lauantaina, toukokuuta 06, 2017

Kunto se on huonokin kunto

Aah ha ha, kuntotesti! Lempitapani viettää aikaa. Eikä siinä vielä kaikki, se oli jo toinen tällä viikolla! Kohtuudella mennään.
Olen niitä ihmisiä, jotka jämähtävät ja jäävät pyörimään ympyrää. Joskus sieltä ympyrästä pääsee pois, joskus taas ei. Viime tiistaina tapahtui ihme. Tuttu sanoi, että voi tulla seiskalta Nummelaan jumppaamaan. Sain itseni liikkeelle, kiitos ehkä kevätvalon. Perillä selvisi, että tilaisuus oli Fit Campin kuntotesti. Nauroin sisäisesti vedet silmissä, koska tiesin, että kuolo korjaisi. Ja niin se tavallaan korjasikin, vaikka elävänä kävelinkin "jumppa"niityltä takaisin. Ei olisi koskaan pitänyt lopettaa sitä hölkkäilyä.
Seuraavat päivät meni hieman tönkkönä mutta nyt lauantaina pääsin uudestaan jumppaamaan. Koska kyseessä oli toinen aloitusryhmä, niin - tehtiin taas kuntotesti! Lankutin yli minuutin huonommin kuin kolme päivää aikaisemmin. Ei hirveän nousujohteista.
Noh, kunnossa kaiken ikää - ja kunto se on huonokin kunto. Pääasia, että tuli taas tyrkkäistyä itsensä johonkin suuntaan. Joskus vain tekisi mieli pysyä paikallaan kun suunta on vain ylöspäin.


Kuntotestin viihdytysjoukot eli Vetäjät


3 kommenttia:

Anti Sport kirjoitti...

It's a live!

Meinasin jo kommentoida edellistä, mutta nyt kun näitä tulee ihan solkenaan, on pakko toimia.

Taas alkoi jotkun hitsin lätkäkisat. Eivätkö ne koskaan luovuta?

Norppa kirjoitti...

Anti Sport!! Mitä kuuluu?

No se sanonta Pandoran lippaasta taitaa pitää paikkansa myös näiden blogien suhteen. Välillä haikaillut jonkun uuden perään, joskus taas miettinyt, että "pitäisi oikeasti kirjoittaa", toisinaan taas tekee mieli huutaa ikkunasta se oma mielipide koko maailmalle; niin miksipä sitä sitten ei naputtelisi tänne blogiunversumiin; koska ihan viime metreillähän sitä sillä mennään mitä on! ;) Niin kuin jääkiekossakin. Ai luovuta? -95 jälkeen? Osallistuuhan Suomi jalkapallon karsintoihinkin. Toista se olisi kunnon kyykän MM-kisat. Olisi kunnollista.

Anti Sport kirjoitti...

Tässähän tää menee, lopullista romahdusta odottaessa. Talossamme on ollut putkiremontti ja kaikki vanhat, hyvät naapurit ovat muuttaneet. Tilalle on tullut jotain äänekästä nuorisoa. Kaikki haluavat Kotikadulle ja senpä takia hinnat ovat nousseet Hesarin mukaan alueella 60-70 prosenttia 10 vuodessa.

Ei taida Suomen potkupallomaajoukkue päästä mun elinaikana jalkapallon arvokisoihin. Schade.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...