Paluu kellon ja kalenterin pariin

Neljä viikkoa. Hujahtanut ohitse "ennen kuin ehti tekemään mitään". Kesäloma on lomailtu, ja paluu takaisin työelämään tapahtuu huomenna aamulla. Onneksi ei tarvitse mennä A-klinikan kautta..

Tajusinpa samalla myös mitä se tarkoittaa kun oma polkupyörä on varastettu. Sillä ei sitten enää sujahdetakaan Töölönlahdenrantaa pitkin tukka hulmuten, vaan töihin mennään jollain muulla. (jossain tutkimuksessa oli muuten todettu, että autoilija väistää turvallisimman matkan päästä jos pyöräilijällä on hulmuava vaaleat hiukset)

Onpa kyllä jännittävää miltä se sitten huomenna taas tuntuu, ja alkavatko elokuussa helteet kun vihdoin voi viettää päivänsä neljän seinän sisällä.

Lapset palloon ja aalloille

Kroatiassa rannalla tuli törmättyä kätevään systeemiin liian meluisalle ja energiselle jälkikasvulle . Eikun lapsi palloon ja mereen! Vaikka itse valitinkin, ettei uimaan ole pakko mennä jos ei halua, niin en ole aivan varma onko tämäkään vaihtoehto niitä houkuttelevimpia.

Joskus kipu tulee yllättäen. Aivan varkain. Liikennemerkistä, sanonannasta, runon rivistä, naurusta, äänenpainosta, yksittäisestä lauseesta.

Ei varoita. Tulee vain päästä varpaisiin.

En ehdi edes laittamaan vastaan. Kurkkua alkaa kuristaa. Luulin jo että olen tämän ylitse. Vaikka eihän sitä koskaan ole.

Itku tulee yhtäkkiä.

Näin sinusta yöllä unta. Herätessä piti muutaman kerran ajatella selkeästi, että ethän sinä ole. Enää. Tokkurainen mieli harasi vastaan. Olethan sinä kun juuri samassa autossa ajeltiin.. Siinähän sinä juuri olit. Unessa. Aivan kuin ennen. Yhtä mahdoton, yhtä sinä. Vielä hetki sitten.

Ikävä, suru, rakkaus.. veljiä ja siskoja keskenään. Mitään ei vähempään, mitään ei enempää.

Ystäväni, tänään sinua on Ikävä.

Uimaan vain kaakelilta

Viime viikolla ystäväni Paula tiivisti todella hyvin erään kesäuimisen syvimmän olemuksen. " Ai ootko säkin niitä jotka menee uimaan vain kun vesi on yli + 20 astetta ja kaakelilta? "

On totta että jokin kesä taisin uida vain uimastadionilla, enkä päässyt veteen edes joka kerta. Ei vain ollut pakko.

Uimisessakin tulee helposti sosiaalinen paine kun paikalla on muitakin. Jos "kaikki muutkin" menevät, niin pitäähän sinunkin mennä. Ja suomalainen jaksaa jankuttaa. Loputtomasti. Jos saisin euron jokaisesta kerrasta kun kesinä joku on taukoamatta jankannut että "etkö sää mee uimaan", "mee hei uimaan" tai "kävitkö jo uimassa" tms, olisi talouteni turvattu norppamummoksi saakka. En voi käsittää miksi ihmisillä on niin pakonomainen tarve saada toisetkin uimaan. Etenkin jos on ystävällisesti kieltäydytty ensimmäiset viisi kertaa. Onkin vaatinut muutaman ikävuoden, hieman päättäväisyyttä, sekä tietynlainen ilme, jotta hokeminen on loppunut.

Tiedän, tiedän. Eihän sitä millään pahalla mutta antakaan nyt hyvänen aika toisten olla uimatta, jos joku ei sinne kylmään mutalampeen nyt väen vängällä tahdo. Samaisesta syystä olen kyllä heivannut itseni muutama talvena avantoon mutta nyt sitäkään ei ole enää pakko tehdä.

No tänä kesänä olen ollut innostuneempi. Oikeastaan se polskimisen riemu alkoi jo viime kesänä. Mutta alle piti saada vähän ylimääräistä temppuenergiaa(ei, nyt en puhu alkoholista) ja vähän touhuamisen mieltä. Sekä keliä. Jos palelen, niin miksi haluaisin palella lisää. "No koska se virkistää". Yleensä olen ollut omasta mielestäni palellessani jo aivan tarpeeksi virkeä..

Itseasiassa luonnonvesissä uiminen ei ole kaikista muistakaan niin riemullista kuin olen luullut. Helpostihan sitä eksyy ajattelemaan että itse vain on se vinksahtanut luonnonoikku mutta tänäkin kesänä on tullut esiin monta muutakin ihmistä jotka eivät ole päässeet heittämään talviturkkiaan veteen. Jalan osuminen limaiseen ahveneen, Tappajai elokuva ja käsiin osuneet epäillyttävät vesikasvit ovat lapsena tehneet tehtävänsä..

