Koira ja hammaskivi

Olin tänään elämäni ensimmäistä kertaa eläinlääkärillä ns. "omistajan roolissa." Omistaminen on kyllä vaihto-oppilaan kanssa väärä termi. Enemmin koen, että isäntäperheen roolissa sitä tarjoaa majoituksen, ruuan ja virikkeitä mutta loppu on melko itsenäisesti perheenjäsenenen itse päätettävissä.

Eläinlääkärillä oli hyvä ja ystävällinen palvelu. Asiakas oli huomion keskiössä ja myös saattajan palvelu oli asiallista ja selkeää. Viime kokemus julkisen puolen ihmisterveydenhoidosta ei yltänyt samalle tasolle.
Vaihto-oppilas ei ole aivan nuoremmasta päästä. Ikää tulee toukokuussa kymmenen vuotta, joten siinä on ehditty luu jos toinenkin kaluta. Nyt huoltoa kaipasivat hampaat. Hammaskiveä oli kertynyt. Ei muuta kuin kaverille nukutuspiikki ja hammaskiven poistoon. Piikkikammoisille tiedoksi, että kun poikakoiraa rapsutetaan korvien takaa ja kikkelin läheltä piikittäessä, niin eihän siinä mitään rokotusta ehdi huomata. (Kaikkea sitä oppii.)
Aivan ilmaista terveydenhuolto ei ole eläimillekään. Parin hampaan ja hammaskiven poisto ja perusverikoe kustansi muutaman euron vajaa kolmesataa euroa. Hintaan sisältyi vielä viikon antibioottikuuri, makukipulääkkeet sekä myöhemmin annettava madotustabletti. Aikaa koko hommaan meni pari tuntia, ja jos ajattelee, että kaksi ammattilaista työskentelee yhden potilaan kanssa, niin järkevältähän tuo työkustannus tuntuu. Mietin vain, että miten perheissä, joissa vaikka työttömyyden tai sairauden vuoksi on perheen talous tiukalla, voidaan hoidattaa lemmikkiä sen sairastuessa.

 Nyt kaveri makaa lattialla sammahtaneena, kuin paremmankin puudutuksen saaneena. Jos on nähnyt piirretyn missä bambi on jäällä, niin olemus on kutakuinkin samaa luokkaa. Tosin bambin katse taisi kyseisessä pätkässä  olla hivenen tarkkaavaisempi.

Pää jumissa (koiralla)

Eilen tuli taas hyvä opetus siitä oman pään joka paikkaan tunkemisesta. Vierailevana tähtenä lomaileva karvakaveri Jope nimittäin päätti kokeilla pihalla vanhaa "kameli läpi neulansilmästä" -temppua. Ei onnistunut. Rautaportti on siitä kumma, että se ei loputtamasti jousta. Nelijalkainen ystäväni jumittui kiinni porttiin. "Voihan elämän kevät ja kukkapuskat", ajattelin. Näin jo mielessäni ulvovan koiran rimpuilevan paniikissa portissa. Koiran pää ja ns. hartiat olivat portin ulkopuolella, ja massu takapuolineen sisäpuolella. Ehheeh.. Yritin varovasti työntää loppuosaakin ulos. Turha toivo. Sama homma pääpuolesta. No eihän se nyt enää onnistunutkaan. Kun kerran onnistautuu pujottautumaan yhteen suuntaan, ottavatkin nivelet mukavasti vastaan peruuttaessa.

Hommassa oli jotain tuttua. Muistelin miltä tuntuu kiemurrella sisään, ja ulos, istuviin kotelomekkoihin. Sisään niihin kyllä pääsee mutta auta armias kun pitäis päästä itsekseen ulos. Siihen auttaa vain eräänlainen olkanivelten rentoutus.

Tämä mielessäni otin kaveria hellän päättäväisesti lapaluiden(koiran olkavarsien?) kohdalta kiinni ja nostin sekä työnsin. Vapaus koitti! Kohde itse oli häntä hieman maatakohden ja katseli tyynesti naapuritontille. Jos eläimillä olisi inhimillisiä tunteita, vättäisin, että kaveri olisi ollut jopa hieman nolon puoleinen. Tämä mielessä kannattaa aina miettiä minkälaisia mekkoja kokeilee.

Tuli koira

Tuli koira. Eilen. Vähän niin kuin naapurista mutta ei kuitenkaan.

