maanantaina, maaliskuuta 30, 2009

After Earth Hour




























Nyt kun kaikilla on vielä muistissa viime lauantain Earth Hour ja tunnelmallinen kynttiläilta, on oivallinen aika muistuttaa norppasähköstä. (Sain huomautuksen kyynisyydestäni sunnuntaisilla juhlilla kun rohkenin ääneen epäillä, että sammuuko ne valot kerran vuodessa tunniksi, ja sen jälkeen niitä taas poltetaan kaksi kertaa enemmän, kaksi kertaa paremmalla omallatunnolla. Aiheellinen huomautus. Otan opikseni.)
Sähköhän käyttää joka tapauksessa. Enemmän tai vähemmään mutta jokaisella meillä on sähkösopimus, ja vuoden aikana laskuja tippuu melko tasaisesti. Sähkösopimuksensa voi siis vaihtaa norppasähköön. Sähkön hintahan muodostuu sähkön myymisestä ja välittämisestä. Sähkön toimittaa aina paikallinen sähköyhtiö mutta lopun voi kilpailuttaa ja vaihtaa vihreämmäksi "ekosähköksi". On ilmiselvää ettei sähkön tuottaminen suorastaan elvytä ja paranna luontoa mutta jos voi osallistua siihen vähemmän kuormittavaan, miksi ei.
Ja mikä parasta, tarjouksen pystyy pyytämään, yhdellä lomakkeella TÄÄLTÄ. En tiedä miksi en ole hoitanut asiaa kuntoon aiemmin mutta parempi nytkin kun ei koskaan. Samalla tuli mieleen, että enemmänhän sähköä käyttää asunto-osakeyhtiö jossa asuu. Yhtiökokous on ensi viikolla, joten otetaanpa asia esille sielläkin. Pihapiirissämme liikkuu kuitenkin kohtuullisen täyspäisen näköisiä ihmisiä.

Norppamerkin saaneet yhtiöt täältä.
Suomen luonnonsuojeluliiton säästövinkit

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...