Vähän kaikkea

Huh, tuntui kuin viikonloppu olisi alkanut torstaina, kun vietimme työporukassa yhteistä laatuaikaa läksiäisten merkeissä. Paikkana oli Latino Nuevo, ja jos mitään voi suositella, niin mestassa on kuulemma koko kaupungin paras härkäpihvi. Kaikki pöydän ympärillä olivat ehdottomasti samaa mieltä, ja kun yksi meistä tilasi niitä kaksi isompaa, sekä jälkiruuaksi yhden pienemmän, niin jopa kokki tuli paikalle tervehtimään laatua arvostavaa asiakasta.
Perjantaina näin pitkästä aikaa toista kummityttöäni ja piipahdin ystäväni Juden toimiston tupareissa. Arkkitehtitoimistohan oli muuttanut jo tammikuussa mutta ovathan eräätkin tuparit vielä pitämättä, niin mitä sitä muidenkaan muuttoja laskeskelemaan.
Lauantaina nukuin pois univelkojani, ja harvinaisesti pystyinkin nukkumaan yli yhdeksään. Viime aikoina vanha ärsyttävä tapa on heräänyt henkiin. Lauantaisin ja sunnuntaisin pitää herätä aina viimeistään kahdeksalta, ja viikolla taas voisi katsella käsittämättömiä unia ihan pidemmälle päivääkin. Mutta aamupäivän luksusta lisäsi vielä lukematon Suomen Kuvalehti, joka päivitti tietoni maailmanmenosta säädylliselle tasolle. Launtaina piti vielä kirmata Senaatintorille tihkusateeseen katsomaan Jyrki Haapalan&co:n esitystä, joka oli taas näkemisen arvoinen. Tosi, katsellessani jo sillekin torille siirtyneitä häirikkölokkeja, alan olla vahvasti niiden metsästyshaukkojen kannalla. Lokit ovat sikoja.
Sunnuntai menikin Varsinais-Suomi kiertueella. Kävin tervehtimässä isoäitiä ja samalla luin tietysti passari Laurilasta kertovat lehtijutut jotka norppaäiti oli säästänyt. Samalla tuli nähtyä Miina Äkkijyrkän Humppilaan viedyt upeat peltiset lehmäveistokset, sekä ajeltua läpi uskomaton määrä pikkuteitä. Samalla keikalla tuli nähtyä miltä kesäinen suomi näyttää Somerolla, Sammatissa, Kiikalassa, Suomusjärvellä ja Lohjalla.
Viikko alkaa uudessa työpaikassa. Elämme taas jännittäviä aikoja.

Nuevo Latinon NAISkokki