Näytetään tekstit, joissa on tunniste fillarointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fillarointi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Ylös, ulos ja Tättärää!

Elämä on niin pienestä kiinni. Kummalla jalalla nousee sängystä, sattuuko lyömään varpaansa kynnykseen, onko maito mennyt happamaksi - vai sattuuko aurinko paistamaan.
Tänään se aurinko paistoi mutta samaan aikaan ratkaistavien hommien/odottavien tehtävien lista oli lannistavan pitkä. Ratkaisin valtavan urakan ja tekmättömien töiden ahdistuksen yhdellä ainoalla oikealla tavalla - lähtemällä ulos.
Mikään ei ratkennut, tekemistä on vähintään yhtä paljon kuin ennenkin mutta olo ja mieli on reippaampi - ja sillähän tässä arjessa muutenkin pusketaan.
Syntymäpäivälahjaksi saatu Firemountain osoittautui loistolöydöksi ja siitä riittänee iloa pitkäksi aikaa. Vaikka vähän lipsui ja lipesi niin muuten ajamisen iloa riitti. Epäilinkin, että runko olisi löydetty lastenosastolta..

tiistaina, elokuuta 04, 2009

"Kunhan ajat varovasti.." ja "Oho - mistä tää tuli?"

Tänään oli Joulu 2.0. Sain suoraan työpaikalle polkupyörän. Ihanaa.
Tosin pihalla sen kanssa urpoillessani parkkipaikalle saapui myös iso pomo katsomaan työaikani hyödyllistä käyttöä. Mutta kylläpä on mukavaa, että ihmisellä on polkupyörä.(nopeampi sillä on hakea töitäkin) Kuisma oli tänään suurempi ilahduttaja kuin joulupukki/pääsiäispupu/pyhäArkkiEnkeli yhteensä kootessaan minulle mahtavan käyttöpyörän osista. Iso Kiitos.
Töistä lähtiessäni pyörästä kuului vähän tavallista isompaa ääntä. Fillarissahan ei ole steroita joita kääntää kovemmalle sivuäänten häiritessä, joten jouduin miettimään ääneen reagoimista. Tiesin myös että pyörä oli kasattu melkoisella hopulla. Pyöriä ei kasva joka puun oksalla, ja viimeiseksi halusin tahallaan rikkoa juuri saamani valkoisen ratsun.
Eikun soitto toiselle Ystävälle. Puhelimeen vastataan nykyään kuulemma" haloo. " Pyysin haloota lähtemään katsomaan naisten korkeushyppyä, ja samalla ehkä myös sivusilmällä uutta ajokkiani. (laskin että trikooasuiset naiset saattaisivat lisätä innostusta noin 100 prosentilla) Puoli tuntia tästä seisoinkin jo sitten Eltsun kentän nurmikolla pyörä usesammassa osassa ja useampi holkinnäköinen pitkin nurmikkoa.. Erityisesti pidin mm. kohdista: "Oho, mistä tää tuli?", " Miten päin tää oli?" ," Tuleeks tää tänne?" Olisin niin mielelläni antanut vaikka kaikkiin oikeat vastaukset mutta valitettavasti sattui olemaan ensimmäinen kerta kun edes näen stemmiä avattavan..
Välissä käytiin myös nopea välipuhelinkeskutelua aiheesta oliko kippi pieni, iso vai h**vetin iso. Paikalla olijan mielestä se oli vaihtoehdoista viimeinen, kokoajan mielestä ensimmäinen. Pyöränomistaja mietti samaan aikaan pitäisikö huolestua jos kaksi ihmistä tekee yhteenvedon; "..eihän tässä varmaan mitään kunhan ajat varovasti..". No, harvemmin sitä tulee työmatkaliikenteessä mitään "Pää edellä Kekkosaltaaseen" -temppuja tehtyäkään. Ehkä kummallakin kipillä pärjää ainakin syksyn läpi.
Kun ei nyt sitten vaan sattuis mitään...

