lauantaina, maaliskuuta 03, 2012

"Mä kuulun liittoon."

No niin. Olin kirjoittamassa ensin ihanista ihmisistä, jotka tapasin pitkästä aikaa eilen, mutta koska kotona odottivat uutiset, sekä AKT irtisanominen - tempperamenttisenä ihmisenä, joudun reagoimaan siihen ensin.
Olen ennenkin kirjoittanut suoraan ajatustenolavivirtaa, ja saanut huomautuksen siitä, että ennen tuomitsemista pitäisi tutkia. Yritän siis pysyä kohtuudessa ja jätän draaman kaarten taivaalle maalailun pienemmälle. Tällä kertaa.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry irtisanoi viestintäpäälikkönsä, joka oli tehnyt ilmoituksen esimiehestään.
AKT: " Liiton keskeisiin toimintoihin kuuluu työ- ja palkkaehtojen parantaminen, työsuojelun ja ammattitaidon kehittäminen sekä jäsenistön yhteiskunnallisen aseman ja sivistystason kohottaminen."
Tutkinnan ollessa kesken, ja koska en ole ollut itse paikalla, en voine ottaa kantaa tapahtuneeseen kiusaamiseen, mutta tuntuu todella vastenmieliseltä, että kiusatuksi kokenut ja asian esille nostanut työntekijä irtisanotaan.
Äärettömän huonoa johtamista, todella huonoa julkisuuden hallintaa, enkä ole mitenkään hyvilläni siitä
mitä tämä tekee liittojen maineelle. Olenkin sitä mieltä, että oman liittoni Pro:n pitäisi vähintäänkin kommentoida julkisesti AKT:n toimintaa.
" AKT:n valtuusto antoi tammikuun lopussa tukensa Rädylle. Kolmannes olisi ollut valmis erottamaan johtajansa."
Pidän merkityksellisenä myös sitä, ettei liiton kanta ollut yksimielinen; eriävän mielipiteensä jättivät liittosihteeri Arto Sorvali, hallituksen jäsenet Asko Mäki-Rahkola ja Jarkko Arpula sekä viisi muuta hallituksen jäsentä. Liittosihteerin Arto Sorvalin asemaa jään seuraamaan mielenkiinnolla. Liiton kakkosmies ei seiso samassa rintamassa keulakuvansa kanssa.
No Loimaan kassa kiittää. On vaikea kuvitella etteikö tämä vaikuttaisi AKT:n omaan porukkaan, saatika yleensäkin luottamukseen liittojen toimintaan.
Meillä on maailma täynnä johtamisen, sisäisen viestinnän, organisaatiopsykologian ja työnohjauksen ammattilaisia. Kertokaa minulle, miksei näitä asioita voida hoitaa fiksummin?

ps. laitan tänään sähköpostia omaan liittooni ja pyydän heitä kommentoimaan asiaa. Laita sinäkin.

4 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Aamen. Todella vastenmielistä ja käsittämättömän tökeröä. Onneksi SAK sentään kommentoi ja tuomitsi.

Mietittiin tuossa aamulla, että miten ja miksi kuitenkin puolet hallituksesta oli pj:n takana. Hallitseeko pelolla vai millä, kun se kuuluisa sokea Reettakin ymmärtää, kuinka järkyttävän huono päätös oli juuri tähän kohtaan. Lainsäädäntöä sen kummemmin tuntematta mietin, että onko edes laillista toimia näin.

T. pöyristynyt keski-ikäinen jupinoitsija ;)

Norppa kirjoitti...

Mitä enemmän asiaa mietin, sitä käsittämättömältä se tuntuu. Miksi hallitus piti kutsua kuulle, niin etteivät kutsutut tienneet esityslistasta, miksi asia piti yleensäkin hoitaa näin, ja minkälainen fiilis koko prosessista jää liiton luottamusmiehille kentällä, saatika niille yhdeksälle hengelle, jotka jättivät eriävän mielipiteensä.
Ja saapa vielä nähdä kuinka paljon rahojaan AKT saa menemään tähän.
t. toinen pöyristynyt keski-ikäinen jupinoitsija ;)

Rouva G kirjoitti...

Koko hässäkkähän osoittaa myös että viestintäpäällikölle todella olisi tarvetta. Tai ainakin häneltä olisi kannattanut yrittää oppia jotain vielä kun oltiin väleissä.

Se mikä lievästi harmittaa on että vastaavia tapauksia on varmasti paljon, paljon, paljon, mutta koska Ahteella on media-arvoa muuten, tämä nostetaan esiin. Median hallitsemassa yhteiskunnassa tavallinen kaduntallaaja jää jalkoihin.

Norppa kirjoitti...

Rouva G,
sepäs se. Samaan aikaan muualla ihmisiä on töissä alipalkattuna, yliaikaa ja todella ikävissä olosuhteissa, ja sama jatkuu vuodesta toiseen. Toisaalta, jos edes tämä "kohu" olisi pienenä muistutuksena päättävälle taholle, että "joku raja sentään".
En oikein tiedä miten tämän olisi voinut viestinnällisesti hoitaa huonommin. Ehkä se nolottaa toiseksi eniten. Että millä tasolla meillä Suomessa on viestintä ja suhtautuminen siihen. Sitten todetaan radiohaastattelussa, että "ei me kuviteltu, että tästä tällanen pöhinä syntyy." Mitä sitä päätöstä tehdessä sitten kuviteltiin? Asia joka on poliisitutkinnassa, ja josta on jo aiemmin kohuttu, niin yhtäkkiä vain "menisi pois?" Olisivat kysyneet minulta, olisin voinut kertoa, että iso poru nousee. Todella iso.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...