tiistaina, helmikuuta 27, 2007

Käsityöläiset ja kävijämäärä katossa

Olin jo aiemmin päätellyt ällistellä käsityöblogien huimaa suosiota, ja asia tuli ajankohtaiseksi tänään kun vilkaisin nousuun pongahtaneita kävijämääriä. Ne olivat kolminkertaistuneet!
Syykin selvisi. Loimaannorpan epämääräiset kommentit olivat saaneet kunnian tulla esitellyksi käsityöblogissa ja sehän näkyi myös klikkauksissa! Hauskaa ja yllättävää.
Viiniä ja Villasukkia on hyvä nimi blogille. Lupaava ja houkutteleva. Myös profiilin kirjoittajan kuvaus itsestään on kiinnostava: wannabe-kässänope ja kansatieteilijä. Erityisen kiinnostunut olen sidosopista, suomi-filmeistä ja ennen 1950-lukua julkaistuista "naisten oppaista".
Ei voi olla huono yhdistelmä. Seuraamme tilannetta.
Tähän kohtaan on erittäin hauska mainita että oma käsityöopettajani sai aika nopeasti tarpeekseen viidellä luokalla, ja lähetti minut poikien kanssa teknisiin töihin. Jännä että ihmisellä ei ollut sen enempää pedagogista kunnianhimoa. Siinähän juuri olisi todella voinut näyttää opettamisen taitonsa!
Osaan kuitenkin suuresti arvostaa ja ihailla käsillään tekijöillä. Lempisukat ovat Loimaan isoäidin tekemät, reippaasti ylipolven tulevat villasukat. Niissä on asenne ja mitta kohdillaan!
Viiniä ja Villasukkia on luetuimpien blogien listalla 13. !

1 kommentti:

Hanna Kopra kirjoitti...

Käsityöt on mustakin tosi wau!

Äiti on HUIPPU hyvä. Mä en. Äidinäiti oli SAIRAAN hyvä. Sen siskot kutoo vaikka silmät kiinni pitkän villatakin (palmikoilla ja ties millä erikoistehosteilla) illassa (tai noin). Plus ne sisarrukset tietty osaa poppanakuviot, ompelemiset ja tyhjentää metsät marjoista sekä vielä hillostaa ne, kaivaa ojaa paremmin kuin Jämsän kaupungin miehet ja tehdä parasta ruokaa. Tietty.

Mäkin syytän kässänmaikkoja. Tosi suppeaa pedagookista näkemystä. Koskaan ei ollut aikaa näyttää tunnilla mitään miten joku tehdään ja kässänluokassa pojat piti päästää ompelukoneelle, kun "ne ei saa muuten koskaan ommella". V:t!

Siksi mä keskityn nykyään rintarosseihin, paljetteihin, helmiin ja joskus strasseihin (jos jaksaa leikkiä liimalla). Neula, lankaa ja käsin. Tai virkkuukoukkuun ja peruslenkkiin.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...