maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Minkä taakseen jättää.. - syntymäpäivälahjat


Vietimme eilen syntymäpäiviä, koska olemme syntyneet samana päivänä koko SSK. Tai siis kukaan meistä ei ole syntynyt edes samassa kuussa mutta mitättömillä pikkuseikoilla ei ollut sijaa eilisessä juhlassa. Eikä siinä että yhden piti tuoda kakku, yhden leipoa pikkuleipiä, kahden tehdä jotain suolaista - eikä mikään tästä toteutunut. Partyhattujakin oli kolme, joista yksi oli tosin silmänaamio mutta kuten sanoin, juhlamme eivät kompastuneet pikku seikkoihin. Eikä siihen että emäntä heräili toista kertaa päivään puolta tuntia ennen vieraiden saapumista, eikä siihen että vieraat jättivät lahjansa niine hyvineen juhlapaikalle! Siinä kohdassa emäntä tosin kohotti toista kulmakarvaansa (olimmehan keskustelleet syyskävelyn loppupuolella täti sinisestä ja käytöstavoista). Humppilasta tuodut, ja kerrankin hyvissä ajoin jopa paketoidut, Alfredo Häberlin designveitset olivat edelleen niillä sijoillaan minne vieraat ne olivat avattuaan jättäneet! Olen hieman tyrmistynyt mutta oletan että kyse oli silkasta ikävästä vahingosta, ja vieraat kyllä tulevat noutamaan arvolahjansa pikimmiten..

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...