Räjäytä dynamiitilla - vedä sata lasissa hallitusti

Kun odottaa ylittävänsä itsensä, on riski että kokee pettymyksen eikä yllä edes keskitasoonsa. Tänään taisi käydä molemmat. Ylitin koska yritin, ja taisin myös alittaa koska en ollut treenannut. Tosin tänään esitykseni palaute ei enää pyörinyt kannettavan tietokoneen ympärillä, myös vaatteni ohitettiin. Sisältöön ei silti puututtu mutta energiaa kuulemma oli. Voin vaan toivoa ettei se ole kokonaiskuva jota edustan..
Mutta olipa hyödyllinen ja hauska viikonloppu. Niin kuin oli edellinenkin.
Ääniharjoituksia, skarppausta, rentoutumista, heittäytymistä, riskejä, seivailua, virittäytymistä, tarkkailua ja vaikka mitä muuta. Hommat pitää vain tehdä. Mikään ei valmistu ja missään ei kehity jos sille ei uhraa aikaa, aikaa ja aikaa.
Kehon- ja äänenhuolto on helppo selittää ja ymmärtää mutta myös oma mielikuvitus ja tunteet tarvitsevat huoltoa. Nopeus, uskallus ja tarkkuus saattavat kaivata hiontaa. Kun oma ongleman ratkaisu on usein "räjäytetään dynamiitilla" tyyppistä hienomekaniikka, teki hyvää käydä välillä sovittelemassa palasia herkemmälläkin asteikolla. Ei tarvitse vetää sata lasissa päin seinää jos hidastaa ajoissa ja hallitusti. Seuraavalla suoralla voi kuitenkin taas kiihdyttää.
Mutta jottei nyt kuullostaisi niin ankealta, itsekriittiseltä ja nuivalta niin fiilis alkaa nousta. Huomenna kone lähtee Tunisiaan ja toivottavasti norppa sen mukana. Tuuletus on yleensä alkanut vasta koneessa koska näinä vuosina kaikki vaihtoehdot on nähty. Myöhästytty koneesta, kone onkin laskteutunut väärään maahan, jatkolento on peruttu tai lipuissa ollut väärä aika. Tai sitten se tuttu "lukitsen itseni pois asunnostani ja ryntäilen pitkin kotikatua kiivetäkseni parvekkeelleni jonkun miesparan olkapäiltä" paria tuntia ennen lähtöä. Mutta jos nyt käy niin, että kaikki meneekin normaalisti, ja kaikki jatkuu normaalisti, ja vielä sujuu paikan päälläkin normaalisti, niin onhan se hemmetin tervetullut breikki juuri tähän väliin.
Peukut pystyyn ja nivelet notkeiksi!

Muista sitten siirtää kello - " joo joo joo"

Klassista. Niiiin klassista. En varsinaisesti ollut edes kiinnittänyt huomiota, että kelloja siirrettäisiin, joten kello soimaan normaalisti ja herätystä aivolohkoille. Onneksi käteni hapuili kaukosäädintä ja sain itseni hämmästelemään miten meedia(kyllä, kahdella e:llä) vielä nukkuu vaikka minä olen jo hereillä. Ja syykin selvisi, elimme eri aikavyöhykkeillä. Tosin Jamien keittiössä ei ole ihan se minkä sunnuntaiaamulla seesteisen virkeänä haluaisin haastavan pikku solusiani. Ja siksipä nautinkin ylimääräisestä tunnista sanomalehden kanssa.
Hämmästyttävää miten luksukselta ylimääräinen tunti aamulla tuntuu. Tai mitäs hämmästyttävää siinä on. Onhan se nyt ihan selvä että hermo lepää kun ei tarvitse juosta ympäri asuntoa etsimässä bussikorttia ja kotiavaimia sekuntikellon tikittäessä takaraivossa.
Aamukahvi Reilun kaupan -kahvia, pesukone pesee pesupähkinöillä ja kurssille lähden julkisilla. (Sitä ennen pieni pätkä Taikuri Savista)

Saturdaynight and no feaver

Jo toinen lauantai-ilta kotona. Tämähän sujuu hyvin. Ei montaakaan kuukautta ja voin jo ilmoittautua tasapainoisten, normaalien ja terveellistä elämää viettävien ihmisten kokoontumisiin.
Television tarjonta ei ole yhtään parantunut(mutta Congon sijaan Varsova, kun piti valita elokuvista), taustalla tulee puoli-inhokki zen-cafeta. Päätin pitkästä aikaa kuunnella Samuli Putron sanoituksia. En niinkään pidä niistä mutta rytmitys on kiinnostava. Tämä aasinsiltana(iii-haaa) puolestaan siihen että olen taas ollut viettämässä kurssipäivää.
Tällä hetkellä minun pitäisiä painia huomiseksi hiottavien runojen kanssa mutta jollakin tavalla viime tingassa ajatus juoksee niin paljon kirkkaammin.
Kurssipäivä oli taas mahtava, vaikka eräskin nainen meni kirjoituskurssilleen ilman kynää, ilman paperia ja ilman printattua kotitehtävää. Nyt samainen kurssilainen on leimautunut kone- sekä internetfriikiksi, jolla on vielä salamat pipossa ja kulmakarvoissa.(mutta toinenen kulmakarva ei ole kuulemma niin selkeä kuin toinen - kyllä, se on aivan tahaton statement)

Mutta näkisin että sanat eivät ole materiaalisidonnaisia, yksi lukee paperista, toinen ruudulta. Eikä pidä antaa silmän häiritä mitä korva kuulee tai sydän tuntee. (filosofiaa lähestulkoon kuin naistenlehden ihmissuhdepalstalta). Mutta ei voi myöskään paljon juhlia tekstillään, jos sisällösine palautteena kerrotaan että käsivarrella ollut kannettava mätsäsi vaatteisiin. Huomenna siis eri vaatteet.

