Enemmän happea

Viime viikolla kysyttiin sekä kotona, että töissä onko kaikki hyvin? Ei tarvinnut olla kummoinenkaan Einstein, jotta pystyi päättelemään, että ilmeisesti jokin naamassa ei ollut hehkeimmillään. Minkäs teet, kasvoistahan sen näkee, kun päivät lyhenee ja illat pimenee.
Kotiuduttuani työviikon jälkeen perjantaina, otin ison lasin vettä ja lähdin Vaihto-oppilaamme kanssa tavallista pidemmälle lenkille. (Vaihto-oppilas oli muuten esillä viime viikonlopun Ilonassa ja IL:n netti-TV:ssä. ) Näinkin nuorta ihmistä ei voi väsyttää muu kuin liika istuminen ja hapen puute. Vettä tarvitsee aina.
Lisätäkseni happea viikonloppuun ajelin aivan vieraan ihmisen luokse ratsastamaan. Matkalla mietin, kuinka hienoa on, että elämässä voi kommunikoida täysin vieraiden ihmisten kanssa ja lapsena opittu taito kantaa vielä aikuisenakin. Eikä parempaa ulkoilua olisi voinut toivonut. Aurinko paistoi, reitti sivusi järvenrantaa ja taivas oli kirkkaan sininen.

Vaihto-oppilas ja groopie IL Ilona.

Seuraava kerta sovittiin jo ensi lauantaiksi.