Aamulla heräsin tuntia normaalia aiemmin. Kahvi oli käynnistynyt ajastimella ja kirkasvalolamppu herätteli pöydällä. Aamiaiseksi söin ison kulhollisen tehtyä hedelmäsalaattia ja luin rauhassa lehden. Raitiovaunuun ehdin ajoissa, ja keskityin koko puolituntisen edellisenä iltana aloittamaani kirjaan. Hyvin epätyypillinen aamu.
Töiden jälkeen päätin liikkua, jotta yhden ihmisen kaamoksenvastainentaisteluni saisi mahdollisimman tehokkaan aloituksen. Ajattelin ensin lenkkiä, koska kaipaan päivän sisällä istuttuani happea mutta huomasin, että jalkani olivat eilisestä hieman tukossa. Päätin myös aloittaa lenkkeilyn iisimmällä tahdilla, joten painoin jarrua. Ei tehdä sitä vanhaa "
kaikki mehut purkista ulos, än-yy-tee-NYT!"-temppua, vaan pidetään pää kylmänä. Ei myöskään huvittanut lähteä salille, joten päädyin kotijumppa(!) vaihtoehtoon. Kerta se ensimmäinenkin.
Olen svarmastikin tehnyt joskus jotain näennäisesti tehokasta kotona, ja ihan hyödyllisiä&huolellisia venyttelyjä mutten lihaskuntoa ikinä. Olen niitä "punnerretaanpa tässä nyt viisi kertaa, ja eiköhän tämä sitten ollutkin tässä" -kotona itsekseen puuhastelijoita. Tämän vuoksi olenkin käynyt mielelläni ryhmäliikuntatunneilla. Kunnes ryhmäliikuntatuntien aika ajoi ohitseni. Se, mikä oli jees vuonna -99, ei ehkä olekaan ihan jees enää vuonna -09. Voi myös olla etten ole tarpeeksi aktiivisesti etsinyt juuri niitä "minulle sopivia" tunteja.
Siispä kotiin. Vaatteiden vaihto JA: kippas kappas, muistin yhtäkkiä kummilapseltani, ehkä kaksi joulua sitten, saamani JUMPPAPALLON. Missäs se olikaan - sohvan alla, hienosti vielä tiiviissä paketissa hyvin säilöttynä. Ja niinpä tuli sekin kaunis marraskuinen ilta, että pinkki Reebokin kumipallo pääsi ulos paketistaan täyteen mittaansa.
(Voihan sitä myöhemmin ehkä käyttää myös jalkarahina...) Mutta eipä hassumpi kapistus. Mukana tulivat vielä täysin toimivat palloon kiinnitettävät kumiset "nauhat kahvoineen", jonka tyyppisiä kylkeni juuri kaipasivatkin. Voiko täydellisempää enää olla?
(voi, monellakin tapaa mutta se ei olekaan nyt pointtina)
En olisi ikinä uskonut tekeväni lihaskuntoliikkeitä kotona jumppapallolla. Yllätin siis itsenikin. Mutta tulihan siihen sellaista tekemisen meininkiä ja huumoria. Olin myös aivan varma, että pallo räjähtää allani. Ei, valitettavasti kuvia ei ole. Mutta eipä tullut alakerran naapurikaan kyselemään, että onko joku hätänä. Puulattia saattaa kaikua kun kuusikymmentä kiloa mätkähtää lattiaan..
Olen valitettavan tumpelo käden töissä. Tai näin olen ainakin oppinut hahmottamaan itseni käytyäni suomalaisen peruskoulun. Onneksi geenien mukana on tullut hieman "so not"-asennetta ja ymmärrystä, että jokaisen meistä on ensisijaisesti elettävä itsemme kanssa. Jos itse tekee, niin itsensä näköistä tulee.
Enstisöintivinkkejä suomi24
