maanantaina, tammikuuta 04, 2010

Stockmannin ruokaosastolta luomua etsimässä

Siirtymiseni lähemmäksi luomuravintoa otti tänään pienen mutta konkreettisen askeleen. Kotimatkalla piipahdin poikkeuksellisesti Stockmannin ruokaosastolle .Tavoitteeni oli löytää illan keittoon muutama vihannes, ja samalla ihan uteliaisuuttani vilkaista Stockan luomutarjontaa.
Osaston kokoon nähden tarjonta lienee suuhteellisen ookoo. Isommissa marketeissa luonnollisesti tilaa on valikoimalle enemmän. Sen sijaan kaupan tavoittelliseen palveluimagoon nähden olin luomuvalikoimaan pettynyt. Vihannestiskin päädyssä nököttänyt valju "luomuhyllykkö" enemmänkin nauratti kuin houkutteli. Ei ihme että luomuruualla on vielä jotenkin hippimäinen kaiku kuluttajajien korvissa , jos esillelaitto pääkaupungin kuuluisammassa tavaratalossa tätä luokkaa. (mutta ruokahan pitäisikin ostaa kauppahallista) Luomutuotteet oli merkitty myös heikohkosti, eikä erillistä infoa niistä ollut saatavilla. Plussaa tietysti siitä, että useamman tuotteen alapuolella oli pieni vihreä lappunen, muuten niitä ei olisi löytynyt ikinä.
Alakerrassa osuin vahingossa asiakaspalvelutiskille. Yllättäen hieman syrjästä, ikään kuin piilosta löytyi sijoittettu oikea, elävä asiakaspalvelija. Olin jo kierrellyt hyllykön jos toisenkin, ja ällikästäni huolimatta äkkäsin kysyä löytyisikö heiltä listaa myynnissä olevista luomutuotteista. Tyhmäähän se on juosta hikipäässä etsimässä hyllyiltä tuotteita jos niitä ei edes ole myynnissä.
Stockmannilta ei kuulemma löydy listaa luomutuotteista jotka heillä on myytävänä. "Sellaista ei ole koskaan ollut". Ystävällisesti ehdotinkin, että ehkä olisikin jo aika. Listan läpi käyminen kotona tietokoneella on huomattavasti vaivattomampaa kuin toppatakissa nälkäisenä ympäri kauppaa. Netissä olevaa listaa olisi myös helppo linkittää kavereille sekä suositella tutuille. Tämän jälkeen hän kiitti palautteesta ja lupasi välittää tiedon eteen päin yksikönvastaaville. Nyt sitten jännittyneenä odotamme montako vuotta tähän menee.
Hyvänä uutisena kerrottakoon toki, että Stockkan luomuvalikoima on lisääntymässä. Maaliskuussa avataan kuulemma osa uudistunutta ruokaosastoa, ja ilmeisesti ensi vuonna lisää.
Tänään mukaan löytyi luomuna mysliä, maitoa, omenamehua, oliiviöljyä, kaalia, siitakesieniä, kahvia, kasvisliemikuutioita sekä kiinnostavaa Gomasio-seesamsuolaa.

Valiolta saa maitoa luomuna myös laktoosittomana
Pirkka -tuotteita on luomuna 33 - myös grillimakkara! (huom. ei pelkästään vegepiiperrystä)
Alko on listannut hienosti luomutuotteensa. Tästä pisteet!
Vuoden 2009 parhaaksi valittu luomutuote Raikastamo Oy:ltä

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...