Koiran nimi on Jope. Napakka ja selkeä. Ja hyvin sopiva, jos pihalla on aiemmin myös pyörinyt Topi. Tai Elvis. "Jope, Topi ja Elvis" Melkeinpä tuossa olisi jo novellin ainekset.

Jope on jo aikuinen. Border terrieri. Melkein tirskahdin, kun kuulin saapuvan asukkaan lajista koska ikiystäväni Maire on myös samaa rotua. Match made in heaven siis. Vielä ei tiedä tuli Jope käymään vai olemaan. Eipä sen niin väliä. Katsotaan ensin suuret linjat ja selvitetään sitten ajan kanssa yksityiskohdat.

. 

Kesävieras kylässä

Kesävieras tuli kylään. Laittoi tyynyn paremmin. Alkoi hieman mököttää kun ei heti kiitelty.

Hieno Rouva & Hey Dude!

Nuoriso tarkkailemassa kulmakunnan meininkiä.

Kävi vieraita. Melko tyylikkäitä ja hienostuneita. Tai ainakin vanhempi rouva oli hienostunut, nuorempi oli..hmm..tyylikäs..ja spontaanin sympaattinen.
Emäntää hieman jännitti kun ei ollut aluksi aivan varma, olisivatko vieraat mielummin kotonaan vai kylässä. Nämä vieraat kun vilkuilivat tavallista tarkkaavaisemmin ulko-ovea ja jopa katsoivat ulos ikkunasta tavallista kaihoisemmin. Mutta eipä hätää, kun tarjoilu alkoi, tuntui tunnelmakin nousevan. Jopa melkeinpä riehakkaaksi.
Mutta kun kyläläisiä tultiin noutamaan  kotiinsa - pankki suorastaan räjähti - tietysti omalle väelle oli mukavaa, että vastaanotto oli vähintäänkin Rion karnevaalit-tasoista - mutta jäähän sitä vähän miettimään, että oliko se oma tarjolla ollut seura kuitenkin ollut hieman..*haukotus?*

Hieno rouva ottaa iisiä.

Voihan koiranpentu..

Aina välillä minulta kysytään, että miksi minulla ei koiraa. Yksi syy on, ettei kukaan ole tuonut pentua kynnykseni yli. Kaikki kynnyksen yli tulleet ovat aina saaneet jäädä, kunnes omistajat ovat tulleet hakemaan.
Viime viikolla sain kutsun lähteä seuraksi katsomaan 11 dalmatialaisen pentua. Yhtätoista! Ei olisi tullut mielenkään kieltäytyä. Etenkin kun ne eivät olleet luovutusikäisiä, joten ei ollut vaaraa, että olisin sullonut taskuni ja kassini täyteen uusia perheenjäseniä.

Ja olivathan ne aivan hurmaavia! Pikku täplikkäät possuset, pömppömahoineen ja jo varsin terävine hampaineen. Farkkujen lahkeet olivat suosituinta viihdettä, mutta paremman puutteessa myös villasukka tai hihan suu kävi. Myös nenänsä kanssa oli syytä, niin kuin tietysti aina muulloinkin, varoa mihin sen työnsi.. Kavereilla oli myöskin loistavat unenlahjat. Ensin touhukierrokset päälle nollasta sataan - sen jälkeen muutama minuutti erittäin innostunutta tonttuilua, jonka jälkeen totaalinen simahdus yhtäaikaa. Mielummin kylläkin kasassa, ja jos tuntuu siltä, että jää liian kauaksi muusta jengistä, paras tyyli on kiivetä muiden kaverien yli ja mätkähtää itse torkkukasan ylimmäiseksi. 

JK: Kasvattajan must see video: http://www.youtube.com/watch?v=J29EahAC6UQ

Kierrä, hyppää, kierr..eiku ohi..eiku hyp..ohi hyppää..

