sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2016

Kaksi kirjaa päivässä pitää lääkärin loitolla


Viime vuosina on tuntunut, että lukemaan ehtii vain lomalla. Tänään pyhitin sille sunnuntain. Pitkästä aikaa. Aurinko paistoi tänään sinivalkoiselta kevättaivaalta mutta tekstit vangitsivat minut neljän seinän sisään. Vapaapäivä tuntui vapaapäivältä. Kaikki aika maailmassa.
Kirjat joihin olin törmännyt vahingossa olivat Alan Bradleyn Filminauha kohtalon käsissä sekä Katerine Pancolin Mimmit trilogian päätösosa. Kummatkin muten Bazaarin kustantamia ja kirjaston viikkolaina hyllystä.
Aloitin Bradleyn humoristisella rikostarinalla. Päähenkilönä kirjassa on pieni, myrkyistä innostunut Flavia tyttönen, jonka kotikartanossa tapahtuu murha. Bradleyn luoma Flavia hahmo sain hymyn huulille useasti kirjan aikana. Tarinassa ja miljöössä  on myös agathachritiemäisyyttä mutta alkutunnelma oli kuin olisi lukenut aikuisten satua.
Mimmit sarjan viimeisen osan lukemista punnitsin tovin. Olisi tietysti ollut järkevämpää malttaa ja lukea kaksi ensimmäistä ensin mutta elämä on lyhyt. Tartuin kirjaan ja luin sen. Vaikka 3 oli hyvä; tulenko lukemaan kaksi ensimmäistä, koska "tiedän iten saaga päättyy". Toisaalta, jos kaksi ensimmäistä on yhtä hyvää tasoa niin tarinat ja hahmot kyllä kantavat tässäkin järjestyksessä. Mimmit kirja oli astetta vakavampi, runsaiden henkilöhahmojen joukkoon on saatu mahtumaan yhteiskunnallisia kysymyksiä ja yhteisökuvausta. Vaikka kirja on trilogian päätös, toimii se vallan hyvin myös itsenäisesti.

Päivässä kaksi kirjaa on paljon. En mielellään katso edes elokuvia peräkkäin, koska aivot tarvitsevat sulatteluaikaa. Mutta hotkimisesta ei jäänyt vatsanpuruja. Tuntuu pikemminkin, että pää olisi viritetty lukutaajuudelle. Katsotaan miten käy. Pitääkö seuraavaa lukuelämystä odottaa heinäkuulle vai tulisiko nyt luettua taas kirjoja arkena vaikka iltaisin.


Muualla arvostelu ja kerrottu enemmän täällä:

Mimmit:                                                                                Filminauha kohtalon käsissä:

Bazaarin omilla sivuilla
                                                                                              Kirjasähkökäyrän sivuilla täällä
Kirjavinkeissä täällä
                                                                                              Ullan luetut kirjat täällä
Tai kissan kirjahyllyssä täällä 
                                                                                             Cats, books & me:n sivuilla täällä 

2 kommenttia:

Anti Sport kirjoitti...

Täälläkin on elämää. Onneksi on blogilukija, joka ilmoittaa väsyneiden blogaajien tuotoksista. Glad Påsk ja sillee.

Norppa kirjoitti...

Anti-Sport!! :) :)

Erittäin Gladia Påskia myös sinulle!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...