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Prepen pyörä ja: Ajoo, ajoo, ajoo!!

Sain sähköpostin jossa eräskin mies kysyi haluaisinko pyörän.
Meilissä todettiin tsygän olevan tosin miesten mallia mutta koska kuulemma olen niin tasa-arvoinen, se kyllä kävisi minulle hyvin. (mitääh, luetaanko minua siis kuin avointa kirjaa??) Mitäpä siihen sitten lisäämään.
Vastasin kiltisti haluavani, ja ajattelin että olipas kauniisti tehty. Tarjouksen arv
oa ei vähentänyt se että muuten kyseinen menopeli oltaisiin jätetty lukitsematta pihalle jonkun muun vietäväksi... vaan arvostan että joku ajattelee ja yhdistää luetun ymmärrystä ihan käytännön elämäänkin.
Siis Lauttaasaareen pyöränhakumatkalle. Ja ensin tietysti väärällä bussilla. Mutta toinen meni jo lähemmäksi. Ja pienen kävelyn jälkeen ihan suoraan mestoille.
Pyörä oli ajovalmiina entisen omistajan odottaessa pihalla kipeän polvensa kera..ehkä vähän jopa surumielisen näköisenä puitten katveessa oman sisäpihansa penkillä penkillä.. Mutta menin reippaasti silittämään sitä, ja kyllä se siitä sitten alkoi hymyilemään. Muisti jopa viisastella ikäkysymyksellä kun oli puhetta kimppakämppäasumisesta(avec girls -toim. huom.).
Tosin hymy taisi hyytyä hetkeksi sen jälkeen kun olin hurautellut pari kertaa taloa ympäri "Vauhtii korjaa virheet" - tyylilläni.
Prepelle ikään kuin valkeni ensimmäisen kerran konkreettisesti että "tässä oikeasti voi käydä jotenkin". Sen jälkeen ystävällinen lahjoittaja yritti painokkaasti muistuttaa varovaisuudesta ja laittoipa jopa tekstiviestin kotiin, jossa tiedusteltiin mahdollista henkiinjäämistä.. Eikö olekin söpöä
? Joku välittää!! (tämä siis kylläkin taisi pikemminkin liittyä siihen pelkoon, että lahjoittaja joutuisi soittamaan perheelleni kertoakseen, että kuka sen hlvetin koneen on luovuttanut yleensäkin käsiini)
Mutta hyvä fillari on! Satulaa piti laskea noin kaksi metriä, ja sittenkin ajaminen sujuu äärirajoilla. Mutta vääränkokoisessa pyörässä on jotain hurmaavaa! (Sama tunne kun aivan pienenä ratsastusleirillä sai hetken ratsastaa liian isolla hevosella, ja alitajunnassa tiesi, että kaikki ei oikeasti ollut aivan hallinnassa mutta että tuurilla saattaisi juuri ja juuri selvitä. Samalla riehakkaalla tunteella huristelin Lauttasaaresta kohti Taka-Töölöä.)
Eikä mitään sattunut vaikka välillä vähän huimasi. Hyvät polkaisut ja vauhtiin! Pyörä on luonnollisestikin liian iso, ja jarrutustekniikka vaatii totuttelua, samoin kuin vaihdenappien(!) painamisetkin. Miksi Low on muuten pienet vaihteet? Ja High isot? Logiikalla kuvittelisi sen olevan juuri päinvastoin. Tai miksi niissä ei lue Heavy tai Light? Tai Big tai Small??
Sitäpaitsi etujarru nappaa kyllä siihen malliin kiinni, että kypärä on parempi pitää visusti päässä.
*********
Mutta summa summarum, jollakin tavalla (taas) (tämäkin) episodi vahvisti uskoani ihmiskuntaan. On järkevää ja viisasta, ja oikein kierrättää tavaroita. Untamatta inhimillistä aspektia, että nyt Norpalla on taas pyörä eikä tarvi joka päivä bussista näyttää kieltä onnellisena ohi pyöräileville lähimmäisille.
Ystävällistä ja Huomaavaista. Kiitos.

tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Ei tunnu missään!

