lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Naparetkeläisen massakausi

Joulukuussa(kin) nauratti ja tuli vähän virnisteltyä omalle massakaudelle. Tosin sitä hemmetin flunssakautta jatkui myös on/off puolivuotta, eikä siinä paljon juoksenneltu vaikka halua ja tahtoa oli enemmän mitä järkeä. Ja jos en ihan väärin muista niin taisipa tälläkin forumilla olla "itku kurkussa" -kirjoituksia siitä kun ei vaan pysty eikä kykene.
Nooh, kaikella on aikansa ja paikkansa. Vaikka miten päin kääntäisi ja vääntäisi, niin pääasia on, että on terve. Kehoanalyysissäkin testaaja painotti, että tärkein kohta oli kehon sisäisen rasvan prosenttimäärä, joka vaikuttaa sydän- ja verisuonitautiin sairastumiseen, ja se prosenttiluku oli ihan vielä terveiden haarukassa.
Mutta tänään kun fillaroin, vesisateessa, TöölöGymin Thomas Ingmannin bodycoreen, niin eikös testin järkkääjä sattunut olemaan mestoilla. Tuli vielä kysymään, että näkyikö edellisen illan juhlinta tuloksissa.(no mitä luulet?) Kun sitten kerroin järkyttyneenä kahdeksan kilon tuloksestani, joka mielestäni vastasi jo pienen kääpiönorpan kokoa, testaaja-K vain tyynesti totesi että " no sä oot sit vaan valmistautunut naparetkelle " Na-pa-ret-kel-le" (toivottavasti toi on oikein tavutettu koska muuten mk:lla taas hitsaa kiinni lukiessa ja maria guzenina vie pisteet kotiin, vaikka kyllä mä oisin niiiiiiin paljon sopivampi nuoridemarinaisesimerkki kansalle, jotenki vielä ehkä helpommin lähestyttävämpi..?)
Naparetkelle my ass. Mutta hip hei ystäväiset, hyviä uutisia. Koska tuli tosi paljon viestejä että muutkin on kiinnostuneita niin sovin, että hommaan 8 hengen ryhmälle jonkun kivan alennuksen ja voidaan viettää "hauska" yhteinen rasvaprosenttipäivä, ja mennä vaikka
sen jälkeen yhdessä juomaan lähdevettä ja rucolasalaattia. Girls and boys, ilmoittautumisia vastaanotetaan. Koitan sitten järkätä sopivan päivän/illan.
Ja hei, jos joku vielä ehtii, huomenna sunnuntaina viimeistä päivää Kiasmassa Idästä tulee näyttely. Todella mainio, herättävä ja kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan! Nykytaiteilijoita Kiinasta, Indonesiasta ja Thaimaasta. Hyvin koottu ja avautuva kokonaisuus, joka saa miettimään Aasian tilannetta ja tulevaisuussa, sekä peilamaan idän ja lännen tilannetta. Olemmeko sittenkään niin erilaisia?
Muistakaa muutenkin että perjantaisin Kiasmaan pääsee viiden jälkeen ilmaiseksi, ja jos tuntuu että pää ei työviikon jälkeen pysty enää ottamaan vastaan virikkeitä, voi käydä piipahtelemassa katsomassa kerroksen kerrallaan, tai vaan ihailemassa Musiikkitalon rakennustyömaata eri perspektiivistä kuin yleensä.
Nyt riittää, 2006. Kuva Petri Virtanen/KKA

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mä oon mukana!

Nora kirjoitti...

Minkki P:n kanssa oli eilen puhetta asiasta. Ja mä olen kanssa mukana! :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...