Sunnuntaina eli pyhänä, niin kuin Loimaalla sanotaan, pääsin pitkästä, pitkästä aikaa agility-radalle. Loimaan koiraharrastajat ovat saaneet hienot sisätilat käyttöönsä vanhalta nahkatehtaalta.(Tosin neljä sataa euroa kuussa kuullostaa järkyttävän kalliilta vuokralta kun harrastustila sijaitsee tosi kaukana kehä III:sen ulkopuolella.)
En ole varma oliko ilo kaikkien puolella. Koira oli innoissaan, samoin minä, mutta koiran kouluttaja/radan rakentaja ei hötkyillyt yhtä paljon innostuksesta kuin me, vaan keskittyi ihmettelemään mikä koko hommassa nyt saattoi olla niin vaikeaa.
No mikäköhän siinä nyt on niin vaikeaa, kun yrittää juosta jonkun perässä, ja pitää muistaa minne piti mennä seuraavaksi, ja mitä reittiä. Samalla pitäisi vielä näyttää elävälle ohjusraketille edes suunnilleen oikeita käsimerkkejä ja tekee koko hommaa ensimmäistä kertaa.
Agility-koira bordercollie Turo oli aivan mahtava, ja kyllä itsellänikin oli huomattavissa harjoituksen aikana selkeä oppimiskäyrä ylöspäin. Hatunnosto norppa-enolle, joka on tehnyt valtavasti työtä harrastaessaan koiriensa kanssa. Vieläpä hallilla mukana ollut Vanha Herra Vito tunki väkisin radalle ja kaikkien kauhuksi kiipesi suoraan A-esteelle. Ihmisen elämässä tämä on verrattavissa suunnilleen siihen, että 90-vuotias seniori hyppäisi varottamatta liaanille.. Mutta minkäs teet, veri vetää radalle ja mukaan on päästävä. Vanha Herra olikin sitten niin liekeissä että olin aivan varma, että tämä viikko meneekin koira-rollaattoria etsiessä.
Sukulaisten kanssa tekeminen on myös hauskaa, niin kuin kaikki tietävät. Sitä vaan voi olla oma itsensä. Olimme juuri viikkoa aikaisemmin keskustelleet siitä miten koiraharrastuksen parissa pitäisi myös muistaa kehua ohjaajaa, eikä aina vain pelkästään koiria, ja sitten palaute minkä minä saan on: "Mikä siinä voi olla niin vaikeeta?". Ei kovinkaan pedagogista.
Mutta niin hauskaa oli, että hieman harmittaa ettei täällä Helsingissä ole koiraa jonka kanssa lajia harrastaa. Tosin Turon kanssa kaikesta tekemisestä jää helposti vääristynyt kuva. Ei tarvita kuin pieni merkki ja kaveri on tekemisessä kuin tekemisessä täydellä innolla mukana. Muistan kyllä vielä ne "vanhat hyvät ajat" kun collie Renni saattoi kesken kilpailuiden ensin pysähtyä, tuijottaa hetken tyhjyyteen ja sitten vain tyynesti poistua radalta.

Hyvänenäinen sienikaveri treenaa

Näin syksyisin puhutaan usein sienistä. Olenkin yrittänyt tänä vuonna syöttää enolleni ajatusta, että hän kouluttaisi koiransa sienikoiriksi. Minä saisin metsään seurakseni todelliset teholöytäjät, ja eno saisi provikan niistä uskomattomista saaliista, jotka minä bordereiden avulla löytäisin. Pääasiallisesti oli puhetta kanttarelleista, koska ne viheliäät pystyvät piiloutumaan niin ovelasti sammaleiden alle, että kunnon nenälle tosiaan olisi tarvetta. Toisaalta, samalla vaivalla koriin voisi sujauttaa myös tatteja tai torvisieniä. Siis jos niitä joku löytäisi.
Tänään tulikin sitten ilahduttava kuva jo ensimmäisestä löydetystä saaliista. Sienten lukumäärä on arvostettava ja komean kokoisiakin ovat. Vielä kun hiukan harjoitellaan lajikkeen kanssa niin saalis pääsee pannulle asti..

Aivan loistava ja yksityiskohtainen kertomus erään parivaljakon edistymisestä

Myös kennelliitto kannustaa sienestämään

Koirakoulusta skumppaa ja suklaakakkua

Viimeiset viisi tiistai-iltaa on mennyt koirakoulussa Nummelassa. Sillon tällöin Vallilassakin yöpyvä ranskanbulldoggi Topi sai kesälahjaksi viiden kerran koulukortin T:mi Rähinään ja lupaudun menemään mukaan tsemppaamaan koululaista. Itsekkäästi ajateltuna, jokainen opin jyvänen, joka kyseisen sankarin pääkopassa alkaa itää, on eduksi kun hihnan toinen pää on minun kädessäni. (etenkin kun se toinen pää heittäytyy pitkälleen Hämeentielle ja kieltäytyy liikkumasta, niin kuin viimeksi..)