Mutta en suinkaan ole lannistunut. Päinvastoin. Ehkä huomenna satsaan huolelliseen sanojen saattamiseen kuulijan tietoisuuteen ja kunnon kauriin tapaan sinnikkäästi pidän riveistäni kiinni. Olettaen että kurkku ei tule kipeämmäksi ja yö sujuu nukkuen. Yhdeksän herätys on vielä ihan inhimillinen. Tämän päivän esitykset nähdään huomenna vielä uudelleen ja olisi mukava ylittää itsensä. Odotukset ovat siis kohdillaan.

Blogi haaste

Mari-Johannalta tuli blogihaaste, joihin vastaamisessa yleensä en ole mestarillinen mutta alkavan loman kunniaksi voisin vähän ryhdistäytyä tälläkin puolella. Eli vastaukset seuraaviin kysymyksii tulevat tässä:

Neljä työtä, joita elämäni aikana olen tehnyt:
1. au pair
2. erikoistyövoimaneuvoja
3. radiotoimittaja
4. hammashoitaja

Neljä paikkaa, joissa olen elämäni aikana asunut:
1. Loimaa
2. Cornish, New Hampshire
3. Forssa
4. Pariisi

Neljä TV-ohjelmaa, joita tykkään katsella (juuri nyt):
1. Ponille Kyytiä
2. Lauantaiseura
3. Dr. House
4. Uutiset
(olipa vaikea nyt miettiä tv-ohjelmia)

Neljä paikkaa, joissa olen lomaillut:.
1. teltta
2. ranta
3. vuoristo
4. koti

Neljä Internetsivua, jossa käyn päivittäin:
1. Google
2. Oikotie
3. Oma blogi
4. Facebook

Neljä lempiruokaani:
1. sushi
2. kesäkeitto (loimaan isoäidin)
3. valurautapannussa paistettu spaghetti (loimaan isoäidin)
4. mikä tahansa rakkaudella hämmenetty ja huolellisesti
tehty-ei lihaa eikä kanaa sisältävä annos

Missä haluaisin olla juuri nyt?:

1. huomisella kurssilla jotain valmista kädessäni
2. ihanan, vapaan, hyvän itsetunnon omaavan ja hauskan miehen käsivarsilla
3. BW:n kanssa aurinkoterassilla varpaankynnet huolellisesti lakattuina
4. pelastamassa maailmaa

Haastan edelleen:
1. Minkki P:n
2. Prepen
3. Kuisman
4. Nannan
Ja haastetaanpa Hannakin.

Pinkkiä ja Nenäpäivää bussissa

Hauska yllätys tänään oli kun bussikuskina olikin nuori nainen ihanan vaaleanpunaisessa hupparissaan tikkari suussa. Tämä reipas nuori nainen toivotti kaikille hyvin selkeästi hyvää huomenta yksi kerrallaan ja huusipa vielä "heippaaa!" kun matkustaja jäi kyydistä. Aivan loistavaa. Satuin vielä istumaan melko lähellä kuljettajaa ja kun on tottunut katsomaan hieman värittömämpiä mieskolleegoita, sai Ms Pink hymyn huulille. Hyvin mimmi ajoi ja hoiti hommansa. Lisää tätä.
Bussissa oli muutenkin hyvin sosiaalinen päivä. Ylen Nenäpäivän kunniaksi eräskin mies oli laittanut punaisen nenän päähänsä(omani oli nuivasti kassissa), ja kun kaveri huomasi pari vuotiaan lapsen isänsä kanssa, päätti hän luovuttaa nenäsä lapselle, josta lapsi isineen ilahtui. Tosin nenä päätyi kokonsa vuoksi sylissä olleelle nallelle mutta taas ympärillä olijoita hymyilytti ja sekä antajalle että saajalle tuli hyvä mieli.
Suomalainen puhuu siis sittenkin!

Voihan blogin synttärit! (osa 1.)

