Sunnuntai Länkkärillä

Olen varmaan niitä harvoja ihmisiä jotka käyvät tulosluettelosta katsomassa monenneksi viimeinen on ollut.
Olin itseasiassa ollut hieman toiveikas tämän kevään suhteen koska poikkeuksellisesti talvellakin tuli kilometrejä alle mutta ilmeisesti kropassa ollut tulehdus vei yleiskunnon niin alas, ettei sieltä niin vain noustukaan. Mutta. Jos todella, todella positiivisesti ajattelee niin tänä vuonna olin sentään 8. viimeinen -> nousua kuusi sijaa. Ja aikaparannus oli n. neljä minuuttia, joka on sentään parempi kuin ei mitään. Juoksu saattoi joltakin osin vielä vähän helpompaa kuin esim. viime vuonna, erityisesti ennen niin tajuntaa räjäyttävät ylämäet menivät sujuvammin, vaikka tiukkaa teki nytkin. Ennen vain on tehnyt vielä tiukempaa.
Mutta aivan parasta oli nähdä Kuisman huikea nousu(tai en minä sitä nähnyt koska tulin niin paljon jäljessä) ja tyttöjen upea tsemppi. Etenkin kun siellä ihan miesjuoksijaa tuppasi seuraan ihan rupattelumielellä. Ensi vuonna (jota kuulemma ei tule - ja taas aivan varmasti tulee) onkin entistä huikeampaa kun kaikki haluavat voittaa kaikki.
Ja jos muuta hyvää(seuran lisäksi) hakee sunnuntaipyrähdyksestä, niin paikalla olleessa rasvaprosentin mittauksessa mahduin vielä normaaliin luokkaan, ja painokin oli normaalipainoisten luokassa.
Mutta toivottavasti kaikkien paikat ovat kunnossa taas alkuviikosta, ja nähdään viimeistään kun pitkä ja intensiivinen Lumumba-kausi alkaa. Sitähän ennen oli vielä Suvi-ilta, Tukholma, Espoon rantamaraton ja Ahvenanmaa..

Reaggae - ei aina niin oggae

Istun parhaillaan reggaekylvyssä Eerikinkadulla. Tyylilajina dub. Se on tässä vaiheessa ainut reaggaetyyli jota kutakuinkin pystyn kuuntelemaan. En tiedä mikä siinä on, mutta kyseinen muusiikki käräyttää yleensä sulakkeen välittömästi. Tämä taas on perin hankalaa ystävilleni, joista yllättävän moni käsittämttömästä syystä symppaa reaggae-myssy-musaa. Olisi siis kaikille helpompaa, jos a) sietäisin kyseistä musiikkia b) jopa pitäisin tai kertakaikkisesti vaikka innostuisin siitä. Etenkin kun Helsingissä voisi kauniina pyhäpäivänä mennä ystävien kanssa iisille reaggaebrunssille. Olettaen, että yksi ei koko ajan pyörittele silmiään ja käy pyytämässä dj:tä lähtemään tauolle.
Tämän päivän aikana olemme päässeet sentään jo pisteeseen jossa Augustus Pablo melodikalla ei kuullosta aivan niin pahalta kuin keskimääräisesti kaikki muu saman lajin musiikki. Mutta siihen on vielä aikaa, että Rastafari-liike avautuu..
Hyvä puoli tässä aivopesukylvyssä on että pojat suostuvat kokkaamaan ja itse ei tarvitse muuta kuin nauttia tunnelmasta. Ruuaksi on tulossa Tofuburgeria(itse tehtyihin sämpylöihin), lohkoperunoita ja runsaan salaatin kera. Kyllä suomalainen mies aurinkoisena reggaepäivänä osaa.

Seinäruususta välitetään Vallilassa

Meillä Vallilassa ne ruusut kukoistaa. No ei tietenkään vielä, mutta sitten kesemmällä. Täällä on hyvä ruusun talvehtia, ja ruususta pidetään huolta. Myös seinäruususta, minkä erittäin helpottuneena panin tänään merkille.

Sisäpihan seinät ovat siis maalauksessa, ja mietinkin että "mitäköhän niille viime kesän kauniille seinäruusuille tapahtui". Kunnes tänään huomasin, että joku älykäs, välittävä ja huomaavainen persoona on tajunnut tehdä niille suojat, ja vieläpä laittanut päälle viestin, minkä muutkin voivat ymmärtää.

