sai liikkeen keveyttä jo hakemalla hakea. Matkan päätteeksi lähiSiwasta napattu banaani huiskahti alas nopeammin kuin kuoret roskikseen.
Mutta palkinnoksi tuli rapuja ja skumppaa.(eli siis todellista paastoamista) Viime ravun syönnistä oli jo useampi vuosi, ja pienen hetkisen rapu kädessä tuli hetkellinen epäröinti, ennen kuin sain taas "tämä on ruokaa, ei eläin" -piuhan kytkettyä. Oletteko huomanneet, että jos rapujen jalkoja liikuttelee, ne liikkuvat kuin ihmisten raajat..? Ehkäpä siksi juuri ihmiset syövät niitä niin autuaallisessa humalatilassa.(oma kossu oli sentään jätetty kaupunkiin)
Luettua tuli myös Åsa Larssonin, Musta polku. Ihan ookoo, ei mikään ihmeellinen mutta ehkä vika oli lukijassa, ehkä nyt ei ole vain dekkareiden aika. Lähinnä otinkin sen mukaani nähdäkseni innostunko vai luenko loppuun vain lukemisen tottumuksesta. Ei se mikään huonokaan ollut, mielenkiintoa olisi voinut lisätä, jos olisi lukenut aiempia Larssonin kirjoja. Ääh, otetaan hiukan takaisin - olihan siinä kirjassa vähän syvempiäkin kohtia, jotka toivat tarinaan vähän muutakin kuin pelkän "kuka nyt sit murhasi kenetkin" -kysymyksen. Joten plussalle jäi.

Vaa`an tuijottelua

Puhutaanpa ostosten lisäksi toisesta huippu tärkeästä asiasta, eli painosta. Painohan on yksi ihmiselle tärkeimmistä asioista. Ja määrittää naisen paikan ja arvon tässä yhteiskunnassa. Ulkonäön lisäksi. Ainakin jos määrittää totuutensa netin keskustelupalstojen perusteella..( Tietysti vielä etenkin jos miettii arvonsa olevan painonsa verran kultaa. Tässä tapauksessa toivonkin, että joku tulee tarjoamaan tuota kultamäärää vähän joskus myöhemmin. (Tai jo jos ihan pakko olisi ottaa, niin kyllä se menisi nytkin.)
Asiaan. Paino on vihdoin pudonnut kolme kiloa. Ehkä. Toivottavasti. Nämä määreet sen vuoksi, että olen huomannut, että paino saattaa ilman syömistäkin heitellä hurjasti. On eri asia jos paino nousee joulun jälkeen viiden suklaarasian, kolmen punaviinipullon, puolen kilon kinkkumätön yms. settien vuoksi, kuin että "ilman että syö mitään" - ja pari kiloa onkin hujahtaen tullut takaisin, jäädäkseen.
Erityisen ärsyttävää se on luonnollisesti silloin kun luulet olevasi ilmiömäisessä vauhdissa, hyvä tsemppi päällä, menet punnittavaksi, syöt yhden voileivän, ja olet takaisin lähtöpisteessä. Jos olisi heikompi luonne, saattaisi jopa kokea lannistumista.
Oman vaakani mukaan painoin kaksi viikkoa sitten kolme kiloa enemmän, ja nyt tuo lukema on pysynyt pari päivää. (kyllä, valitettavasti hypin vaa`alla joka ikinen päivä)
Onko se ollut helppoa? On ja ei. Nyt löytyi tahtotila ja vire. Ja duunin kaapista nutriletit, joten ehkä se nyt on ollut helpompaa. Mutta jos fiilis olisi ollut takkuisampi, niin silloin koko homma olisi voinut kaatua omaan mahdottomuuteensa. Asioilla on aikansa ja paikkansa.
Totta kai olisi ollu hauskempi käydä työkavereiden kanssa näiden parin viikon ajan lounaalla, ja totta kai olisi ollut kiva syödä vapaasti kaikkea. Lenkkikilometritkään eivät kartu ilman lenkkeilyä, ja hot yogakin kävi hyvin dieettiurheilusta.
Mutta vielä tämä on mennyt iisisti. Viime viikonloppuna olin syömässä normaalisti isoäidillä ja illalla käytiin Loimaan huvielämässä vielä ulkona. Tänään sitten lähtikin koko kuurista sokka irti ja meni aivan hullutteluksi kun kotona söin kolme lautasellista kaalikeittoa.(ja itseasiassa minkki p:llä yhden hedelmäkarkin!) Mutta kyllä siitä olikin sitten huono-omatunto, vaikkei siinä ollut edes perunaa joukossa.
Jäljellä olevat kaksi kiloa, tai kai varmuuden vuoksi kolme, ovat tiukassa. Nyt kun on lopettanut lounaat, käynyt liikkumassa, korvannut kotiaterian nutriletilla ja syönyt herkkuina puuroa tai jugurttia, pitää alkaa yrittää tosissaan. Onneksi ystävät ja hyvät vinkit ovat lähellä; Kiipeli totesi jo että painava reppu selässä metsässä kuluttaa paljon. Myös saunomista on ehdotettu. Ei sanottu kenen kanssa.

