Tuolillani oli paketti

Tuolillani oli paketti. Pinkki, siististi ja huolellisesti kääritty oikea paketti. Siihen se oli vain tupsahtanut. Ei ollut synttärit, ei ollut joulu, ei edes nimpparit ja silti tuolilleni oli ilmestynyt yllätyksellisesti lahjapaketti. Kaunis ja hieno lahjapaketti.
Kesti hetken aikaa ennen kuin avasin sen. Ilahdun aina paketeista niin paljon että pulssin tasaamiseen ja pelkän paketin esittelemiseen menee tovi. Teen sitä nykyään hyvin hillitymmin. En useinkaan enää huutele ja kiljahtele häiritsevästi. Enkä myöskään pakota kaikkia katsomaan ja ihastelemaan pakettiani, ei se tosin haittaakaan jos suurin osa tekee niin. Prosessiosallistumiseen riittää pelkkä huomioiva nyökkääminen, sen jälkeen saa olla rauhassa.
Keskityin irroittamaan pakettitarrat hillitysti. Suoristin selkäni ja laitoin jalkani kauniisti. Kaunista pakettia avatessa on itsekin suotavaa olla siivosti.
Tuolilla odottaneesta yllätyspaketista kuoriutui kirja. Wislawa Szymborskan runokirja! Jos ilahduin paketista, niin ilahduin myös kirjasta. Runoilija oli sama johon olin saanut ensi kosketuksen vasta muutama viikko sitten Juden lukiessa sitä luonani runotapaamisessamme.
Ja niin kuin elämällä on tapana ensimmäinen runo, joka avautui ensi avaamalla kirjasta, sentään ylettyi koskettamaan jotakin:

Joka tapauksessa
(Wszelki Wypadek)

Se olisi voinut tapahtua.
Sen oli tapahduttava.
Se tapahtui myöhemmin. Lähempänä. Kauempana.
Se tapahtui, muttei sinulle.

Pelastuit, koska olit ensimmäinen.
Pelastuit, koska olit viimeinen.
Koska olit yksin. Koska olit muiden kanssa.
Koska olit vasemmalla.
Koska oikealla.
Koska satoi. Koska varjo lankesi.
Koska ilma oli aurinkoinen.

Onneksi siellä oli metsä.
Onneksi ei ollut puita.
Onneksi raiteet, koukku, palkki, jarrut,
ikkunakehys, risteys, millimetri, sekunti.
Onneksi terä oli veden alla.

Seuraus, siitä johtuen, ja kuitenkin , siitä huolimatta.
Mitä olisikaan tapahtunut, jos käsi, jalka,
askeleen etäisyys, hiuskarvan verran
yhteensattumasta.

Olet siis olemassa?
Heti vielä raollaan olevan hetken jälkeen?
Verkko oli yksisilmäinen, ja sinä puikahdit silmän lävitse?

En voisi olla järkyttyneempi ja sanattomampi.
Kuule,
kuinka nopeasti sydämeni lyö sinussa.

Kiitos. En aamulla herätessäni ymmärtänyt tilata seestynyttä viisautta, lohdutusta ja ilkikurista huumorintajua mutta ne löysivät oikean osoitteeseen.

Eino Leinon, runon ja suven päivä 6.7.

Kesäyöt. Kello on yli puolen yön, eikä tule pimeää. Aikaa riittää. Kellossa ja kalenterissa. Vasta aamulla on huominen, eikä sekään niin lähellä. Huominen voi tulla. Sitten kun se joskus tulee.

Nocturne by Eino Leino

Ruislinnun laulu korvissani

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesä-yön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,

uskontoni, soipa säveleinä,

tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,

onpa kädessäni onnen kulta;

pienentyy mun ympär' elon piiri;

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie

tuntemattomahan tupaan vie.

********************************************************

AND there is also translation for this here.

Ja tekstiä runon tueksi täältä. Ja Eino Leino -seuran sivut täältä.