Onnea Espooseen

Ei siitä synnyttämisestä tullut tänäkään vuonna mitään, koska espoon poika päätti, aivan järkevästi, syntyä jo tänään. Ja jos koko homma oli pulkassa 20 minuutissa niin enhän mä olisi siinä ajassa ehtinyt kuin laittamaan Nylon Beatin soimaan ja kaivamaan jääkiekkopelaaja -keräilykortit esiin. Onnea koko perheelle! (tämä synnytys tulee näkymään myös huimana pudotusksena Loimaan maatalousmuseon weppikameran katsojaluvuissa nyt kun Ansku on varattuna muiden asioiden parissa)

Viikonloppua odotellessa

Muistan jonkun pitäneen yläasteella aamunavauksen, jossa pointtina oli, että elämä menee hukkaan jos elää viikot vain viikonloppuja odotellen. Arkipäiviä oli opetuksen mukaan kuitenkin viisi, ja vapaapäiviä vain kaksi, ja jos vuosia eli vain kahden päivän vuoksi, hukkasi kokonaisen elämän niitä odotellessa. (42 sanaa aasinsiltana)
Aion kuitenkin odottaa tätä tulevaa viikonloppua. Erityisesti perjantaita. Heti kun näin Kylianista ja Ekistä ensimmäisen mainoksen - tiesin että haluan nähdä sen. Välillä koko meno oli jo peruuntua mutta nyt olen iloinen että liput tuli varattua ja menen perjantaina katsomaan jotain sellaista mitä haluan, todennäköisesti ihmisten kanssa jotka myös nauttivat katsomastaan. Ajattelin jopa vähän rauhoittua, etten odottaisi liikaa mutta käytyäni lyhyen ajatussparrauksen Anderssonin kanssa fb:ssä, tulin toisiin ajatuksiin. Eihän se niin voi olla ettei koskaan odota mitään, tai että odottaa että "asiat varmaan ovat ihan ookoo", ja sitten kokee positiivisen yllätyksen. Voihan sitä odottaa, että näkee ja kokee jotakin mahtavaa, ja on myös ihan mahdollista, että niin tapahtuu. Joka tapauksessa ilta ei koskaan ole huono kun tekee asioita hyvien tyyppien kanssa. Mutta superbonuksena perjantaille on (EHKÄ) luvassa myös yksi synnytys. Espoon lapsukainen ei siis ole vieläkään suvainnut syntyä, ja tulevan sankarin isä on perjantaina työmatkalla. Näin on uudestaan aivan mahdollista, että löydän itseni synnytyssalista. Saa nähdä alkaako puhelin vilkkumaan ennen vai jälkeen puoliajan..
Lauantaina ajattelin avata grillikauden ja Meilahden kalliot. Kun kerran odottamaan on lähdetty, niin odotetaan myös, että keli vihdoin lämpenee ja kunnon kevät räjäyttää tajuntamme. Olen aivan kypsä viimaan ja kalseaan keliin, joten nyt riittää.
Kelin puolesta liputtaa myös sunnuntain Länsiväyläjuoksu. Itse otan kyseisen matkan "vain" perinteisenä sunnutaihölkkänä mutta jaksaa hymyilyttää lähipiiristä löytyvät kilpailuhenkisemmät. Jos en väärin veikkaa, eräätkin juoksevat taas "leikkimielellä" oksennus kurkussa. Välillä olen tuosta ominaisuudesta kateellinen. Toisaalta taas vertailupakon puuttuminen madaltaa osallistumiskynnystä. Jos tuntisin, että minun täytyy saada jokin aika verrattuna muihin, tai juosta muiden ohitse, joutuisin jättämään nämä juoksutapahtumat kokonaan. Vielä muutama vuosi sitten en ollut koskaan juossut viittä kilometriäkään. Nyt pisin juostu, tai hölkätty matka taitaa olla 26 kilometrin paikkeilla. Mehumukin kanssa voi tulla reitin varrelle kannustamaan. Myös Go Loimaannorppa -tyyppinen kyltti ilahduttaisi.

