Jääprinsessa ja Kultahäkki

Latasin itselleni Bookbeatin ja sielä Läckerbergin Jääprinsessan ja Kultahäkin. Olin hyppäämässä suoraan Kultahäkkiin, mutta luulin Jääprinsessan alustavan sitä, niin päätin aloittaa lukemiseni siitä. Olen aiemmin - muistaakseni - lukenut jokun hänen kirjoitaan, mutta en enää oikein muista minkä. Enkä ihmettele.
Kummatkin kirjat ovat helppolukuisia ja ennalta arvattavia. Ei kauhua, ei piinaavaa jännitystä, ei mitään liian vaikeaa tai dramaattista. Kysyin asiaa myös facen puolella: Miksi Camilla Läckerberg on niin suosittu? Vastaukset liippasivat samoja polkuja. Kirjat voi lukea yhdeltä istumalta, eikä päähän jää liikaa pohdittavaa.
En tiedä mitä odotin. Olinko ottanut kustantajan maalailun "järisyttävästä kirjauutuudesta" liian tosissani, mutta kahlattuani Kultahäkin läpi, jäi tyhjä olo. Ehkä välillä pitkästyin ja välillä taas ajatukset lähtivät arvailemaan, ei niin vaikeaa lopputulosta.

Ehkä kirjailija itsessään on kiinnostavampi kuin hänen kirjansa. Tämä ajatus heräsi ainakin Kirsin book club postauksesta - muuten samoilla linjoilla, vaikkakaan enempää kolmea tähteä ei heruisi tarinalle.

Hyvää ja kaunista

Olen monesti miettinyt, että minkälaiset tunnelmat olisivat, jos vuosi vaihtuisikin kesällä. Olisi lämmintä ja valoisaa. Tuoko pimeys ja kylmyys vuoden muistamiseen oman kerroksensa?
Ensi vuonna olisi mukava oppia uusi taito, tai ainakin kokeilla uutta harrastusta tai asiaa. Huovuttamista ja savitöitä jo ehdotettu, mutta jätetään ne kädentaitoa enemmän omaaville ihmisille. Samaan aikaan mietin, että miksi pitää haalia ja pohtia uusia harrastuksia, kun niitä vanhoja rakkaitakin löytyy. Ehkä ensi vuonna luen taas enemmän, otan enemmän valokuvia, tapaan ihmisiä enemmän - ja ennen kaikkea ulkoilen enemmän. Happea, sitä ihminen tarvitsee!

Kiitos kuluneesta vuodesta - toivottavasti uusi tuleva tuo jokaiselle paljon hyviä hetkiä, iloa, hoksaamista ja sellaisia asioita, joista aidosti itselle tulee hyvää mieli. Paljon onnea vuoteen 2018!

Loppuvuosi haastaa - niisk!

Tämän vuoden loppuvuodessa on jo jotain tragikoomista. Ennen kuin meni polvi, kävin näöntarkastuksessa ja lukulasejahan sieltä suositeltiin. Kauas näen edelleen loistavasti, mutta pienemmän tekstin kanssa pitänyt siristellä ja käsihän siinä jossakin vaiheessa loppuu, jos ei hae linsseistä apua.
 En vielä ollut ehtinyt hankkimaan niitä, kun tuli eteen tuo polven miettiminen, ja nyt kun välipäivinä piti ehtiä liikkeeseen kokeilemaan pokia, niin nyt iski vielä flunssa kaupan päälle. En uskalla vitsailla tässä mitään miesflunssasta, koska se olisi asenteellista ja toiseen sukupuoleen kohdistuvaa, mutta toivon tosiaan, ettei tämä äityisi henkilöflunssaa kummemmaksi.

Voihan polvi

Polvesta meni eturistiside itsenäisyyspäivänä. Jyrkässä rinteessä tuli ponnistettua ylämäkeen ja oikea polvi oli sitä mieltä, että liika on liikaa. Eipä siinä sitten mitään. Käsikynkässä Suomi 100 -hengessä  klenkattiin umpimetsästä ensin polulle ja polulta lopuksi taksiin. Auto vei tietysti kotiin, eikä terveyskeskukseen, koska "eihän tämä ole muuta kuin vähän venähtänyt"
No nyt sitten pohditaan. Yksityiselle pääsisi heti tammikuussa leikkaukseen ja pääsisi toipumaan ja kuntouttamaan itseään heti uuden vuoden iloksi - tai sitten odottamaan julkiselle puolelle leikkaukseen pääsyä.
Vapaa-ajan vakuutusturva on nyt hankittu.

Pitkästä aikaa

Olen epätoivoisesti miettinyt nimeä uudelle blogille. Kaipaan kirjoittamista, mutta. "Pitäisi olla, entä jos, tai sitten kuitenkin..."
Onneksi on tämä. Paikka missä mennään sillä mitä on. Sillä taidetaan mennä ensi vuoteenkin.
Hyvää mieltä ja iloa ystävät vuoden viimeisille päiville!