Loimaannorppablogi täytti sitten eilen vuoden. Ja vaikka olin jo nähnyt mielessäni kirjavan mutta sitäkin edustavamman joukon nostamassa blogille kuohuviinilasillista, vuosipäivä meni työn merkeissä.
Blogittamisessa on hyvät ja vielä paremmat puolensa. Tulee kirjattua asioita, muodostettua mielipiteitä näppäimistön kautta, pieni muotoisesti pidettyä yhteyttä ja myös ihan huvin vuoksi itse tehtyä jotakin mikä viihdyttää, ja jaettua osittain sitä osaa hämärästä maailmasta, jonka nyt tänne verkkosivuille voi naputella.
Viime vuonna tähän aikaan olen käynyt 6.15 aamulenkillä(terkkuja G:lle ), juhlinut SKK:n kimppa synttäreitä ja ollut hyvin tietoinen maalisvaalien lähestymistä.
Vaalit olivatkin ainut aihe jolla saatiin näillekin sivuille vähän vauhtia ja kaksisuuntaista vaikuttamista.(kiitos osallistuneille - oli hauskaa)
Marraskuun lopulla sain Interwebin Jaken(ja welhon) avustuksella kotiin saakka, ja sen jälkeen peli onkin kutakuinkin ollut menetetty. Saman kuun puolessa välissä tuli riippumatto kotiin ja skimbamessujen aika meni hyvällä sykkeellä ja nauramisella.
Ja joulukuussa kotiin sai kiivetä tikapuita pitkin, työpaikka muutti, oli ihmisten syntymäpäiviä ja tehtyä uuden vuoden lupaus joka kielsi lupaamasta mitään älytöntä. No, se lupaus on...hmmm..pidetty..ainakin osittain.
Alkanut vuosi toi taas sekin paljon tullessaan. Tammikuussa täytiin Tahkolla ja hurmaannuuttiin uusista ystävistä.(aluksi ne kyllä yrittivät sätkytellä vastaan mutta ovat nyt kuukausien kuluessa sulaneet vähitellen), syötiin toukkia ja valmistuttiin vaaleihin. (tätä kirjoittaessa tulikin sitten eteen parin tunnin puhelut - terkkuja beibsit Hop! ja BW)
No jos nyt lyhennän tätä vuosikatsausta ja kerron että tämän blogin aikana on valittu uusi hallitus, mietitty suomalaisen miehen kriisiä, synnytetty uusia perheenjäseniä, valitettavasti menetettykin muutama, vietetty juhlapäiviä(keksittyjä ja oikeita), itketty epäonnistumisia, seottu onnistumisesta, retkeilty, löydetty ja hukattu. Postikortteja on tullut(ja myös hieno teline niille-terkkuja etu-töölölle). Pyöräkin vaihtui ja hiuksissa mallit ja väri.
Blogin mukaan vuoden kuluessa kulttuuriakin on harrastettu erilaisissa kokoonpanoissa, ja urheiluakin välttävässä määrin. Ja tulihan sitä ostettua sukset(kyllä, vieläkin paketissa)ja yksi lokki pelastettiin pihalta. Elkki ja kumppanit taas pelastivat pulun.
Tekstejä on kertynyt 462. Sanottavaa olisi ollut enemmänkin. Toki en myöskään jätä väheksymättä sitä tosi seikkaa, että toisinaan vähempikin olisi voinut riittää. Mutta välipäiviähän on ollut, ja aiheita sitäkin enemmän mutta tahtiahan voi aina kiristää.
Hyvää ensimmäistä juhlapäivää meille! Keitä me sitten olemmekin. Ja löytämisen iloa seuraavalle vuodelle. Tai vaikka huomiselle päivälle.

Asuntomarkkinoilta päivää!

Mikäli melkoinen aikataulupeikko, eli aikakapeikko ei hengittäisi niskaani, vaatisin porvarihallitusta puuttumaan välittömästi kuumenneisiin asuntomarkkinoihin ja pakottamaan hintatason ns. normaali ihmisen tasolle. On aivan järjetöntä - siis korostan, suorastaan älytöntä, että esim. vuokra pienelle yksiölle on 600 euroa. "Silloin kun minä muutin Helsinkiin, yksiön vuokra oli n. 2 400 mk, eikä nyt siis puhuta vielä vuosikymmenistä.
Muutenkin olen sitämieltä että ihmistä ei ole edes tarkoitettu asumaan yksiöön. Meillä on suomessa tilaa, joten jokaisella voisi olla edes pieni makuutila sen yhden pikkuruisen huoneen lisäksi.
Asuntojen hinnat ne vasta järjissään ovatkin. Pieni yksiö, ei edes ydinkeskustassa 145 000 tai Merihaassa kaksio 180 000 - joka nyt(anteeksi vain) ei mielestäni ole edes asuinympäristöltään niitä viehättävimpiä.
Sain eilen ensi kosketuksen lainamarkkinoille ja hmmm..jokaisella meillä on omat vahvuutemme. Yksi urheilee, toinen maalaa, kolmas taas on maailman parhain leipoja ja eräällekin naiselle kauppaopiston laskentatoimen opettaja kirjoitti kokeen taakse että " huomaan että lahjasi ovat täysin muualla mutta meillä on tässä oppilaitoksessa tiettyjä kriteerejä jotka jokaisen oppilaan pitää saavuttaa".
Mutta siis eilen istuin pöydän toiselle puolelle kun kaveri, nuorehko sellainen, piirteli paperille eri korkovaihtoehtoja ja ehkä hieman kokemattomuuttaan otti kevyehkön "hei soita mulle ni mä annan sulle vihreetä valoo" linen. Voin toki soittaakin mutta todennäköisesti asuntoni rahoittaa kuitenkin joku toinen yritys. Amattitaitoa voi olla vaikkei elämänkokemusta olisikaan mutta ei se aina pahitteekikaan ole. Tilannetaju ja ihmistuntemus antavat moneen palvelutilanteeseen sen minkä asiakas nettisivujen sijaan tarvitsee.
Tarina jatkuu.

jk. mutta onneksi ottanut sentään mikä on asuntovelallisen pahin painajainen..

