Väärä juna - oikea palvelu

Eräskin nainen(nimi muutettu) onnistui puskemaan itsensä eilen väärään junaan. Kuulutus paljastie junan olevan menossa Jyväskylään, kun taasen matkustajan piti olla matkalla Turun suuntaan. Ei auttanut itku markkinoilla, konduktöörin puheille ja tilannetta selvittämään. Maailman ystävällisin ja hymyilevin asiakaspalvelija otti asian omakseen. Kirjoitti lipun taakse selvityksen ja katsoi vaihtojunan takaisin Tikkurilasta Pasilaan. Printtasipa vielä mukaan oikean junan aikataulut vaikka selkeästi itselläänkin oli aikataulupainetta muiden hommien kanssa. Koko ajan tämä ystävällinen asiakaspalvelija jaksoi kuitenkin hymyillä töpeksineelle asiakkaalle. Kiitokset ja peukku Jaakolle!
Takaisin Pasilaan ja ostamaan uutta lippua. Mutta mitä kummaa, Pasilan asemalla ei olekaan enää palvelupistettä! Vielä viime vuoden lopulla siellä tuli vierailtua.
Oikeassa junassa mutta tuntia myöhemmin. Eräskin nainen etsi konduktöörit ja esitti vanhentuneen lippunsa ja kertoi käyneensä hakemassa vauhtia Jyväskylän junassa. Hetkellisen hämmennyksen jälkeen he nyökkäsivät ymmärtäväisesti ja kehoittivat siirtymään peremmälle. Kun lipun tarkastuksen aika tuli, sama ystävällinen kommunikointi jatkui. Vaikka varmasti ammattilaisen päässä liikkui, että miten ihmeessä joku voi olla niin tunari, että sekoittaa kaksi junaa keskenään, se ei silti tihkunut läpi, vaan empatia oli asiakkaan puolella. Riittipä vielä vitsailua siitä miten tällaista voi jo kutsua elämysmatkailuksi.
Juuri nämä ihmiset ovat olleet aina VR:n vahvuus. Näiden työntekijöiden vuoksi moni on valmis käyttämään junaa sen halvemman Omnibussin vuoksi. Kun nämä ihmiset laitetaan pihalle, mitä jää? Valtavat bonukset johtajille?

Maalasin katon

Maalasin eilen katon. Pesin ensin maalarinpesulla ja sitten telasin valkoiseksi. Siinä samalla touhutessani mietin, että miksei näitä taitoja opetettu koulussa tai kerhossa. Minäkin olin kuitenkin yläasteella puukäsitöissä, enkä kyllä oppinut siellä mitään. Tiedä sitten kertooko se enemmän opettajasta, systeemistä vai oppilasaineksesta mutta jo vuosia aiemmin olisin voinut tarttua pensseliin, jos olisin vain hoksannut. Siihen hommaan vain pitää tarttua.
Verhoja en osaa ommella. Tai - noh - muutama vuosi sitten kun olimme ystäväni Maikkiksen kanssa Porin jazzeilla ja saimme yöpyä ilmaiseksi kodissa, josta puuttuivat keittiön verhot. Kiitokseksi yöpymisistä kävimme paikallisesta kaupasta ostamassa verhot ja koska ne olivat liian pitkät, niitä piti lyhentää. Kuinkas ollakaan, Norpan käsveskasta löytyi aina matkassa oleva sewing kit - ja näinpä saimme harsittua verhot kokoon ja oikean mittaiset ikkunaan.
Jo lähettyämme paluumatkalla tuli mietittyä, että "olikohan vaivannäkömme nyt vähän liikaa" - siis josko kaikki eivät innostukaan kotinsa tuunaamisesta.. mutta lämmin kiitos tuli kyllä myöhemmin asunnonomistajalta raikuvan naurun kera.
Mutta opettakaa lapsenne, siskonne, äitinne tai vaikkapa kummitätinne maalaamaan! Eikä se niin vaarallista ole, jos sitä maalia sen katon maalaamisen jälkeen on hieman hiuksissa, kasvoissa, käsissä, vaatteilla...vedellähän se lähtee.