Nenähuuhtelu eli Jala Neti

Sunnuntai-illalla se sitten tapahtui. Koska niistäminen oli jatkunut lenkeillä, ja kurkussakin tuntunut taas karheutta, piti kieppaista apteekin kautta. Olin myös miettinyt, että voisiko nuhani olla allergista mutta koska silmiä ei kutise, eikä liiemmilti aivastutakaan, totesimme apteekin neidin kanssa, että nuha oli vain ihan sitä perinteistä. Helpotukseksi tähän hän tarjosi nenäsuihketta, sekä vielä sivulauseessa nenäkannua.
Olen kuullut nenäkannuista pelkkää hyvää. Kaikki jotka ovat käyttäneet, ovat kehuneet. Nenän huutelu noin ajatuksen tasolla on vain itsestäni tuntunut"siltä vihoviimeiseltä hommalta". Nyt kuitenkin kuulin itseni sanovan, että "otetaan sellainen".
Ja voin suositella! Helppoa, vaivatonta, yksikertaista - ja huuhtelun jälkeen oli ihmeen kirkas ja puhdas olo. Sama uudestaan tänään. Ja jälleen heti nuhattomampi olo, vaikkei oloni alunperinkään tuntunut mitenkään tukkoiselta mutta hölkätessä jatkuva niistely on häiritsevää, ja vaikeuttaa jo muutenkin tarpeeksi raskasta menoa.
Tätä olisin tarvinnut talvella kun flunssakausi oli pahimmillaan. Eikä yhtään huono homma tällaisena alkavana pölykautena. Lämmintä vettä kannuun, lusikallinen merisuolaa, vettä toisesta sieraimesta sisään, se valuu toisesta ulos, ja sama toisin päin. Miksei tätä opetettu koulussa?

Lisää nenäkannun käytöstä

Kaikki onnistumisen mahdollisuudet

Kun alkaa juosta kello kädessä, tunti kaupalla, pitkin maita ja mantuja, on syytä ottaa vähän rennommin. Rennommin ei voi ottaa koko aikaa mutta suhteellisuudentajun säilyttämiseen se auttaa. Sekin auttaa kun hetkisen roikkuu pääalas päin ja alas tullessaan tavallan unohtaa myös ottaa sen toisen jalan mukaansa.

ps. nyt loimaa.fi sivustolla myö web-cam josta ajantasainen
näkymä Loimaan torille! Eikä siinä vielä kaikki, vielä ajankohtaisempaa
näkymää saa kun käy kurkkaamassa Suomen Maatalaousmuseon Sarkan (tiedän että kielitoimisto suosittelee Saran käyttämistä mutta täten ilmoitan tietäväni mitä kielisuositusta vastaan kirjoitan) kameranäkymää.

Koroista ja pankista

Lauantaisessa Hesarissa(B9) oli pieni artikkeli siitä miten pankit haluaisivat vaikeuttaa asuntolainan koron vaihtamista. No, itselleni kävi niin, että kun olin ottamassa lainaa, ainakin nelisen kertaa vakuutettiin, että koron voi milloin tahansa vaihtaa primesta euriboriin. Kun sitten keskustelu tuli aiheelliseksi, muuttui virkailijan äänensävy, mikä jo itsessään oli minusta hyvin epäammattimaista, ja ensimmäinen kommentti oli että "marginaalikin on sitten ihan eri kuin silloin kun otit lainasi." Piste. Selvä, se siitä asiakaspalvelusta sitten. Missään vaiheessa ei ollut puhetta lainaehtojen muuttumisesta, saatika marginaalin muuttumisesta. Olisinkin täysin otollista pankinvaihtaja-kauraa jo ensimmäisen lainavuoteni jälkeen.
Typerintä miten pankinjohtaja voi asiakastaan neuvoa tässä tilanteessa on "Parhaaseen lopputulokseen tulee, kun ei yritä liikaa arvailla ja vaihtaa viitekorkoa". Sama kuin asiakas sanoisi pankinjohtajalle: "Parhaaseen lopputulokseen tulet kun et liikaa yritä saada tuottavuutta liiketoiminnallesi."