Ja kierroksen kautta Kaappiin

Kyllä kannatti eilen tyhjentää kaappi, tänään se taas täyttyi. Kauanhan siinä menikin. Mutta hyvä näin. Huonompi hommahan olisi ollut laittaa mitään täysinäiseen kaappiin. Minkki P:n ystävämyynti oli ostamista ja myymistä tehoikkaammillaan. Ja luottoakin löytyi vaikka ostosten loppusumma ei ollut ihan pienemmästä päästä.
Jos näytteille asettelemiseen ei oltu panostettu, kompakti sijoittelu korvasi sen. Myös myyjän mielipiteeseen saattoi luottaa. " Ei kannata kokeilla, ei mahdu " on lause jota tavallisessa kaupassa ei usein(valitettavasti) kuule.
Kotimatka oli myös näkemisen arvoinen. Melkein harkitsin ohikulkijan pysäyttämistä kuvan ottamista varten. Dirtkaupunkipyörä, korkkarit ja hame sekä selässä reppu, ja kummassakin pyörän kahvassa isohko ostoskassi.(myytävänä: tyylitaju) Mutta pyörähän on käyttöä varten, eikä katselemista, ja kun se on jokapäiväinen kulkuväline, ei voi olla vaihtamassa vaatteita tunnin välein. Sillä mennään mitä on, eivätkä kenkien korot vaikuta millään tavalla polkemiseen.
Käytettynä ostaminen säästää rahaa ja ympäristöä. Siitä tulee hyvä mieli. Tosin, rahaa olisi säästynyt paljon enemmän jos olisi jättänyt koko keikan väliin mutta luonnollisesti ostokseni olivat pelkästään ja ainoastaan tarpeellista. Paitsi ehkä muutama pikku juttu mutta ne tulivatkin mukaan siltä varalta, että esim. sattuisin kuitenkin tarvitsemaan niitä. Ja kyllähän itsellisellä naisella pitää yksi kimalletoppi olla. Ainakin kierrätetty.

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskus
Kierrätys
Kierrätysauto kiertää hakemassa tavarat

ps. ensi joulun jälkeiseen jouluun on enää 498 yötä.

Ulos kaapista

Otin vaatteeni ulos Kaapista. Oli aikakin. Kaappia ei ole käyty läpi puoleen vuoteen, ja kun kaksi vuodenaikaa on ehtinyt suodattamaan näkö- ja ymmärryskykyä, helpottuu silloin myös maallisen omaisuuden inventaario." Pidän, en pidä, pidän, pidän, pidän eeehkä, en pidä, ei olisi koskaan edes pitänyt pitää, pidän sateella, pidän kesällä, pitäisin jos olisin joku muu...jne. jne".
Isokokoinen muovikassi täyttyi nopeasti. Elämä on taas piirun verran lähempänä järjestystä. Muistettaneen kuitenkin suhteellisuus. Käyttämättömien murtsikkasuksien on hyvä vähän aikaa vielä lepäillä sängyn alla, pariton balettitossu(käytetty viimeksi kolme vuotta sitten) etsii toista, kirpputorikassi lähtee odottamaan jotain kaunista päivää ullakolle, ja viime minuuttien väsymyksen iskiessä taisi jokunen kyseenalaisuus päästä käsien läpi takaisin kaapin hyllylle. Kaksi mekkoa säästyi, jotta ne päällä voi mennä jäähyväisdrinkille, ottaa muistokuvat, ja sitten saattaa ne Hei-hei -laatikkoon.
Urakka oli muutenkin kannattava. Ehkä hieman kadoksissa olleet varakotiavaimet löytyivät. Siellähän ne olivat minne olin ne viime keväänä jättänyt, takin taskussa!
Seuraavaksi vuorossa on Komero. Sen jälkeen Ullakko. Sillon saattaakin jo olla ensi kesä.

ps. 133 yötä jouluun

Hiki lentää - mutta ei kiitos minun päälleni!