Ernesti ja 62 päivää jouluun

Eilen tuli piipahdettua ensimmäistä kertaa Lilla Teatterniin. Oli hauska mennä jo senkin vuoksi ettei yhtään tiennyt seurueen kokoonpanosta, eikä seurue tiennyt sitä tuntia ennen itsekään.
Pitkästä aikaa kevyempikin näytelmä oli oikeasti viihdyttävä. Tosikkokaurista kun on niin vaikea saada nauramaan peppujen puristelulla tai banaaninkuoriin liukastelulla. Tekopirteissä poliittisissa ehe-ehe satiireissa alkaa toivoa jo puolivälissä, että olisi sittenkin ymmärtänyt mennä kotiin nukkumaan. Mutta nyt aika hujahti ja sai naurahdella ihan oikeasti. Näyttelijäsuoritukset olivat ilmeineen ja eleineen huikaisevia.
Näytelmän nimi oli Miksi naiset aina rakastuvat Ernestiin. Ja helppohan se oli ymmärtää. Kukapa ei pitäisi miehestä joka arvostaa ja ihailee naista...? Tarinan opetus oli että jos on mies, jää valheista kiinni(mutta ei sekään niin haittaa) ja jos on nainen niin olemalla kaunis ja voi vähän joustaa, niin saa miehen jonka nimi on Ernest.
Tosin, muitakin arvioita näytelmästä on:
"Miksi naiset aina rakastuvat Ernestiin on loistokas komedia vääristä henkilöllisyyksistä ja sekaannuksista, rakkaudesta, rahasta ja sosiaalisesta statuksesta. "
Tätä Oscar Wilden näytelmää on kehuttu maailman parhaaksi komediaksi. Ohjaajana Neil Hardwick. En muistakaan äkkisiltään, että olisin nähnyt livenä herran näytelmiä aikaisemmin. Suosittelen lämpimästi. Erityisesti miehille, jotka "eivät niin välitä" teatterista mutta haluaisivat kerrankin yllättää äitinsä, siskonsa, vaimonsa tai hyvän ystävänsä kulttuurisella illalla.
Teki hyvää nähdä välillä muutakin kuin maailman ja sielun tuskaa. Kiitos kutsujalle. Oli huippu maanantai-ilta.

ps. 62 päivää jouluun.

Tytöt käy sunnuntaisin käsilaukkukiipeilyllä

iisi like a sunday mooorniiiing

Huuuh, nyt alan ymmärtämään mitä iisit sunnuntaiaamut tarkoittavat. On melko miellyttävä vaihtoehto nukkua kerrankin pitkään, ja olla heräämättä aamuyöstä vaikka postinjakaja kuinka yrittää väkisin rusikoida sunnuntaihesaria luukusta(sen voisi jättää siihen kynnysmatollekin-taidanpa laittaa aiheesta lappusen)melkoisella räminällä. Pisteet yrittämisestä sinänsä. Tekee myös hyvää päättää ettei tee mitään, koska se jättää tilaa spontaanille piipahtamiselle jonnekin mutta ei edellytä kellon tuijottamista tai sykkeen nostattamista. Oodi ajalle! (tästäpä tulikin mieleen otto - joka voisi kirjoittaa muutaman rivin kyseisestä aiheesta, jos nyt yleensäkään käy enää näillä sivuilla piipahtelemassa)
Nyt sitten olisi aika koota se toinen aivopuolisko eteisen lattialta ja käydä haistelemassa syksyistä ilmaa.
Ja kiitos vielä vieraalle kukasta! Se on kaunis.

jk. Nyt kun pitkästä aikaa on taas jaksetaan mediassa tuoda esiin ammattikunnan sukupuolta ja korostaa astronautin naiseutta, taidanpa lanseerata käsitteen MiesIsä. Sekin mukavasti sävyttää kyseisen perheroolin sukupuolta. Hnna ja muut familjet, mites teillä elämä perheessä sujuu MiesIsän kanssa?

Keskoset Viroon?