Mittariin kilometrejä

Alan vähitellen näyttämään naiselta jolla on kilometrejä mittarissa. Tai ainakin toivon niin. Tänään alkoi jo väsy painaa, vaikka vireystaso on noin 200% parempi kuin talvemmalla. Viikon aikana tuli hölkkäkilometrejä kasaan hieman yli neljäkymmentä. Noin alkuun ihan ookoo mutta tässä vaiheessa viikkokilometrejä pitäisi kertyä jo yli viisikymmentä - ja sitäkin suurempi tekijä on että saman verran kilometrejä olisi pitänyt kertyä tätä edellisenä, ja sitä edeltävänä viikkona - eli vähän jälkijunassa ollaan. Tai jos treenijuna meni jo, tässä tullaan kovaa vauhtia resiinalla perässä..!
Tällä hetkellä ovat jumissa jalat, olkapäät ja selkä. Selkä alkoi tuntumaan jo ookoolta buranalla ja icepower tuntui jelppaavan lapaluihin. Veikkaanpa että kolotuksen aiheuttajana on ollut liian jäykkä juoksuasento, eikä joka päiväinen näyttöpäätteen ääressäkään istuminen luonnollisesti helpota. Eniten mietityttävät jalat. On ymmärrettävää että määrä alkaa vähitellen tuntumaan kun rutiini ja rytmi puuttuu pohjilta. Mutta koska aikaa ei ole, nyt yritetään vähän suorempaa reittiä.
Huomenna pitäisi saada kasaan tähän mennessä pisin lenkki, eli ensimmäinen puolikas. Mukaan pitää ottaa urheilujuomaa ja vaikka paketti rusinoita, koska tässä mennessä on tuntunut, että energia on loppunut. Samaan syssyyn olisi mukava ympätä myös pikkuriikkisen tekemisen riemua ja onnistumisen iloa. Nyt tuo kaksikko on jäämässä jalkoihin ja ilmassa on suorittamista suorittamisen vuoksi. Siitähän ei ole koskaan seurannut muuta kuin pohjaan palanut kiisseli ja harvinaisen myrtynyt kokki. Pidänpä tuon mielessä kun huomenna suuntaan kohti Keskuspuistoa ja raportoin miten kävi.
Kokista tulikin mieleen vielä tankkaaminen ja syöminen. Yllättävän vaikeaa puuhaa. Siis ruokahan maistuu ja sitä on aina mennyt paljon. Tosin nyt käänteisesti tuntuu, että vaikka kulutus on noussut huimasti, jostain kumman syystä ruokahalu on vähentynyt. Se taas aiheuttaa mahdollista energiavajetta, mikä taas vähentää treenin tehoa ja laatua. Kummallista. Kerrankin kun voisi/saisi/pitäisi vetää ruokaa niin paljon kuin mahtuu, ei maistukaan. Elämän kummallisia käänteisiä jekkuja arvelisin.

ps. Jos joku ei ole vielä tiennyt mistä löytyy KAIKKIIN juoksukysymyksiin vastaukset,
se on Seppoilijoilta täältä.
Ja eräänkin Pertun treeniblogi täällä

Oleellinen tieto

Kiitokset Minkki P:lle joka välitti taas tärkeää informaatiota, joka muuten olisi saattanut jäädä turhemman informaation jalkoihin:

Suurin kebab-tiheys:
Vaala 1276
Siikajoki 1357
Loimaa 1437

GO LOIMAA, GO!

lähde: city-lehti

Rapatessa - todellakin roiskuu

Sanonnat eivät tule aivan turhasta. Vaikka juuri nyt en muista, että olisin nähnyt jengiä hiippailevan kylillä ketun hännät kainalossa, niin on ainakin totta että rapatessa roiskuu. En tiedä kumpi näyttää huonommalta; ikkunan edessä oleva muovitus, vai rappausroiskeissa oleva muovitettu ikkuna. Ainakin jälkinmäinen näyttää, jotenkin..eloisammalta?