Kello soi kuudelta, koska olin sopinut Juden ja Melkin kanssa meneväni Hot Yogan toiseen kokeilukertaan. Oli yllättävän helppo herätä. Ilmeisesti nukuin uneni kevyempää vaihetta. Lyön vetoa, että seitsemältä olisi väsyttänyt enemmän. Itseasiassa heräsin jo puoli kuudelta itsestään, ja pohdin silloin, että pitäisikö nousta, jos puolen tunnin kuluttua nouseminen onkin yhtäkkiä äärettömän paljon vaikeampaa. Laiskuus voitti, ja torkuin vielä puoli tuntia, eikä se niin vaikeaa ollut.
Mietin puuron keittämistä mutta päädyin jugurttiin. Sekin oli luksusta, koska usein aamuisin ei ehdi muka syömään. Mutta nyt kun tiesi tarvitsevansa energiaa, niin viisaasti piti hieman sitä myös keholle antaa. Siinä sohvalla marjajugurttia maistellessani, katsoin myös aamun viestiuinnin. Jännittävää ja hauskaa! Aamuisin siis voisi herätä aikaisin ja katsoa olympialaisia.
Joogassa oli eri opettaja. Oli hyvä kokeilla myös toisenlaista tuntia, mikä ei ollu niin tyyliseni, tai sitten lievä nuivuus saattoi johtua kuitenkin aamuheräämisestä. Silti tunnissa ja opettajassa ei ollut vikaa. Aurinko tervehdyksiä ja kuutasapainoilua tehtiin, ja hyvä niin. Täysstoppi tuli vasta hikeä lennättävästä naapurista.
Salissa on niin kuuma, että kaikki hikoilevat. Salissa on niin kuuma, että pääsääntöisesti kaikki hikoilevat runsaasti. Siksi mukana on pyyhe. Toisilla on kaksi. Hien pyyhkiminen on sallittua. Vieruskaverina myös hyvin toivottavaa. Kävi niin, että tunnin joogailun jälkeen vieressä oleva kaveri(mies, joka muutenkin oli tunkenut liian lähelle), lennätti hikeään päälleni! Siirryin kauemmaksi melko, sanoisinko harmistuneena, kunnes näin että tämä rento luojan luoma, tiputtelee jalastaan hikeään myös mattoni päälle. Se riitti. Rullasin mattoni kasaan, hymyilin opettajalle ja lähdin suihkuun. Tarvitseeko edes sanoa enempää.
Pyyhe. Yhteinen tila. Huomaavaisuus. Hygienia. Järjen käyttö. Tyyppi - kuivaa itsesi!

Kuuma iltapäiväharrastus

Koitan unohtaa maailman tuskan hetkiseksi, vaikka kävin siitä eilen tilittämässä jo tuolla toisellakin forumilla. Viimeksi yhtä kova ahdistus valtasi kun Kursk upposi ja pienet pojat jätettiin hautautumaan kylmän meren uumeniin..
No niin. Pinnallisempiin asioihin, ja harrastuskokeiluihin.Minut on melko helppo saada mukaan minne tahansa. Ainakin kerran. Usein toistekin. Etenkin jos ensimmäistä kerrasta on jo kulunut aikaa, unohdan todennäköisesti kaikki pyhät päätökseni, ja olen taas vietävissä jonnekin "uuteen, tosi hauskaan kokeiluun". Tällä kertaa se oli hot yoga. Kun "halvalla sai". Kokeiluviikko vain 25 euroa, ja kun kolme kertaa käy, niin sehän on kuin laittaisi rahaa pankkiin!Mutta niin kuin aina, kokemus on aina kokemus. Tiesin jo alustavasti, että 90 minuutista tulee raskas, koska en ole joogaillut tai voimistellut puoleen vuosisataan mutta suurin elämys oli kuitenkin se uskomaton lämpö. Salissa oli 38 astetta lämmintä ja se kyllä tuntui! Onneksi ohjaaja kehoitti heti alkuun ensi kertalaisia ottamaan iisisti, juomaan tarpeeksi ja pitämään huolta siitä, ettei jengi ala kupsahtelemaan kesken kaiken. Ihan ymmärrettävä varoitus, sillä tottumattomalle tuo helteessä heiluminen - tai heilumatta yrittäminen - todellakin tuntui.Enkä ollut ainoa. Tasaisin väliajoin siellä sun täällä jengiä meni istumaan tai kyykyyn lattialle tasaamaan pulssia.Lajin nimi voisi olla myös Wet Yoga, sillä ensimmäisen 10 minuutin jälkeen alkoi paita liimaantua vartaloon. Puolen tunnin kuluttua, se oli jo litimärkä. Enkä tällä kertaa liioittele. Pyyhe oli välttämätön. Muutaman minuutin välein.Puolitoista tuntia kului kuitenkin yllättävän nopeasti, ja hyvä fiilis jäi. Jos olisi ollut järkevämpi, olisi voinut ehkä aloittaa iisimmältä tasolta.. Huomenna aamulla uudestaan, ja torstai illalla, niin eiköhän tässä tule alle ihan kunnollinen viikko! Kaikenkaikkiaan ryhti tuntuu jo nyt paremmalta, vaa`an mittarikin näytti melko asialliselta.