Joulukuussa vuonna 1972 Loimaan aluesairaalassa syntynyt pari kiloinen keskonen( 2kg 44 cm) vietiin ambulanssilla Turkuun. Tätä pientä loimaalais-keskosta pidettiin happikaapissa kuukauden, jonka jälkeen hänen äitinsä tuli hakemaan keskosen taksilla kotiin Vilja-Suomeen, minne keskonen sitten hyvin juurtuikin. Jopa niin hyvin, että muistaa tuoda juuriaan ja kotiseutuaan esiin tarvittavin määrin edelleenkin.
Tämän keskosen hengen puolesta ei pelätty, tulokas oli harvinaisen sinnikäs ja muutenkin hyväkuntoinen. Myöhemmin tästä keskosesta kasvoi ihan suht kunnollinen veronmaksaja ja yhteiskunnan jäsen.
Jos on keskonen, kannattaa syntyä suomessa. Tietysti erityisesti yliopistosairaalakaupungeissa tai niiden lähettyvillä mutta Arvo Ylpön ansiosta meillä keskosten hoito on muutenkin hyvällä mallillaan. Ja kyllähän kummikonsertit ja muut lahjoitusvarat ovat myös antaneet oman tärkeän osansa siihen että sekä hoidon tason, että laitteiston taso ollaan saatu pystyämään korkeana.
Tämä pienenä aasinsiltana siihen, että jos ja kun hoitajat menevät lakkoon ja palkankorotuksia ei nähdä aiheellisiksi, ja keskosia roudataan Viroon ja Ruotsiin niin toivottavasti pikku kansalaiset saavat yhtä hyvän hoidon kuin eräskin loimaalainen aikoinaan. Mutta perheelle voi olla kova venyminen selviytyä tilanteesta joka muutenkin saattaa olla tavallista enemmän voimia vievä.

Lauantai-iltaa kotona ja aivot eteisen lattialla

Ymmärsin juuri miten itsekäs olen jättäessäni tärkeän blogittamisen vähemmälle. Shame on me! Ensin paukutetaan mielipidettä ja elämän kompasteluja ruudulle sitä vauhtia ettei hitaimmat meinaa pysyä perässä, ja sitten yhtäkkiä hyydytään heti radiohiljaisuuteen kun tulee hieman hektistä hässäkkää. Eihän se sellainen sovi. Kertakaikkiaan.
Terveisiä siis lauantai-iltaisesta kotiasunnosta. Sen jälkeen kun olen kuluttanut koko päivän asuntoasioiden pähkäilyyn(kyllä, taaas) sain aikaiseksi järjestellä vaatekaapin(osittain) ja vedettyä tavarat eteisen lattialle toisesta komerosta(osittain). Komero järjestyksessä, pää järjestyksessä u know. Tosin nyt siis toinen aivopuolisko on järjestyksessä, ja toinen eteisen lattialla mutta eihän tässä nyt koko maailmaa rakenneta kerralla.
Perjantai ja lauantai on mennyt kotosalla. Tosin perjantaina ystävä tuli piipahtamaan kylään ja useamman tunnin keskustelu oli pitkästä aikaa vakavaa ja tärkeää. Niin paljon jää ihmisiltä sanomatta.
Tänään tuli myös kevyen keskustelun lomassa toisen ystävän kanssa todettua, että miksi kaikki vaikeat ja tärkeät asiat jäävät niin helposti sanomatta ja kertomatta mutta sitten niitä älyvapaita kevennyksiä jaksetaan ja ehditään toistamaan viikko kaupalla.
Mutta meillä ihmisillä on välillä vähän vaikeaa. On asioita jotka ovat voineet kulkea mukana vuosikausia, ja on asioita jotka ovat voineet tapahtua edellisenä päivänä. Välillä vai toivoo että voisi taikasauvalla kopauttaa ihmisten olkapäiltä vuosien mukana kannetut murheet ja kompastelut. Kun vain osaisi soittaa oikeana päivävänä ja kysyä oikeat kysymykset. Tai kun vaan ottaisi ja halaisi toista silloin kun se tarve suurin. Oman ystävän hapuilua, murheita sekä surua on vaikea katsoa vierestä. Olo on voimaton ja hyödytön. Kun vain pystyisi olemaan se pieni energialamppu frendille kun tunnelissa hämärtää. Asiat selviävät aina mutta niiden ei pitäisi selvitä vaikeimman kautta. Välillä elämässä pitäisi päästä vähemmällä.
Ja vähemmällä pääsee jos jakaa ystävien kanssa ne kivuliaimmat ja vaikeimmat asiat. Kun itse ei osaa, jaksa, ymmärrä tai kestä niin silloin on parempi nojata olkapäähän. Välillä vierestä asiat näkee selkeämmin ja kohtuullisemmassa mittakaavassa. Ihminen on herkästi itselleen armahtamaton. Itselleen pitää antaa anteeksi ja olla vähän ystävällisempi.

Muuten lauantai meni myös hieman keskustellessa ja pähkäillessä. Oli ihana ehtiä vaihtamaan muutama sana puhelimessa ja mesessä ja facebookissa muidenkin ystävien kanssa(kyllä prepe, jopa sun). Ehdin myös käymään happilenkillä Meikun kallioilla ja päätöspenkissä istumassa. Hyvä metodi asioiden kirkastamiseen on se että ajatuksen on synnyttävä jos niitä mietittävä ulko-olosuhteissa ja jossain vaiheessa on mahdollisuus hypotermiaan. Nyt tosin oli vain kaunista ja aurinkoista sekä happirikasta. Kyseisiä kallioita tulee kyllä ikävä muuton jälkeen. Ne ovat jo pari kesää tarjonneet huippupaikan kesähengailuun.
Ja vielä nopea tv-kommentti. Lauantaisin ei tule mitään herkkua tv:stä. (paitsi lauantaiseura) Jouduin katsomaan jopa aika-ajotkin. Jopet Shown ja BigBrotherin kohdalla piti vetää raja.
Tv1:n Sisarraukkautta on harmittoman lempeä sarja mutta ei myöskään juhli liiallisella sisällöllä. Onneksi huomenna tulee Ponille kyytiä.

