torstaina, kesäkuuta 11, 2009

Verta pakkiin & social call


Palaan tähän samaan aiheeseen vähintään kolmen kuukauden välein mutta teen sen siksi, että joka kerta asia tuntuu yhtä tärkeältä ja yhtä helpolta. Kävin tänään luovuttamassa verta. Onneksi älysin vähän ennen lähtöä laittaa vielä facebookiin ilmoituksen että "mukaan mahtuu", koska naapuruston M&G aktivoituivat lähtemään mukaan! Loistavaa, sillä aina kun saa muita mukaan, tuntuu kuin olisi saanut aikaiseksi pikkuriikkisen enemmän.
Joka päivä tarvitaan tuhat luovuttajaa, jotta verivarastot säilyvät. Esim. useat pikku potilaat saattavat tarvita verta päivittäin pussikaupalla. Silloin ei piipahdus Yrjönkadulla tai Kivahaassa tunnu kauhean vaikealta.
Ja arvatkaapa mitä, me etelän-ruuhkasuomalaiset? Saisimme hieman häpeillä, sillä vaikka väkiluvun vuoksi meiltä tulee enemmän verta, niin suhteessa maakunnassa ollaan ahkerampia verenluovuttajia. Takapuoli irti penkistä ja kokeilemaan. Se on ilmaista. Saa tietää hemoglobiininsa ja veriryhmänsä, sekä jätskiä, pullaa, hyvää mehua ja vielä parempaa mieltä! Sitäpaitsi siinä istuessa keskustelu kääntyi siihen miten verenluovutus voisi olla uusi kahvilla käynti eli social call. Eihän sitä aina tarvi olla melko kallis kahvikuppi edessä kun vaihtaa kuulumisia. Luovutuksessa voi myös löytää uusia puheenaiheita "onko kukaan muuten harrastanut seksiä huumeiden käyttäjän kanssa, tai käyttääkö suonensisäisiä huumeita itse?" tai " hei, pääsikö kaikki luovuttamaan vai onko seksikumppani vaihtunut viimeisen neljän kuukauden aikana" Jälkinmäinen kysymys saattaa aiheuttaa kylläkin jänniteitä jos kaikki paikallaolijat ovat naimisissa. Keskenään.
Mutta vakavasti, kun käy kerran, on helppo käydä toistekin, ja kun ottaa kaverin mukaan siitä tulee kiva yhteinen tapa.

Liikkuva veripalvelu etsii lisää tiloja pääkaupunkiseudulta

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lääkekuuri - ei voi luovuttaa... MinkkiP

norppa kirjoitti...

Kyllä me sitäkin pähkäiltiin että miten moni nuorista miehistä (ja miksei vanhemmistakin) esim. intissä pääsee luovuttamaan kun nykyään kysytään että " onko sinulla ollut uusi seksikumppani 4 kuukauden sisällä".

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...