"Kunhan ajat varovasti.." ja "Oho - mistä tää tuli?"

Tänään oli Joulu 2.0. Sain suoraan työpaikalle polkupyörän. Ihanaa.
Tosin pihalla sen kanssa urpoillessani parkkipaikalle saapui myös iso pomo katsomaan työaikani hyödyllistä käyttöä. Mutta kylläpä on mukavaa, että ihmisellä on polkupyörä.(nopeampi sillä on hakea töitäkin) Kuisma oli tänään suurempi ilahduttaja kuin joulupukki/pääsiäispupu/pyhäArkkiEnkeli yhteensä kootessaan minulle mahtavan käyttöpyörän osista. Iso Kiitos.
Töistä lähtiessäni pyörästä kuului vähän tavallista isompaa ääntä. Fillarissahan ei ole steroita joita kääntää kovemmalle sivuäänten häiritessä, joten jouduin miettimään ääneen reagoimista. Tiesin myös että pyörä oli kasattu melkoisella hopulla. Pyöriä ei kasva joka puun oksalla, ja viimeiseksi halusin tahallaan rikkoa juuri saamani valkoisen ratsun.
Eikun soitto toiselle Ystävälle. Puhelimeen vastataan nykyään kuulemma" haloo. " Pyysin haloota lähtemään katsomaan naisten korkeushyppyä, ja samalla ehkä myös sivusilmällä uutta ajokkiani. (laskin että trikooasuiset naiset saattaisivat lisätä innostusta noin 100 prosentilla) Puoli tuntia tästä seisoinkin jo sitten Eltsun kentän nurmikolla pyörä usesammassa osassa ja useampi holkinnäköinen pitkin nurmikkoa.. Erityisesti pidin mm. kohdista: "Oho, mistä tää tuli?", " Miten päin tää oli?" ," Tuleeks tää tänne?" Olisin niin mielelläni antanut vaikka kaikkiin oikeat vastaukset mutta valitettavasti sattui olemaan ensimmäinen kerta kun edes näen stemmiä avattavan..
Välissä käytiin myös nopea välipuhelinkeskutelua aiheesta oliko kippi pieni, iso vai h**vetin iso. Paikalla olijan mielestä se oli vaihtoehdoista viimeinen, kokoajan mielestä ensimmäinen. Pyöränomistaja mietti samaan aikaan pitäisikö huolestua jos kaksi ihmistä tekee yhteenvedon; "..eihän tässä varmaan mitään kunhan ajat varovasti..". No, harvemmin sitä tulee työmatkaliikenteessä mitään "Pää edellä Kekkosaltaaseen" -temppuja tehtyäkään. Ehkä kummallakin kipillä pärjää ainakin syksyn läpi.
Kun ei nyt sitten vaan sattuis mitään...

Hyvää päivää naiset ja miehet!

Perinteilläkin on aina ensimmäinen kertansa, ja tänään aloitettiin Naistenpäivä-tennis. Aivan mahtavaaa! Vaikka pelikaverini yrittikin vihjailla, että toiset naiset viettävät aamuaan shamppanjabrunsseilla, ja itse olen matkalla Kulosaareen tennistä läiskimään, ja että se ei kuullostaisi aivan yhtä hohdokkaalta, mieli ja olo on hyvä.. Muutama rysty lähti ihan napakan mallikkaasti, tällä kertaa en edes kaatuillut, ja aivan käsittämättömiä kämmäyksiäkin oli vähemmän. Maanantai alla oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Vieläkun olisi jättänyt edellisen illan Kiasman ja Meccan punaviinilasilliset väliin, olisi tekniikka voinut olla vielä skarpimpi.
Kiasmassa kannattaa muuten käydä katsomassa Julian Schnabelin tai Nan Goldin näyttelyt. Mielummin vielä erikseen. Olen sitä koulukuntaa, joka kannustaa ihmisiä ottamaan asian kerrallaan. Museoon tai näyttelyyn ei tarvitse mennä koko päiväksi.(tai voi mennä jos haluaa, ja sekin on ihanaa) Riittää että yhdelle asialle antaa ajastaan vaikka puolitoista tuntia, niin ettei prosessista tule tuskallista tulkitsemisähkyä, vaan tilaa jää myös mahdollisille ajatuksille ja tunteille. Ja taas on nähnyt ja kokenut hieman enemmän.
Mutta aamupäivän tennis olis hyvä alku Naistenpäivälle. Itselläni on muuten teoria, että jos olisin kundi, niin olisin todella fiiliksissä tästä päivästä - onhan se nyt siistiä että maailmassa on naisia.
Ritari valkoisella ratsulla ei tuonut ruusupuskaa ovelle, mutta työpaikan miehet (vaikkakin en ole aivan varma tiesivätkö he sitä) lahjoittivat ruusun jo eilen, ja Jude räjäytti taas kerran pankin lahjoittamalla belgialaisia tryffeleitä. Haukilahden kotikasvatus on tehnyt tehtävänsä. Mutta yhtä paljon ilahdutti banaani ja tenniskenttä. Naista on niin helppo miellyttää.