Mihin katosi viikko?

Tuntuu kuin viime viikosta olisi kokonainen kvarttaali. Pari päivää sumussa antaa kummasti perspektiiviä aikanäkemykseen. Alkaa todella nopeasti tuntua ettei ehdi tekemään mitään, eikä näkemään ketään, vaikka ulospäin päivät ovat varmasti näyttäneet entisenlaisilta. Tänään juuri huomasin että olen vastannut parillekin ystävälle alkuviikosta että "mä hei soitan takaisin hetken kuluttua ja hetkessä on nyt mennyt päiviä". Katsotaan vastataako kukaan puhelimeen enää ollenkaan.
Viikko on mennyt asuntoasioita ja vähän muutakin pohtiessa. Oman osansa on vienyt myös sosiaalinen elämä(ihan niin kuin sitä olisi) mutta pitkästä aikaa jouduin esim. keilaradalle. Not my kind of cake vaikka hauska ilta ja hyvää settiä olikin. Etenkin se osuus kun löysi itsensä tiistaiyöllä Storyvillestä... ja keskiviikko aamulla aikaisin työpäivä alkoi palaverilla. (herätyskellon soidessa punnitaan todellinen tahtotila) Puhumattakaan siitä että jälkipelit käytiin seuraavana iltana kuohuviinin ääressä lokakuisella terassilla ja lähtihän se sokka irti sytyttymestä siinäkin. Kahden päivänä aikana tuli taas naurettua jopa vähän varastoon, vaikka kyllä siinä välissä ehdittiin käymään elämän perusasiatkin läpi. Nainen/Mies - Mies/Nainen.
Viikko alko myös Ruoholahdesta asunnonkatsomisella ja maanantaisi olisi sopparin kirjoittaminen. Saa nähdä mitä viikonloppu tuo tähän soppaan vielä tullessaan.. Parit synttärit ja yksi syysretkikin olisi tarjolla mutta nyt tuntuu, että paukut on aika vähissä. Sinänsä sääli, koska päässä on taas uusi tukkakin. Pituus ja värjäys on taas sellainen että, Eräänkin miehen mielestä olisin taas saattanut jopa laihtua muutaman kilon..Mutta kroppa ja pää huutaa raikasta syysilmaa ja lepoa, korkeintaan hyvällä venyttelyllä höystettynä.
Iloa ja happea viikonloppuun. Peace & Recpect.
Ja heiiii, siellä on yöllä kylmä. Laittakaa tarpeeksi vaatteita päälle!

Pikapäivitys

Kyllähän ihmisen on hyvä ilmaista lähimmäisilleen(terkkuja mm. minkki p:lle), että on elossa, eikä ole jäänyt esim. ratikan alle. Ja jos blogi ei päivity niin mistä toiset sen voi tietää. Viikko on ollut kaaaaamaisevan kiireinen(ja se on vasta puolivälissä). En ole ehtinyt kannustamaan edes hoitajia, enkä jauhamaan suomen kuvalehden viimeisimmästä numerosta, jossa oli järkyttävä sodanaikainen kuvasarja esim. kuolleiden venäläisten naissotilaiden häpäisystä. Mutta palataan näihin ja muihin iloisiin aiheisiin pikaisesti.