Runoja kirjasta

Olen taas "myöhässä". Tänään kaivoin esiin kirjastopinosta Vilja-Tuulia Huotarisen Naisen paikan 2007). En muistaakseni tiennyt Huotarisesta mitään, vaikka kansi näyttä epämääräisesti tutulta.(myöhemmin mietin, että hänen nimensä saattoi jäädä mieleen esikoisteoksensa yhteydestä. Esikoisteoksen nimi oli; Sakset kädessä ei saa juosta. Nimi jaksaa joka kerta hymyilyttää. Eikö kaikkia ole lapsena kielletty tekemästä niin?) Tikkurilan Kaikki-Tietäjä osasi taustoittaa, että Huotarinen pitää usein lierihattua, ja miehensä Ville Hytösen kanssa he muodostavat suomen nuoren runoilijapariskunnan. Minä en tiennyt.
Voin suositella. Huotarinen kirjoittaa korallinpunaisista kolmikymppisistä kissoista, jotka ovat liian valppaita kuolemaan, lantioluista jotka puhkovat reiät lakanaan, kuutamoista syrjäisillä teillä, esiäideistä - eri ja saman aikakauden naisista.
Reipasta, vahvaa, kiinnostavaa, kaunista. Kauniista lauseista tulee hyvä mieli. Niin kuin kauniista maisemista. Jotain on silloin kohdillaan. Kovin oikeassa paikassa.

Syvällisempää analyysiä täällä.

Lisää kilometrejä koneeseen

Eihän se juoksentelu vielä tähän loppunut vaan nyt maanantaina piti käydä kiskaisemassa "perinteinen" Lehtisaari/Kuusisaari -kierros. Kuisma ja Maikkis lähtivät seuraksi, mikä oli upeaa koska meneehän se pari tuntinen niin vaan nopeammin hyvässä seurassa.
Lähtö oli takkuista. Ei olisi yyyhtään tehnyt mieli lenkille. Siis ei pätkääkään. Tuntui että on jähmeessä, eikä parempaa ollut luvassa. Herääköhän sitä enää koskaan virkeänä vai meneekö loppuelämä pyöriessä ja heräillessä. Johtuuko se todellakin iästä että ne virkeät ja pirteät aamut tuntuvat auttamattomasti olevan ohitse? Se vain on vaikea käsittää, että jos ottaa iisisti, lepää ja urheilee, niin eikö silloin pitäisi olla elämänsä vedossa? No, ehkäpä tämä on kehon viimeisiä yrityksiä päästä eroon tästä ikävästä treeniajasta ja takaisin siihen parempaan normaaliin elämään. Täytyy myös muistaa, että kello oli jo reippaasti yli puolen yön kun tulin kotiin leffasta, ja saattaa olla että niillä parilla lasillisellakin saattoi olla vaikutusta unen laatuun. Seurueemme epämääräinen arvio Revolutionary Roadista: "..no olihan siinä hetkensä..ja oma tunnelmansa..jos siis tykkää sellasista..mutta kyllä se siis katsoa kannattaa...mutta parempi kirjana.."Hauskaa oli myös että Ukulele-martta(?) kävi paikalla esittäytymässä.

Kovin keväisen lämpöistä ei tosiaan vielä ollut. Oletan että jo parin viikon sisällä vihertää ja toukokuun alussa tämäkin venelaituri on täydempi kuin tyhjempi.

Seurasaaren kautta Porvooseen

Jos ainut kuva itsestä muodostuisi kanssaihmisille blogin kautta - kuinka täydellistä elämä ja eläminen olisikaan. Tätä pelkästään kirjoittaessa luulen olevani urheilullinen ja tervehenkinen. Mutta täytyy kyllä itsekin ällistellä, että tähänkö tämä elämä ja vapaapäivät ovat menneet. Kotiin kirjojen kanssa linnouttautumiseen ja lenkkiseuran hakemiseen..? Live and learn, live and learn.. Lupasin kyllä itselleni, että kun seuraavan kerran menen Porvooseen, löydän itseni terassilta auringonpaisteesta tai korkeintaan kauniista sisustusliikkeestä mutta ehkä vannomatta paras.
Tukholmaan on 49 päivää. City runin ilmoittautuminen, josta luonnollisesti myöhäistyin, meni umpeen eilen, ja pulssikin on vielä hakusessa. Joten ehkäpä tässä on nyt aivan aiheellista muutama viikko yrittää keskittyä siihen minkä vielä edestään löytää. Siihen asti; sillä mennään mitä on.