Peace

Kun äidit itkevät uutislähetyksessä lastensa ja perheidensä puolesta Etelä-Ossetiassa, on vaikea kirjoittaa mistään muusta.

Sateista

Alunperin toivoin, että olisin voinut viettää lomaa elokuun alussa mutta nyt ei enää harmita. Keli näyttää tänään olevan yhtä kesäinen kuin toisinaan heinäkuussakin. Mietin uudestaan takalokasuojan kiinnittämistä. Hieman turhan tuohtuneena taisin kiskaista sen eräänä pinnailtapäivänä pois. Kura ei ehkä lentelisi niin valtoimenaan, jos lokarin kiinnittäisi takaisin.. (kaikesta oppii - paitsi ei välttämättä) Hyvä puoli on, että lokasuoja kuitenkin on tallessa. Sekin oli jäädä matkan varrelle.
Tässäkin kelissa on puolensa. Ihovaurioita on tullut vähemmän, ihmisiä on hukkunut vähemmän, terassille alkoholisoituneita on ollut vähemmän ja levääkin kertyy Itämereen vähemmän. Kuumasta kärsivillä on ollut helpompaa ja eivätkö sateet vaikuta alentavasti myös sähkön hintaan? Vähemmän piknikkejä tarkoittaa ainakin Helsingin puistoissa huomattavasti vähemmän roskia, ja saattaa kylmemmällä kesällä olla yleisestikin kansanterveydellinen vaikutus. Kun ollaan syöty ja juotu vähemmän, ollaan paremmassa kunnossa syksyllä, ja selviydytään talvenkin haasteista terveempänä.
(kyllä, mielummin olisin ottanut lämpimän ja kauniin kesän)

Aamulenkkiä, aamulenkkiä!

Tänään luulen taas olevani tosi kone. Laitoin kellon soimaan 6.15, keitin puuroa, joka maistui taivaalliselta, ja lähdin lenkille. Kroppa ei ollut vielä herännyt, eikä ajatuskaan mutta 2/3 voittoa on kun jo saa itsensä tossut jalassa(ja kotiavaimet mukana) ulos.
Ilma oli raikas. Hengitys höyrysi. Tuli mieleen syksy. Väsytti. Aurinko paistoi. Oli kaunista ja raikasta. Mutta väsytti. Keho heräsi hitaasti, kun epäillen, että täytyykö tätä muka jatkaa.
Hitaasti ja varmasti eteenpäin. Minuutti minuutilta. 40 minuuttiin pääsi muttei vahingossakaan yhtään yli. Jalat painoivat rappusissa. Vasta suihkun jälkeen helpotti. Tuli hyvä olo koko kehoon, ja hyvä mieli.