Jokainen pyöräilevä nainen on patsaan arvoinen - ja katson autiota hiekkarantaa

Saman pöydän ympärillä

Oi kun oli taas mukavaa tavata ystäviä saman ruokapöydän ympärillä, vanhoja ja vähän uusiakin. Ihmiset omassa keittiössä ovat kuin lukijat blogissa. Sielu tulee sydämistä.
Eilen oli Anun ja Antin "häälahja"ilta. Supernerokkaina häävieraina päädyimme maikkiksen kanssa antamaan lahjaksi dinnerishillan, ja koska tapana on ollut antaa homman lipsahtaa käsistä...mukaan piti kutsua myös puolisukua. Ja aivan ihanaa että kaikki tulivat paikalle!(etenkin sen jälkeen kun kaikki päästettiin sisään)
Historiallisesti olimme melkein ajoissa. Yleensä maikkiksen kanssa kaupassa varttia ennen vieraiden saapumista, tai eräskin nainen on ovikellon soidessa ollut muutamia kertoja hoitoaine päässä suihkussa... Ja vaikka kuinka aikoisi, yrittäisi ja yrittäisi vielä enemmän, aina ei ehdi mutta nyt sentään varauduimme useamman tunnin hääräilyyn.
Ja hyvällä sykkeellä sitä tulikin puuhasteltua. Tällä kertaa ovikellon pirahtaessa piti vain hujauttaa pöytäliina pöytään ja jättää juhlavalot vieraiden ripustettavaksi.(yritän unohtaa vihjailut oman hierontalaitoksen perustamisesta, vaikkakin loimaa-hieronnalle saattaisi olla etninen tilaus pääkaupunkiseudulla)
Itse päivänsankarit tulivat myös onneksi hieman myöhässä. Ilta oli speciaali, kuten he itsekin totesivat, ikinä eivät ole olleet niin vähän myöhässä! A&A tulivat omaan iltaansa vielä tuliaisten kera. Ihanaa Diva- juomaa ihan ulkomailta asti.
Ja välähdys logiikkaa... Suuremman porukan mahduttamiseksi saman pöydän ympärille tarvitsee tuolit. Niitähän ei yhden hengen taloudessa yleensä ole kahtatoista. Niinpä kävin lainaamassa niitä naapurista(dänks api) mutta en ollenkaan ajatellut haarukoita ja veitsiä! Lautasia ja laseja kyllä oli mutta ajatustakaan en uhrannut sille pikku seikalle että monesta on kiva syödä ruokailuvälineillä. (nooh, onneksi kesästä oli jäänyt kertiksiä, ja tästä oppineena pitää hankkia suurperheen kalusto ensi tilassa. olisi vaan pitänyt aikoinaan mennä pari kertaa naimisiin niin ei tätäkään tilannetta olisi päässyt syntymään)
Ilta alkoi juhlallisesti Sopparoska alkudrinkillä. Moni veikkasi sangriaa mutta Sorbus taipuu juhlallisesti moneksi.(jäämurskaa+sokerisitruunalientä). Kiitos baarimestarille, tosin hän jäi hieman harmittelemaan ettei pihlajanmarjan ärjyys päässyt aivan oikeuksiinsa.
Illan icebreakreriksi(niin kuin sitä olisi edes tarvittu) yritimme saada aikaiseksi jonkinlaisen esittelykierroksen "kuka kukin on ja missä on tavattu"-tyyppisesti. Kierros oli karahtaa karille heti ensi metreillä kun jokaista yksityiskohtaa piti piiristä kommentoida facebook-termein. "Can you corfim this" tai " I dont even know this person"-tyyliin. Mutta kierros päästiin loppuun, vaikka monella vaihtelivat mielikuvat ensi näkemisistä. Eikä edes pelkästään miehillä. Naisillahan näissä asioissa on pettämätön muisti. Mutta näkeminen ja tapaaminen ovat kuulemma eri juttu. Tietysti sisarusten kohdalla luulisi vuoden edes täsmäävän ensi näkemisen kohdalla.
Ruoka syntyi siis vauhdikkaalla sykkeellä tiimityönä. Nestori teki piirakoita ja alkupaloja, Maikkis taikoi moussakaa, parsakaalisalaattia ja perunaa, ja itse kokeilin uskaliaasti uutta kookos/tomaatti/linssi keittoa. Ja Jude - tuo jälkiruokien kruunamaton KatiNappa ja JamieOliver toi ihanan jälkiruuan! Lähestulkoon kaikki meni, muovilusikasta tai eri pari lautasista huolimatta. (tai siitä, että erätkin vieraat joutuivat istumaan senkin päällä)
Levyraatiin asti ei koskaan päästy, ja jengakin jäi koskemattomana keskelle pöytää. Mutta Hnna sai pitää puheensa. Oikein oli paperille kirjoitettu, ettei totuus pääsisi unohtumaan. Ja kyllä puhe tekee juhlasta oikein juhlan. Puheenkohde tosin jäi vielä loppuillaksi miettimään ihmisyyttään haasteissa ja hyvyydessä mutta lopputulos jäi plussalle.
Tuttuun tapaan ilta hujahti nopesti(paitsi ehkä naapureiden mielestä) ja jotain jäi. Jude jätti taas oman lihakirveslahjansa(sitä tarvii aina) ja joku muu vaaleanpunainen kaulanympärille laitettavan lämmittimen.
Ja edellisillan rentoutuminen tuotti ilmeisesti tulosta koska voimme onnitella Tervasaaren tynnyrin voittajia!

Hyvää Aleksis Kiven päivää!

Antti Tuuri muistutti aamutv:ssä tänään sanonnasta jonka mukaan suomalaisen kirjallisuuden dilemma on että edelleenkin paras kirja on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.
Alexis Stenvall eli Aleksis Kivi syntyi Nurmijärvellä. Hänellä oli kolme veljeä, ja sisko joka sitten myöhemmin menehtyi.
Ylioppislasvuotenaan Kivi teksi suomalaiselle kirjallisuudelle merkittävän päätöksen; päätti luopua pappishaaveistaan ja ryhtyä suomenkieliseksi kirjailijaksi. Ylioppilaaksi kirjoittaminen ei ollut tuohon aikaan helppoa:
"Vuosina 1821–1868 kirjoitti ylioppilaaksi vain seitsemän nurmijärveläispoikaa. Näistä seitsemästä Aleksis oli ainoa tavallisen kansan lapsi, kaikki muut olivat säätyläislapsia. "

Kivi oli ensimmäinen omintakeinen suomalainen runoilija. Hän joutui puurtamaan kielen puolesta ja raivaamaan tietä kielemme moninaisuudelle ja uudentyyppiselle poljennolle. Kirjallisuushistoriallisessa ajassa ”Kiven aika” oli 1860–1870 "
Hänen esikoisteoksensa oli Kullervo, ja suomen näytellyimmäksi puhenäytelmäksi on noussut Kiven Nummisuutarit. Pari esimerkkiä mainitakseni.
Aleksis Kivi kuoli veljensä luona 38-vuotiaana, ja viimeisiksi sanoikseen väitetään huudahtaneen: "Minä elän!"

