tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Vartissa töihin

Poikkeuksellisesti lähdin tänään autolla töihin. Veikkasin, että puolet työmatkalaisista olisi jo lähtenyt joulun viettoon, ja varmasti olikin, sillä työmatka hurahti vartissa.(eläköön yksityisautoilu) Kävelymatkoineen voin saada normaalina päivänä raitiovaunulla koko proggikseen menemään nelisenkymmentä minuuttiakin. Oli siis luksusta. Samoin kun työpaikan oven edessä oli pysäköintitilaa. Normaalisti ei ikinä.
Olen joulun kanssa melkein aikataulussa. Ja mikäs on ollessakaan koska en kuulu joulupöydän laittajiin. Joulukorteista sain melkein kaikki ajoissa postiin, ja joululahjatkin on melkein kaikki ostettu. Luonnollisesti sentään pieni viime tippa kuuluu prosessiin.
Reki Loimaalle lähtee ilmeisesti tänään. Ilmeisesti siksi, että perinteinen joulukuski pidättää oikeuden itselleen äkilliseen muutokseen. "Ehkä lähden, ehkä en." Lupasin kyllä, että voimme pysähtyä pehmikselle Ikeaan, jos lähdemme tänään..
Joulu/sukutunnelmaan olin virittäytymässä eilen leffassa; Erään pienen joulutarinan -avulla. Suosittelen erityisesti kaikille jotka epäilevät itsensä tai perheensä erikoisuutta. En aivan tiennyt mitä menin katsomaan, mutta oli rauhoittavaa nähdä jotakin hyvällä maulla tehtyä . Ei räiskettä, ei ylikansallista tuotemainontaa, ei 4D tehosteita, eikä silikoneja(luullakseni).

Elokuva on varsinainen yhdistelmiä suuria tunteita laidasta laitaan;

"Eräs joulutarina on ylenpalttinen tunteiden, muistojen, musiikin ja kätkettyjen
intohimojen maaninen kollaasi. Hetkeksikään elokuva ei silti vaivu synkkyyteen, vaan epätoivon joutomaalta löytyy toivon kipinä itse kullekin. Outi Heiskanen
"

3 kommenttia:

Prepe kirjoitti...

Ei silikoneja...mikä pettymys...

Prepe kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Norppa kirjoitti...

mut eiks se oo melkein yhtä hyvä jos soi free jazzia taustalla??

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...