Juuri vasta Pet kuoriutui, orkidea ikkunalaudalla on ihan viittä vaille valmis puhkeamaan täyteen loistoonsa, ja nyt odotetaan todella jännittäviä uutisia Espoosta! Toista SSK/SKK -tulokasta ollaan jo ihan odottamalla odotettu ja tänään saatiin vihdoin hommaan vauhtia.
Mutta mikä siinä onkin, että ei keksi mitään järkevää sanottavaa, silloin kun sitä eniten kaivattaisiin? Huutelee vain kaikkia älyttömyyksiä kaiutinpuhelimen kautta, ja aavistuksenomaisesti tajuaa kuullostavansa täysin ääliömäiseltä, mutta siitä intoutuneena lisää volyymia ja vauhtia. Kai sitä vain toivoo, että tunnelma korvaa sisällön. (Tsemppiäääääää!!!)
Tänään tuli käytyä myös virkistämässä muistia, miltä salilla näyttää sisältä päin. Sunnuntaina tuntui että ego mahtunut enää kroppaan, ja kropasta tuntui ettei se mahtunut egon haluamiin vaatteisiin, joten soppa oli valmis. Ainoa rationaalinen vaihtoehto oli lähteä bodypumppiin "keskustelemaan" asiasta. Ja "hauskaa" oli. Rauta nousi ja musa huusi. Tai mistä mä tiedän, koska joka ikinen solu jotui keskittymään minimaaliseen hengittämiseen ja rimaa heilauttavaan suoritukseen. (ne supersuorittajat siellä varmaan douppaavat..)
Haltioituneena omasta suorituksestamme, ja siitä että olimme ylipäätään hengissä, käveltiin toisen "jumppapirkon" kanssa sateessa kotiin päin ja päiviteltiin nykymaailman menoa. Päädyttiin myös siihen tulokseen, että oikeastaan nuo naisten seksivirheet pitäisi määritellä uudelleen. Naisen pääSeksiVirhehän on se että nainen antaa itsensä olettaa, että seksi on tasa-arvoinen, kahden välinen yhteinen asia, eikä mikään "antamis"-juttu. Kyllä se siskot on vaan niin että mies valloittaa, nainen antautuu, on syytä esittää tavoiteltavaa mutta ei helppoa, olla kiinnostava ja salaperäinen mutta ei vaikea ja epämääräinen. Älä ole avuton tyhjäpää mutta ole silti sopivassa määrin apua ja selityksiä tarvitseva. Tukeudu ja turvaa mutta älä missään tapauksessa roiku! Ole sitoutunut mutta älä takertuva. Anna tilaa mutta ole kiinnostunut kumppannillesi tärkeistä asioista. Anna seksiä kun sitä partnerisi sitä tarvii. Innostu nopeasti ja tarvittaessa, kaikki sitä eivät toki vaadi. Keskity aivoillasi orgasmiisi, äläkä rasita sillä miestäsi. (hmmm..sitä vain välillä ihmettelee miten edelleen voi olla vapaana...) Mutta muista myös että jätesäkki ei ole kuulemma kaunis alusasuna..(luulisin että niitäkin kuvia on netti täynnä) ja että mies on herkkä ja tunteva, eikä mikään pattereilla toimiva kone!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksi. Näytä kaikki tekstit
maanantaina, toukokuuta 07, 2007
keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007
Jatketaan aiheesta
Kun kerran hyvään aiheeseen päästiin, niin jatketaanhan siitä vielä tovi. Olin jo pohtimassa noita Heusalan teesejä, ja sitä, mistä nämä naisten virheet johtuvat, sillä eihän meistä kukaan halua olla vetelä lahna mustassa jätesäkissä mutta törmäsin toiseen riemastuttavaan mielipidevaikuttajaan, josta siis alempana.
3. Miksi miehen pitäisi tietää g-piste....
Miksi tosiaankaan? Pitääkö sitä edelleenkin kysyä? Ja hyvänen aika, jos naiset vielä pitävät penistä väärin, niin eikö yhdellä suomen suosituimmalla "naissaitilla" olisi ollut aika kertoa naisille miten sitä penistä pidetään oikein?!! Kysyy todellakin epätietoinen..
4. Kikkakuutosella ei saa orgasmia naiselle.
Hemmetin Heusala kun meni paljastamaan sen. Mielelläni olisin kyllä kokeillut useammankin kerran kikkakuutosta, ja vaikka viitostakin mutta eihän sitä nyt kukaan enää ehdota kun on kerrottu että naisen pitää itse ottaa vastuu orgasmistaan ja asennoitua oikein! Siitä sitten vaan tytöt asennoitumaan!
Mutta lisää miehisiä aatoksia:
Rakkaudesta!
”Mitäs vittua se on?”, kysyi vanhapoika, kun häneltä kysyttiin, onko hän koskaan ollut rakastunut.
