tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Miks sun tukka sit haisee tupakalta?!

Sattuneista syistä en ole nyt aivan pysytellyt ajanhermoilla. "Huomaavaiset tupakoitsijat" ovat olleet blogilistalla jo pitkään odottamassa vuoroaan. (lähes tulkoon joka aamu kun joku heistä tupakoi bussikatoksessa 10 muun ei tupakoitsijan keskellä) Ja kun nyt vihdoin, saimme ravintolat savuttomiksi, olen unohtanut tehdä aaltoliikettä ja soittaa trumpettia sen kunniaksi! Sitäpaitsi, aiheeseen liittyen, olen vieläkin hieman järkyttynyt, että ihmiset Jörn Dönneriä(NYT-liite) myöden vihjailevat että nyt ravintolaissa alkaakin haista ihan jokin muu kun pelastava tunkkainen ja ummehtunut tupakanhaju ja -savu puuttuu. (kieltäydyn ajattelemasta aihetta yksityiskohtaisesti enempää)
Mutta viime lauantaina seurueemme Röllitukka käveli suoraan luokseni ja sanoi että lähdetään ulos tupakalle. Olemme tunteneet pari vuotta, eikä hän ole koskaan nähnyt minun polttavan. Ehkä juuri siitä syystä, että en polta. Jouduin vastaamaan että "mutku mä en polta" . Johon Röllitukka
(jolla muuten oli pipo päässä) marmatti vastaan että "Miks sun tukka sit haisee tupakalta?!) ÄÄääääh! EIII-KÄ! Mä haluun et mun prinsessatukka tuoksuu ruusulta!
NO SEPÄ SE! Juuri tuon takia olen yrittänyt(ja ollutkin)välillä olla veemäinen nipottaja ja pyytänyt että ihmiset vaikka ei polttais samassa ruokapöydässä tai että jaksais kokoontua röökiporukalla toisen pöydän ympärillä, koska se hlvetin savu ja törkee haju tarttuu ihan kaikkiin siinä ympärillä. Koitapa selittää tupakoitsijoille, että se niiden "jokaisen oma ja henkilökohtainen asia" on muidenkin oma ja henkilökohtainen asia.
Tästä aiheesta voisin jatkaa loputtomasti. Mutta mikä sai minut yleensäkään raahautumaan näppäimistölle aiheen pariin, oli eilen kotirapun edessä maahan heitetty, ja vielä savuava tupakka. What The Wok?!!! KUKA yleensäkään heittää pihalle röökinsä, eikä edes jaksa sammuttaa sitä JA vielä ihan oven et
een.
Minä en ainakaan halua että asuntoni omistaja maksaa yhtiövastiketta, jonka rahoitus vedetään selkänahastani, ja sillä pidetään kallista huoltomiestä harjaamassa pihalta pois toisten tupakantumppeja. Ei kannata sytyttää, jos ei sitä osaa sammuttaa. Ja jos sen askin saa kannettua kaupasta kotiin niin kyllä sen tumpin saa sitten roskiinkin. Yhteisille pihoille roskien heittäminen ei ole "jokaisen yksilön oikeus ja henkilökohtainen asia." Jos itketään että holhotaan, niin ehkä se on aiheellista jos ei edes omia jälkiään pysty korjaamaan.
Mutta nyt kun omalla kotiovella on aloitettu moinen mellastus, on mielenkiintoista nähdä tuleeko ihan tarve alkaa kyttäillä. Rapussamehan ei tunnetusti ole tungosta, ja syyllinen luonnollisesti kiinnostaa..

9 kommenttia:

Prepe kirjoitti...

Norppa, olen samoilla linjoilla suvaitsevaisuudessa suvaitsevaisia tupakoitsijoita kohtaan jotka eivät suvaitse vetää sitä röpökkäänsä jossain muualla kun siinä leffateatterin uloskäyntikäytävässä ennen varsinaista uloskäyntiä. MUTTA: olin viime lauantaina Kallessa ja ainakin Suomi -baarissa olin erottavinani paitsi ihmishien niin myös joidenkin ihmisten hoitamattoman laktoosi-intoleranssin. Olen itse ollut vankkumaton ravintolatupakoinnin kiellon kannattaja. Tukholmassa ja New yorkissa en ole törmännyt näihin hajuhaittoihin, mutta ei se Jörkka ihan väärässä ollutkaan meidän suomalaisten osalta. En halua röökinsavua takaisin ravintoloihin, mutta en nyt ole kovin innostunut tästä uudestakaan kokemuksesta...

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Jee, se laki saatiin vihdoin! Nyt saa rauhassa istua Kaislassa.

Itse rähisen aina tupakantumppien heittelijöitä vastaan. Miksi ne tumpit pitää heittää bussipysäkillä maahan?! Enhän minäkään kylvä karkkipapereita (oma paheeni) mennessäni.

Eilen taas ketutti Ruttopuistossa, kun jengi jättää tupakantumppinsa nurtsille. Kuvitteleeko ne OIKEASTI, että tumpit maatuu vai eikö ne vain välitä?

Norppa kirjoitti...