Pienempiä vieraita

Nuoret sankarittaret Vanni ja Helmi kävivät eilen kylässä. Ottivat vanhempansakin mukaan. Kummatkin, mikä aina ei ole niin tavallista.(mutta miehillä olikin atk-asiaa juteltavana ja piuhaa kokeiltavana) Mukavaa oli, etenkin kun tytöt ovat viimeksi olleet samaan aikaan näköetäisyydelläni Vannin kummijaisissa. Silloin vielä ei kävelykään ollut ihan yhtä tukevaa. Ns. lapsettoman ihmisen kodissa, ei aina ole lapsille mitään hauskaa ja kivaa. Tilaakaan ei ole liiemmilti juostavaksi mutta jos antaisi sen häiritä, ei voisi nähdä ikinä.
Muistin kyllä kaivaa esiin komeronpohjille eksyyntyneen lapsilaatikon. Se kiinnosti! Varmaan yhtä paljon myös vanhempia. Itseänikin pelotti, kun en yhtään muistanut mitä muuttopaniikissa olin sinne tunkenut. Etenkin kun tavara ei ole varsinaisesti tarkoituksella lapsia varten hankittu vaan aikuiselta aikuiselle hankittua "tosi tarpeellista". Esim. pari vesinokkaeläintä, muutamat joulupääpannat(todella kivat elokuussa), yksi haukkuva koira(pelottava), taikasauva joka meni koko ajan suuhun ja puhallettava kitara, joka oli melko kiinnostava. Tosin ei Mairen mielestä. Koiran ja lapsen lelut oli mennä sekaisin. Ei niinkään koiran vaan tyttöjen mielestä. Mutta sopu sijaa antaa, ja koirallahan on vähemmän bakteereita suussaan kuin ihmisellä.Jännittävä tilanne tuli kun pieni tyttö söi hapankorppua koiran naaman korkeudella, ja koira päätti ottaa korpun suuhunsa. Borderterrierin puruvoimahan on melkoinen, eikä se hevin hellitä. Nuori neiti huomasi ettei hänen aarrepalansa heltiä, ja otti koiraa nenäkarvoista tukevasti kiinni, niin että koiran irvistys oli melkoinen, ja sai kuin saikin hapankorppunsa... Tilanne näytti hetkisen, sanotaanko nyt vaikka, ei niin seesteiseltä. Mutta parasta juhlaa oli kun pienestä muovipussista löytyi mäkkäriltä tulleita pikku Muppet-nukkeja. Jakamaton suosio, vaikken sattunut muistamaankaan äkkiseltään muita lauluja kuin rati-riti-rallaan! Sama se kai mitä sitä lasten kanssa laulaa, kunhan osallistuu. Nuket olivat itseasiassa jääneet varmaan neljä vuotta sitten olleelta kirppikseltä, ja olleet lentämässä hei hei -laatikkoon useammankin kerran mutta eilen olin iloinen, että olivat tallessa. Periaatteessa täysin turhia mutta paljon paljon mukavempia kuin suuhun mahtuvat magneettikirjaimet. Kyllä ylikansalliset yhtiöt ovat sitten mahtavia! Yksi vanhemmista vielä epäili, että kääpiö-muppetit olivat saattaneet tulla kyseiselle kirppikselle heiltä. Saanen huomauttaa, että siinä vaiheessa perheessä ei vielä ollut lapsia..

Liikkumisen riemua

Kyllä olisi jäänyt hölkkä puoleen väliin, jos ei olisi ollut muita mukana. Tosin olisi tahti ollut vähän rauhallisempikin, jos ei olisi ollut muita mukana. Mutta kiitos Noralle, Kimille ja Kuismalle, jotka lähtivät mukaan ja kirmasivat nuorten vasojen lailla pitkin ylämäkiä. Kyllä taas kannatti. Tuntui tasaisen pahalta. Paluu matkalla huomasin, että ehkä siinä on joku syy, että kehoitetaan harrastamaan vain arkiliikuntaa(ja mitäköhän se on) nutrilett -kuurin aikana. Paukut eivät enää riittäneet fillarilla Alppilan ylämäkeen vaan jäi muutamasta metristä vaille. Ei vaan pystynyt. Ja kyse ei ole edes mistään alppinoususta. Tosin sitä tosi aikuismaista 30 sekunnin spurttailuakin vielä riitti vähän loivemmissa kohdissa, joten ehkä sillä oli jo menty, mitä oli ollut. Nora viisaita sanoja lainaten " mut hei, ens kerralla ei varmasti tunnu näin pahalta". No ei. Ei voi. Ensi viikolla pidempi lenkki.