Rakkaus, rakastaminen ja etenkin rakastelu ovat todella elämisen arvoisia asioita, sanokoot vanhat pojat mitä tahansa.
Mies, joka ei ole koskaan ollut edes ihastunut, puhumattakaan kunnon rakastelusta naisen kanssa, on jäänyt paljosta paitsi.
Elämässä ei ole mitään niin mahtavaa, kuin ihastuminen ja varsinkin se, kun huomaa sen olevan molemminpuolista.
Ihastusvaihe on kuitenkin vasta rakkauden esileikkiä. Suurimmat tunnemyrskyt ovat vielä edessäpäin ja ensimmäiset yhteiset yöt syventävät suhteen rakkaudeksi tai sitten järkytykseksi. Voihan olla, että partneri kärsii ennenaikaisesta siemensyöksystä. Jos näin käy, on miehen ehkä paras lähteä eka aktin jälkeen viemään viikinkilottoa ja hävitä saman tien.
Tosiasia on kuitenkin, että kunnon lemmenyön jälkeen ”oikea” nainen on yleensä myyty. Kunnon lemmenyö käsittää 7-15 aktia, jotka kestävät puolesta tunnista tuntiin. Monesti avioliittoja perustetaan kahden hätäisen aktin varaan, mutta ne eivät yleensä kestä montaa vuotta. Nyrkkisääntönä voidaan pitää 6 pitkää aktia, sillä rupeaa avioliitto kestämään just ja just. Yhden aktin miehistä tulee yleensä kiertopalkintoja ja he kiertävät loppuikänsä tanssilavoja etsien muijaa, jolle riittää yksi ainoa ja hieman hätäinen akti.
Rakkaussuhteen alussa kumpikin nauttii jo eka työnnöistä. Suhteen loppupuolella vain mies nauttii ja vain viimeisistä työnnöistä.
Suhteen alussahan naista panettaa joka päivä ihan loputtomasti. Naisilla suorastaan karkaa mopo käsistä, mutta yhteiselon jatkuessa mopo käynnistyy aina vain huonommin ja lopulta ei enää ollenkaan.
Mikä ihme saa ihanan munahaukan muuttumaan mielettömäksi pihtariksi. Minä henkilökohtaisesti kannatan pihtareille lobotomialeikkausta , jos ei kerran kiinnosta seksi ollenkaan, niin huolehditaan yhdessä siitä, ettei tule kiinnostamaan jatkossakaan.....:) ))
maanantaina, huhtikuuta 30, 2007
Vappulukemiseksi - naisten bad mokat
Eräänkin miehen sivuilta löysin mahtavan lukuvinkin! Jos Vappuna tuleekin jäätyä kotiin läpimään neljän seinän sisälle ja ylimääräistä tiedonnälkää riittää, niin eikun klikkailemaan!
Netti on siitä mahtava väline, että kuka tahansa voi olla minkä tahansa alan asiantuntija, jakaa tietouttaan laaja-alaisellekin yleisölle. Etenkin seksistä, mistäs muusta. Tästä tulikin mieleeni, että olenpa yllättynyt ettei kukaan ole tarttunut ilmaisen neuvonnan palvelu tarjoukseeni. Kummallista. Hyvät neuvothan ovat kalliita!
No men mutta. Asiaan. Jossain vaiheessa tälläkin forumilla on mietitty, että miksi suomalainen mies on kriisissä.. Nyt syy on selviämässä..Naiset tekevät järkyttäviä seksivirheitä. Kyllä! Seksivirheitä! Mutta ei huolta, nyt hyvät siskot on mahdollista ottaa opiksi ja olla virheetön seksikumppani. (tai sitten harrastaa kyseistä toimintaa miehen kanssa, joka ei näe partneriaan lahnana..)
Netti on siitä mahtava väline, että kuka tahansa voi olla minkä tahansa alan asiantuntija, jakaa tietouttaan laaja-alaisellekin yleisölle. Etenkin seksistä, mistäs muusta. Tästä tulikin mieleeni, että olenpa yllättynyt ettei kukaan ole tarttunut ilmaisen neuvonnan palvelu tarjoukseeni. Kummallista. Hyvät neuvothan ovat kalliita!
No men mutta. Asiaan. Jossain vaiheessa tälläkin forumilla on mietitty, että miksi suomalainen mies on kriisissä.. Nyt syy on selviämässä..Naiset tekevät järkyttäviä seksivirheitä. Kyllä! Seksivirheitä! Mutta ei huolta, nyt hyvät siskot on mahdollista ottaa opiksi ja olla virheetön seksikumppani. (tai sitten harrastaa kyseistä toimintaa miehen kanssa, joka ei näe partneriaan lahnana..)
Naisten yleisimmät - ja vakavat - seksivirheet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)