+ Lyhyet knopit;ovat varmasti suosittuja eräidenkin bussimatkoilla:

- Leinon oikea nimi oli: Lönnbohm, Armas Einar Leopold
- taiteilija nimiä: Vilkastus, Mikko, Teemu, Kanttori Sepeteus
- Leino ei ollut oikein yhden naisen mies: naimisissa kolmesti + pari rakastajatarta
- Eino Leino syntyi Paltamossa, samassa Hövelön talossa, jossa Elias Lönnrot oli asunut muutamia vuosikymmeniä aiemmin

ps. koska kiellettiin kommentoimasta "norppasivuilla", niin pakkohan tänne oli tulla vielä kommentoimaan että " niiiiiin kiitos kesäyö-soitosta ", mä opettelen golffaamaan niin demareillakin on mahdollisuus pärjätä, ja puolen vuoden kuluttua odotetaan näillä sivuilla paljastuksia(yksinoikeudella) niistä todella suurista jutuista. enkä mä usko että se on raha mistä sä haluat mun kanssa pelata..

Olen huijannut vain hiukan

Koska koko viikko on mennyt hyvin epäkulttuurillisissa merkeissä, alusta loppuun saakka, on aika nostaa teennäisesti hetkeksi tasoa ja tehdä runoilijaesittely.
Sain muutama vuosi sitten Sanna Karlströmin runokirjan Taivaan mittakaava läksiäislahjaksi entiseltä työkaveriltani. Enkä meinannut tajuta. Halusin. Yritin. Mutta en vain saannut kiinni. Tavattiin kirjaa porukallakin mutta ei vaan oikein ajatus kirkastunut. Mutta kun hän sitten itse luki omia runojaan ääneen Huvilateltassa edelliskesänä, palaset loksahtivat kohdalleen ja teksti alkoi avautua. Sillä tavalla kuin se nyt subjektiivisesti kenenkin pään sisällä avautuu..

Nyt kun näin että palkitulle esikoiskirjalle on tullut jatkoa, piti uteliaana kurkistaa toistuuko sama prosessi mutta nyt teksti tuntui heti helpommin lähestyttävämmältä ja kirja lähti viime lauantaina Akateemisesta mukaan.

Runollista viikonloppua! Sanna Karlstöm, kirjasta Päivänvalossa:

Olen huijannut vain hiukan.
Joinakin päivinä voimia ei ole, ei sitä
kukaan usko,
on vain napitettava takki
ja mentävä ihmisten eteen, näytettävä niille,
voit tehdä mitä ikinä tahdot, ja kaiken ne tahtovat,
vähän ylimääräistä,
tuntematta häpeää, tuoksua kukalta.”

Lisää ja Enemmän täältä.

Perimmäisten kysymysten äärellä

Viime aikoina olen huomannut että olen alkanut kaivaa ja selailla hyllystäni eri runokirjoja. Yksi sai minut pitkästä aikaa naisellisesti hirnahtelemaan ääneen.
Kai Niemisen, Perimmäisten kysymysten äärellä. (2004)
Löysin sen pari vuotta sitten Akateemisesta. Oli märkä loskailta, selailin väsyneenä kirjoja, ja muutama silmiin osunut lause pysäytti, ja päätin ostaa kirjan itselleni ansaitsemattomana palkintona ja lohdutukseksi maailman pahuutta vastaan. Sen jälkeen hihittelin kotona lukulampun valossa ja mietin ettei kukaan sivistynyt aikuinen voi olla näin...hmm...sekaisin.
Lähetin saman kirjan Iso-tädilleni, joka mielestä se oli loistavaa lääkettä kaamokseen, ja ilahduin kun olimme taas samoilla aalloilla.
Loistava kirja syntymäpäivälahjaksi jokaiselle 30-vuotta täyttäneelle! Uskaltaisin jopa sanoa että ehkäpä runokirja miehelle jolla ei aikaisempaa kokemusta runoista ole. kuva: täältä
Niin että jos arki kaipaa muutosta, aina voi aloittaa monumentaalisen luomiskauden!

Kun elämäsi tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta, päätä aloittaa monumentaalinen luomiskausi. Se helpottaa, muut huolet muuttuvat pieniksi, näyttäytyvät oikeissa mittasuhteissaan. Ei ole varsinaisesti väliä mitä päätät luoda, runoja, romaanin, maalauksia, veistoksen, sinfonian, ryijyn, historian, maisemapuutarhan, uuden tieteellisen maailmankuvan - kunhan se on kyllin haastavaa: haalit vanhat kunnon huolet kainaloosi, alat vaalia niitä ja opit elämään niiden kanssa, pienten herttaisten huoltesi, miten saatoit koskaan kuvitella kyllästyväsi niihin.