Viime viikolla olisin pitkästä aikaa halunnut jäädä veteen pidemmäksikin aikaa. Vesi oli lämmintä. Ilta-aurinko lämmitti mutta viereinen kaislikko epäilytti. Sieltä oli pitkin viikkoa kuulunut uskomattomia molskahduksia ja haukeahan se silloin tarkoittaa. Isoa haukea.

Mitä ovat iltapäivälehdet saaneet lööpeillään aikaiseksi? Pilanneet pienen ihmisen herkän uintihetken. Haukihan voi kasvaa yli 20 kiloiseksi, ja sehän on jo sama että keskikokoinen koira roikkuisi hampaineen varpaassa..

Molskin kyllä vettä sitä vauhtia että hauen olisi pitänyt olla todellinen puupää käydäkseen kimppuuni mutta kalojahan ei ole koskaan syytetty liiallisesta älykkyydestä. Sitäpaitsi, Linnanmäen Sea worldissä käydessäni, kuulin muuten että, turskat(ja vielä todella rumat) ovat opetelleet osoittamaan hoitajilleen mieltään. Jos ne näkevät ihmisen, eikä ruokaa tipu, ne roiskuttavat hoitajan päälle vettä. Mieti sitä ja mielenvikaista haukea lilluessasi kesäisessä kaislikossa...

ps. Päivän biisi: Myöhemmin

Kosmonautista Hiljaiseen kylään

Leffojen peräkkäin katsominen ei ole koskaan ollut lempipuuhaani. Sitäkin on tullut tehtyä, erityisesti silloin jos ensimmäinen on ollut todella huono, tai jäänyt jopa kesken. Pääsääntöisesti kuitenkin tuntuu että elokuvan jälkeen pitää saada vähän aikaa aikaa ajatella mitä juuri on nähnyt, ja toivottavasti myös kokenut. Tietysti on paljon elokuvia, jotka eivät yksinkertaisesti aiheuta ajatuksen häivähdystäkään. Silloin on aivan sama vaikkei olisi katsonut alkutekstejä pidemmälle. Kyllä, myös elokuvista voi lähteä kesken pois. Elämä on lyhyt.
Kirjojen kanssa tunne on melkein sama. Tilanne vain on ajallisesti ongelmallisempi. Elokuvan voi katsoa 1,5 tunnissa, kirjaan menee yleensä pidempään. Lomapäiviä ei voi hukata päivä kaupalla edellisessä tarinassa viipyilemiseen, on vain käytettävä aika hyväkseen ja avattava seuraavan kertomuksen kannet. Hyvän kirjan jälkeen vain saattaa mielessä häivähtää huoli, siitä että seuraava kirja pilaa edellisen tunnelman tai siitä kehkeytyneet (muka hyvinkin kultivoituneet) ajatukset.
Viime viikolla tuli kuitenkin luettua mm. neljä melkoisen erilaista kirjaa; Vanhus ja Meri, Paska, Kosmonautti ja Hiljainen kylä. Taisi siinä sivussa mennä myös englannin kielinen viihderomaani Jenny Colganin Working Wonders.
Hemingwayn Vanhus ja Meri oli mielestäni ihana. Onpa tarkkanäköinen arvostelu. " Ihana. " Mitä sekin kertoo? Kirjahan on myös surullinen, raadollinen, pelkistetty, yksityiskohtainen, kapea-alainen, ja silti niin monisyinen. Luin sen yhdeltä istumalta. Ehkä oli hyväkin etten ollut lukenut sitä nuorempana. Nyt vanhan kalastajan tarina tuntui yhtä lempeältä ja virkistävältä kuin laiturilla puhaltanut kevyt lounaistuuli. Santiago ja hänen yhteinen kuolinkamppailunsa elämän suurimman kalansaaliin kanssa.
Irvine Welshin Paskaa en varmasti olisi ikinä itse lainannut kirjastosta mutta olin pulassa. Omat kirjani olivat loppuneet ja oli pakko turvautua muiden kirjoihin. Onneksi. Welshin Paska (alk. Filth) on tyylillisesti loistavan "puhdas" loppuun asti ja kirjan päähenkilö ainutlaatuinen sika. Haluamatta olla liian lokeroiva, voisin suositella kirjaa erityisesti mieslukijoille..(enkä pelkästään sen vuoksi että haarusväliä raavitaan ahnaan tarkasti useammin kuin kerran) Welshin muita teoksia ovat mm. Trainspotting, Liima ja Porno.
Finlandia-palkinto ehdokkaanakin ollut Kosmonautti oli puolestaan rappioromanttisen kaunis. Ah, niin kaunis. Siinä tunnelmassa viipyilin pitkään. Kuinka ruma voi olla herkkää ja kaunista. Kuinka ihminen on sydäntä särkevän kömpelö kaikkine suurine, ja niin huonosti peitellyine tunteineen.
Hiljaisen kylän otin hyllystä koska se oli vuoden esikoisromaani saksassa vuonna 2006 sekä myös kansainvälinen myyntimenestys. Tarina olikin kiinnostavasti kerrottu usean ihmisen äänellä mutta loppujen lopuksi jäi käteen melko vähän. Hiljainen kylä on ainakin nopealukuinen ja kuvaa ehkä hyvin aikaansa, tarinasta vain en saanut itse oikein mitään irti. Ruotsissa käännös sai myös vuoden dekkaripalkinnon ja saksassa Schenkelin seuraavakin kirja;Kalteis tuli palkituksi.

