Olen äänekäs nainen. Tiedän. Mutta usein muistan hiljentää volyymiä ja käyttäytyä perusluonteeni vastaisesti. Joskus taas saan asiasta huomautuksen, ja viimeistään silloin vaihdan ns. yleisesti hyväksytymmälle tasolle. Esim. peruskoulussa tätä joutui tekemään vain noin yhdeksisen vuotta.. Mutta kieltämättä, sopivassa seurassa, tai hiukankin kannustettuna, on volyymiä myös helppo säätää lujemmalle.
Eilen oli taas iloa kommunikoida sillä itselle normaalilla volyymillä. Kylään tuli toinen "ei niin-hiljaisesti" itseään julki tuova, jopa samalla temmolla itseään ilmaiseva ystävä. Jos naapurini puoli vuotta sitten oli häiriintynyt maalaamisesta, niin mietin illan kuluessa, että mahtaako talossamme nukkua kukaan, eikä edes alkoholilla ollut osuutta asiaan.
Ehkä meillä Varsinais-Suomessa ollaan äänekkäitä..? Ehkä meillä on siellä tilaa huudella ja tuoda ilmi itseämme vapautuneemmin..? Tai sitten se vain on kertakaikkisesti luonteenpiirre. Samaa piirrettähän on ollut myös Kurikasta kotoisin olevissa nuorissa naisissa.
Mutta olipas hauskaa. Onneksi ehdimme ottamaan vielä uusiksi ennen kuin ystävämme Ann-Mary(stipendiaattipariskunnan kauniimpi osapuoli) palaa takaisin ameriikkaan jatkamaan hikariopintojaan.
3 kommenttia:
Sinäkö äänekäs...ei kai...? Sinulla on vain paljon asiaa...
Joo, on se kumma kun monella akalla käkättimessä on vain asennot on tai off. Eikä sitä asiaakaan yleensä ole.
Juuri näiden helmien vuoksi kannattaa pitää blogissaan mahdollisuus kommentoida anonyyminä.
Prepe, niin, todella. Mä oon kyllä kuullut, että tuppisuu tyttöystävillä on kaupugilla tilausta.
Lähetä kommentti