Aivan mahtavaa! Lähdin töistä hyvin puskevaan sivutuuleen ja vesisateeseen fillaroimaan kohti Reikiä tai Tauluja seinään -projektiani, ja huomasin yhtäkkiä, ettei vaan haittaa.
Vettä tulee, tuuli puhaltaa, eikä edes nappaa päästä. Ennenkuulumatonta! Normaalistihan tässä vaiheessa olisi pyörä lentänyt ensimmäiseltä ylikulkusillalta alas, ja olisin kävellyt yksilön kostona kierrokset ylilämpimänä kotiin..ja kastunut vielä enemmän mutta nyt vain pyöräilin hyväntuulisena eteenpäin. Hommat oli hoidettu, ei ollut kiire, ihan ookoo kamppeet päällä.. Vettä tuli ihan kunnolla ja tuuli yritti estää etenemistä - mutta ei vaan haitannut!
Hauskaa, etenkin kun vastaan tuli muutamia kohtalotovereita, joilla kasvoilla näytti säästä johtuen olevan astetta myrtyneempi ilme. I like ulkoilma!

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Pyöräilyn perussäännöt - " ja ollaan sit hei varovaisia out there"

Nyt kun on itse siirtynyt kulkuneuvon kuljettajaksi, huomaa ihan selkeästi että on hyvä kerrata kevyen liikenteen perussääntöjä. Paljon on pyöräilyssä ja liikenneturvallisuudessa pelastettu kun Elkki on hankkinut kypärän mutta esim. viikonloppuisella fillaristi-Viisikollamme oli suuntamerkkien näyttämisessä suuria vaikeuksia. Mullahan oli vaikeuksia ainoastaan vastamäessä..(mutta hienosti kaikki paransivat, erityismaininta esimerkillisyydestä hakaniemeen) Ja hei autoilijat..on mahdollista että pyörätietä pitkin tulee pyöräilijä.

1. Missä tahansa pyöräilijä liikkuu, hän on ajoneuvon kuljettaja, jonka on noudatettava liikennemerkkejä ja -valoja, osoitettava kääntymisensä suuntamerkillä sekä käytettävä pimeällä liikkuessaan valoja. Pyöräilijä noudattaa kaikkialla oikeanpuoleisen liikenteen periaatteita.

2.Risteystä lähestyessään pyöräilijän on muiden kuljettajien tapaan noudatettava erityistä varovaisuutta. Väistäminen on osoitettava hyvissä ajoin vähentämällä nopeutta ja tarvittaessa pysähtymällä. Vaaratilanteita syntyy usein siksi, että autoilija ei huomaa ajoissa sellaista pyörätietä, jonka liikenne on vähäistä eikä pyöräilijää, joka tulee yllättäen ja liian kovalla vauhdilla ajoradalle.

Eikä saa ajaa bussista tulevien päälle(tätä mä en muistanutkaan):

3. Pyörätiellä ajavan pyöräilijän on pysäkin kohdalla annettava esteetön kulku matkustajille, jotka ovat nousemassa linja-autoon tai raitiovaunuun tai poistumassa siitä.

Tämä kaikki kumpuaa siitä, että olen aloittanut Suuren operaatio Töihinpyöräilyn, ja pelotti matkalla vain noin 10 kertaa erilaisissa kohtaamisissa. Mutta sujuihan se silti ihan ookoo. Mielestäni vain töihin pyrkimisessä ei pidä tulla kuuma, hengästyminen tai sen ei pidä olla hengenvaaarallista mutta jäämme jännityksellä seuraamaan kuluvan viikon sattumuksia.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...