"Enkä mä pane vastaan!"

Se on sitten taas yksi tammikuinen kohokohta viikonloppu ohitse ja nimet passissa. Kun suomalainen mies silmät loistaen hokee vuorotellen jokaiselle ryhmäläiselle luulleensa etteivät tytöt käyttäydy tuolla tavalla, tietää olevansa oikeassa porukassa oikeiden ihmisten kanssa, tekemässä juuri oikeaa asiaa.
Viikonlopuksi lähdettiin urheilemaan. Listalta löytyivät loppumattomat tiikerihypyt, ripaska, pyramidi, aerobick, halkotanssi, tuolitanssi, pöytätanssi, puoliksi pöydällä -tanssi, pöydästä kiinni -tanssi, horjahdetaan päänsä jo aikaisemmin loukanneen päälle -tanssi sekä touhuporukan kuperkeikkapotpuri, erinäinen määrä kärrynpyöriä ja voltteja sekä tietysti Australian open sekä taitoluistelun EM-kisat. Sekä ihana argentiinalaistango, joka kuulemma jäi eräänkin matkalaisen muistojen laatikkoon ikuisiksi ajoiksi. Tosin vasta sen jälkeen kun herrasmies oli kehunut tanssikumppaniaan elämän heittäneeksi.
Koska tämä on mielikuvituksen tuottama perheblogi en mainitse mustelmista muuta kuin erään leuan(!), eräiden polvet, eräiden reidet ja eräiden..nooh..herkemmät alueet. Olen myös iloinen, että eräätkin lannerangat, olkapäät ja joustonivelet kestivät riehakkaan kasahyppelyn sekä kiipeämiset ja laskeutumiset. Onneksi tytöt ovat notkeita ja nokkelia. Ja nopeita. Jos ei käytös parane niin se on oikea suora poskessa. Ansaitusti. 
Tänä vuonna matkanjärjestäjä oli fiksusti ymmärtänyt laittaa meidät tarpeeksi kauaksi muista ihmisistä. Systeemi toimi eikä konflikteja syntynyt. Kaikki voittivat ja tyrkkypulkat pysyivät poissa. 

Mökki oli muutenkin hyvin valittu. Kristalli kaunistaa. Kaikki löysivät myös kotiin. Ei ehkä ihan suorilta, eikä ilman ohjausta mutta kuitenkin. Fiksuimmat pystyivät päättelemään jopa kengänjäljistä oman porukkansa kotiutumisen. 

Ensimmäisestä aamusta meni tovi ihmetellessä kuinka yhteen mökkiin saa 8 000 lampettia, 4 000 pikkulamppua, 1 500 hevosaiheista koristetta ja 82 000 erilaista yksityiskohtaa. Ja hetki meni myös siihen kun piti selvittää montako naista tarvitaan yhden sähkösaunan päälle laittamiseen, etenkin jos se yksi on käynyt laittamassa sen päälle jo neljä kertaa.

Loppupäivä menikin sitten ureilullisissa merkeissä. Nopeasti otettiin alue haltuun, moottorikelkkavuokraamoineen päivineen. Ja tulihan se odotettu hevoskontaktikin matkan varrella. Loppumetreillä jo meinasi treenattukin pohje väsähtää.  

Paluumatkasta otettiin irti se mitä saatiin. Vaikka jiipee oli viime vuodesta oppineena jäänyt pois, ykkösluokassa hengailevat saivat kyllä kiitettävästi osallistua vielä Seuramatkan tuomiin mahdollisuuksiin ja yhdessäoloon. Lämmin kiitos shampanjatarjoilusta.

Tulihan se myös nyt tarkistettua, ettei Liesjärvi ei ole L-kirjaimella alka suomen kunta. Eikä Lappeenrantaa tai Loppea tai Lahtea voi sanoa neljää kertaa saman pelin aikana. Mutta aina voi soittaa varmistuspuhelun kotiin tai laittaa sormuksen sormeen edes paluumatkalla jos on sitä porukkaa.

Luxusmökissä oli luxuskokki ja luxussiivooja. Kokki tosin piti vaatteet päällä, jopa lattiaa öljytessään.  Alaston siivooja puolestaan sai jakamattoman huomion ja kiitosta puhtaasta habituksestaan. En sitten tiedä tekisivätköhän he kotikäyntejä myös täällä Helsingissä..
Bussikuski yritti vihjailla että ääni kuuluu kuulemma ilman mikrofoniakin. En tiedä johtuiko nuiva suhtautuminen siitä, että MUITA piti odottaa. Mehän vain ystävällisesti viihdytimme toisiamme. Tunteella ja volyymillä.

Ykkösluokan shampanjaa, ykkösluokan matkustajille. Ja ehkä vähän jopa rinnuksille. Kakkosluokkalaiset joutuivat tappiokseen luovuttamaan myös patterinsa. Kun yhteiseen sopimukseen ei päästy Helvetinkoneen soittamisesta, lähti koko helvetinkone paremmille metsästymaille. Tosin, tästä asiasta sanottiin kauniisti, selkeästi ja hyvin vakuuttavasti kaksikin kertaa. Kaikki eivät vain opi.
Mutta tälläkin kertaa Late tuli, näki ja voitti. Heräten tänä vuonna huopaan kääriyteenä Hevosen selästä. Please dont ask more.