Kunto se on huonokin kunto

Aah ha ha, kuntotesti! Lempitapani viettää aikaa. Eikä siinä vielä kaikki, se oli jo toinen tällä viikolla! Kohtuudella mennään.
Olen niitä ihmisiä, jotka jämähtävät ja jäävät pyörimään ympyrää. Joskus sieltä ympyrästä pääsee pois, joskus taas ei. Viime tiistaina tapahtui ihme. Tuttu sanoi, että voi tulla seiskalta Nummelaan jumppaamaan. Sain itseni liikkeelle, kiitos ehkä kevätvalon. Perillä selvisi, että tilaisuus oli Fit Campin kuntotesti. Nauroin sisäisesti vedet silmissä, koska tiesin, että kuolo korjaisi. Ja niin se tavallaan korjasikin, vaikka elävänä kävelinkin "jumppa"niityltä takaisin. Ei olisi koskaan pitänyt lopettaa sitä hölkkäilyä.
Seuraavat päivät meni hieman tönkkönä mutta nyt lauantaina pääsin uudestaan jumppaamaan. Koska kyseessä oli toinen aloitusryhmä, niin - tehtiin taas kuntotesti! Lankutin yli minuutin huonommin kuin kolme päivää aikaisemmin. Ei hirveän nousujohteista.
Noh, kunnossa kaiken ikää - ja kunto se on huonokin kunto. Pääasia, että tuli taas tyrkkäistyä itsensä johonkin suuntaan. Joskus vain tekisi mieli pysyä paikallaan kun suunta on vain ylöspäin.

Kuntotestin viihdytysjoukot eli Vetäjät

Vappuruno tulee kirjoittaen

Tulin etsimään vappurunoa. Kauan sitten kirjoitettua. Häivähti mielessä; runot eivät tule etsien, ne tulevat kirjoittaen:

Ilmassa väreilee,
kaivattu onni

Perhosen lupaus,
kieppuu,   keikkuu 
 

 Punaista, vihreää, sinistä keltaista!
hyrrässä lapsen nauru

Varjosta eilisen kuiskaus,
kuulen vain kevään ja sinut.

Hyvää vappua ja kevättä Ihmiset!

Ylihuomenta vain kaikille

Luin tätä pari kertaa. En tajunnut. Luin uudestaan. En tajunnut. Tuli vain #häh?  Miksi pitää väkisin vääntää ja kikkailla?  Koska se on älykästä? Ei ole. Koska se on ikään kuin hauskaa? Ei ole sitäkään.

En tiedä kumpaa toivoisin, että tämän olisi tehnyt joku mainosalan ihminen vaiko että olisi ihan itse keksitty? Kummatkin vaihtoehdot ovat yhtä huonoja. Ihan yhtä kuin bad ja huono.

Salil vika, lähdös eka..

Lähdin salille. Viime kerrasta on; vuosia. Nyt oli pakko. Vaikka miten potkin itseäni ja haaveilin paremmasta kunnosta ja paremmista tukilihaksista, niin mitään ei tapahtunut. Näin meni vuosi, toinen..ja kolmaskin. Ainahan sitä tulee jotain tehtyä, hetkittäistä ja irrallista mutta tällaisena ei-urheilullisena ihmisenä pystyy sitä kuntoa parantavaa ja ylläpitävää liikkumista välttelemään myös helposti.
Salille siis. Lähellä on kaupungin ylläpitämä normisali, jonne pystyy ihminenkin menemään. Ruskettuneet solarium-pirkot ja haba-joonakset käyvät jossain kalleimmissa paikoissa. Eipä silti, saan kyllä hyvin oman energiani tuhlattua siihen omaan tekemiseen niin hyvin, etten hirveästi ehdi ympärilleni tuijottaa.
Pukuhuoneeseen, kamat päälle ja kuntopyörälle. Ja sykkeet tappiin - siinä ei paljoa tarvittu. Rapakunnossa on se hyvä puoli, että suunta on vain ylöspäin. Huono puoli on se rapa osuus. Sen nieleminen on tuskaista.
Pyysin avukseni personal traineria Akia. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Tämä siksi(kin), että salille olisi pakko lähteä. Kun sitä ihmettä ei ollut tapahtunut viime vuosina, ei sitä olisi tapahtunut nytkään, ellen olisi sopinut sitä ulkopuolisen kanssa.
Ensimmäisellä kerralla vedettiin kädet ja vatsa. Ihan mukavasti tuntui. Toisella kerralla jalat ja selkä. Tuntui jo vähän enemmän. Luulenpa, että huominen toukokuu otetaan vastaan tönkkösuolattuna muikkuna.
Jos mitään vinkkiä ihmisille on, niin älkää vaan lopettako, jos vähänkään liikutte. Se uudelleen aloittaminen on hirveää. Toinen vinkki on, että jos sitä takapuoltaan ei itse saa liikkumaan, niin on ihan ookoo pyytää siihen apua a.k.a ihan maksaa siitä. Kyse on omasta terveydestä. Ei ulkonäöstä, ei ihanteista, ei "liikkuvasta lifesylestä" - vaan omasta terveydestä ja hyvinvoinnista.
Jännityksellä odotan missä ollaan kolmen kuukauden kuluttua. Ainoa tavoitteeni on, että liikkuminen tulisi osaksi arkea. Mutta sen vaan sanon, että vatsalihasliikkeiden tekeminen ilman vatsalihaksia on vaikeampaa mitä se tv:ssä näyttä - *puuuuuh*

Sunnuntain lumisade

" Sunnuntain lumisade
kevään karkaava serpentiini
Mieli kahlaa eilisessä
kurjen käheässä kuiskauksessa "