Kirjallista ja runollista keskiviikkoa kaikille!

Nurmijärven kunnan Aleksis Kivi sivu

Go hoitajat, go!

" Minä kuuluun liittoon ja seison sen päätöksen takana mitä liitto on tehnyt " sanoi uutisissa oululainen sairaanhoitaja kun häneltä kysyttiin osallistumista joukkoirtisanomisiin. Hemmetin hienoa!
Kaikki arvostavat aina hoitajia ja hoitajien työtä kun siitä kysytään gallupeissa mutta olisiko joku valmis luopumaan omista palkkakorotuksistaan tai -toiveistaan hoitoalan puurtajien hyväksi. Tuskin. Sympatiaa ja empatiaa löytyy vasta kun itse tai oma sukulainen on hoidossa, ja konkreettisesti nähdään mitä se arki ja mikä se hoidon tarve on. Ymmärrys ei lämmitä yhtä paljon kuin kunnon palkankorotus.
Ennusteet ovat synkät. Rahaa ei kuulemma ole eikä tule mutta ainut vaihtoehto taistella oman palkan ja oman työn arvostuksen puolesta, on tehdä se yhdessä.
Minulla ei ole valitettavasti viisasten kiveä siihen miten palkankorostukset rahoitettaisiin mutta teillä hoitajat on oikeus vaatia kunnollista palkkaa siitä mitä teette, ja toivon että jos joskus joudun sairaalaan, niin siellä minua hoitaisi työstään pitävä ammattilainen, joka saa työstään sen arvoisen palkan.

Valot sammuksiin ja saunaan vaan joka toinen päivä!

Hei hyvänen aika! Energiansäästöviikot ovat alkaneet, enkä ole edes ehdinyt kannustamaan siihen!
Se mitä pieni ihminen voi tehdä, on omassa kodissaan säästää energiaa, ja opettaa omia kavereitaan tai omaa perhettäänkin tekemään niin. Ms Hoppilakin on kiljaissut aikoinaan minulle niin vakuuttavasti jääkapinoven avoinna pitämisestä, että nykyään aina jos vesihana on liian kauan auki, tai kurkkaan pitkään pakastimeen, tulee tämä vahva "jääkaappi kiinni!" huudahduskommentti mieleen. Ja hyvä näin. Kyllä sitä kuuntelee kun selkästi sanotaan.
Olen maailman huonoin valojensammuttaja mutta nyt olen skarpannut ja sammuttelen valoja niin paljon kuin ehdin! Olen myös vaihtanut energialamppuja sitä mukaan kun uusia lamppuja on tarvinnut.
Koska voi olla että Kioton ilmastonsopimuksella on maailmankaikkeudelle enemmän etua mutta onhan se mukava tietää, että arkivalinnoilla voi vaikuttaa.
Pyykkiä kannattaa pestä säästöohjelmilla tai täysiä koneellisia, sähkölaitteet voi sammuttaa kokonaan eikä pitää odotus-tilassa ja lamput voi vaihtaa energialamppuihin. Ja sähkösaunankin voi laittaa päälle vain joka toinen päivä.

• Sammuta turhat valot - kaikki lamput, myös energiansäästö- tai loistelamput kannattaa aina sammuttaa.
• Sammuta valmiustilassa oleva laite - esimerkiksi käyttöä odottelevat digiboksit kuluttavat vuodessa turhaan sähköä jopa enemmän kuin 19 000 sähkölämmitteistä pientaloa.
• Ota lyhyempi suihku - jos otat kahden minuutin suihkun 10 minuutin sijaan, säästät jo viikossa leffalipun tai laadukkaan viinipullon hinnan.
• Alenna huonelämpötilaa - 1 °C vähentää lämmityskustannuksia 5 %.
• Kävele tai pyöräile lyhyet matkat - suurin osa 1 - 3 kilometrin matkoista kuljetaan autolla.
• Aja taloudellisesti - taloudellisen ajotavan oppeja noudattamalla säästät polttoainekuluissasi vuoden aikana keskimäärin 240 euroa.

Lisää vinkkejä täältä

Ja eikö Paul Potts uskomaton puhelinmyyjä saa liikutuksen kyyneliä teidänkin silmiinne??! Paul sings Opera

glamöörssit hotsipäntsit!

Minkäs teet(et minkääs), kun on muotisilmää, niin on muotisilmää. Harvinainen piipahdus Loimaan "Local Storin" tyhjennysmyyntiin ja aitojen 50-60 -luvun tuotteiden pariin saivat aikaan innostuneita kiljahduksia! Myös täällä Helsingissä. Kyllä suomalainen mies osaa arvostaa kun saa tuliaisiksi simmarit. Ja vielä alkuperäiset. Loimaalta.
Rantakautta odotellessa. (ja hei frendit..näitä on vielä parit jäljellä joulupakettiin..)