keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

Pakollinen Kanerva kommentti

Tänään se tapahtui. Yllätin itseni toivomasta, että Kanerva eroaisi. Tähän mennessä olen vain sulkenut korvani ja toivonut, ettei minun tarvitsisi tietää ulkoministerimme ja kyseisen tanssijattaren tekstiviesteistä enempää. Mutta se on ollut mahdotonta vaikka olisi harrastanut kanavasurffailua, ja kääntäisi puolta aina kun aihe alkaa. Sen lisäksi että töihin tulevat roskalehdet pursuavat otsikoitaan silmille kahvia hakiessa.
Jos ihminen käyttäytyy millä tahalla elämän osa-alueella moraalittomasti, ei se ainakaan lisää luotettavuuttaan muilla alueilla. Virka on julkinen, ja se henkilöityy kantajaansa. Ilkka Kanerva olisi voinut käyttää järkeään. Painaa jarrupoljinta. Addiktioihin on saatavana apua. Mutta sitä pitää haluta. Tapaus saattaa olla tällä kertaa viimeinen julkisuuteen tullut.
Yksityiselämänsä voi joko pitää yksityisenä, tai sitä voi levittää teknologian avulla. Meillä on valtionjohdossa parikin esimerkkiä tietyn ikäisistä miehistä, jolle tämän päivän välineet ovat tehneet tepposet. Ja tietysti media - jonka syytä kaikki on.
Mutta Kanerva otti riskin. Huvitti. Toisen riskin kun vielä kielsi asian. Mutta mitäpä tuosta, Turussa on Tuomasmessu, ja ulkoministeri kantamassa siellä ristiä. Olisi hauska tietää montako Marjo Sjöroosin mallitallilaista on keräämässä kolehtia, joiden puhelin on myös piipannut..
Kanervasta huolimatta Keskusta johtaa suosikkilausahduksiani kahden pääministerin voimin:
A. Jäätteenmäki: " Minä puhun niin totta kuin voin " M Vanhanen :" Pääministeri ei valehtele virka-asioistaan ".
Näin. Tulisipa pian taas vaalit.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...