maanantaina, helmikuuta 18, 2013

Keskeltä elämää

Rikoin viikonloppuna kaksi lasia ja yhden lautasen. Kömpelyyttäni ja huolimattomuuttani. Sirpaleita riitti. Onnea siis meille kaikille tähän viikkoon ja kevääseen. Nykyään ajattelen astioiden rikkoontumisesta, että se on pienin paha, jos jokin onnettomuus pitää päivän aikana tapahtua. Mielummin kristallilasi kuin solisluu.
Päästin myös kaksi koiraa karkaamaan, mikä nostatti pulssia hetkeksi yhtä hyvin kuin sadan metrin aidat. (ei minkki p, en ole koskaan kokeillut - tiedäthän palautteen minkä sain suomalaiselta aiturilta..) Onneksi joukossa tyhmyys tiivistyy, eikä parivaljakko osannut hyödyntää yllättävää vapauttaan. Kaksikko löytyi muutaman kadun päästä jolkottelemasta peräkkäin, eikä sen kummempia houkutuksia tarvittu edes kotiin palaamiseen. Jälleennäkemisen ilo oli tarpeeksi innostavaa oikean suunnan ottamiseen.
Sankarikaksikon lisäksi oli muutakin vilskettä kun itsetietoinen ranskanbulldoggi tuli pitkästä aikaa kyläilemään ja sulake oli jäädä käteen samoilla tonteilla hääräilevän "vaihto-oppilaan" kanssa. Tällä kerralla minulla oli hanskat kädessä. Sain kuin sainkin 15 kiloisesta ärisevästä otuksesta kiinni, ja siirrettyä viilenemään hieman kauemmaksi hankeen ja toisen ärinäpussin kaappattua syliini rauhoittumaan, jotta suuremmilta veren vuodatuksilta säilyttäisiin. Ja säilyttiinkin mutta vaikuttavan ääniesityksen pojat saivat aikaiseksi. Mikäs siinä, kyllä maailmaan ääntä mahtuu.

ps.Jos pyykinpesukoneenne ei oikein tunnu huuhtelevan, käykää ostamassa apteekista pussillinen sitruunahappoa. 100 g maksaa alle kolme euroa, ja laittakaa pesukoneenne päälle kuumimmalla mahdollisella ohjelmalla. Puhdistaa koneesta kalkkijäämät. Toimii myös astianpesukoneelle sekä kahvinkeittimille.

4 kommenttia:

Nora kirjoitti...

Kiitos C6H8O7-vinkistä! :)

Joku kirjoitti...

Hmm. Pitäisi ehkä laittaa koko kylpyhuone pesukoneeseen pyörimään kalkkisaostumien poistamiseksi.

Norppa kirjoitti...

Nora, my pleasure, ja muistaakseni tehoaa myös korujen puhdistamiseen.

Joku - martat kylläkin arvioivat, että ensin kylpyhuone pitää puhdistaa emäksisellä puhdistusaineella(vaikeahko löytää, koska Ph:n pitäisi olla 10) jotta rasva puhdistuisi ja sen jälkeen pääsisi käsiksi kalkkiin. :)

ps. perunalla saa puhdistettua yksittäisiä sormenjälkiä keittiön kaappien ovista

Joku kirjoitti...

:-D OMG. Silmiä avaavaa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...