Puolittain kirkastus

Nauratti kun tulin kotiin torstaina. Ikkunanäkymistä oli avattu puolet. Ilmeisesti muutama verrattain tuohtunut asukas oli saanut viestiään läpi. Kaiken kaikkiaanhan oli alunperin typerää vetää ikkunat umpeen pyhiksi. Pihan puolella vain kelmutettiin ikkunat, ja lähdetiin pääsiäislomille. Sen sijaan että oltaisiin annettu ikkunoiden olla auki, ja vasta temmattu ne umpeen kun työtkin taas tiistaina alkavat. Mutta nyt siis kompromissina oli alareuna avattu. Sama aika olisi varmaankin mennyt jos ne olisi poistanut kokonaan tai edes viitseliäästi taiteltu ylös asti. Mutta ehkä jo tämäkin suoritus tuotti vaikeuksia ja vaati äärinmäisiä ponnistuksia. Kiitos nyt tästäkin mutta puoliväliratkaisuissa jää asenne jälkeen leijailemaan..
Eipä silti, hyvä näin. Kyllähän se hesarin lukeminen miellyttävämmin sujui luonnonvalon kirkastamana.

Kasvattajan kädenjälki

No jos ei ole näkymissä kehumista, niin eipä ole sadossakaan. Suuresti kyllä ihmettelen kevätruohoni penseää suhtautumista villinä rehottamiseen mutta minkäs teet. Sitä niittää mitä kylvää. Sanoisin kyllä ettei ainakaan liikakasvusta ja sen hillitsemisestä aiheudu ylitöitä näinä pyhinä. Mutta ei tässä nyt tilattukaan mitään puutarhamessujen ykköspalkinto viheriötä. Kokeilumielellä kevättäkohden. Ehkä ensi vuonna sitten kirmaillaan vehreimmillä laitumilla.

Heikot pääsiäisnäkymät

Pääsiäinen alkaa näyttää lupaavalta. Tänään oli mennyt keittiön ikkunakin umpeen. Alkuperäisestihän ulkosivuremontista sovittiin, että asunnoissa edes toinen ikkuna pysyy remontin aikana auki. Ei pysynyt.
Hyvä puoli on, että ulkosivua on paklattu kuukausi aikataulusta etuajassa. Pikaisempi valmistuminen tosin lohduttaa hieman vähemmän, jos siitä syystä istuu pääsiäisvapaansa vuoratussa kammiossa. Aika on melkein pahin. Lähempänä kesää viettää kaiken liikenevän aikansa ulkona mutta tähän aikaan vuodesta miellään lukisi hesaria keittiön pöydän ääressä kevät auringon säteiden ääressä. Nyt asunnon kummatkin ikkunat ovat ummessa. Kevät.

Aivan fiiliksissä

Mietin juuri olenko voinut kolauttaa viikonlopun aikana pääni johonkin, sillä olen aivan fiiliksissä. Suorastaan euforinen. Tätä tunnetta on saatu odottaa. Ilmeisesti tunne johtuu kuitenkin eilisestä pitkästä lenkistä. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna pystyin hölkkäilemään pidemmän lenkin.
En tiedä ehtivätkö antibiootit jo tehoamaan yhdessä yössä mutta kun vasta viikkoa aikaisemmin mietin, että täytyykö koko yrittäminen lopettaa tältä keväältä, muutos on radikaali. Viikko sitten riitti kun juoksin muutaman kerran Töölönlahtea ympäri, sen jälkeen meni kävelyksi, eikä fiilis ollut kovinkaan voittajamainen. Eilen pystyin hölkkäilemään melkein kaksi ja puoli tuntia(2 t 20 minuuttia, näissähän asioissa ollaan tarkkoja). Vauhti ei ollut kova, eivätkä kilometrit viuhuneet mittariin mutta ensimmäistä kertaa tänä vuonna tuli sellainen olo että "kyllä tämä sittenkin tästä". Puolentoista tunnin jälkeen sykekin tipahti ja hölkkäily sujui melkeinpä jopa siedettävästi.
Tukholmaan on enää aikaa 55 päivää. Siinä ajassa ei tehdä ihmeitä. Tai ehkäpä juuri niitä tässä ajassa enää tehdään.
Mutta tällä hetkellä tekisi mieli syleillä koko maailmaa ja uusi innostus on nostanut päätään. Kelikin oli lauantaina aivan uskomattoman harmaa(kuten kuvista näkyy) ja tihkusadekin tuli niskaan. Mutta ei tuntunut missään. Oikeastaan innostuksen sijaan käyttäisin sanaa toiveikkuus. Innostusta ja motivaatiota on kyllä riittänyt mutta toiveikkuus alkoi jo olla minimissään.