Oho, olinpa unohtaa Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissä, jota kuvaisin tarkaksi ja herttaiseksi. Ei kovinkaan mahtipontinen arvostelu mutta sitä se oli. Hyvä kirja, rullasi mutta ei jäänyt pinnalliseksi tai pelkäksi tunteiden peilaamiseksi.

Äidinkielen opettaja uskoo, että jos helvetti
on olemassa Hemingwayn Vanhus ja Meri odottaa häntä siellä.

Hiljainen kylä on puolestaan Antti Nisulan mielestä puhdistava
kokemus.

Paluu kaupunkiin

Kun on yhtä jaksoisesti melkein kolme viikkoa pois kotoa, avaa kotioven pienellä kunnioituksella. Onko kenties poissa ollessa tullut vesivahinkoa, kukat kuolleet, jääkaappiin jäänyt jotain tai mahdollisesti roskapussi jäänyt viemättä viime hetkien tiimellyksessä; mutta ei - kaikki kunnossa.
On mukava tunne tulla mielellään kotiin vaikka veden äärellä mökkeily on tämän maan parasta antia. Vesi loiskuaa laituriin, haavan lehdet havisevat puissa ja kevyt kesätuuli leikittelee iholla. Ja on aikaa. Silloin on hyvä olla.
Mutta kaupunkiinkin on hyvä tulla. Jossain vaiheessa kesää pitäisi ilmeisesti päästä ihan terassille asti, siitähän talven pimeinä räntäiltoina haaveillaan mutta vielä ei ole vain ehtinyt(tai kerennyt, niin kuin Loimaalla sanottaisiin) Sisävessa ja juokseva vesi(ja interwebbi) ovat arjessa mukava plussa, eikä hyttysiäkään tule ikävä. Silti kyllä mielummin asuisin ainakin toukokuusta syyskuuhun mökkiolosuhteissa. Neljä kuukautta samoissa trikoissa ja t-paidassa, hiukset linnunpesänä pään päällä mutta otsa rypyttömänä kuin synneistään vapaalla lapsella.. ;)

Kuk-kuu - Sivistyksen tuolta puolten

Hyvänen aika. Piti sitten veneellä lähteä Lohjan kirjastoon asti ilmoittamaan, että kesä jatkuu ja hengissä ollaan. Eipä, että perään oltaisiin varsinaisesti kyselty mutta lukijoilleni uskollisena en ole tottunut olemaan päiväkausia pois näppäimistöltä. Enkä nytkään olisi, elleivät yhteydet tekisi tepposiaan.
Toinen innoittaja on myös aika. Kun kerran lomatunnelmaan on päästy, vannekin alkaa jo otsalohkon ympärillä hellittää, niin ymmärtäähän sen että kommentoitavaa riittäisi päivittäin sivukaupalla. Niin Keskustan "Eroamattomista" kuin uskomattomista kesäaikaan tulevista radio-ohjelmista.(ehkäpä on aivan hyvä että yhteydet ovat tavoittamattomissa..)
Viikko sujuu rauhallisissa oloissa saarella. Kännykän netti toimii mutta blogger siinä ei, ja koska koneessa ei sattunut olemaan PC-suittia ladattuna, jäi yhteyden muodostaminen siihen. Joku teknisempi saattaisi tietää ratkaisun mutta nyt sitä mennään sillä mitä on!
Lohjan kirjastosta mukaan tuli Katri Lipsonin Kosmonautti, Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissä sekä Andrea Maria Schenkelin Hiljainen kylä. Loistava ja ystävällinen palvelu täälläkin. Kyllä taas on pakko hehkuttaa suomalaista kirjastolaitosta!
Kesämieltä ja kikkelis kokkelis!

**********

Sataa, sataa ropisee..

