torstaina, tammikuuta 26, 2012

Kovaa tuomarointia

Iloista rauhanaikaa! Tänään sain tuta mitä tarkoittaa kun menee rähisevien tappelupukareiden väliin. Verihän siinä alkoi tirskua. Ja nimenomaan minun. Ilmassa oli melko maskuliinista ärhentelyä, joka yltyi yleisen syyttäjän tasolle ja alkoi olla yhtä rakentavan näköistä kuin vaalikeskustelut sosiaalisilla foorumeilla. Eikun peli poikki ja pukareihin kiinni. Sillä seurauksella, että toisen kaverin naskalihampaat osuivat minun peukalooni. Olettaisin, että homma oli vahinko. Sen verran tunteet kävivät kavereilla kuumana mutta olenpa iloinen, ettei kyse ollut isommasta rodusta, sillä peukalo on kuitenkin mukava olla olemassa. Etenkin kun pitää sormikkaita. Tämän jälkeen oli hyvä miettiä, että olisiko se jäykkäkouristusrokotus kannattanut sittenkin päivittää viime syksynä..

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä tästä opimme: aina ei pidä olla ensimmäisenä työntämässä KÄSIÄÄN joka paikkaan... vaikkapa saapas olisi ollut tuossa tilanteessa fiksumpi valinta ;).
t: Anu – koiriensa kouluttama koirakuiskaaja :D

Norppa kirjoitti...

Sepäs se. Eihän se koiran vika ole, jos ihmisen peukalo löytyy hampaiden välistä. "Piti vaan sillä lailla kätevästi irrottaa" kaverukset toisistaan mutta en ottanut huomioon, että salamana pyörivä ärinäkasa saattaa olla minua nopeampi. ;)

Anti Sport kirjoitti...

Nythän asia on niin, että jäykkiksen saa vain jos kaatuu "haava edellä hevosenpaskaan", kuten eräs lääkäri sanoi. Aika harvinainen se on Suomessa nykyisin. Ennemmin koiranpuremasta saa muita pöpöjä.

Norppa kirjoitti...

No niin, huoli pois siis - moneen asiaan olen kyllä kaatunut mutta yllättävää kyllä, hevosenpaskaan en kertaakaan..

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...