keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2011

Voihan koiranpentu..





Aina välillä minulta kysytään, että miksi minulla ei koiraa. Yksi syy on, ettei kukaan ole tuonut pentua kynnykseni yli. Kaikki kynnyksen yli tulleet ovat aina saaneet jäädä, kunnes omistajat ovat tulleet hakemaan.
Viime viikolla sain kutsun lähteä seuraksi katsomaan 11 dalmatialaisen pentua. Yhtätoista! Ei olisi tullut mielenkään kieltäytyä. Etenkin kun ne eivät olleet luovutusikäisiä, joten ei ollut vaaraa, että olisin sullonut taskuni ja kassini täyteen uusia perheenjäseniä.
Ja olivathan ne aivan hurmaavia! Pikku täplikkäät possuset, pömppömahoineen ja jo varsin terävine hampaineen. Farkkujen lahkeet olivat suosituinta viihdettä, mutta paremman puutteessa myös villasukka tai hihan suu kävi. Myös nenänsä kanssa oli syytä, niin kuin tietysti aina muulloinkin, varoa mihin sen työnsi.. Kavereilla oli myöskin loistavat unenlahjat. Ensin touhukierrokset päälle nollasta sataan - sen jälkeen muutama minuutti erittäin innostunutta tonttuilua, jonka jälkeen totaalinen simahdus yhtäaikaa. Mielummin kylläkin kasassa, ja jos tuntuu siltä, että jää liian kauaksi muusta jengistä, paras tyyli on kiivetä muiden kaverien yli ja mätkähtää itse torkkukasan ylimmäiseksi. 

JK: Kasvattajan must see video: http://www.youtube.com/watch?v=J29EahAC6UQ

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Noora - vastaus on EI. Siis kertaan vielä - EI. Minkki P

Norppa kirjoitti...

Kovasti vähän on jäänyt tuohon Minkki P:n kommenttiin rivien väliin tulkinnan varaa... :) :) :)
Kaikkien muidenkin iloksi lisäsi tuohon loppuun vielä kasvattajan pentuvideon. :) :)

Anonyymi kirjoitti...

EI

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...