Nyt alkaa jo tuntumaan kesältä. Ensimmäiset lähestulkoon herneöverit on vedetty ja sadeloma jatkuu Varsinais-Suomessa. Loimijoen hauki on saanut lumilapiosta päähänsä, Maatalousmuseon possuille on käyty ehdottamasssa nimiä Kepu ja Keva, sekä yksi kappaletta kummilapsia on hihittänyt hysteerisesti jalassa roikkumassa.
Herneitä ei koskaan voi olla liikaa. Niitä pystyy syömään määrättömästi. Ehkä välillä joutuu pitämään pienen tauon mutta sen jälkeen pystyy taas syömään kevyesti niitä litrakaupalla. Mansikat ovat kauniita ja herkullisia. Mutta herne on se, joka tekee kesän.
Olen kolmatta päivää isoäidilläni, ja veuhkaaminen ydinperheen määrittelemisestä tuntuu naurettavalta. Etenkin aikoina, joilloin puolet ns. "normaaliperheistä" hajoavat ja perustavat uusperheitä, ja ehkä jopa sen jälkeisiä uusuusperheitä, jolloin on entistä hämärämpää kuka on kenenkin ydinperhettä. Ydinperhe on jokaiselle se, minkä jokainen kokee ydinperheeksi.
Isovanhemmat ovat aina olleet ydinperhettäni, eikä vähäisemmäksi sen vuoksi että asuin viikot heidän kanssaan käydessäni ala-asteen neljä ensimmäistä luokkaa. On ollut myös itsestään selvää, että olen ns. aikuisiällä käynyt isoäitini luona säännöllisesti, ja yövyn hänen luonaan Loimaa-turneiden aikana. Äitinorppa on sitten joutunut tyytymään ehkä vähäisempään seurusteluaikaan mutta olemme yhdessä tuumin todenneet, että "mennään ikäjärjestyksessä..". En tiedä miten laki tulkitsisi mutta nähdessään meidät kaupassa, ei voi erehtyä läheisestä perhesuhteesta. Valitettavasti - ja onneksi. ;)

Ruislinnun laulu korvissani ja kädessäni onnen kulta

Runon ja suven päivä. Voiko sopivampaa kesäpäivän juhlaa olla? Suomen suvi ja ihana runous! Yritin nopeasti miettiä suomen kauneinta runoa mutta se on yhtä vaikeaa kuin minkä muunkin tahansa "yksi ylitse muiden"-valitseminen. Kauneus on hetkessä.
Nocturne on ehkä helppo valinta mutta se taitaa olla myös niitä harvoja runoja, jonka suomessa yllättävän moni, erityisesti mies, osaa ulkoa. Ja kukapa ei haluaisi olla neiti Kesäheinä, jolle kesällä lauletaan?

Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön
on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure,
huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä
hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot
veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy
mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni
hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.

http://www.kainuuneinoleinoseura.fi/eino_leino/

Hyvä Lintsi!

Usein miettii miksei asioita voi tehdä helpommin, tai "miksi kaikki ei toimi näin tai näin". Tänään kävi onneksi niin että Linnanmäen pysäköintiautomaatilla sai ajatella että "näinhän tän juuri pitäisikin toimia." Pysäköinnin nimittäin pystyy Lintsillä maksamaan puhelimella. Soitto tiettyyn numeroon, riippuen siitä kuinka pitkän ajan haluaa, ja lappu pompahtaa masiinasta. Eihän kenelläkään koskaan ole kolikoita mukana, tai jos on niin ei tarpeeksi, ja osa niistä ei edes käy, joten usein on saanut miettiä että miksei tätäkin voi maksaa tekstiviestillä tai puhelimella. Loistava homma. On varmasti pelastanut monta lapsiperhettä tuskailulta kun kolikkopussukan pohja onkin yllättäen tullut vastaan tai käteisen hankkiminen on yksinkertaisesti unohtunut. Siinä vaiheessa kun parkkipaikka vihdoin ja viimein on löytynyt, tuskin kukaan perheenpää haluaa lähteä etsimään lähintä pankkiautomaattia ja kolikonvaihtajaa.

Vähitellen hidastuu

Joskus, ani harvoin, epäilen kapasiteettiani. Nyt näin kävi hetkellisesti ensimmäisen lomaviikon aikana. Mutta samoin kuin kaikki muut suuret tunteet, sekin meni hujahduksessa ohi. Tiedän itsekin, että kestää viikon ennen kuin edes ymmärtää olevansa lomalla mutta aloin silti jo melkein potea syyllisyyttä ”etten ole henkisesti tarpeeksi lomalla”. Tarpeeksi lomalla ja tarpeeksi rentoutunut. Voi hyvät hyssykät ja hyssyköiden päärmeet ja kantasaumat. Aivan kuin vapaa-ajallakin olisi määre ja tehtävä täytettävänä.

Onneksi sain nopeasti maton hapsuista kiinni ja kaikki inkkarit kanoottiin, ja loma jatkui hyvinkin tarpeeksi rentoutuneena ja tarpeeksi lomatunnelmissa. Mutta on se vain niin että vie se hetken ennen kuin saa päänsä mukaan, vaikka loppukroppa olisikin jo molskahtanut vaatteineen päivineen uima-altaaseen.

