sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

Keskoset Viroon?

Joulukuussa vuonna 1972 Loimaan aluesairaalassa syntynyt pari kiloinen keskonen( 2kg 44 cm) vietiin ambulanssilla Turkuun. Tätä pientä loimaalais-keskosta pidettiin happikaapissa kuukauden, jonka jälkeen hänen äitinsä tuli hakemaan keskosen taksilla kotiin Vilja-Suomeen, minne keskonen sitten hyvin juurtuikin. Jopa niin hyvin, että muistaa tuoda juuriaan ja kotiseutuaan esiin tarvittavin määrin edelleenkin.
Tämän keskosen hengen puolesta ei pelätty, tulokas oli harvinaisen sinnikäs ja muutenkin hyväkuntoinen. Myöhemmin tästä keskosesta kasvoi ihan suht kunnollinen veronmaksaja ja yhteiskunnan jäsen.
Jos on keskonen, kannattaa syntyä suomessa. Tietysti erityisesti yliopistosairaalakaupungeissa tai niiden lähettyvillä mutta Arvo Ylpön ansiosta meillä keskosten hoito on muutenkin hyvällä mallillaan. Ja kyllähän kummikonsertit ja muut lahjoitusvarat ovat myös antaneet oman tärkeän osansa siihen että sekä hoidon tason, että laitteiston taso ollaan saatu pystyämään korkeana.
Tämä pienenä aasinsiltana siihen, että jos ja kun hoitajat menevät lakkoon ja palkankorotuksia ei nähdä aiheellisiksi, ja keskosia roudataan Viroon ja Ruotsiin niin toivottavasti pikku kansalaiset saavat yhtä hyvän hoidon kuin eräskin loimaalainen aikoinaan. Mutta perheelle voi olla kova venyminen selviytyä tilanteesta joka muutenkin saattaa olla tavallista enemmän voimia vievä.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...