Länsiväyläjuoksu
Helsinki City Run
Forssan Suvi-ilta
Espoon rantamaraton
eCross

Virpomaan Loimaalle

Pääsiäisen odotuksen -terveisiä Loimaalta. Nämä oheiset kuvaterveiset virpojille kannustukseksi. Ainakin Loimaalla on varauduttu huomiseen, ja päin vastoin kuin täällä Helsingissä, ollaan maakunnissa jo hereillä ennen puoltapäivää. (norppalassa satsataan itsekkäästi tulevaan sunnuntai-aamupäivään niin, että jos kerrankin sattuu käymään niin hassusti, että ihan saisi nukuttua niin vieraat otetaan mielellään vastaan jossakin muussa kuin uniasussa - puolen päivän jälkeen)
Suurin kiinnostus kuvissa herää tuohon otukseen liittyen. Mistä sekin on taas tullut, on löytänyt ja mistä kaikkialta se tullaan löytämään kuluvan vuoden aikana..

Pihakoristeita Kevät 09

Mitä teillä on talonne pihalla koristeina? Kukkivatko krokuset, onko puutarhatonttu jo livahtanut suihkulähteen ääreen vastaanottamaan kevättä? Vai onko piha kenties vielä luonnontilassa odottamassa puhkeamista täyteen kukoistukseensa?
Meillä taas pihan ja talon edustan koristelu on tänä keväänä ollut hieman yllätyksellistä. Sisäpiha on tietenkin kokolailla näyttänyt jonkin asteiselta rakennustyömaalta. No sitähän se on ollutkin, mutta yllättävän kivuttomasti näkymään on tottunut. Ennemminkin on ollut tyytyväinen kun kasoja on ollut enemmän tai vähemmän, ainakin näkyvissä on ollut liikettä ja tuntua siitä että työt edistyvät. Onnellisin olisin jos vielä jonain päivänä toisesta ikkunastani näkisi ulos mutta ehkäpä sitäkin osaa arvostaa enemmän kun ensin kuukausi kaupalla on tuijottanut läpinäkymätöntä pressua.
Niistä koristeista siis. Ensimmäisenä silmiin pisti talon edustalle tupsahtanut liesi. Melko uuden näköinen liesi mutta siis liesi. No, eipä siinä sitten mitään; ajattelin ja menin kotiin. Kunnes muutaman päivä myöhemmin talon edustalla oli myös pesukone. Ja jälleen ihan käyttökelpoisen näköinen. Siis ei ainakaan mikään 20 vuotta vanha aparaatti. Talohan on vielä lisäksi huolellisesti paketoituna, ettei niitä ole edes voinut ikkunoista tipahdella. Näin meillä päin. Olisiko jonkun keskustalaisen sinkkumiehen harjoitustyö vaimon pihalle laittamisesta..tyrkätään liesi ja pesukone kadulle..?

Visiitti valkotakkisella

Muutama sana terveydestä, koska tällä blogilla on ollut tapana olla laaja-alainen. Sain itseni vihdoinkin lääkärille kevätauringon tsemppaamana. Lähinnä siitä syystä että talven aikana tuntui, että flunssaa flunssan perään riitti, yleiskunto on nolla, vaikka juosuakin on yritetty, ja olen jopa viettänyt sen verran järkevän oloista yleiselämää, ettei sekään voinut olla vikana tossun liimantumiseen asfalttiin. Myös räkää on valunut kurkusta ihan kiitettävästi ja olo ollut melkoisen nuhjainen koko alkuvuoden.
Ja miten kävi? Normaalit peruslabrat ja bumerangina ärhäkämmän puoleinen antibioottikuuri. Tulehdushan siellä kropassa sitten jylläsi, eikä ollut kauhean yllättävää kuultavaa että perusoireina väsymys sekä yleiskunnon lasku.. Olisiko kannattanut mennä aiemmin..?Hmm..ehkäpä. Jonkinlaisena opetuksena itsensä kuunteleminen. Jos tuntuu siltä, että on sairas, niin kyllä sitä silloin on. Kun kerran keskimääräisesti jaksaa, ja usein jaksaa loput viimeistään tsemppaamalla, niin jos yhtäkkiä ei pääse edes tsemppaamalla alkuun, niin kyllä silloin jossakin on vikaa. Tämä opiksi.