Ensimmäisellä vapaalla viikolla ei ole tarvinnut kelloa katsellea. Elleivät miellyttävät velvollisuudet kusuisi, jäisin Kroatiaan vielä toiseksi, ehkä kolmanneksikin viikoksi. Tällä kertaa tuli vietettyä hyvin rauhallinen loma pienessä Bolin kalastajakylässä. Toisen ja kolmannen viikon aikana olisi voinut kiertää enemmän muitakin saaria. Tai lukea enemmän kirjoja.

Vaatetuksen lisäksi, kävi kömmähdys lukemiston kanssa. Olin jollakin tavalla epämääräisesti vielä ajatellut että ”enhän minä nyt sinne lukemaan lähde” mutta kun ensimmäinen, ja ainut kirja(monisatasivuinen) oli jo ensimmäisenä päivänä luettu, oli paniikki nousta. Mukana oli toki pari asiapitoista ja henkistävää ”tieto”kirjaa mutta niin hätä ei ollut, että olisi pitänyt niihin tarttua.

Mutta voi riemua. Piilotettuna salaiseen kulmaan hotellin aulassa oli hotellivieraiden jäämistökirjasto! Uuno Turhapuroa lainatakseni; Voi sitä ilon ja onnen päivää. Englannin kielisiä lomapokkarareita yllin kyllin, jopa yksi Vareskin mutta niinkään hätä ei ollut, ja loman lukuvara oli varmistettu. Loistava käytäntö muutenkin. Jo Tunisiassa hotellissa oli jätetty käytävän pöydille muutama luettu pokkari mutta täällä niitä oli hyllyllinen, ja aivan loistava käytäntö. Kun olet kerran lukenut ”maggien siskon häät peruuntuvat dramaattisesti, mungo saa kenkää rakastamaltaan yh-äidiltä ja harriet voittaa 20 vuotta vanhemman miljonäärin sydämen”-kirjan, et todennäköisesti kuitenkaan enää lue sitä toiseen kertaan, ja voit jättää sen toisen lomalaisen nautittavaksi.

Krotiasta ja Bolin saaresta ei ole valitettavaa. Kyllä, eikö olekin ihmeellistä. Tässäkin blogissa on sentään valitettu joka asiasta. Olen hämmästellyt sitä itsekin. Tämä pieni kylä elää turismista, joten kaikkien parhaimpien kliseiden pitäisi kukkia täällä kukkeimmillaan. Mutta ei. Palvelu on ollut todella ystävällistä. Hymyilevää sekä kielitaitoista. Hotellista kaikki on toiminut kiitettävästi. Siisteystaso on ollut 10 + ja ruoka on erittäin laadukasta. Koko saari on ällistyttävän siisti, eikä täällä näy pahvisia sixpäk-suojuksia tai kebabpapereita heiteltyinä ympäriinsä.

Yhtäkkiä taas muistin miten olen saanut palautetta niistä lyhyemmistä kirjoituksista. "Kun ei niitä pitkiä jaksa lukea" - koitan malttaa jatkaa ylihuomenna.

Kroatiasta kukkuluuruu!

Lauantaina reissuun lähtiessä Sir S totesi, ettei tiedä keitään muita, jotka lähtevät pakettimatkalle.(no en minäkään tiedä montaa muuta joka tulee sekä edellisenä iltana että seuraavana aamupäivänä juhlimaan lähtöä yhtä intensiivisesti..)Yritin mutista, jotain omatoimimatkasta, ja ettei varaukseen liittynyt mitään seuramatka-tyyppistä mutta en usko tiedon päätyneen koskaan rekisteriin saakka. Mutta täällä ollaan Aurinkomatkoilla, Bolin saarella, Bracissa Kroatiassa. Puolihoidettuna perhehotellissa. Sinänsä kyllä hyvin, vaikkakin äkkiä, valittu. Ns. sadematkalle kannattaakin valita hotelli josta löytyy kuntosali, keilaradat, interwebbiyhteydet ja dayspa.
Mutta, kun on pahimpaan varautunut, kaikki muu on plussaa. Sadetta on ollut vain päivätorkkujen ajan, ja pieni pilvisyyskin tuntunut miellyttävältä. Eli tulvat vielä odotuttavat itseään, eikä pyörremyrskyjäkään ole näkynyt. Sinänsä toki hieman ehkä ennen aikaista alkaa juhlia näin alkuvaiheessa aiheella mutta kun ensimmäisellä aamiaisella taivaalta tuli vettä ikään kuin tuutin täydeltä, oli jo pakko virnistellä asialle.
Menomatkan paras yllätys oli kyllä Ms A:n. Kiitos siitä. Kesken ruokatarjoilun lentoemäntä tuli kysymään että emmehän olleet ehtineet avaamaan tilaamiamme kuohuviinejä? Hieman ällistyneenä käväisi mielessä, että onkohan juomat loppuneet kesken, ja joku tärkeämpi matkustaja tarvitsisi kipeästi juomiamme. Mutta ei. Kuulimme , että ystävämme Ms A halusi tarjota meille shampanjat. Aivan todella hauska ja ihana yllätys! Huomaavaista ja ilahduttavaa. Alkaneen loman hymyä riitti pitkään.

