tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Noki lähtee ravistelemalla

Kun viimeksi rikoin jotain itselleni (tunne)arvokasta, kehoitin itseäni miettimään ennen kuin taas seuraavan kerran kun olen ajatuksissani vaarassa jättää sen ajattelun väliin. Mutta Britneytä lainatakseni; Ops I did it again.
Valkoisen sohvani päällä on  beigen värinen peite.  Ikään kuin suojaksi. No, koska en ollut jaksanut laittaa sitä takaisin kunnolla peitteen valahdettua selkänojalta alas, sain tökkäistyä valkoiseen sohvakankaaseen nokitarhran. Onneksi melko pienen sellaisen. Mutta tässäpä kuningaskohta: ajattelin, että pyyhkäisempä kätevänä hihallani irtonaisen noen pois.  (Olin siis liian laiska nousemaan, ja hakemaan esim. nihkeää rättiä tai vastaavaa avukseni.) Hyvä idea..paitsi, että hihastani se noki oli tullutkin, ja pyyhkäistäkseni pienempää jälkeä,  päädyin vetäisemään sen viereen valkoiseen sohvatyynyyn isomman nokijäljen. Kätevää.
Noki ja miten se lähtee by Martat
  1. Ravistelu, harjaus pehmeällä harjalla.
  2. Pese nestemäisellä pyykinpesuaineella ”nyrkkipyykkinä”, jos tekstiili kestää hankausta.
  3. Huuhtele tahrakohta vedellä ja pese tekstiili lopuksi pyykinpesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa pesulämpötilassa. Huomioi, että kaikki tekstiilit eivät kestä hankaamista!
ps. ei lähtenyt kokonaan edes pesussa ja sappisaippualla.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...