Eikö se ikinä opi?

No ei. Tämä on taas niitä kertoja kun aloitetaan lenkkeily. En edes muista, kuinka monetta kertaa tässä taas lähdetään "ensimmäiselle" lenkille mutta hyvähän se on, että yritystä riittää. Jännä homma vain, että koko kaunis kesä meni ilman, että oli pakko vetää tossuja jalkaan kertaakaan mutta heti kuin kelit huononivat niin kirkastui ajatus peruskunnon kohottamisesta. Kovin kummoiselle kierrokselle en lähtenyt paahtamaan mutta kyllä nuo muutamatkin kilometrit vesisateen säestämänä olivat riittävä ponnistus tälle päivälle. On se muuten kumma, miten alamäkeä mukavasti rullaisi melkein rallatellen mutta heti ylämäen alkaessa hymy hyytyy.

Piipahdus mäkeen

Pikkuserkukset

Kiitos sille ystävälliselle anonyymille, joka toivoi, että pääsisin mäkeen tänä talvena. Ihan talven aikana se ei onnistunut, kevääseen se meni mutta kivaahan se oli. Luonnollisesti se vain aiheutti sen että "kuinka kivaa olisikaan päästä laskemaan hieman isompiin mäkiin nauttimaan auringosta, maisemista ja smootheista laskuista...*TÖKS*(tuossa kohdassa laudan etureuna haukkasi kiinni)
Kiitokset myös teinille, jonka ansiosta tuli päästyä/lähdettyä Vihti-skihin viime pe ja la. Viikkoa aikaisemmin puhelimeen tuli tekstiviesti missä kysyttiin ystävällisesti, että "voitaisiinko joskus mennä mäkeen kun iskä ja äiti ei laske" - Tottahan toki.
Ei muuta kuin teini bussiin ja kamat kassiin!
Matkalla Vihtiin mietin koska olin ollut viimeksi laudalla. En tänä talvena..ja ou mai gaad, en myöskään viime talvena! Ja siltä se sitten näyttikin mutta - puolustuksekseni sanottakoon, että jätin itselleni tyypilliset normi urpoilut väliin ja homma alkoi sujumaan paremmin jo siedettävän ajan kuluessa. Myöt Teini tuntui tyytyväiseltä, vaikken vielä saanutkaan häntä kokeilemaan lautaa.
Harrastukset ja taidot ovat tärkeitä. Niistä monelle ihmisille tulee kuitenkin se elämän sisältö ja usein myös paljon iloa. Vaikkakin saisi toteuttaa aikuisena unelma-ammattiaan tai omaisi maailman ihanimman perheen. Aina tulee tilanteita, jolloin haluaa tehdä jotakin itse ja kokea sitä tekemisen iloa vapaa-ajalla.  Näiden vanhempien lastan suhteen ajattelen myös, että esim. uudet harrastuksissa opitut taidot ovat aina eteen päin tulevaisuudessa. Koskaan et tiedä kenet tapaat missäkin, ja jos silloin sinulta kysytään että pidätkö laskemisesta, voi olla että se avaa ovia johonkin aivan uuteen.

Mutta olipa kuulkaa norppa tavallista tönkömpi pari seuraavaa päivää. Vaikka tunteja ei niin ihmeellisesti kertynyt niin taisi siinä kuitenkin joku lihas joutua tekemään jotakin.
 nimm. Pääsiäisenä olisi kyllä mukava päästä mäkeen...

Ylös, ulos ja Tättärää!

Elämä on niin pienestä kiinni. Kummalla jalalla nousee sängystä, sattuuko lyömään varpaansa kynnykseen, onko maito mennyt happamaksi - vai sattuuko aurinko paistamaan.
Tänään se aurinko paistoi mutta samaan aikaan ratkaistavien hommien/odottavien tehtävien lista oli lannistavan pitkä. Ratkaisin valtavan urakan ja tekmättömien töiden ahdistuksen yhdellä ainoalla oikealla tavalla - lähtemällä ulos.
Mikään ei ratkennut, tekemistä on vähintään yhtä paljon kuin ennenkin mutta olo ja mieli on reippaampi - ja sillähän tässä arjessa muutenkin pusketaan.
Syntymäpäivälahjaksi saatu Firemountain osoittautui loistolöydöksi ja siitä riittänee iloa pitkäksi aikaa. Vaikka vähän lipsui ja lipesi niin muuten ajamisen iloa riitti. Epäilinkin, että runko olisi löydetty lastenosastolta..

Kansallispuistossa sienessä

Lupasin kaupunkilaisystävillemme, että menisimme viikolla sieneen. Kysyin minne he haluaisivat mennä ja vastaus oli: Nuuksioon. Sinne siis.
Retkikuntamme oli kansallispuistomme parkkipaikalla hilpeä. Oli sadehattua, ämpäriä, kumisaapasta, vesipulloa - ja iphonet.
Arpomalla valitsimme yhden poluista ja suuntasimme pöpelikköön. Ei hyvältä näyttänyt. Yllättävää, että yleisellä ulkoilualueella on saattanut joku muukin käydä etsimässä metsän kuninkaan antimia. Muutama kanttarelli oli kuitenkin jäänyt, koska tovin haahuiltuamme Kuisma äkkäsi ämpärinsä pohjalle ravisteltavaa.
Työpäivän jälkeen metsään sujahtaminen tuntui melkeinpä pidentäneen kesää. Valo siivilöityi kauniisti mäntyjen läpi, aika tuntui pysähtyvän, eri sammallajikkeet ihastuttivat monimuotoisuudellaan ja pehmeydellään, innostavista, joskin vähäisistä sienilöydöksistä puhumattakaan.
Seurueestamme ei kukaan ollut varsinainen sieniasiantuntija. Mutta ei hätää, yhteisellä pähkäilyllä ja internetin avulla, kaikki selviää. Sosiaalista mediaa testatakseni latasin myös yhden kuvan metsästä facebookiin ja kysyin löytyisikö tunnistajaa. Ei löytynyt mutta monta viisastelijaa kuitenkin. Ilmeisesti löytö oli kuitenkin oranssirousku.
" Heiiii, mikäköhän tää on?" huutelujen tuloksena pannulle päätyi kanttarelleja ja pari tattia rucolan ja sipulin seuraksi. Oli todella hyvää. Mikä tuuri, kaikki ilmeisesti oli niitä mitä pitikin!
Pienenä kertauksena itselleni:
1. tatti 2. rousku 3. hapero 4. vahverot