No onkos tullut kesääää?

Eilen huomasin, etten millään meinaa käsittää, että on kesä. Kesä, kesä, kesä. Suomen kesä. Koska en ole ehtinyt rannalle, ja työpäiväkin sujuu tiukasti neljän seinän sisällä suljettujen sälekaihtimien takana, tuntuu kuin ei ihan vielä olisi mukana menossa. Osaan kyllä lähteä ulos ilman takkia ja aurinkolasit ovat mukana mutta muuten perinteiset kesätouhuilut ovat vielä tekemättä. Meikun kalliotkin ovat vielä kokonaan avaamatta. Tosin ei saisi myöskään kiinnittyä liikaa perinteisiin, jottei jää luuppi päälle, jokainen kesä on kuitenkin omanlaisensa.(voi herranjestas millaiselta kotifilosofilta kuullostan)
Tänään viimeinen työpäivä ennen lomaa, ja lauantaina äkkiähtö Kroatiaan(missä muuten sataa). Sen jälkeen pääsenkin pikku Maxin kummitädiksi, ja ilmeisesti Lohjalle saareilemaan koiraystävän kanssa. Sen tarkemmat suunnitelmat on jäänyt tekemättä, ja öhöm..lääkäri määräsi myös olla tekemättä mitään päämärätreenausta vähään aikaan, joten saa nähdä miten juoksujen käy. Parin viikon tauko ei ole vielä helpannut mutta josko vaikka lomalla pääsisi jo kokeilemaan tossuja ja hillitympää sykettä.

Kerrankin jotain alastomuudesta

Mitä jäi eilisestä päivästä mieleen?
Ensinnäkin tv:stä osui silmiin 45 minuuttia ohjelmat autorakastajat. Ei tehnyt mieli seurata sitä hirveällä intensiteetillä. Oman ja toisten autojen päälle ruiskiva fetissimenninkäinen sai vain kylmäväreet kulkemaan iholla. Pitkästä aikaa piti oikein laittaa katsojapalautetta. Eikö MTV3:lla ollut mitään muuta näytettävää kolmeksi vartiksi parhaaseen katseluaikaan..?
A-studiosta tuli myös vihreiden Anni Sinnemäen haastattelu - dana - käteen ei jäänyt mitään. Jospa Urpilainen kuullostaa kansakoulunopettajalta niin Sinnemäestä on myös tullut ihmeellinen pidemmän kaavan kautta monotoniselittelijä. No eipä tarvi pelätä uutta vallankumousta siltäkään suunnalta.
Nettiuutisista sen sijaan jäi mieleen, että Malmön uimahallissa saavat naiset uida yläosattomissa. Sitä jäin ihan taustalla pohtimaan. Vielä en osaa muodostaa lopullista mielipidettä. Antaa sen nyt hetken aikaa pyöriä prosessissa. Totutellaan ajatukseen.
Hahmotan kyllä pointin mutta käytännön pitkän kulttuurisen tottumuksen jälkeen ottaa aikansa. Etenkin kun itse olen esim. niitä jotka kimppasaunassa pukeutuvat kun muut haluavat olla alasti. Olen katsonut sen oikeudeksi, ja itsekkäästi olen välittämättä vaikka siitä vähän kulmakarvoja kohotellaankin. Suomessa perinteisesti ollaan käyty käsittääkseni naisten ja miesten saunassa erikseen, tai perhesaunassa. Jos mennään sekasaunaan, esim. hypoteettisesti humalapäissään, niin eikö ole ihan yksilönoikeus olla siellä bikineissä? Voisin myös sanoa että "ei, mulle käy että kaikki tuppautuu alastomien persaustensa kanssa yhtäaikaa samoille lauteille" mutta jos kerran voin itse olla vapautuneesti uikkareissa, niin toisetkin voivat puolestani olla vapautuneesti alasti. Eivät kaikki halua olla frendiensä aviomiesten kanssa ilman vaatteita samoissa peseytymistiloissa, vaikkakin kyse on vain suomalaisesta saunassa. Itselleni sauna useinmiten merkitsee täydellistä rauhaa ja rentoutumista, olkootkin sitten vaikka sekä yläosa, että alaosa päällä.
Any comments?

Dejavuut ja silleen - Polkupyörä varas iski jälleen!

Eilen olivat kadoksissa kotiavaimet, tänään oli lähtenyt polkupyörä. Onneksi on kesä ja onni kaikkilla. Sekä Zen lähellä.