Eihän tässä näin pitänyt käydä

Vähän nuivana lähdin illalla vielä lenkille mutta piti mennä pyrähtämään, jotta huomenna voisi Noran kanssa edes teeskennellä yrittävänsä jotain vetojen näköistä, ja saisi tänään vähän kroppaa auki. Onneksi ja valitettavasti sain Kuisman seurakseni. Valitettavasti siksi, että satuimme osumaan erään kerrostalon roskalavan viereen, ja "siitähän se ajatus sitten lähti."
Nooh, alkukesästä tuli vähän tuunailtua kotiin kulkeutuneita huonekaluja, ja asenne siltä ajalta on jäljellä. Jos tulee hyvä, sen voi pitää. Jos tulee huono, sen voi tehdä uudestaan, tai jos muuten ei ollutkaan niin kirkas idea kuin aluksi tuntui, voi huonekalun vielä paranneltuna kirpputorille.
Mutta roskalavalla sieppasi. Tänäänhän oli satanut. Ja sinne oli heitelty sohvaa, patjaa, keittiön kaappia, kattiloita, rottinkikukkatelinettä, mattoa yms. yms. Kasaan heiteltyinä, tyynyt ja ovet sikin sokin. Eivätkä huonekalut yleensä ainakaan parane heittelystä. Samoin kuin ulkona sateeseen jättämisestä. Nämäkin huonekalut olisi voinut viedä kierrätykseen, kirpputorille tai laittaa edes siististi sinne lavalle, josta ne olisi ollut huomattavasti mukavempi kerätä. Heittäjille kysehän on ollut pelkästä roskasta. Mutta jaksan enemmän ja enemmän ällistellä sitä, miten laiskoja ihmiset ovat kierrättämään. Laiskoja ja välinpitämättömiä!
No lähdimme juoksemaan lenkkiämme ja yritin päästä päähän pälkähtäneestä ideasta eroon. Myöhäistä. Lenkki päättyi samalle lavalle, josta yhdessä tuumin kaivoimme, jonkinnäköisen kaapiston mukaan. " Juuri sellaistahan minä juuri tarvitsinkin. " Tosin, kantaessamme tuota helvetin kapistusta metri metriltä kotiin päin piti olla ajattelamatta asiaa liikaa. Sekä katsomatta kaapiston pintaa, joka metri metriltä näytti hieman haasteellisemmalta. Se oli vaikeaa, koska uusi rakas huonekalu ja sisustuksen piste ii:n päällä painoi enemmän kuin koko ystäväporukkamme synnit viikonlopulta yhteensä.

Kaloreita alentamassa

Hyvin kiville karahdellun loppuviikon jälkeen oli aika aloittaa tosissaan kalorien vähentäminen. Eipä silti, tuo torstaina alkanut karikoituminen, jatkuen perjantaille ja vielä sinnikkäiden yllätys ja yllätys -vieraiden saapuminen lauantaina, ovat päiviä ja kaloreita joita en vaihtaisi pois. Kiitos järjestäjille ja taas Ihanille Tytöille - ja..eeh..sympaattisille pojille!
Kaikella on hintansa, ja tällä viikolla se tarkoittaa raejuustoa, vettä, vettä, vettä, vettä, omenoita, nutrilettia, salaattia ja ananasta. Sekä vähintään kolmea juoksulenkkiä.
Aivan parasta oli kun lähellä istuva työkaverini päätti liittyä projektiin vähän niin kuin seuran vuoksi, itsekin vähentääkseen muutaman kilon. Ilahduin, koska on huomattavasti viihtyisämpää syödä omenoita ja juoda vettä jonkun toisen kanssa, kuin katsoa haikeana kuinka koko työporukka painuu yhdessä lounaalle. En tietenkään aio koko viikkoa syödä pelkkiä omenoita ja juoda vettä, ne vain ovat loistava tukilisä, kun muuta ei ole juhlinnasta ja kesästä nauttivalle kropalle tulossa.
Koska työpaikan kaapista sattui löytymään valmiiksi jo nutrilett -pussukoita, oli se hyvä tapa korvata tänään lounas. Nutrilett tuntuu muutenkin järkevältä vaihtoehdolta koska siinä kalorit ovat vähennetty minimiin mutta seos sisältää mineraaleja ja vitamiineja. Paastoamiseen verrattuna tämä tuntuu vielä juhlalta. "Saa" syödä hedelmiä ja juoda vaikka kahvia tai palkita itsensä vaikka raejuustolla, mikä tänään ennen lenkille lähtöä tuntui ihan juhlaherkulta. Ensimmäinen päivä oli siedettävä. Saa nähdä miten urakka jatkuu.
Sitäpaitsi, kuulin huhua varsin luotettavalta taholta, että toinen osapuoli olisi ottanut tavoitteessaan pakkia, ja olisi nyt tavoitteestaan vajaa, mikä taas tuo tervetulleen lisämausteen tähän urakkaan.

