Koska massakauden kääntämiseen laskuun tarvitaan liikuntaa, tänään oli tunnin lenkin vuoro. Eikä edes satanut!
Oikeastaan painon alentaminen on maailman helpointa. Kuluttaa vain energiaa enemmän kuin hankkii sitä; ja hoplaa! - olo kevenee silmissä.
Tosin, "
hoplaa"fiilis oli vielä vähän hakusessa kun jämähtäneillä jaloillani lähdin Seurasaarta kohden. Biisissä lauletaan että
viimeiset viisi kilomertiä ovat pitkät niin..Itselläni puolestani tuntuu, että ne
ensimmäiset viisi eivät lopu milloinkaan, ja kun niistä sitten pääsee yli niin loppukin sujuu. Tavalla tai toisella.
Kotiin tultuani oli hyvä fiilis.
(juoksemisessa edelleen mielestäni on parasta lopettaminen). Plussaa oli tietysti ulkona oleminen poutaillassa.
Joutsenten poikaset olivat vielä harmaita mutta kookkaita, kaislikosta oli tullut kauniin keltainen ja ilmassa oli vielä hienoinen menneen kesän tuoksu. Syysillan tummetessa värit olivat vahvoja, ja vähän uhkaaviakin, mutta tuulessa oli vielä jäljellä aavistus pehmeää lämpöä.
Kotona odotti paketti Oululaisen jälkiuunileipää(
uusi suokkari paloina) ja valmiiksi tehty tomaattipyreellä vahvistettu mausteinen kasviskeitto.(
chiliä ja provancen yrttejä) Pyörryttävän hyvää.
Kaivoin jopa "vanhan" maratontreenilappuni esiin ja hymyilin merkinnöille. Koska olin päättänyt aloittaa täysitreenaamisen vasta 10 viikkoa aikaisemmin ennen D-daytä, merkinnät alkoivat puolesta väliä taulukkoa.(
yllätys, yllätys)
Näin jälkeenpäin tuntuu käsittämättömältä että on oikeasti juoksennellut pitkin Helsinkiä viisi kertaa viikossa tunti kaupalla, ja vielä täysin vapaaehtoisesti. Toisaalta sain mielettömän usein Maikkiksesta seuraa näille lenkeille, mikä helpotti urakkaa huomattavasti. Ja viimeinen rutistus tuli vedettyä Berliinissä Ms Hoppin kanssa. Ms H keksi että turistinähtävyydet voi kiertää juoksemallakin, ja perusberliini näin oli nähty kolmessa tunnissa. Kätevää mutta näppärää.
Nyt katselen samaa taulukkoa arvioivasti.. Ensi kesää ajatellen ei vielä tarvitse ravata viittä kertaa viikossa kilometri kaupalla mutta ajallisesti, ja fyysisestikin, se on kyllä siinä ja siinä oleva panostus. Etenkin jos ei ole hirveän juoksuhenkinen. Viimeksi sairastuin viikkoa ennen juoksua ja pettymys oli kova pala. Sen jälkeen ei ole edes käväissyt mielessä aloittaa rumbaa uudelleen. Jotain tuli jo todistettua itselle harjoituskilometreillä. Kunnes nyt on jäänyt itämään taustalle..mitä jos ehkä sittenkin..
Kuopion yliopiston energialaskuri
täälläTukholma maraton
täälläMiekkailun alkeiskurssi
täältäVapaita piirustuskursseja
täältä