Tyttöjä maailmalta

Joskus tai usein, riippuu miten asiaa katsoo, tulee työn kautta eteen hauskoja ja mielenkiintoisia asioita. Normaalisti usein, koska olen kiinnostunut ympärillä tapahtuvista asioista, ja käsittäkseni henkilökohtainen kiinnostus omaa työtään kohtaan on sallittua. Mutta tulehaan niitä myös haastavuuspäiviä, ja niitä päiviä jolloin on syytä turvautua vanhaan tuttuun; " Miksi teit? -kysysmyspatteristoon. (1. Miksi teit? 2. Miksi teit? 3. Miksi teit)
Töistä johtuen olin siis tänään katsomassa Maria!:a Le corps mince de Francoisen innoittamana. Olen sivukorvalla(oikeastaan kummallakin) töissä avokonttorissa kuullut että "nää tulee olemaan suomen tunnetuin bändi", biisejä on soitettu kuuluvalla volyymillä ja bändin nousu on ollut seurannassa. Kun sitten tänään oli mahdollisuus nähdä ja kuulla nuo maailman ihmeet, lähdin vapaaehtoisesti iltamyöhällä(huomaako mistään että viime aikoina on väsyttänyt) patsastelemaan studioyleisöksi. Voin sitten vanhana rouvana kirjoittaa muistelmiini kuinka hengailtiin Emman, Mian ja Malinin kanssa Ylen tuotantotalon röökillä.(tai miten se nyt menikään..)
Muina vieraina Andy "mun on aina pakko varastaa koko show ja kaikkien huomio" McCoy, Laura Lepistö sekä Kari Caven ja Miina Äkkijyrkkä.
Keskusteluohjelmien hyvä puoli on se, että ne kuullostavat paremmilta paikan päällä. Paljon paremmilta. Osaltaan siihen vaikuttaa sosiaalinen suora yhteys, ja kaukosäätimen puute. Nauretaanhan porukassa muutenkin jutuille herkemmin kuin ehkä juttu konsanaan ansaitsee. Arto Nyberikin saattaisi kuullostaa mukaansa tempaavalta jos hänen kanssaan istuisi samassa pienessä suljetussa tilassa tv-lamppujen hohkatessa kuumottavasti takaraivoon.
Maria Veitolasta nyt voi pitää tai olla pitämättä, tai olla ajattelematta kauheasti mitään. Ihan hyvin klaarattu ohjelma läpi, vähemmälläkin sillisalaatti sisällöllä olisi ehkä pärjännyt. Lopun Karin Caven ja Miina Äkkijyrkkä jäi vähän tyngäksi mutta sekin johtui osaksi siitä ettei Andy pystynyt antamaan kenellekään toiselle suunvuoroa. Minkäs teet kun kaikki on jo koettu, tehty ja nähty. Mutta sydämmellä pitää tehdä, paitsi kompromisseja. Mutta tytöt vetivät reippaasti ja tuntuvat olevan juuri oman kaltaisiaan. Siitä saa aina pisteet. Oli meno tai laji mikä tahansa, jos vaan on oma itsensä, on se jo puolet kotiin päin. Liika yrittäminen on aina pahasta. Sillä ei saa aikaiseksi kun kasan anteeksipyyntöjä ja puoliksi tyhjiä laseja.
Mutta seuraavaksi odotetaan uuni kuumana Le corpsin uutta musavideota, jossa tyttöjen pitäisi hurjastella suomalaisilla jopoilla!

Tik-Tak...Tik-Tak...

Ei vieläkään mitään. Päivä on jo kääntynyt puoleen, eikä uudella kansalaisella tunnu olevan kiire. Ymmärtääköhän hän tilanteen vakavuuden. Tämä saattaa olla ainut mahdollisuuteni päästä mukaan synnytykseen, ja kello käy. Jos tätä menoa jatkuu pitkäänkin, niin kaveri saa oman isänsä mukaan syntymäänsä, ja mikäs tarina se on jälkipolville kerrottavaksi.. Kysyn vaan.

Käykää muuten Minkki P:n blogissa äänestämässä ja kertomassa mitä haluaisitte lukea liikunta-aiheisesta blogista. Kerrankin saa toivoa, ja esittää mielipiteensä sisällöstä.