Kypärä päässä, jokseenkin typerän näköisenä, kävellä kepsuttelin aamusella ympäri pihaamme pälyilemässä, josko Dörttini olisi vahingossa siirtynyt toiselle puolelle pihaa. Ei ollut. Tarkistin jopa pyörävaraston siltä varalta, että Pyörä-Tonttu olisi siirtänyt ajokkini hellettä pakoon viileämpiin tiloihin mutta vesiperä sielläkin. Totta se siis oli; Dörtti oli viety muille maille vierahille.

Olen yllättävän tyyni. Vielä tässä vaiheessa ilmeisesti luulen sinisilmäisesti vakuutusyhtiöni ja Larun pyörän hoitavan asian kuntoon. Muistaakseni maksoin erityisestä varkausturvasta ostaessani pyörää. Vaikka eihän se ole sama. Ensimmäinen dörtti on aina ensimmäinen, ja seuraava on taas oma tarinansa. Kyllä minä pyöräni tunnistaisin suuremmastakin Focus laumasta..

Mutta että, eikö varastetulla pyörällä ajaminen ole hieman kurjaa? Eikö joka kerta kun sen päälle hyppää, tule pieni pistos siitä että "tässä sitä huristellaan pöllityllä pyörällä..?"

Ainahan se on mielessä - loma.

Juhannus Paraisilla meni mukavasti. Kelitkin paranivat loppua kohden, joten mikäs siinä oli sitten tavaraoita pakkaillessa melkein hellesäässä. Plussaa oli myös, ettei hyttysen hyttystä osunut mittumaarin kiusaksi, ja sekös tällaista hyttysallergikkoa ilahdutti.

Neljän työpäivän kuluttua alkaa kesäloma. Alkaa tuntua jo epätodelliselta. Olenkohan valmis? En tunne edes lomastressiä. Mutta ehkä tyyneys on vain näennäistä, ja kunnon "mitämänytteen?!" -ahdistus syöksyy päälle kuin käsistä karannut yliviritetty ruohonleikkuri. Mutta totta on että neljä viikkoa menee nopeasti, eikä kaikkea voi tehdä, eikä joka paikkaan mennä. Eikä tarvitsekaan. Pääasia, että tulee pieni breikki normaali nakuttamiseen ja voi sitten syksyllä katsoa taas uudella puhdilla mitä puuhastellaan.

Kuumaa Juhannusyötä!

Niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin, taas on keskikesän yöttömän yön juhla käsillä.. Juurihan sitä vasta otettiin toukokuu vastaan, eikä siitä kauaakaan ole kun jätettiin kaikki hyvät uuden vuoden lupaukset tekemättä..
Juhannuskärrit suuntaavat matkansa kohti Paraista. Ja onpa kassissa toiveikkaasti uikkaritkin, vaikka ihan hirveää hellettä ei ole luvattu. Kuumia kesäöitä kaikille toivottaen!

Kesäyössä /V.A. Koskenniemi

Minä kuljen tuttua polkuain,
suopursujen tuoksu niin huumaa,
-sydän, hiljaa hetkinen rinnassain!
Yö henkii kaihoa kuumaa.

Hämy vihreä verhoo hongikon,
suosilmät niin vietellen läikkyy
-en tule, en tule, mun kiire on:mulle toiset silmät väikkyy.

Vie polkuni järven pohjukkaan
läpi nukkuvan kylän laidan,
siellä harmaa veräjä raollaan on
keskellä harmaan aidan.
Sen veräjän takana odottaa ilo,
onni ja unhon huuma,
sua odottaa, sua odottaasinä sydän rauhaton, kuuma.

Sadan kilon pää

Olen seuraillut mm. facebookissa miten yllättävän monella on ollut statuksena köh köh" tai "koska tämä flunssa loppuu" yms. Tänä aamuna heräsin siihen että oma kurkkuni oli samassa kastissa. Pää tuntuu painavan myös sata kiloa.
Työkaverillani oli juuri ollut angina, joten historiallisesti päätin jäädä jo ensimmäisenä päivänä kotiin. Jos tästä nyt päästäisiin kerralla nopeammin eroon. Ei myöskään ole mitään järkeä mennä tarttumaan muita kun hommia pystyy hoitamaan etänäkin, mikä tietysti ei ole aivan sama kuin totaalilepo. Spekuloin heti, että pohjalla pesinyt flunssa on saattanut sykkiä kropassa jo lauantainakin.