On ällistyttävää kuinka nopeasti koirat oppivat. Kyse on vain toistosta, palkitsemisesta herkuilla ja ihmisen omasta uskosta. Yleensä alukisi on hämmentynyt sekä kouluttaja, että koulutettava, mutta jo muutaman kerran jälkeen alkaa yhteinen sävel löytyä.
Vaikka koirankoulutus on pitkäjänteistä toimintaa, ehti viidessäkin tunnissa näkemään hurjaa edistyymistä. Aina niin kovin innostuva Topi oppi olemaan muiden koirien seurassa jo melko hyvin sekoilematta, kiertämään ja pujottelemaan muovitötteröitä, tulemaan ohjaajansa sivulle ja olemaan kuuntelu päällä. Siis melko usein. Iso kokoisen dobermannin ollessa vieressä oli pakko alkaa hieman uhoamaan ja haastamaan riitaa. Murrosikäinen mikä murrosikäinen.

Mielenkiintoista itselle oli myös seurata kuinka erilaisia eri rodut ovat ohjaajineen, ja millä tavoin koiria, sekä ihmisiä niiden hihnojen päässä voi ohjata. Eikä huonointa kokemuksessa ollut kun koulun vetäjä Marjaana kutsui eilen meidät kentän laidalta seuranneetkin kuohuvalle ja suklaakakulle. Maalaissyysillassa oli taianomaista tunnelmaa. Samalla saimme ihailla läppäriltä pimenevässä illassa edellisenä viikonloppuna juhlittuja häitä ja varta vasten ruotsissa lennätettyä laulajatarta.

Etsi maastosta koira

Turha kai sanoakaan, että viimeinen lomaviikko on suorastaan hujahtanut ohitse. Kalenterin sivut ovat mökillä vain lennelleet elokuun taas uhkaavasti lähestyessä. Oman osansa ohjelmasta on järjestänyt myös hoito/seurakoira Topi, joka tässä kuvassa suorittaa maastoutumisharjoitusta.anttarellien etsimiseen yritettiin kaveria innostaa mutta toistaiseksi saldo jäi tarkailijan roolin saavuttamiseen.

Koira kaupunkikylässä

Ranskanbulldoggi Topi on tullut kaupunkikylään muutamaksi päiväksi. Alkuinnostus lenkillä oli taas niin kova, että pelkäsin, että kaveri saa pian jonkun puhinakohtauksen. Mutta kyllähän se meno siitä sitten vähän rauhoittui, ja kun vastaan tuli vielä kaunis vaalea mopsityttö, ei yhtäkkiä ollut enää kiire minnekään. Ihme homma.
Lenkin jälkeen ei mennyt varmaan edes viittä minuuttia kun kaveri sammahti matolle. Ihailtavat unenlahjat.

Talviturkki kastettu!

Ei tietenkään minun. Veden lämpötilan pitää olla mielellään yli kahdenkymmenen ja jalkojen alla kaakelia, jotta todella voin nauttia uimisesta mutta kaksi isompi turkkisempaa ui koiraa minunkin puolestani. Erityisen otettu olin paksumpi turkkisen Viton 13 v. näyttävistä loikista laiturilta veteen.

Kumpi luovuttaa ensin?

Kuudelta aamulla alkoi sängyn vierestä kuulua tuhahtelua. Ensin yksittäistä, jonka jälkeen puhina yltyi sarjatuhahteluksi, ja sen jälkeen kokeilevaksi kimeäksi haukahteluksi höystettynä hetkittäisellä vinkunalla. Hoitoon tullut hurmaava ja hauska ranskanbuldog Topi yritti kommunikoida itselleen parempaa petipaikkaa.
Huonolla menestyksellä, ihminen pysyi murtomattomana.
Vaikeinta on tokkurassaan muistaa olla reagoimatta. Aamuyöstä ei oikein ole varma paljonko kello on, tai tulee epäilys, yltyykö kommunikointi kaikuvammaksi ulvonnaksi, ja etäisesti muistaa talossa asuvan myös muita ihmisiä. Tällä kertaa ei yltynyt. Siinä sitä sitten koitetaan kumpi luovuttaa ensin. Toinen esittää nukkuvaa, ja toinen muka-vain-tuhahtelee sängyn vieressä intensiivisesti tuijottaen.
Puolessa välissä  piti oppineimpien vastaisesti sentään antaa tunnustusta kaverille, että huomattu on, ja nyt voi vain mennä omalle paikalleen nukkumaan. Lattiatasosta otettiin viesti epäilevän näköisenä vastaan mutta lopputuloksena koira kuitenkin, tällä kertaa, vetäytyi omalle pedilleen.
Koiran kanssa mitataan pokkaa, pinnaa, loogisuutta ja älyä. Voi olla että hetkittäisesti luulee olevansa laumassa se fiksumpi, kunnes huomaa toimivansa kaikkien hyvien ennakkopäätöstensä vastaisesti. Tällä hetkellä kaveri todennäköisesti lekottelee laakereillaan tyynylläni ja  varmasti ensi yönä hyppää paremmille höyhenpeitoille ilman varoituksia.

