sunnuntaina, elokuuta 21, 2011

Minulla on ikävä(ä)

Ystäväni Maikkis laittoin torstaina teksiviestin muistutukseksi, että Kaisaniemen puistossa oli Kuorojen kierroksen harjoitukset, ja  myöhemmin Senaatintorilla esitys. Sadetta uhmaten ryntäsin suoraan töistä Kaisaniemeen  ison lehmuksen alle suojaan oikein tietämättä mitä odottaa. Silloin ilmoille kiiri moni äänisenä "Sata satamaa iskee tulta" -kappale, joka sai ihokarvani nousemaan pystyyn. Kyllä ihmisen ääni, etenkin moniäänisenä ja yhdessä toistettuna on kaunis! Bassot, altot, tenorit, sopraanot... kaikki siinä keskellä kaupunkia kauniin vanhan puiston suojissa, aivan muutaman metrin päässä sadetakeissaan, laulukansioineen, valmistautumassa esitykseen..
Asiaa ei yhtään huonontanut toisen entisen työkaverini ilmestyttyä viereeni kuohuviinitarjoilun kera, jolloin hetkessä oli jo todellisen juhlan tuntua. 
En ole kuullut kuorolaulua pitkään, pitkään aikaan - enkä ainakaan "näin sekalaista seurakuntaa". Esityshän avaa Kuorojen kierroksen Helsingissä ja koostuu monista erikokoisista kuoroista, jotka sitten vaikuttavan yhteisesiintymisien jälkeen hajaantuvat helsinkiläisiin baareihin esiintymään. 
Mutta voi kuinka laulu pääsikään ihon alle. Finlandia..Kalliolle kukkulalle ja muutama ruotsinkielinenkin laulu, jossa kumpusi niin selkeä iloinen kevään riemu, että olisin voinut vannoa kiurujen kisailevan taivaalla toukokuun auringon tullessa esiin pilvien takaa. Ja kaikki tämä, aivan ilmaiseksi! 
Kaunista, kaunista kansanperinteisen haikean laulun jälkeen, tosin kuoronjohtaja Marjukka  joutui vielä varoittamaan miehiä, siitä että kun laulavat ikävästään, ovat varovaisia ettei se kuullosta siltä että heillä on "ikävää..". 

2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tuolla olisi ollut kiva olla kuulemassa...

Norppa kirjoitti...

Haluan kyllä itsekin mennä vielä uudestaan, kivaa tuossa tapahtumassa on, että se järjestetään ilmeisesti joka vuosi! Olisi myös erinomainen paikka matkatoimistolle viedä turistiryhmiä kuuntelemaan ja kokemaan suomalaista kuorolaulua.. :)
Kuulin myös vinkkinä, että kuorot harjoittelevat Kaisaniemen puistossa pitkin kesää, joten sekään ei olisi hassumpi paikka piipahtaa laulannan aikaan.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...