tiistaina, elokuuta 19, 2008

Pannaan pää kypärään, se on turvassa siellä


Elävien runoilijoiden ilta ei pettänyt tänäkään vuonna. Unkarilaista, ruotsalaista ja kotimaista. Erilaista, yllättävää, hauskaa, tuttua, viihdyttävää..Ákos Szilágyi (Unkari), UKON (Ruotsi) ja Henriikka Tavi.
Huvilateltassa runoilijoiden kuunteleminen tuntui luksukselta. Ei huutavaa taustamusiikkia, ei ärsyttäviä välispiikkejä, ei välkkyvää valomerta, ei alkumainoksia, ei valmiiksi pureskeltuja juonenkäänteitä. Yhtäkkiä tuntui, että ihanaa maksaa siitä, että saa itse kuunnella ja katsella. Itse ajatella ja ihan itse vain olla läsnä.
Runous on hulluudessaan ihanaa. Virkistävää, yllätysellistä, taidokasta. Yksinkertaisen tarkkaa, tai monisävyisen pirstaleista. Kannatti herätä tänäänkin.
Lopuksi kirjallinen äänilevy Valtakunta vuodelta 1968 teki uljaan paluun. Vaika eräällekin naiselle volyymilla soitettu musiikki tuntui olevan liikaa, oli niin kyllä Pentti Saarikoski on usein ollut oikeassa; "Pannaan pää kypärään, se on turvassa siellä."

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...