Prepe--miten mä tän nyt sanoisin.. mutta tässä on nyt käynyt niin että mä yhdistän ton kyseiseen aihealueeseen ja keskustelun suhun, ja odotinkin koska siitä keskustellaan enemmän Miehen elämää sivuostolla..
Mutta lohdutukseksi, lähipiirissä liikkuu vankka tieto, että Tuhkolmassa kärsitään aivan samasta ongelmasta..
Ja Mielitietty,ensinnäkin; tervetuloa reissusta kotiin ja toiseksi, musta tosta hommasta vois ihan hyvin sakottaa, niin kuin kadulle sylkemisestäkin, mikä on todella vastenmielistä.

Hanna Kopra kirjoitti...

Mä en nyt jaksa lukea edes koko postausta enkä kommenttejakaan (huomenna on päivä uus ja enemmän aikaa), mutta…

MITÄ MÄ SANOIN SIITÄ WEBIKAMERASTA RAPPUUN!!? VÄHÄNKÖ OLISI NYTKIN OLLUT HYÖ-DYL-LI-NEN!!? Hei, nyt vaan lappua oveen (lasin sisäpuolelle)! Heippa-lappua!

Norppa kirjoitti...

Hna, sä olit se kuningasmoottori joka sai mut kirjoittamaan koko postauksen! JA meni vielä "tuhottomasti" aikaa kun kävin sun blogin läpi etsiessäni HEIPPA-lappua ja muistellessani milloin törkeä kukkavarkaus ja oma elefantti episodi käytiinkään..
Mut mä tiesin että tää tarina koskettais sua niin oon iloinen että jaksoit käydä lukemassa vaikka siellä ei tunnetusti ole aikaa aina edes siihen omaan kahvikupilliseen. (AIRAM-termari ja Jake keittää lähtiessään vanhanaikaiset kunnon kahvit)

Prepe kirjoitti...

Norppa, en ole aiheesta mitenkään erityisesti kiinnostunut tai innostunut. Toin vain asiat esiin sellaisina kuin ne ovat. En aio jatkossakaan "väistellä" vaikeita aiheita vaan ottaa niihin kantaa niiden vaatimalla vakavuudella...

Hanna Kopra kirjoitti...

Ihanaa, kun mua ajatellaan! Mutta siis ei ole kivaa, kun joku on täysin piittaamattomasti käyttäytynyt toisen kotiovella. Se ei ole vaan oookooo.

Mutta ihan Tsadin sentterissä kun asuttiin, niin huomasi ettei piittaamattomuudella ole mitään rajaa. No okkei. Keskustaa kaikki pitää yhteisenä eikä kenenkään "kotialueena". Mutta VOIH sitä kusen ja kuseksijoiden määrää sekä kaiken muun ihanuuden. TOIHAN RIMMAAAA!

Musta pihoja ja rappuja pitäisi VÄHÄN ns. kunnioittaa. Ja eikö nyt olisi vaan mukavaa, jos olisi vaikka siistiä ja viihtyisää. Ei ihme, ettemme tienneet (ennen tätä kuvitteellista blogia), että jossain päin Tölötä on rapuissa mattoja?!?!?! Mutta se olikin kuvitteellinen rappu.

Kun mä poltin ja mä olen polttanut korsteenina, niin meillä oli AINA picniceillä tuhkis. Ihan oikea tuhkis, koska on vähän proleee käyttää pulloa, koska pullon voi palauttaa ja noloa jos se on täynnä tumppeja… Plus kaikille muille roskille roskapussi!

Ja meillä on koira, jonka kakat kerätään. Mutta se onkin täällä saaristossa vähän dorkaa. Se biopussi menee sekajätteisiin (kun ei ole erikseen biojäteastioita tuolla pururadoilla kun ei ole roskiksia yleensäkään) ja sitten kaatikselle ja se biopussi ei auta MITÄÄÄÄÄN! Tossa kuviossa se ajatuskaan ei ole tärkein…

Koska kaiken pitäisi maatua ja jos ei ole maatuvaa, niin se pitäisi fiksusti hoitaa pois luonnonalueilta, joksi kaupungissa lasketaan nurmikot, puistot ja pihat. Harvoin mikään maatuu esim. asfaltille! Daaaa'aaaah!

SAKOTUS KEHIIN! Kun jos ei jumankeka tajuta yksinkertaisia asioita eikä kotikasvatusriitä, niin siitä kärsii sitten vaan Tyhmän elintaso. Kyllä se motivoi!

Anonyymi kirjoitti...

Vallankumous odotettavissa. Käyttäkää hyväksenne tuskaisia, nöyryytettyjä syviä kansan rivejä ja rivien välejä.

Tukholman tyttö kirjoitti...

Täällä Tukholmassa meuhkattiin kovasti samaisesta ilmiöstä silloin kun tupakointi kiellettiin ravintoloissa, mutta ei kyllä enää ole juuri ollut jupinaa hienhajusta tai muistakaan hajuhaitoista. Jopa nekin jotka aluks oli lakia vastaan, on nykyään aika positiivisia. Oma biletupakointikin väheni huomattavasti :) Ihmiset tottuu aika nopeasti...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...