Hyvät ja huonot uutiset

Hyviä uutisia Forssan Suvi-illasta oli, että Kuisma vetäisi aikansa alle kahden tunnin ja Ms A myös hienosti 2.06. Tämä tietää sitä, että Kuisma innostui entisestään, ja seuraava tavoite lienee alle 1.50 ja Ms A:lla alle kahden tunnin, mikä lupaa hyvää alkua Berliinin maratonille.
Huonompi homma kesäpäivän pyrähdyksessä oli oma juoksu. En katsellut mitenkään innostuneena sykemittariani vaatteita vaihtaessa ja alkulämmittelyssä, koska luvut olivat jokseenkin korkeahkoja. Ajattelin epämääräisesti, ettei sille nyt tässä vaiheessa mitään voi, ja koska tavoitteena oli vain suorittaa viikon pitkä lenkki pois alta, en ollut niin huolissani. Tavoitteena vain rento lenkki. Olisi kannattanut olla tarkkaavaisempi, sillä kolmituntisesta kesäkirmailusta tuli Ikuisesti kestävä Hölkkärin-painajainen.
Jo heti lähdön jälkeen sykkeeni nousi heittämällä 170:een, ja siitä sitten suoraan melkein 180:een.. Perushölkkään se oli kuumottavan paljon. Etenkin kun se ei siitä sitten enää laskenutkaan.
Kahden kilometrin kohdalla mietin jo vahvasti keskeyttämistä, ja tavallaan harmittaa etten tehnyt sitä. Kurkkussa pykivä huono olo ja välkkyvän sykemittarin olisi pitänyt riittää todistevoimaksi. Mutta ei. Voitto on kuulemma maaliin tuleminen. Paitsi, että kun on jo testannut, että pystyy juoksemana parikymmentä kilometriä, kolmen tunnin väkisin vääntäminen ei tuo mitään lisäarvoa. Eikä iloa. Voitto olisi tällä kertaa ollut, että olisi ymmärtänyt, ettei "tänään vain ollut se päivä". Ja säästänyt itseään kurjalta ololta ja mieleltä.
Sillä homma ei helpottunut. Ei myöskään vaikeutunut, koska tasaisen huono olo jatkui koko ajan loppuun asti. Mietin useaan otteeseen oksentamista mutta pelkäsin etten pystyisi sen jälkeen enää jatkamaan. Vasta 16 kilometrin kohdalla syke laski väliaikaisesti 168:aan mutta vain hetkellisesti pompahtaakseen taas yli 170.
En tiedä mikä eilisen ongelma oikein oli. Ensimmäistä kertaa myös tankkaaminen juomapisteillä oli väkinäistä. Yleensä lataan sisuksiini pari mukillista nestettä heittämällä, ja samaa vauhtia sujahtavat alas myös mahdolliset suolakurkut ja banaanit. Nyt nestettä sai vaivoin alas kulauksittain ja suolakurkutkin jäivät syömättä. Yleensä olen varsinainen nestemaakari, joten tuntui oudolta, että porottavan auringon alla, vettä halusi vain heittää päälleen.
Juoksusta tuli helvetiallisen hidas. Loppukilometrien kohdalla viihdytin itseäni lyhtypylväillä. Ei ollut puhettakaan, että olisin pystynyt miettimään että "pari kilometriä enää", tavoite oli vain seuraavan pylvään luona, ja siitä seuraavan..
Maalialueelle päästessäni tuntui että urheilukentän viimeiset 200 metriä eivät loppuneet ikinä. Mutta poseeraus ei pettänyt, sen verran tässä ollaan elämän aikana pr-töissä aikaa vietetty, että aina riittää energiaa kameralle tuuletukselle, vaikka sitten henki ei kulkisikaan.
Tulokseksi tästä kesäisestä Suvi-Illan iloittelusta tuli yli kolmen tunnin juoksu. Olo on...en oikein edes osaa määritellä. Joko en sittenkään ole levännyt tarpeeksi, tai sitten vialla on jokin muu.

JK. ja ONNEA Minkki P:lle viikonlopun suorituksesta : N35 Suomen
ennätys 4x100m!!

Olette tulleet takaisin!

Onnistuin eilen ilmeisesti laittamaan laskurikoodin onnistuneesti sivupohjaan, koska olette tulleet takaisin! Teitä kävi täällä eilen 29 Oulusta, Joensuusta, Hyvinkäältä, Espoosta, Lahdesta, Mikkelistä ja Hyvinkäältä, Jyväskylästä, Turusta, Forssasta, sekä Californiasta(terkkuja anskulle). Tämän mukaan voisi suunnitella hyvin kesälomakierroksensa. Ajattelin, että hyppäisin Punaiseen Vaaraan, kiertelisin lukijakaupunkeja ja majoittuisin telttani kanssa ystävällisten ihmisten takapihoille. Ehkä tuo Hayward olisi haaste. Mutta kukapa ei haluaisi Loimaannorppaa telttailemaan marjapuskiinsa..?!
Juon parhaillaan aamukahvia ja valmistaudun lähtemään Forssan Suvi-iltaan 20 kilometrin pyrähdykselle. Innostuminen on kateissa. Yritän etsiä sitä automatkalla. Penkin alta. Tai ehkä aina ei pidäkään olla innostunut. Ehkä asioita myös tehdään vähemmän innostuneena ja "ne vain tehdään". Itse mielummin kyllä valitsen tuon innostuksen. Mutta senkin ajan vielä muistan kun kesä alkoi Provinssirockista..