Tuhlattuja päiviä ja Kirjoitan

Luin tänä kesänä paljon. Melkein tarpeeksi. Aloitin muutamalla arpomalla valitulla kevyemmällä pokkarilla. Seuraavalla kerralla otin mukaan kirjastosta myös pari uudempaa suomalaista, jotta pääsisin edes vähän kärryille mitä on viime aikoina on kirjoitettu. Lisäsin valikoimaan myös muutaman ulkomaisen uudemman kirjan (esim. norjalaisen johan harstadin ambulanssin). Ja sekoitus toimi. Oli hauska kokea erityyppisten tekstien tippuminen ja kesäloman suoma luksusaika. Oli kuin olisin löytänyt jonkin kaukaisen ystävän uudelleen.
Kaksi hyvää yllätystä tulivat siis luetuksi myös "vahingossa". Toisen sain työkaverilta jo aikoja sitten , mutta se oli unhohtunut, ja toisen nappasin kirjaston pöydältä "koska se vain näytti siltä".
Enimmäinen oli Jacksonin Tuhlattuja päiviä, joka kuulemma on jäänyt hieman kirjasta tehdyn elokuvan varjoon. En yhtään tiennyt mistä kirja kertoo kun tartuin siihen, ja ehkä hyvä niin, koska näin tarina pääsi verkkokalvolle ilman ennakko-odotuksia. Klassikko, joka kertoo niin taitavasti erään alkoholistin viikonlopusta, että jopa itsekin voisi harkita vähentämistä lukemisen jälkeen.

The New York Times boo Review: Charles Jackson has made the most compelling gift to the literature of addiction since De Quincey.

Toinen, eri tavalla kolahtanut kirja oli Marquerite Durasin; Kirjoitan. Tuntui kuin olisi lukenut jotain mitä ymmärtää. Samalla se sai minut itkemään maailmaa. Kirjoitan on Durasin kaunokirjallinen testamentti, jonka hän saneli rakastajalleen Yann Andrealle 78-vuotiaana.
Durasin kirja oli myös täysin sokkona valittu. En tiennyt, että hän on ranskan luetuimpia nykykirjailijoita, tai että hän oli mukana vastarintaliikkeessä, tai että hän oli myös ohjaaja, sekä alkoholisti. Otin kirjan kirjastosta koska takakannessa luki, että Marquerite Duras oli ehdoton ja täysin kohtuuton aikessa mihin ryhtyi. Kirjoittamiselle ei ollut vaihtoehtoa, ellei sellaisena pidä mielisairaalaa tai hautausmaata".

Kiiltomato-arvostelu

Agricola-arvostelu

Joku toinenkin on pitänyt

Marquerite Duras: Jokapäiväinen elämä

Koiran elämää

Borderterrieri Maire tuli kaupunkikotiinsa vierailemaan muutamaksi päiväksi. Mukavasti meni. Ainoastaan lehden- ja postinjakaja piti haukkua vähän isommilla kirjaimilla. Ja välillä vähän murista, jos joku röykimys uskalsi kolistella rappukäytävässä vähän äänekkäämmin. Ihan vain varmuuden vuoksi. Myös aamukuudelta piti tarkistaa että leikitäänkö vai nukutaanko vielä. Mutta nukkumistoteamisen jälkeen, tuhina alkoi nopeasti uudestaan.
Nimipäiväaamiaiseksi oli nakkeja(soija) ja maksalaatikkoa, ja Maire tuli seuraksi myös töihin. Töissä meni myös hyvin, ainoastaan erään huoneen nurkassa ollut mallinukke oli saada vihat niskaansa. Oli ihan pakko mennä sulkemaan ovi, ettei ikävää nukkea olisi tarvinnut katsoa (ja haukkua raivoisasti) enempää. Nopeasti sitä tottui koiralliseen elämään. Ja hassua miten ihmiset tulevat juttelemaan koiran kanssa kulkevalle. Pääsin ensimmäiselle ratikkapysäkille niin jo eräs nainen tuli kertomaan, että ovat harkinneet itselleen samaa koiraa, ja sitten spårassa sisällä, alkoi toinen rouva kertomaan miten juuri oli joutunut luopumaan koirastaan. (hänellä oli kasvatuspentu, joka meni palveluskoiratesteihin). Kivaa oli ja kyllä koirasta on seuraa.