Ote arviosta Tuli&Savu:
Oletettavasti Nieminen tietää johtavansa lukijaa kanssaan vaikealle tielle, jolla ratkaisut eivät putoa eteen valmiina ja jolla perimmäisiä kysymyksiä löytää kaikkialta, mistä niitä vain haluaa etsiä. Mutta yhteisen tietoisuuden ohella meillä kaikilla on ”äärettömyyden pelko ja halu hypätä, kokea miltä vapaa pudotus tuntuu”. Niinpä tämä harvinaisen suorapuheinen ja huonotapaiseksi itseään nimittävä runoilija saattaa kyllä viedä lukijalta mielenrauhan, mutta ehkä juuri siksi hänen ei tarvitsekaan hävetä.
Runoraadin sivuille

Panomies puutteessa - Hyvää Runebergin päivää!

Runebergin päivän kunniaksi kulttuuria.

Runoilijaesittelyssä: Esa Hirvonen

Panomies puutteessa

Onnesta ja rakkaudesta
minulla ei ole paljon sanottavaa.
Olen paska jätkä.
Pummi ja diiva.
Pystyn juomaan kaksi viikkoa
ilman rahaa, ilman käsiä, jos on tarvis.
Minulta on turha odottaa moraalista krapulaa,
katumusta syrjähypyistä, mustasukkaisuutta,
ymmärrystä syyllisyydentunnolle.
Olen leuhka jätkä.
Ylpeä ja onneton.
Kymmenen vuotta olen kuunnellut kapakoissa,
että tuosta pojasta tulee vielä jotain.
Olen niin hyvä sängyssä ja töissä.
Vaikka kirjoitan hyvin,
kuvittelen vielä enemmän.
Olen kaunis jätkä.
Panomies ja puutteessa.
Olen halvimmista räkälöistä, taiteiden yöstä,
meren rannalta, rikkaiden bileistä
turhaan etsinyt vertaistani naista.
Otan tyydytykseni niiltä,
jotka sietävät minua
yhden yön tai useamman.

Esa Hirvonen

Esa Hirvonen (s.1969) on Turusta kotikaupungin löytänyt reissumies ja runoilija. Hänen esikoiskirjansa Harlem ilmestyi 2001. Vuotta myöhemmin valon näki palindromirunokokoelma Takana kapakan akat.
kuva täältä
Kannattaa tsekata.

huonosti savoa puhuva undercover-cop

Joulukuun 23. päivä luettiin otteita myös Marjo Isopahkalan Kumisaapasrakkaus kirjasta. (toim. suosittelee)

Kumisaapasrakkaus sisältää runoja rakkaudesta, viinanjuonnista ja naimisen loiskeesta. Tylsää? Ei muuten yhtään. Marjo Isopahkalan runot eivät ole akateemisia opinnäytteitä, vaan ne kuvaavat elettyä elämää. Kirjailijan henkilöt sanovat asioista suoraan ja tekevät mitä lystäävät.
(Ville Hänninen, Ilta-Sanomat)

POLIISIVUOSI

Tammikuussa poliisi runkkkaa
hihaani baarissa.

Helmikuussa se aloittaa häirikkösoitot.

Maaliskuussa se heittää polkupyörän
alakerran ikkunasta sisään.

Toukokuussa isänmaallinen aamu valkenee,
Totuuden henki soi turkulaisessa juoppojenkeräilyautossa.

Vittu saatana.
miten ne kehtaa?
laittavat putkaan naisen jolla on saparot,
SUOMI-verkkarit ja kassi täynnä Eeva Joenpeltoa.
Mulla on ahtaanpaikankammo
ja moninkertaisia ahdistushäiriöitä,
tuo hehkulamppu haittaa untani
ja saatan myös kuolla nälkään.

Päätän että tähän loppuu poliisivuosi,
mutta jo heinäkuussa
minun sanotaan olevan
kaunein poliisi mitä on koskaan nähty,
huonosti savoa puhuva undercover-cop.


Marjo Isopahkala, Kumisaapasrakkaus