Sänkyyn, pois, sänkyyn, pois, sänkyyn, pois, sänkyyn...

Loppuviikko on tuntunut mennyt kuin puoliksi sumussa. Uni on antanut odottaa itseään, ja olo on ollut sen mukainen. Elämä kaikissa väreissään on näyttänyt paletistaan niitä tummempiakin sävyjä.
Mutta iloisiakin asioita on tapahtunut. Eilen saapui kylään Topi, 11 kk. Vaikka nukkumaan mennessä melkein itketti, alkoi aamuyöstä jo naurattaa. Ainakin näin jälkeenpäin muistellen.
Kaverilla on murrosikä - tai uhma. Eikö kummassakin ole samanlaisia piirteitä? Tämä tarkoitti sitä että omaa paikkaa laumassa oli syytä testata. Useampaan otteeseen.
Topi otti nopeasti kyläpaikkansa haltuun ja tupatarkastuksen jälkeen loi melko kiinnostuneen katseen sänkyyn.(viimeksihän sinne ei päässyt) Sanoin ettei tarvi mennä nytkään. Kului vain hetkonen - ja eikun loikalla päiväpeitolle. Nostin kaverin alas. Ei ollut kuuntelu päällä.
Tämä show jatkui sitten tunnin välein aamuun asti. Heikompi hermoinen olisi jo saattanut sortua.(koira tai ihminen) Homma toistui yön aikan useita kertoja. Muutaman kerran pelkästä kokeilun ilosta pari kertaa peräkkäin. Siinä kohdassa jo hymyilyttikin. Tiedän ettei nelijalkaisen ystäväni ymmärryksessä ole mitään vikaa mutta egoa on sen verran, ettei uskoa tarvi ensimmäisestä kiellosta. Eikä siitä viidennestäkään.. Yöllä ei myöskään voi kaikuvassa kerrostalossa karjaista kovinkaan kaikuvaa komentoa, joten pitää yrittää löytää jonkilainen kompromissi. Kompromissi oli; sänkyyn, pois sängystä, sänkyyn, pois sängystä, sänkyyn, pois sängystä..

Koirat kylässä

Loimaan pikku-eno(iso-eno on vanhempi) yöpyi luonani viikonlopun kahden koiransa kanssa. Vaikka enoa oli hauska nähdä, hauskinta oli saada bonuksena Vito ja Turo kotiin muutamaksi päiväksi. Oli ihan asiallista kammeta puoliunessa muutamana viikonloppuaamuna koirien kanssa lenkille, koska koirathan eivät voi ulkoiluttaa itse itseään. Arkikosketus koiraelämään tuli myös heti kättelyssä kun vanhempi Vito oksensi kaksi kertaa lattialleni.
Asuntoni on myös yltä päältä koirankarvoissa. Sehän ei varsinaisesti muuta mitään koska itseltäni lähtee enemmän hiuksia kuin kokonaisesta Kultainennoutaja -laumasta. Parhaan homman sain aiheutettua kuitenkin itse. Näppäränä leikittäjänä luovuin kahdesta tennispallostani (koska pienempi vie isommalta aina kaiken, jos leluja on vain yksi). Laskin, että kumpikin voi pureskella omaa palloaan. Mutta en ehtinyt ajattelmaan minkälainen riemu ja sutiminen palloista lähtisi, etenkin kun pienemmän oli saatava kumpikin pallo. Parikymmentä kiloinen borderi sutimassa aivan sekaisin melko uuden lattialakkauksen päällä on - ei niiiin hyvä idea. Koiraihmisisyys tuli hyvin testattua. Toimii edelleenkin. Oli suorastaan ikävä luopua kaksikosta näin nopeasti. Jatkuvasti perässä kulkeva ja innokkaan toiveikkaasti tuijottava bordercollie on vain niin vastustamaton. Videopätkää MM-kisojen viimeiseltä minuutilta kun suomalaiskaksikko lähtee tavoittelmaan mestaruutta. En tiedä miksi blogger latasi vain 10 sek.