Sunnuntaina olin sanattomana uusissa maalaistouhuissani kun kuulin kurkien saapuvan. Ensin nousi parvi..sitten pilvien lomasta näkyi toinen..kolmas..ja vielä neljäskin. Ne nousivat ja kaarsivat, kierivät yhdessä, välillä taas eroten ja näky oli huuvaava. En voinut muuta kuin seisoa työhanskani suorina ja suu auki ihailla. En ole koskaan aiemmin kokenut kurkien läsnäoloa niin vahvana, saatika päässyt seuraamaan niiden lähtöharjoituksia niin läheltä ja pitkään.Kurki on tuttu suomalaiselle taiteilijallekin. Esim. runoilija Kaarlo Sarkia on matkoillaan potenut tuskallista koti-ikävää. Mutta Suomeen palattuaan, hän - koditon vaeltaja - on pian taas lohduttoman, voimattoman kaipauksen vallassa:
Minä askeli raukoin
vain mittailen multaa -
siniauerta aukoin
päin lounaisen kultaa,
läpi ruskojen veren,
yli keinuvan meren,
kuun kuullossa, tähtein,
päin päivää ja poutaa
ja onneen ja kesään
pois syksystä lähtein
ja uuteen pesään
ne soitellen soutaa.
(Kaarlo Sarkia: Kurjet muuttavat)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti