Palmusunnuntain purkkipainia

Sunnuntaiaamu oli käydä rankaksi. Otin erän painia Felixin suolakurkkupurkin kanssa. Kansi oli tiukahko. Yritin avata sitä. Ei mitään. Uudestaan. Ei vieläkään mitään. Ja vielä kerran. Ymmärsin, että siinä oli tosi kyseessä.
Laiton purkin kuuman veden alle ja naputtelin veitsellä kantta. Tosin hieman vaisuhkosti, koska operaation työläys ei vastannut kurkkuintoani.
Yritin jälleen avaamista. Eikä kansi luonnollisesti liikahtanutkaan. Tein tämän pari kertaa.
Annoin purkin olla vähän aikaa ja päätin yrittää hetken kuluttua uudelleen.
Sitten meni pinna ja purkki oli saatava auki. Tiesin jo miten hommassa tulee käymään mutta tempperamentin ja järjen painiessa, järki harvoin jää voitolle.
Suolakurkulta tuoksuva nainen hakee virpomisseuraa..

Aamulehti on testannut homman jo aiemmin.
Sauvosta lasipurkin avausohjeet
Tai jospa minulla vain olisi ollut Jarkey

*********
ps. ystävällinen lukija Alppilasta päätti lähestyä oikein kuvan kanssa, mikäli moinen paini pitäisi käydä uudelleen. -->

Kahvia ajastimella - arkeen luksusta

No niin siinä sitten kävi, ettei niitä pääsiäishäitä tullutkaan ja loppukevään identiteetti pitää taas miettiä uusiksi. Olin jo ehtinyt tekemään uuden Rouva Norppa blogipohjan mutta pidetään sitä vielä sitten toistaiseksi jäissä.
Hieman lohdutusta ja lämpöä aamuihin tuo kuitenkin jonkin aikaa sitten hankkimani kahvinkeitin. Kun sitä kahvinkeittäjää ei näytä talouteen ilmestyvän niin suosittelen hankkimaan keittimen jonka voi ajastaa. Etenkin kun se vielä jauhaa kahvin pavuista. Mahtava yhdistelmä herätyskelloa ja kahvinkeitintä. Ei voi olla havahtumatta kun mylly pamahtaa jauhatukselle mutta ymmärrys siitä, että metelin tuloksena on tuoretta kahvia, tekee heräämisestä mielekkäämpää - viikonloppuna suorastaan miellyttävää.

Mitä tähän nyt lisäämään

Kuva kertoo joskus enemmän kuin tuhat sanaa.
Tänään oli sängyn vuoro.

Tuolillani oli paketti

Tuolillani oli paketti. Pinkki, siististi ja huolellisesti kääritty oikea paketti. Siihen se oli vain tupsahtanut. Ei ollut synttärit, ei ollut joulu, ei edes nimpparit ja silti tuolilleni oli ilmestynyt yllätyksellisesti lahjapaketti. Kaunis ja hieno lahjapaketti.
Kesti hetken aikaa ennen kuin avasin sen. Ilahdun aina paketeista niin paljon että pulssin tasaamiseen ja pelkän paketin esittelemiseen menee tovi. Teen sitä nykyään hyvin hillitymmin. En useinkaan enää huutele ja kiljahtele häiritsevästi. Enkä myöskään pakota kaikkia katsomaan ja ihastelemaan pakettiani, ei se tosin haittaakaan jos suurin osa tekee niin. Prosessiosallistumiseen riittää pelkkä huomioiva nyökkääminen, sen jälkeen saa olla rauhassa.
Keskityin irroittamaan pakettitarrat hillitysti. Suoristin selkäni ja laitoin jalkani kauniisti. Kaunista pakettia avatessa on itsekin suotavaa olla siivosti.
Tuolilla odottaneesta yllätyspaketista kuoriutui kirja. Wislawa Szymborskan runokirja! Jos ilahduin paketista, niin ilahduin myös kirjasta. Runoilija oli sama johon olin saanut ensi kosketuksen vasta muutama viikko sitten Juden lukiessa sitä luonani runotapaamisessamme.
Ja niin kuin elämällä on tapana ensimmäinen runo, joka avautui ensi avaamalla kirjasta, sentään ylettyi koskettamaan jotakin:

Joka tapauksessa
(Wszelki Wypadek)

Se olisi voinut tapahtua.
Sen oli tapahduttava.
Se tapahtui myöhemmin. Lähempänä. Kauempana.
Se tapahtui, muttei sinulle.

Pelastuit, koska olit ensimmäinen.
Pelastuit, koska olit viimeinen.
Koska olit yksin. Koska olit muiden kanssa.
Koska olit vasemmalla.
Koska oikealla.
Koska satoi. Koska varjo lankesi.
Koska ilma oli aurinkoinen.

Onneksi siellä oli metsä.
Onneksi ei ollut puita.
Onneksi raiteet, koukku, palkki, jarrut,
ikkunakehys, risteys, millimetri, sekunti.
Onneksi terä oli veden alla.

Seuraus, siitä johtuen, ja kuitenkin , siitä huolimatta.
Mitä olisikaan tapahtunut, jos käsi, jalka,
askeleen etäisyys, hiuskarvan verran
yhteensattumasta.

Olet siis olemassa?
Heti vielä raollaan olevan hetken jälkeen?
Verkko oli yksisilmäinen, ja sinä puikahdit silmän lävitse?

En voisi olla järkyttyneempi ja sanattomampi.
Kuule,
kuinka nopeasti sydämeni lyö sinussa.

Kiitos. En aamulla herätessäni ymmärtänyt tilata seestynyttä viisautta, lohdutusta ja ilkikurista huumorintajua mutta ne löysivät oikean osoitteeseen.

Lenkkii, lenkkii

Koska massakauden kääntämiseen laskuun tarvitaan liikuntaa, tänään oli tunnin lenkin vuoro. Eikä edes satanut!
Oikeastaan painon alentaminen on maailman helpointa. Kuluttaa vain energiaa enemmän kuin hankkii sitä; ja hoplaa! - olo kevenee silmissä.
Tosin, "hoplaa"fiilis oli vielä vähän hakusessa kun jämähtäneillä jaloillani lähdin Seurasaarta kohden. Biisissä lauletaan että viimeiset viisi kilomertiä ovat pitkät niin..Itselläni puolestani tuntuu, että ne ensimmäiset viisi eivät lopu milloinkaan, ja kun niistä sitten pääsee yli niin loppukin sujuu. Tavalla tai toisella.
Kotiin tultuani oli hyvä fiilis. (juoksemisessa edelleen mielestäni on parasta lopettaminen). Plussaa oli tietysti ulkona oleminen poutaillassa.
Joutsenten poikaset olivat vielä harmaita mutta kookkaita, kaislikosta oli tullut kauniin keltainen ja ilmassa oli vielä hienoinen menneen kesän tuoksu. Syysillan tummetessa värit olivat vahvoja, ja vähän uhkaaviakin, mutta tuulessa oli vielä jäljellä aavistus pehmeää lämpöä.

Kotona odotti paketti Oululaisen jälkiuunileipää(uusi suokkari paloina) ja valmiiksi tehty tomaattipyreellä vahvistettu mausteinen kasviskeitto.(chiliä ja provancen yrttejä) Pyörryttävän hyvää.
Kaivoin jopa "vanhan" maratontreenilappuni esiin ja hymyilin merkinnöille. Koska olin päättänyt aloittaa täysitreenaamisen vasta 10 viikkoa aikaisemmin ennen D-daytä, merkinnät alkoivat puolesta väliä taulukkoa.(yllätys, yllätys)
Näin jälkeenpäin tuntuu käsittämättömältä että on oikeasti juoksennellut pitkin Helsinkiä viisi kertaa viikossa tunti kaupalla, ja vielä täysin vapaaehtoisesti. Toisaalta sain mielettömän usein Maikkiksesta seuraa näille lenkeille, mikä helpotti urakkaa huomattavasti. Ja viimeinen rutistus tuli vedettyä Berliinissä Ms Hoppin kanssa. Ms H keksi että turistinähtävyydet voi kiertää juoksemallakin, ja perusberliini näin oli nähty kolmessa tunnissa. Kätevää mutta näppärää.
Nyt katselen samaa taulukkoa arvioivasti.. Ensi kesää ajatellen ei vielä tarvitse ravata viittä kertaa viikossa kilometri kaupalla mutta ajallisesti, ja fyysisestikin, se on kyllä siinä ja siinä oleva panostus. Etenkin jos ei ole hirveän juoksuhenkinen. Viimeksi sairastuin viikkoa ennen juoksua ja pettymys oli kova pala. Sen jälkeen ei ole edes käväissyt mielessä aloittaa rumbaa uudelleen. Jotain tuli jo todistettua itselle harjoituskilometreillä. Kunnes nyt on jäänyt itämään taustalle..mitä jos ehkä sittenkin..

Kuopion yliopiston energialaskuri täällä
Tukholma maraton täällä
Miekkailun alkeiskurssi täältä
Vapaita piirustuskursseja täältä

Huumoria se on mustakin huumori

Sain aamulla tekstiviestin äidiltäni, etää isäpuoleni on joutunut sairaalaan. Viestissä kerrottiin vielä että IP ilahtuisi jos soittaisin hänelle mutta voin soittaa myöhemminkin.
Tavarat tippuivat kädestä ja soitin äidilleni, joka vastasi yllättävän iloisesti puhelimeen. Puhelu meni suunnilleen näin:

n: " IP on joutunut sairaalaan?!!"
ä: " ...milloin..?"
Parin sekunnin hiljaisuus ja tajuaminen.
n " SIIS SE ON LÄHETTÄNYT SUN PUHELIMESTÄ VIESTIN ETTÄ ON JOUTUNUT SAIRAALAAN"
n " EIKS SE NYT TAJUU ETTEI TOLLASIA VIESTEJÄ VOI LÄHETTÄÄ"
ä: " milloin se on sen laittanut? ai mun puhelimesta vai?"
n: " no niiin niiiin ! "
ä: " no mä katson puhelimesta... kyllä, se on laittanut sen sen eilen puoli kymmeneltä"
n: "voiks sä hei sanoa sille että toi nyt menee jo vähän liian pitkälle?!"
ä: " no kun ei käsitä niin ei käsitä..."

Tällä hetkellä luultavasti keppostelija itse myhäilee hyvälle onnistuneelle jutulleen.


Tämähän ei ollut ensimmäinen..eikä viimeinen kertakaan... Listalla on uskottelua että kadonnut kissa on tullut takaisin, omenoita on sidottu puuhun naruilla, omia koulutodistuksia väärennetty, lampaalle rakennettu aitausta, josta tulikin sitten roskalaatikon suojus.. jne. jne.

Uusi ajokortti ja passi

Noudin tänään uuden ajokorttini Pasilasta ja samalla laitoin passihakemuksen menemään. Vanhasta passista oli irronnut etusivu. Sinänsä ihan kätevää ettei tarvinnut koko passia näyttää, yhtä irtosivua vain. Arvelin kuitenkin että mikäli aion vielä joskus matkustaa, niin matkustusasiakirjan on syytä olla suhteellisen virheetön. (jännittäväähän tässä on myös se että viikon kuluttua pitäisi suihkaista Pärnuun ja passin saaminen kestää viikon)
Pasilan vierailu ei ollut ensimmäinen. Viime kerralla sain a) hylkäyksen passikuviini b) tylyä ja epäkohteliasta palvelua. Sain kuulla syyttävään äänensävyyn että olen käyttänyt passiani henkilöllisyystodistuksena ja se on taittunut, joten rikkoutumisen syy on minun. Ja toden totta, niin olinkin. Passissani ei nimittäin lukenut, ettei sitä saa käyttää henkilöllisyyden todistamiseen. En myöskään ollut säilyttänyt passiani koskemattomana kirjoituspöydän laatikossa, joten kyllä, se oli käytössä myös kulunut.
Tänään virkailija oli eri. Hän oli ystävällinen ja näytti jopa virkamiesohjeita (olivat muuten huonosti taitettu ja painettu vaikealukuisella fontilla) ja totesi saman tapaisia seikkoja kuin edellinen asiakaspalveluhaukka.
Ystävällisesti hymyilin takaisin mutta pysyin kannassani, joten otimme esimiehen mukaan selvittämään asiaa. Ja koska poliisiaseman lupa-asioiden esimies, on oraakkeli, hän uskalsi antaa luvan tehdä valituksen valmistajalle, ja säästin 40 euroa. Hyvä näin mutta on ikävää että on täysin onnen kauppaa kenet saat hoitamaan asiaansa, ja yrittääkö virkailija olla asiakkaan vai valmistajan puolella.
Ja uusi ajokortti näyttää melko kohtuullisen kivalta. Edellinenhän katosi hämärissä olosuhteissa eräässä helsinkiläisessä ravitsemusliikkeessä jo muutama vuosi sitten. On vain ollut kiireitä, eikä ole ollut aikaa tätä ennen hakea uutta. Mutta nyt on uunituore kortti plakkarrissa eikä kuvakaan ole ollenkaan niin paha kun se on pienennetty. Kuorma-autoa en ole ajanut inssin jälkeen, josta siis on jokunen vuosi, ja välillä vilahtaa mielessä, että mitenköhän se mahtaisi sujua näinä päivinä..
Passikysymyksestä on tehty myös eduskuntakysely.

Onpa ihme ettei ole vielä tullut kyselyjä, että olenko hengissä vaikka blogi ei ole päivittynyt ainakaan neljään päivään! Siis onko tämä nyt ymmärrettävä niin ettei kukaan luekaan näitä maailmaa syleileviä kommentteja, ja kirjoitukseni suorastaan kilpailevat muun informaation kanssa, joka selviytyy voittajaksi kun foorumillani ei ole mitään tarjota?
Perjantaina meni Meilahti piknikiksi, jonka jälkeen keskustelimme aiheesta: onhan kaikki jääneet kotona kiinni juomisesta(mä en mielestäni ole, äitinorppa voi korjata jos muistini on valikoiva), lauantai sujui elokuvamaisissa hääfestareilla Vihdissä ja sunnuntai menikin sitten Lohjalla veden äärellä. Ja nyt olen auttamattomasti Anna Kortelaisen Naisen tie kirjan parissa.(ja aion houkutella Prepenkin lukemaan sen) Täten onkin odotettavissa että lähipäivinä tulee pohdiskeluja naisen elämän kehittymisestä, tai siitä miten vähän se kuitenkaan on vuosisatojen aikana kehittynyt. Miten vähän ihminen on muuttunut, ja miten säännöt vuosisatoina ja vuosikymmeninä kuitenkin ohjaavat elämäämme. Ja ehkä myös sananen miehestä.. Arno Kotro on kuulemma(taas kerran) julistamassa sukupuolien välistä sotaa..
ps. ohhoh, olinpa vaikut korvissa aamulla. pitää heti korjata, tai sitten olen kuunnellut vasta ensimmäiset uutiset, jolloin tieto on saattanut olla vasta arvioitua, eli ei Pietari/Moskova junaonnettomuudessa kuollutkaan(onneksi) 60 ihmistä. Toivottavasti ei yhtään mutta joissakin uutisissa erityisesti mainnittiin kärjessä ettei junassa ollut suomalaisia, ja se nyt ei ehkä ole terroristi-iskun sattuessa suurin uutinen.(tosin jos olisi ollut, olisi saattanut käydä todella huonosti, sillä vakavimmin loukkaantuneet olivat ravintolavaunulaiset)

Seuraavaa päivää

Nyt mennään jo toista työpäivää. Aamulla väsytti. Painoin torkkua. Ainakin kolmesti.
Viihdyttääkseni itseäni, tai maksimoidakseni kurjuuden, valitsin kulkuneuvoksi pyörän. Matkalla tippui pyörän avain. Löytyi. Ja tipahti ns. mustekala pinnojen väliin. Ei sattunut mitään. Kypärä oli päässä.

Mutta miten puskassa olinkaan koko eilisen illan! Juuri kun olisin halunnut katsoa Prisman: Aika- neljäs ulottuvuus ja Presidentin piinaviikko -ohjelmia, tajusin järkyttyneenä, että bäck-Tölön tunnelipalo oli vaikuttanut mediayhteyksiini. Ei tv:tä, ei nettiä. Oli pakko lukea Hesari.
Ymmärsin että elämääni ujuttautunut tyhjiö oli täytettävä konkreettiselle tekemisellä; oli siis aika puolentoista vuoden odottelun jälkeen laittaa taulut seinään. Nyt seinässäni on reikä kahden taulun välissä..
Tätä ennen keittelin Varsinais-Suomalaisten perheviljelijöiden punajuuria, paistoin suomalaisia perunoita, lisäsin mukaan suomalaista villirucolaa ja nautin lasillisen suomalaista karhuolutta. Vielä pari päivää sitten luulin että suomalaisen ruuan ostaminen ja syöminen olisi helppoa. Eipä ole. Koitapa mennä lähikauppaan ja ostaa suomalaisia hedelmiä tai kotimaista kalaa.. makrilli Irlannista muut kalat Pohjois-Atlantilta.. Ehkä eilen vain ei ollut hyvä päivä Valintatalossa. Tai suomalaista valkosipulia. Ei ollut kuin Kiinalaista. En ostanut.

Hnnalle ja kaikille muillekin tiedoksi. Atrialta tuli pikainen vastaus, mistä heille pisteet:

Hyvä asiakkaamme!

Kiitos viestistänne!

Atria tuotteet, joita Suomessa myydään on valmistettu Suomessa. Joutsenlippua ei kaikkiin tuotteisiimme ole ostettu (anotaan ja ostetaan jokaiseen tuotteeseen erikseen) ja kaikkiin tuotteisiin sitä ei saada. Suomalaisen raaka-aineen osuus tulee olla 75% ja maidon, kalan ja lihan suomalaisuus tulee olla 100%. Joten ostamalla joutsenmerkillä varustettuja tuotteitamme, voitte olla varmoja siitä, että kyseessä on suomalainen tuote.

Pinaattiohukaisten pinaatti ja munat on suomalaisia. Jossain vaiheessa vuotta ohukaisissa voidaan käyttää ulkoimaista jauhoa, jos suomalainen ei enää riitä. Tästä syystä tämä tuote ei ole saanut itselleen joutsenmerkkiä.

Ja suomalaisen ruuan viikko!

Ostin viime viikolla Ruohonjuuresta lattianpesuainetta, sekä Hnnan niin kovasti suosittelemaa sappisaippuaa. Ekologisissa tahranpoistoaineet tuntuvat pehmeämmiltä, niin että niitä jokseenkin myös voi käyttää, eikä tarvitse pelätä että vaatteessa on tabort-reikä sen tullessa koneessa. Jostain muusta syystä niitä reikiä kylläkin voi olla.
Ostin myös paketillisen luomu-Reilun kaupan kahvia, ihan jo hyvittääkseni niitä kaikkia porsaanreikiä joihin kompastun viikon aikana.
Vietän nyt tämän viikon sitä suomalaisen alkuperän omaavaa ruuan viikkoa. Lounaaksi: Atrian pinaattilättyjä, 100 % Primulan ruisleipää +kirsikkataomaatteja ja valion raejuustoa. Luulen että kokonaisuus olisi nyt melko suomalainen. Täytyy laittaa Primulalle vielä viestiä, ja kysyä, että mitkä ovat heidän suomalaisimpia leipiään. Huomasin myös että jos ei ole valmistautunut niin kaupasta "ei löydä mitään". Kaikki hedelmät olivat keskieuroopasta tai kiinasta, ja valmisruokia ostaessa pitäisi valmiiksi olla tarkistanut valmistajalta alkuperä aineksille.. Turha kai mainitakaan, että kummankin yrityksen kuluttajapalveluun lähti tänään ystävällinen kysely heidän käyttämiensä valmistusaineiden alkuperästä..
Mites muilla on mennyt?

Lakeutuminen arkeen

Aamulla soi kello. Painoin torkkua. Kahdesti.
Hississä painoin väärään kerrokseen. Kukaan ei nähnyt.
Keitettiin kahvit, ei ollut maitoa. Paitsi viisi viikkoa vanhaa
erikoismaitoa. Se ei paakkuuntunut.
Kone on irtisanonut verkkoyhteytensä. Siirryn toiselle koneelle.
Työkaverit puhuvat yöhaltijoista. Ehkä tämä tästä.

Hakaneulojen käyttäjä pelastaa tuolin

Mikä yhtälössä; "paikkaan housuni hankaneuloilla mutta pelastan nojatuolin roskalavalta itse päällystettäväksi" ei oikein täsmää?

Ilmeisesti oma todellisuudentajuni on heikentynyt tässä(kin) kohden, koska nyt ullakollani on kolme nojatuolia odottamassa päällystämistä. (montako olen elämäni aikana kunnostanut tai korjannut. aivan, en yhtään) Kolmas tuli edellispäivänä.
Viereisen kadun roskalavalta pilkisti "aivan hyväkuntoisen näköinen tuoli" mutta ilman istuintyynyä. Kun sitten hieman kurkki, löytyihän se tyynykin, jonka jälkeen tuolia ei vain enää voinut jättää sinne. Huolimatta siitä, että eipä se nyt ihan käyttökunnossakaan ollut, eikä sille asunnossa ole tällä hetkellä tilaakaan. Mutta varmaankin kerään näitä pelastettavia nojatuoleja sitä Loimaan loppuelämän kotia varten, jonne ystävät saavat jokainen omanlaisensa tuunatun tuolin..(jonka jokainen todennäköisimmin tulee itse tuunaamaan) MUTTA, tämä tuoli oli kylläkin ehjä ja uudenkarhean näköinen, joten joku järki raja tässä touhussa vielä menee. Vaikka olihan se tietysti armottomasti laastissa ja rakennuspölyssä.
Hylättyä nojatuolia ei oltu voitu siististi laittaa roskalavan viereen, vaan se oli ollut pakko heittää muun shitin sekaan lavalle. Lappu tuoliin "Saa ottaa", ja tuoli lavan viereen olisi ollut se järkevämpi vaihtoehto.
Hyvät hyssykät ja pampulan päät, tavaroita voi myös ihan antaa. Pihakirppistä, tai digikuvaa ilmoitustaululle, ja isoin kirjaimin "ILMAISEKSI" niin ei tarvi heitellä roskalavalle likaantumaan. (varmasti muutamassa vuodessa ymmärrän projektini mahdottomuuden, vien tuolini kadun viereen lapulla "SAA OTTAA, hyvät rungot, ihanteellisia päällystettäviä, optimistiselta mutta käsityötaidottomalta omistajalta)

Paluu (kaupunki)kotiin..

Kun ihmisessä yhdistyy erakkomaisuus ja sosiaalisuus, saa se aikaan jännittäviä tunteita.(myös se että nukku viisi yötä melko vaihtelevissa sänkyratkaisuissa, saa aikaan jännittäviä tuntemuksia..) Olisi hauska koko ajan sopia ja järjestää juttuja, sekä samaan aikaan myös olla rauhassa ja itsekseen. Tämähän ei ole mahdollista. Kynttilää ei kuulemma voi polttaa molemmista päistä, eikä kakkua voi sekä syödä, että säästää.(tosin kakku tapauksessa tiedän aivan hyvin, että hyvä kannattaa syödä, eikä huonoa kannata säästää) En muutenkaan ole kakku ihminen, paitsi Ulla-Isotätini kakut ovat aina olleet herkullisia, sekä kinuski-, että kermaversioina. (kuvassa tämän vuoden nimipäiväkakku, arvosana 10, mansikat täydellisiä, samoin koristeet sekä itse kakku kerroksineen)
Olen siis palannut maalta kaupunki kotiini. Ristiriitaisin tuntein, koska samalla kun olisin mielelläni jäänyt, niin toisaalta oli myös kiva palata näihin ns. omiinkin ympyröihin.
Lattialla oli reipas määrä uutislehtiä, olipa ihan kesäinen korttikin(kiitos!) ja muutama laskukin*haukotus* oli ehtinyt eteisen lattialle tipahtaa. Mutta kyllä meillä kaupungissa on helppoa. Joku kantaa postin suoraan eteisen lattialle, vaikka aivan hyvin Itella voisi kustannussäästää, ja jokainen voisi hakea postinsa kerran viikossa myös lähipostitoimipaikasta, ja vasta erikoismaksusta voisi tilata postilleen kotiinkuljetuksen.
Suoraan bussista odottikin täällä Helsingin päässä kyyti. Hnna ja Helmi nappasivat lennossa matkalaisen mukaansa, ja bäckkis-tölön kautta kurvattiin Seurikseen, jossa SSK-juniorGirlsit tapasivat toisensa. Vanni ja Helmi ovat toki tavanneet monta kertaa aiemminkin mutta aina näköyhteydestä eristettyinä. Helmi toki oli jo viime kerran tavatessa jo edellisen asuntonsa "ulkopuolella" mutta Vanni vielä odotteli maailmaan saapumistaan. Nyt neitokaiset ovat kumpikin menossa kiinni, ja jopa Seurasaaren kesäravintola on tsekattu. Huutohan siinä ensin meinasi tulla mutta päällä ollut tilanne meni ohi, ja osa jengistä päätyi nukkumaan, sekä vaunuihin, että syliin.
Huomenna sitten Vierumäelle, ja jos en ihan väärin muista, niin ranskastakin pitäisi tulla sunnuntaina vieraita..pitänee laittaa puhelinlangat kuumiksi ja katsoa miten aikataulut saa sotkettua oikein kunnolla.

4,5 dl ja metropoliittikohtaamisia

Ihmisellä(siis aikuisella miehellä) on verta kehossaan n. 5 litraa. Verenluovutuksessa joutuu luopumaan vain vajaasta 5 desistä. Ja humps hei, itselläni se tapahtui viidessä minuutissa! Mieletön suoritusihme, vaikka itse sanonkin. Maksimisuoritus tässä lajissa on n. 12 minuuttia mutta kerrankin selvisin reippaasti alle maksimiajan!
Olen luovuttanut verta aiemminkin mutta se on ollut vuonna kivi ja miekka, kuten verenluovutuspapereistani sain todettua. Edellisestiä luovutuksesta oli 10(!) vuotta. Vähänkö hävettää! Kun nainen on voi käydä luovuttamassa verta 90 päivän välein, eli n. 4 kertaa vuodessa..olen siis possumaisen itsekkäästi ominut itselleni 40(!) pussia verta, jolle varmaankin kuitenkin olisi ollut parempaa käyttöä. JOS taas olisi pakottanut joka kerran mukaan vähintään, kolme kaveriani, kuten yleensä kaikkien projektien kanssa teen..(well, you do the math)..
No joka tapauksessa tänään marssin Yrjönkadun luovutuspisteeseen sen enempää suunnittelematta.
Suosittelen todella lämpimästi: hyvät isot leivät, pullaa, kolmea eri mehua, kahvia, helppo sijainti, auki myös iltaisin, miellyttävä henkilökunta ja hyvännäköisiä luovuttajia(ei, nyt en puhu eräästäkin naisesta) ja tulee vaan hyvä mieli, vaikkei se nyt maailman suurin uroteko olekaan.
Kaikki meni loistavasti! Ensin näytetään henkkarit ja sitten täytetään lomake ja mietitään onko harrastanut epäilyttävää seksiä tai onko joku muu harrastanut epäilyttävää seksiä, tai yleensäkin onko harrastanut seksiä. Siinä meni tovi.
Mutta sitten vaan pitkälleen lavitsalle ja kättä suoraksi. Ei sattunut ja todellakin tuo viisi minuuttinen suorastaaan lensi. Ehdimme vain keskustelemaan pintapuolisesti hoitajan kanssa tenniksestä, kun kone jo piippasi tyytyväisyyttään.
Rientäessäni hyvää vauhtia roseniin pitkin Kalevankatua näin silmäkulmastani Komeiden miesten kokoontumisajot. Ja ketkäs siellä olivatkaan; Ookoo-boysit ilmielävänä! Voi jälleennäkemisen iloa ja riemua. Keskieurooppalaisten poskisuudelmien jälkeen(vaikka eräskin mies yritti sitä kättään). Kuka sanoo ettei suomalainen mies osaa käyttäytyä, sieltä lennähtivät mannermaiset metropoliittitervehdykset oikeaoppisesti kolme kertaa poskelta toiselle ja olin myyty. Kunpa ei olisi tarvinnut lähteä..
Kuva: Onni ja Pyry. Lue ketkä vertasi tarvitsevat.

Kyllähän sitä nyt yhden pöydän kotiin kantaa..

Menin siinä eilen sitten kovaan ääneen huutelemaan, että "elämme mielestäni aikoja, jolloin naiset eivät kantele huonekaluja ympäri kaupunkia. Ja miten kävi? Tänään Loimaannorppa Aliisa löysi itsensä kantelemasta puuknääsin sohvapöytää pisin poikin jalkakäytäviä! Onneksi se on myös erittäin toimiva retkipöytä ja näin ollen myös ekselentti levähdysalusta mutta olisihan tämäkin taas kerran voinut tapahtua aivan normaalistikin. Toisaalta sitten taas ei koska sitten olisi jäänyt älyttömän nerokas hankinta tekemättä! Myyjän suosittelema retkipussissa oleva hyttyverkko! Nyt tulee vihdoinkin kesään laatua, JA saattaapa olla että tänä kesänä tulee herättyä niin ettei hyttynen, tuo pikku paholainen hlvetistä, pääse inisemään korvakäytävään. Myötäeläjät muistavat lämpimästi niitä muutamaa juhannusta kun norppa on juhannuspäivänä herännyt silmäummesta allergisen reaktion jälkeen... Riipukeinu ja kesäyöt, here I come!

Miks sun tukka sit haisee tupakalta?!

Sattuneista syistä en ole nyt aivan pysytellyt ajanhermoilla. "Huomaavaiset tupakoitsijat" ovat olleet blogilistalla jo pitkään odottamassa vuoroaan. (lähes tulkoon joka aamu kun joku heistä tupakoi bussikatoksessa 10 muun ei tupakoitsijan keskellä) Ja kun nyt vihdoin, saimme ravintolat savuttomiksi, olen unohtanut tehdä aaltoliikettä ja soittaa trumpettia sen kunniaksi! Sitäpaitsi, aiheeseen liittyen, olen vieläkin hieman järkyttynyt, että ihmiset Jörn Dönneriä(NYT-liite) myöden vihjailevat että nyt ravintolaissa alkaakin haista ihan jokin muu kun pelastava tunkkainen ja ummehtunut tupakanhaju ja -savu puuttuu. (kieltäydyn ajattelemasta aihetta yksityiskohtaisesti enempää)
Mutta viime lauantaina seurueemme Röllitukka käveli suoraan luokseni ja sanoi että lähdetään ulos tupakalle. Olemme tunteneet pari vuotta, eikä hän ole koskaan nähnyt minun polttavan. Ehkä juuri siitä syystä, että en polta. Jouduin vastaamaan että "mutku mä en polta" . Johon Röllitukka(jolla muuten oli pipo päässä) marmatti vastaan että "Miks sun tukka sit haisee tupakalta?!) ÄÄääääh! EIII-KÄ! Mä haluun et mun prinsessatukka tuoksuu ruusulta!
NO SEPÄ SE! Juuri tuon takia olen yrittänyt(ja ollutkin)välillä olla veemäinen nipottaja ja pyytänyt että ihmiset vaikka ei polttais samassa ruokapöydässä tai että jaksais kokoontua röökiporukalla toisen pöydän ympärillä, koska se hlvetin savu ja törkee haju tarttuu ihan kaikkiin siinä ympärillä. Koitapa selittää tupakoitsijoille, että se niiden "jokaisen oma ja henkilökohtainen asia" on muidenkin oma ja henkilökohtainen asia.
Tästä aiheesta voisin jatkaa loputtomasti. Mutta mikä sai minut yleensäkään raahautumaan näppäimistölle aiheen pariin, oli eilen kotirapun edessä maahan heitetty, ja vielä savuava tupakka. What The Wok?!!! KUKA yleensäkään heittää pihalle röökinsä, eikä edes jaksa sammuttaa sitä JA vielä ihan oven eteen.
Minä en ainakaan halua että asuntoni omistaja maksaa yhtiövastiketta, jonka rahoitus vedetään selkänahastani, ja sillä pidetään kallista huoltomiestä harjaamassa pihalta pois toisten tupakantumppeja. Ei kannata sytyttää, jos ei sitä osaa sammuttaa. Ja jos sen askin saa kannettua kaupasta kotiin niin kyllä sen tumpin saa sitten roskiinkin. Yhteisille pihoille roskien heittäminen ei ole "jokaisen yksilön oikeus ja henkilökohtainen asia." Jos itketään että holhotaan, niin ehkä se on aiheellista jos ei edes omia jälkiään pysty korjaamaan.
Mutta nyt kun omalla kotiovella on aloitettu moinen mellastus, on mielenkiintoista nähdä tuleeko ihan tarve alkaa kyttäillä. Rapussamehan ei tunnetusti ole tungosta, ja syyllinen luonnollisesti kiinnostaa..

Kallea ja konsulentteja

Siis hei, mistä mä aloittaisin(sen jälkeen kun kerran jo kirjoitin tämän päivityksen ja kone kaatui ja mikään ei tallentunut).. Jing et Jang meni kihloihin ja osti auton..vai et bätmänhenkkis on oppinut pitämään pukua päällä koko päivän, vai että AA:sta on tullut kasipallo(BW musta tästä kannattaa kyllä soittaa ripalle vielä) tai että wennis ei muka vieläkään tiedä mitä eroa on onnellisuudella ja nauttimisella.
Mutta suuri ilo, taas kerran, valtasi mieleni kun näin Public Cornersissa tutut kasvot. Ihan kuin luokkakokouksessa, ja kaikki vielä paikalla, suhteellisen vapaaehtoisesti. Jopa Henkkiskin, jota ei ikinä milloinkaan työaikana näkynyt paikalla.. Tästä intoutuneena lupasinkin järjestää seuraavan tapaamisen pian. En tosin s-etukorttipaikassa, vaan minigolf-rangella juomapullojen kera. Ja Minkki P:n läksärit! Kalle ei pettänyt tälläkään kertaa. Mutta hämmästyttävän kauan pystyttiin olemaan eri kerroksessa tai saman kerroksen eri huoneissa! Mutat sitten Minkki P syöksähti minkkimäiseen tapaan paikalle, kaappasi minut mukaansa ja teki selväksi juttukaverille että " SORI VAAN MUT TÄÄ ON MUN! " Iso virnistys levisi kasvoilleni. (Minkki P on muuten edelleen tämän vuoden paras hitaiden tanssija. Saa haastaa.) Mutta nyt tanssahdeltiin nopeita ja vaihdettiin keskieurooppalaiset poskisuudelmat, oikeaoppisesti kolme kertaa, suomalainen mies ei olekaan niin kriisissä.

Ja Ilmoitusasia: arvoisat lukijat, meillä alkaa perjantai-sarja; kirjoittajavieraana Daddy The Jay Poem sekä "mä oon ihan sinut painoni kanssa"Henkkis . Sarjassa seikkailevat Hellevi Lintunen ja Olavi Arkkukangas.

