tiistaina, marraskuuta 18, 2008

Riistanhoitoa ja metsästystä

Enpä vielä arvannut vielä muutamia viikkoja sitten että tämäkin tulisi eteen. Mutta nyt se on sitten metsästyskurssin ensimmäinen ilta ohitse. Tiesitkö, että jos kaikki suomen metsästäjät laitettaisiin metrin välein riviin, se ylettyisi Helsingistä Jyväskylään? Minä en tiennyt.
Tänään selvisi muutakin. Esim. että suomessa on 34 metsästettävää nisäkästä, ja 26 lintua. (varmasti näistä en pysty tunnistamaan ehkä yhtäkään). Illan aluksi näimme sympaattisen lyhytfilmin. Siinä kiteytyi miten suomalainen toteuttaa luontaista esiaikaista viettiään metsästäessä, on yhtä luonnon kanssa, ja tasaa työpaineita. Ottaa järkevän hyödyn irti luonnosta. Pidin tuosta järkevä sanasta. Luonnosta hyödyn irti ottaminen kuullostaa muuten Itämeren viihdekäytöltä.
Mietin kylläkin että erätulilla voi istua ilman haulikkoakin..mutta lintukoirat näyttivät sympaattisilta, ja muutenkin koira/nouto-puoli tuntui melko kiinnostavalta. Ja metsästystä ajatellessa on hyvä miettiä etteivät ne jäniksetkään vanhuuteen luonnossa kuole.
Opettajana oli tietysti työhistoriansa puolustusvoimissa suorittanut herrashenkilö. Parin kuukauden päästä tulee 50 vuotta täyteen metsästyksen parissa. Vain kerran on kysytty lupa. Naisihmisten hän kehoitti olevan erittäin tarkkaavaisia kun puhutaan pyssyistä. Opettajallamme on kuulemma myös nollatoleranssi. Tutkinnontarkastajana hän suorittaa virkavelvollisuutta, eikä näin ollen katso mitään läpi sormien. Näen jo itseni keväällä hänen kanssaan ampuradalla. Se on kuitenkin naisihmisen hyvä käydä kokeilemassa jos ei ole paljoa haulikolla ampunut.
Eteisessä oli täytetty peura. Hyllyillä täytettyjä lintuja. Asiallinen meininki.
Huomenna lisää.

ps. Käy kokeilemasi tietosi

Oikein! Siirry seuraavaan tehtävään.
Kaikista vastauksistasi oikein 97%.
Ensimmäisellä yrityksellä oikeiden vastausten määrä (max 20 pist.)19/20

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ah, kaunis kesäinen päivä, leirinuotio järven rannalla, kossu, kivääri ja runsaasti ammuttavaa. Näinkin sateisena päivänä pelkkä ajatuskin tuosta saa jo ihmisen hyvälle tuulelle.... -lomia ja kesää odotellessa.

-törmänen

Norppa kirjoitti...

Sympaattinen mielikuva. Etenkin kun yhdistetään kossu suomalaisen, järven ja aseen kanssa..
Mutta ainahan sitä voi vaikka halia tai kutittaa iltapalansa hengiltä?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...