lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Pussilakana tekee onnelliseksi

Lauantaiaamu tuntui olevan ensimmäinen aamu yli kuukauteen kun sai nukkua rauhassa ja pitkään. Mikään tekeminen ei roikkunut niskassa heti herätessä. Julistinkin päivän joulupäiväkseni, ja päätin viettää sen niin kuin joulupäivät kuulemma vietetään. Ei tehdä mitään, nukutaan pitkään, luetaan kirjoja ja vaan ollaan. Tosin kirjat vaihdoin hesariin ja kuukausiliitteeseen. Jostain kumman syystä postinjakaja oli intoutunut tunkemaan postilaatikostani kaksi(!) hesaria. En ymmärrä. Onko logiikka aamuyöstä erilaisempaa kuin myöhemmin aamulla. Olisin ollut aivan onnellinen pelkästään sillä yhdelläkin lehdellä.
Tämä oli ensimmäinen aamukahvi ja hesari yhdistelmä Vallilan kodissani eli Valkassa. Bassoradio ei valitettavasti löytänyt tajuutta mutta maikkikselta lainattu CD tunteikkaine naislaulajineen tuki hyvän huomenen tunnelmaa. Vastahiottu puulattia alkaa tuntua omalta, samoin kauniisti naapuritalon savupiipun takaa nouseva aurinko.
Aamua ja heräämistä hohdensi vielä itselle muuttopalkinnoksi hankittu uusi pussilakana. Vuodevaatteet ovat tärkeät. Pysähdyin taas hetkeksi ajattelemaan miten ihmiset nukkuvat vuodesta toiseen samoissa pussilakanoissa. Vuodevaatteiden kankaan kanssa viettää elämästään suuren osan. Hyvä puuvilla tuntuu hyvältä. En itsekään ostanut Gantin 180 euron pussilakanaa mutta arkiluksusta löytyi silti.
Tähän aikaan vuodesta kunnon kamaa sänkyynsä saa puoleen hintaan. Tosin samalla kannattaa laittaa vanhat kiertoon. Osalla aikuisväestöstä on kaapeissaan(ja sängyissään)kotoa muuttaessa mukaan lähteneitä lakanoita. Jos tunnearvo on liian suuri, niistä voi ottaa vaikka muistoksi kuvan mutta kaappeja niillä ei kannata täyttää.
Tästä kaikesta intoutuneena en suinkaan mennyt ulos viettämään raikasta ja reipasta talvipäivää, vaan järkevästi pureuduin Tavaroiden Paikoilleen Laittamisen -maailmaan. Tosin haaste muuton jälkeen on se ettei tavaroilla vielä ole paikkaa, ne pitää keksiä. Hula hula -vanne ja vuoden 80 tennismaila etsivät sitä vielä.
Ja vuodevaatteiden lisäksi arkea parantavat hyvät työkalut. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin joutua keskeyttämään joku muutenkin rasittava operaatio sen vuoksi että tietyn kokoinen tai muotoinen avaaja tai sulkija puuttuu.(mm. yhdet verhonpidikkeet jäivät sille tielleen kun tähtipääavajaa ei sattunut käsilaukkuun)
Ostin itselleni lahjaksi myös kuusiokoloavain setin. Seitsemän osaa. Saa lainata.
Tästä annankin kaikille lahjavinkin. Ostakaa äideillenne, siskoillenne, tyttökavereille ja kaveritytöille lahjaksi hyviä työkaluja. Jokainen nainen osaa itsekin ostaa kipponsa ja kapponsa tai hajusteensa mutta perussetti hyviä työkaluja on hyvä lahja tytölle tai naiselle. Hyvä vasara, perusruuvarit ja pikku setti taulukoukkuja ja nauloja. Pari perussulaketta ja sokeripalaa samaan pakettiin vielä niin lahja on viimeistelty.
Mutta kertakaikkisesti siis. Kyllä päivässä on laatua kun ehtii nukkua, syödä, järjestää, soittaa, tavata, blogittaa, kylpeä, kuunnella, katsella, lukea, naulata, lajitella, levätä, olla ja ajatella. Vielä olisi ehtinyt juomaankin jos öinen, hieman turhaan kitisevä mutta tykätty, kulkija ei olisi eksinyt.

ps. tiesithän että kylmät lakanat nukuttavat paremmin?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko kukkavasara edelleen tomintakunnossa?

Norppa kirjoitti...

Hei kukkavasara on ollut niiiiiin kätevä! Siinä jää hienompikin työkalusetti toiseksi kun ottaa kukkavasaran takataskusta, ruuvaa varren auki ja ojentaa työläisosastolle juuri oikean kokoista meisseliä!
Mites retkikirves?

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...