Sade, mikä ihana tekosyy

Tänään heräsin asiallisen aikaisin ja ihme unien jälkeen jo ennen seitsemää ja ei-kiireinen aamu tuntuu luksukselta. Eipä että tähän pitäisi opetella mutta vaihtelunvuoksi ihan mukavaa että ehtii juomaan kahvin, katsomaan aamuTV:tä, tosin kolmosen aamussa kuullostaa ja näyttää edelleenkin siltä että keskipiste on se joka kysyy..ei se joka vastaa. Lauri Karhuvaara on omalla tavallaan suomalaisiin aamuihin sopiva ammattilainen mutta "eikö olekin niin että jos...(ja kysymys ja oman äänen kuunteleminen jatkuu minuuttikaupalla)" -kysymyksiä ja tyyliä voisi vähän hioa, jo ihan oman uudistumisen ja raikkaudenkin kannalta.
Tajusin eilen että tänään ei tarvitsekaan pyöräillä töihin. Ensinnäkin onneksi sataa ja toiseksi huomenna on sovittu Jiihoon, Maikkiksen ja Juden kanssa että hölkkäillään Helsingin niemi ympäri, ja muistaakseni siihen on ennenkin mennyt reippaasti yli pari tuntia. Harjoittelu on ollu laatua "kylmiltään" niin kuin aikaisempinakin kesinä mutta eihän tästä muuten mitään tuu, pitää vaan sopia päivä ja mennä, muuten on elokuu eikä ole juossut yhtään pitkää lenkkiä. Hauskaahan tässä on se että jalat tuntuu olevan hieman..hmm..ei niin gasellimaisen notkeat, lauantain bodycore tunnin, sunnuntain fillaroinnin ja eilisen bodypumpin jälkeen. Joten tänään saa mennä julkisilla töihin, toipua, vältellä sadetta ja odottaa innostuneena huomista.
Ja hellettä luvassa viikonloppuun. Muistakaa aurinkorasva! Punoittava suomalainen iho poikkeaa toki radikaalisti siitä yleisestä talviväristä, mutta kyllä ihminen on kauniimpi ei kärähtäneenä. Ja jos vielä ajattelisi terveyden, eikä ulkonäön kannalta, onhan se oman ihon polttaminen vain yksinkertaisesti älytöntä. Lakit päähän ja aurinkoon!

Pyöräilyn perussäännöt - " ja ollaan sit hei varovaisia out there"

Nyt kun on itse siirtynyt kulkuneuvon kuljettajaksi, huomaa ihan selkeästi että on hyvä kerrata kevyen liikenteen perussääntöjä. Paljon on pyöräilyssä ja liikenneturvallisuudessa pelastettu kun Elkki on hankkinut kypärän mutta esim. viikonloppuisella fillaristi-Viisikollamme oli suuntamerkkien näyttämisessä suuria vaikeuksia. Mullahan oli vaikeuksia ainoastaan vastamäessä..(mutta hienosti kaikki paransivat, erityismaininta esimerkillisyydestä hakaniemeen) Ja hei autoilijat..on mahdollista että pyörätietä pitkin tulee pyöräilijä.

1. Missä tahansa pyöräilijä liikkuu, hän on ajoneuvon kuljettaja, jonka on noudatettava liikennemerkkejä ja -valoja, osoitettava kääntymisensä suuntamerkillä sekä käytettävä pimeällä liikkuessaan valoja. Pyöräilijä noudattaa kaikkialla oikeanpuoleisen liikenteen periaatteita.

2.Risteystä lähestyessään pyöräilijän on muiden kuljettajien tapaan noudatettava erityistä varovaisuutta. Väistäminen on osoitettava hyvissä ajoin vähentämällä nopeutta ja tarvittaessa pysähtymällä. Vaaratilanteita syntyy usein siksi, että autoilija ei huomaa ajoissa sellaista pyörätietä, jonka liikenne on vähäistä eikä pyöräilijää, joka tulee yllättäen ja liian kovalla vauhdilla ajoradalle.

Eikä saa ajaa bussista tulevien päälle(tätä mä en muistanutkaan):

3. Pyörätiellä ajavan pyöräilijän on pysäkin kohdalla annettava esteetön kulku matkustajille, jotka ovat nousemassa linja-autoon tai raitiovaunuun tai poistumassa siitä.

Tämä kaikki kumpuaa siitä, että olen aloittanut Suuren operaatio Töihinpyöräilyn, ja pelotti matkalla vain noin 10 kertaa erilaisissa kohtaamisissa. Mutta sujuihan se silti ihan ookoo. Mielestäni vain töihin pyrkimisessä ei pidä tulla kuuma, hengästyminen tai sen ei pidä olla hengenvaaarallista mutta jäämme jännityksellä seuraamaan kuluvan viikon sattumuksia.

Kompaastuuko omiin nauhoihin?

Näin bussin ikkunasta hurmaavan pikku pojan. Lippis vinossa, iso reppu heilui selässä, housut roikkui ja kummatkin tossun nauhat auki. Kaveri oli varmaan tokaluokalla ja meininki oli suhteellisen "takki auki". Hymyilytti. Itsellä oli pienenä tossut varmaan useammin auki kuin kiinni, enkä muista koskaan kompastuneeni nauhoihini! Siitä tulikin mieleen, että kompaastuuko sitä omiin nauhoihinsa? Fillarin polkimen ympärille muistan niiden kyllä kiertyneen muutaman kerran..